maanantai 13. lokakuuta 2014

"Vaikka tää loppuisi yhdessä illassa"


Uefan uudet kiveen hakatut karsintapelien alkamisajat miellyttävät suunnattomasti allekirjoittanutta. Aidosta iltapelistä saatiin jo esimakua Klubin ensimmäisessä Europaliigan kotiottelussa, mutta jotenkin Suomi-Kreikka lauantain myöhäisillassa oli jopa vielä hehkeämpi elämys.

Yhtenäiset keskieurooppalaiset iltapelit ovat varmasti ikäviä (suomalaisille)lapsiperheille ja muille iltamenoa välttäville kuten vaikkapa eläkeläisille, mutta nuorilta iltavirkuilta Mestarien liigasta tuttu alkamisaika saa varmasti paljon kiitosta. Mikäs sen parempaa kuin rapsakka syyskeli, lokakuun pohjoinen pimeys ja maailman kaunein peli maailman rakkaimmalla kotiareenalla.

Jos joku kehtaa lauhassa lokakuussa valittaa kylmyydestä, niin on täysin väärässä. Itse vedin lauantai-iltana kesällä 2000 Tampereen Stockkalta ostetussa Litmasen pelipaidassa, eikä edes missään vaiheessa iltaa tehnyt tiukkaa. Jossain briteissä vedetään lyhythihaisilla läpi talven, eikä siellä kukaan tule vittuilemaan kadulla, kuten minulle toppatakkiset maalaisjuopot vittuilivat pelin jälkeen kaupungilla.

Pitkästä aikaa tuli osallistuttua kannattajien marssille, joka lähti tälläkin kertaa tutusti Kampin Narinkkatorilta. Lauantai-ilta kello 20.00 ei varmaankaan ole poliisille se unelma-aika, mutta suhteellisen siistinä meno silti pysyi. Pimeys, pyrotekniikka ja olut virittivät marssille kelpo tunnelman. Pääasia oli tietysti Huuhkajat, joiden ylistykseksi näitä marsseja järjestetään. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että harjoitusotteluiden aika oli ohi ja kyseessä oli nyt kaikkien aikojen karsinnat.
 
 

Karkeasti arvioiden 1000-1500 marssijaa sai aikaan ihan pätevän kulkueen, joka jätti jälkeensä pienen peräkärryllisen metallitölkkejä. Onneksi romanialaiset tölkinkerääjämummot puhdistivat kadut oikein hyvällä prosentilla. Vähän siinä lopussa marssi pääsi tosin lässähtämään Finlandia-talon jälkeen, kun porukka karkasi rahvaanomaisesti virtsalle puistoon. Menee sarjaan marssimisen suomalaiskansallisia erityispiirteitä. Kuriositettina kerrottakoon, että Finlandia-talon puistossa törmäsin kusella ollessani mieheen, jolla oli (FYR)Makedonian suuri kansallislippu käsissään. Provosoinnin jalo taito osataan siis myös härmäläisten keskuudessa...

Täytyy myös ihastella SMJK:n aktiivisten puuhamiesten ja varsinkin loistavan tiforyhmän toimintaa. Ennen kansallisantheemeja 3000 hengen kannattajakaarteen päälle levitettiin megalomaaninen lakana, jonka alla oli turvallinen olo, koska se oli tietysti ajan oloon tehty paloturvallisesta materiaalista. Yksinkertainen on usein kaunista, eikä siihen tarvittu kuin Stadikan torni, pari huuhkajaa ja Eiffel. Marssi Pariisiin oli alkanut. Hyvä tiforyhmä, lisää tätä!

Samaan hengenvetoon pakko kuitenkin ihmetellä joidenkin kaarteen sivistymättömien paukapäiden halua rummuttaa täysin etiketinvastaisesti päällä leijuvaa lakanaa, jolloin aiheutetaan suurella todennäköisyydellä vaurioita tifomateriaaliin ja vesitetään tekijöiden kymmenien tuntien vapaaehtoistyö. Ei vaan voi ymmärtää. Ja kun Suomessa ollaan, niin repipä joku vammainen idiootti itsensä jopa oikein tifosta läpi oksettavan näköinen vajaamielisen hymy kasvoillaan. Apina, ei näin!

Sitten vielä toinen huomio. En itse kunnolla noteerannut ennen pelin alkua soitettua Finlandia-hymniä, mutta seuraavana päivänä kotona läppäriltä katsottuna tuo klassisen musiikin kansallisosialistinen helmi kuulosti aikaan ja paikkaan suhteutettuna vähintäänkin irvokkaalta. Hiljainen tunteisiin vetoava isänmaallismielinen luritus on varmasti kaunis kappale, mutta tuohon hetkeen se ei sopinut sitten millään. Toki kreikkalaiset varmasti hyötyivät.
 
Vaikka esimerkiksi FC Barcelonalla on oma ennen matsia soitettava hymninsä, niin se on sentään rytmiltään ja hengeltään rehvakkaasti tunnelmaa nostattava kipale toisinkuin hillitty ja rauhallisuudesta ponnistava Finlandia. Ymmärrettävästi kaarre ei tuohon mukaan lähtenytkään vaan veti omaa sooloansa klassisen musiikin ajan. En tiedä kuka oli Finlandian tilannut tuohon kohtaan, mutta sellainen pyyntö Palloliittoon, että jos se on pakko soittaa, niin vetäkää se eetteriin puoliajalla tai vaikkapa vartti ennen matsia. Kun pelataan kisapaikasta, kaivataan aggressiivista kiiman nostatusta, eikä tuosta sävelmästä siihen totisesti ole, vaikka sanoitus olisi kuinka anarkistisen kiukkuinen.

Lauantain katsomotouhusta ei minulla muuten ole mitään pahaa sanottavaa. Kun kansainvälisestikin verraten suurilukuinen joukko erilaisia ihmisiä yhdistyy ison sateenkaaren alle, niin silloin ei voi liian tiukkapipoisesti suhtautua asiaan. Alakerran capot vetävät ihan hyvin, mutta toinen asia on, kuuluuko tuo capostelu sinne yläriveille asti. Yläriveillä biiseihiin pääsee usein käsiksi vasta kun alakerta on niitä puoli minuuttia laulanut, jos silloinkaan. Yksi syy tuohon on tietysti Olympiastadionin surkea infra. Akustiikaltaan avonainen Pohjoiskaarre on yksi huonoimpia paikkoja chänttäillä porukalla. Ja kun alakerran hulinaosastoa lukuunottamatta muu katsomo piipittää kuin hiiret, niin tuuleenhan tuo hyminä hukkuu valitettavasti. Onneksi tuleva remontti voi olla parannus akustiikalle.
Tähän akustiikkaongelmaan liittyen minulla olisikin ehdotus, että seuraavissa karsinnoissa Ratinassa olisi Palloliiton ja Pohjoiskaarteen tehtävä "tammikuun kihlaus" ja sumplia sellainen nahkapäätös läpi, että