keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Paluu unenomaisen Hellas-awayn jälkitunnelmiin (sisältää videon)

Paljon on taas vettä Vantaassa virrannut, eikä blogissa ole sitten viime elokuun ollut minkäänlaista elämää, kiitos perhepoliittisen tilanteen ja suojatyöpaikan heikon kirjoitusrauhan johdosta. Huuhkajien harjoituspeli Wroclawin kulttuuripääkaupungissa lähestyy kuumeisesti ja niinpä allekirjoittanut päätti yrittää edes hieman panostaa muistelemalla vaatimattomasti viime syyskuun melko unenomaisen Kreikka-awayn tapahtumia. Noin puoli vuotta tämänkin ulostamiseen meni, mikä kertoo reportterimme tämänhetkisestä täydellisestä henkisestä lamaantuneisuudesta, eikä hyvältä näytä tulevaisuudenkaan suhteen. Matskua tähän blogiin tulee vastaisuudessakin vain tipahtelemalla jälkijättöisesti. Olkaa hyvät Hellas-away:

Perjantaina 5.syyskuuta Aegean airlinesin 79 euroa maksanut suora lento Hesasta Ateenaan laskeutui Eleftherios Venizelosille ajallaan. Olin mielissäni, kun kello oli vasta varttia vaille viisi ja ehtisin täältä hyvin lentokenttäbussi X96:llä pääkallopaikalleni Pireukseen.

Ilma oli kaunis ja pilvetön taivas tarjosi Attikan aurinkoa maan tavalla. Lämpötila pitkälle päälle 35 raatia, en ollut tottunut sitten Besiktas-awayn tällaiseen saunaan. Hikipisarat kirposivat otsalle, kun odottelin bussin liikkeelle lähtöä varjoisan terminaalin edessä. Olo oli kuin Jyrki Kataisella konsanaan. Kentällä kaljan litrahinta oli sen verran suolainen, että päätin panostaa 3,5 euron Ouzoon, jonka lantrasin cokiksen sekaan. Kombinaatio tuntui toimivan, mistä Mietaakin olisi yllättynyt. Lihaksistoa hyväilevän helteen ja sisäisesti nautitun janovirvokkeen yhdistelmä sai aikaan raukean olon. Vaikka en koskaan kriisimaaksi kutsutussa sosialisti-Kreikassa koskaan ollut käynytkään, niin tunsin heti alusta alkaen oloni perin kotoisaksi. Hyräilin mielessäni Veikko Lavin ”ota löysin rantein, älä jännitä, ota vastaan mitä tarjoo elämä”-ikivihreää.

Bussi kiemurteli hienoa maisemareittiä merenlahden ja kukkuloiden välissä. Ennen Pireukseen saapumista bussi kaarsi demarieliitin kaupunginosan Glyfadan hienostorantojen läpi ja olin vähän pettynyt, kun en ollut sieltä tajunnut varata hotlaa. Perillä pettymys vaihtui kuitenkin iloksi, kun saavuin hieman repsahtaneen satamakaupunki Pireuksen työväenluokkaiseen kehtoon.

Tunnelma Pireuksessa oli käsin kosketeltavan neuvostoliittolainen, tunkkainen ja ränsistynyt. Sirppi ja vasaramies tykästyi erityisesti sirppi ja vasara graffiteihin. Hienoa taidetta! Pireus olkoon Kreikan Kemi?

Jäin pois x96 nivelbussista Karaiskaki -stadionin pysäkillä ja heti ulos astuttuani menin asioimaan kioskille. Mukaan tarttui muovikassillinen Amstel beeriä ja tietysti paikallista Alfaa. Navigatoria en uskaltanut ostaa, koska prosentit. Kuriositeettina kerrottakoon, että evääksi olin ostanut jo Helsinki-Vantaan Alepasta munariisipasteijoita, koska ei ollut varmuutta ehtisinkö safkaamaan kunnolla ennen matsia. S-mafialle kiitokset tästäkin!

Kaljat kassissa kävelin kioskilta muutama sata metriä sivuun ja löysin legendaarisen hotlani. Pahamaineisen Hotel Olympicin, joka oli saanut bookingcomissa jäätäviä arvosteluja Pohjois-Euroopan hienohelmoilta, varsinkin ruotsalaisilta miesfemakoilta. Huoneeseen astuttuani olin erittäin positiivisesti yllättänyt huoneen siisteydestä. Sisustus oli melko persoonallinen nykytaidehässäkkä, jossa eri suunnissa oli paljon peilejä ja punaisia ledivaloja. Vessa oli sopivan pieni, jossa pystyi suihkuttelemaan ihan tarpeeksi. Sängyssä ei ollut mitään moittimista ja tv:ssä oli useita kanavia, lähinnä aikuiskanavia tosin. Parhautta oli myös seinässä killunut ilmalämpöpumppu, joka piti huoneen ruhtinaallisen viileänä. Saroninlahdelle avautuva parvekenäkymä ja välimerellinen auringonlasku teki parvekekaljoittelusta raskaan lennon jälkeen melkoista silkkiä. 39 eurolla tulen tänne toistekin.

Porvarilinen hämärä oli ehtinyt vaihtua jo merenkulkijan hämärään, kun istuin edelleen parvekkeella oluttölkki kädessä ja korvissa vaan suhisi tropiikin heinäsirkkojen kurnutus. 150 metrin päässä parvekkeeni kaiteesta siinsi kaunis Karaiskakis stadion iltavaloineen. Tästä voisi tulla koko elämämme ihanin päivä, hyräilin hiljaa mielessäni. Mixun ulostaminen aiheutti positiivisia värähtelyitä sisälläni. Kurpitsapäähän luotto oli jostain syystä äärimmäisen kova. Tiesin, että kohta olisi aika tehdä seuraava peliliike eli käydä pikaisesti suihkussa ja laskeutua alas kansan pariin.

Raahautuessani muutaman asteen välimerellisissä promilleissa kohti Kreikan suurimman urheiluseuran, Olympiakoksen, stadionia harhaudun vielä  kentän edessä olevan aukion torille, jossa törmäsin tuntemattomiin suomi-jörriköihin. Päätin ostaa kioskista vielä muutamat Alfat ja viritellä matsitunnelmaa heidän kanssaan. Koska SMJK-huivi oli jäänyt kotiin, ostin katukauppiaalta halvan kuuden ecun Hellas-huivin naamasuojaksi, ettei Julle tunnistaisi minua portilla. Pystyin hyvin tinkimään huivista kolme euroa alaspäin kusettamalla myyjää, että minulla ei muka olisi enempää kataista.

Stadionille saapuessa puolityhjä Karaiskakis toivotti matkamiehen tervetulleeksi. Ikävä kyllä tämäkin uusi stadion vaikutti luotaantyötävän hengettomältä uusliberaaliselta calcio-moderno-betonimöhkäleeltä hieman edellissyksynä koetun Budapestin Groupama areenan tapaan.

Katsomossa oululaisten ACO-junttien kanssa tuli ensin kinaa banderollien paikasta, mutta onneksi sain lopulta oman Miiga Ultras-siniristilippuni parhaille paikoille heti Hertonässtrandin kupeeseen.  Menin piippuhyllylle istumaan ja kohta huomasin jälleen olevani erään tunnetun poliittisen broilerin juttusilla keskustelemassa asiallisesti päivänpolitiikkaa. Siinähän se ensimmäinen puoliaika menikin rattoisasti. Brööts.

Toisella jaksolla alkoi sitten tapahtumaan. Suomi taisteli hyvin tehotonta Kreikkaa vastaan puolustuspäässä ja Hellaksen pojat iskivät kerta toisensa jälkeen päänsä Attikan palmuun. Sitten se tapahtui. Hienon sommitelman päätteeksi Klubi-ikoni Jolle Pohjanpalo tykitti terävästi boltsin verkkoon, eikä Kreikalla ollut mitään mahdollisuuksia.

Alussa hieman laiskahkosti kannustanut SMJK yltyi ottelun loppupuolella johtoasemassa tukemaan omiaan kiitettävästi helteestä huolimatta. Yllättävä ja lähes ainutlaatuinen vierasvoitto kirvoitti Smäikkä-katsomossa orgastisen tunnelman. Pelin jälkeen oi Suomi on raikui parkkiksella ja taivaalla loisti kuu. Valitettavasti allekirjoittanut ei jatkobileisiin enää revennyt vaan jatkoi kebabkioskin kautta hotlaan nukkumaan. "Jolle, jolle jolle, Jolle Pohjanpaalo!"

Lauantaiaamuna heräilin yhdeksan aikoihin tyytyväisenä ja onnellisena sensaatiomaisesta vierasvoitosta. Aamupalaksi vedin kylmän kebabin, joka oli jäänyt illalta syömättä. Naapurihuoneesta kuului kreikkalaista rakastelua. Juomaksi valitsin huonelämpimän Alfa-oluen. Ravitseva ja maukas aamiainen maistui hyvälle. Toki nautin myös hieman mineraalivettä palan painikkeeksi, koska nestetasapainon kanssa ei näillä helteillä ollut leikkimistä.

Koska Air Balticsin lentoni Riian kautta Vantaalle lähti vasta illalla 19.25 minulla oli loistava tilaisuus tutustua Ateenan kuuluisiin nähtävyyksiin. Kaupunkihan perustettiin noin 3 400 vuotta sitten, ja se kuuluu maailman vanhimpien kaupunkien joukkoon, niinpä matkailijoita etenkin kesäisin sinne vetävät Akropoliin tyyliset antiikin ajan nähtävyydet.

Ateenan kaupunki on rakennettu Akropoliin ympärille, ja useat keskustan alueet ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Kaupungin hyvä metro- ja muun julkisen liikenteen verkosto vie myös nopeasti hieman kauempana sijaitseviin kaupungin osiin. Itse otin metron alle Pireuksesta kohti keskustaa ja pysähdyin pari kertaa matkanvarren lähiöissä pussikaljalla. Metroasemilla katselin vanhaa arkkitehtuuria, ihmisiä ja kukkaruukussa nukkuvia kissoja. Mitä kauemmaksi Pireuksesta etenee, sitä vahvemmin Panathinaikoksen värit tulevat esille.

Ateena on monien näkökulmien kaupunki, ja kävely eri kaupunginosissa paljastaa eri aikakausien yhteiselon ja sopusoinnun. Kaipaatpa sitten sokkeloisia pikkukujia ja vanhoja taloja, kirpputoreja ja putiikkeja, pikkukuppiloita tai tyylikkäämpiä kahviloita ja eloisia tavernoja, kaikilla niillä on oma paikkansa kaupungissa.

Uudemman Ateenan arkkitehtuurissa vaikuttavat hyvin erilaiset suuntaukset aina kreikkalais-roomalaisesta uusklassiseen ja moderniin. Useat merkittävät rakennukset ovat näiden suuntausten mukaan rakennettuja. Varsinainen rakennusbuumi kaupungissa alkoi 1950- ja 60-luvuilla, jolloin moderni arkkitehtuuri alkoi saada jalansijaa ja uudet rakennukset syrjäyttivät etenkin uusklassisia rakennuksia. Vanhan kaupungin eli Plakan kadut säästyivät pitkälti uudisrakentamiselta, ja muualla kaupungissa eri suuntaukset elävät rinta rinnan melko hyvässä harmoniassa.

Monastirakin aukiolla on kaunis Bysantin aikainen luostari, ja aivan sen vieressä ovat myös Tzisdarakiksen moskeija ja Hadrianuksen kirjasto (engl. Hadrian’s Library), joka kuuluu antiikin ajan nähtävyyksien aateliin. Siltä lähtevät kadut ovat hyviä kauppa- ja ravintolakatuja. Monastirakilta päätin panostaa punaisen Hop off hop on turistibussin palveluun, mutta sitä ennen oli pakko hankkia joku lätsä päähän ettei kuuppa kärähtäisi totaalisesti 40 asteen helteessä. Aluksi meinasin ostaa aidon Kreikan poliisilippiksen mutta myyjän ilmoitettua ettei sitä saa pitää Kreikan lakien mukaan julkisella paikalla, niin päätin panostaa 3 euron Athens Greece turistilippikseen. Ostos oli hyvä sillä löysin sille käyttöä myös itsenäisyyspäivän anarkistimellakoissa.

Oli sen verran kuuma ilma, että reppuun hankitut kaljatkaan eivät millään lähteneet uppoamaan allekirjoittaneeseen. Ilma oli vaan yksinkertaisesti liian kuuma dokaukseen. Kun bussi saapui Parthenonille, päätin skipata kyseisen sightin kun ei vaan tehnyt mieli lähteä dallaamaan helteeseen. Partaveikkojen raunioita sitä paitsi oli näkynyt jo Monastirikilla ihan tarpeeksi.

Syntagmalle saapuessa päätin kuitenkin hypätä pois. Aukion nimi "Syntagma" tarkoittaa perustuslakia ja viittaa perustuslakiin, jonka Kreikan kuningas Otto myönsi pakon alla vuonna 1843 kansan ja sotilaallisen painostuksen vuoksi. Aukion lähellä sijaitsee monia nähtävyyksiä, ja monet tärkeät kadut lähtevät sieltä, mutta tämä on vilkasta ja vaikeammin lähestyttävää aluetta kuin Monastirakin aukion tuntuma.  Itse löysin oman varjoisan paratiisini parlamentin vieressä sijainneesta kansallispuutarhasta. Portilta poistin pussin manteleita erittäin mukavalta hyvää englantia puhuneelta papalta ja kävelin sisään tuuheaan viidakkoon.

Korvissa suhisi heinäsirkat, puskissa kiemurteli kilpikonnia ja kansallispuiston korkeat palmut ja muut puut tekivät olon viileäksi varjostaessa keskipäivän helteestä parhaan terän pois. Istuin puistonpenkille, johon oli tagätty mustalla tussilla "Dima Bilan". Päätin korkata pienen Alfan kyytipojaksi. Kuriositeettina kerrottakoon, että samalle penkille muuten istuutui eräs entinen talousministeri Janus Varoufakis hieman krapulaisen oloisena ja heitin hänelle heti yläfemmat kohteliaasti. Keskustelimme tovin elämästä ja filosofiasta, rahasta ja taloudesta. Olin aina ajatellut, että työnsä puolesta julkisuuteen päätyneiden henkilöiden häiriköinti juttusille hankkiutumalla on noloa, mutta Syriza-case kiinnosti niin paljon että tein poikkeuksen. Oli kyllä mahtavaa saada vaihtaa kuulumisia sellaisenkin megajulkkiksen kanssa kuin Varoufakkis on. Kohtaaminen pisti jälleen kerran miettimään kuinka ihmeellinen tämä (jalkapallo)maailma oikein on. Tässä puistossa tulikin vietettyä lähes pari tuntia ja täyttävän mantelilounaan jälkeen oikean uloskäynnin löytäminen osoittautui erittäin haastavaksi.

Seuraavaksi suuntasin rahvaanomaisella hop on hop off kyydillä Ateenan kusiseen kallioon eli Omoniaan. Alueen laitamilla on paljon ravintoloita, kahviloita ja kauppoja, ja sen lähialueilla on monipuolista maastoa, josta osa on kärsinyt talouskriisistä sen verran, että jotkin sivukadut ovat huonossa kunnossa ja täällä on paljon suljettuja liiketiloja ja epämääräisiä kortteleita. Omonia on etenkin Vathis-aukion tienoilla rauhaton paikka, jossa läheskään kaikki eivät viihdy. Mutta minä viihdyn. Plussaa oli myös melkein joka kadun kulmassa partioineet punalippuiset kommarikojut, lieneekö tulevilla vaaleilla ollut jotain vaikutusta. Herkäksi se kuitenkin veti allekirjoittaneen.

Kolme kertaa keskustan helteisen turistibussireitin kierrettyäni ja pahat palovammat saatuani päätin vielä käydä ennen lentokentälle suuntaamista istumassa Monastirikin lähistön kuppilasssa mättämässä parit Gyrokset ja nauttimassa 3 tuoppia Alfaa. Naamani punoitti kuin KKE:n vaakuna, mutta en antanut sen haitata eufoorista turistimeininkiäni.

Kreikkalaisen yhteiskunnan pintaraapaisuksi jääneen pikareissuni lopputulema oli se, että aivan pakko joskus päästä tänne vielä uudestaan. Toki Kreikka voi olla kusinen katiska paikalliselle köyhälle duunarille, mutta kaltaiselleni TES-palkkaa nauttivalle pohjois-euroopan köyhälle Kreikka tarjosi paljon lämpimiä hetkiä trooppisella ryssäläisyydellään. Kreikalla on tulevaisuus! Täällä tavallisen ihmisen sielu lepää. Myös ne voitetut kolme pistettä lämmitti mukavasti laskeutuessa samana iltana syksyiselle Helsinki-Vantaalle. Over and out. Wroclawissa tavataan.

VIDEO:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti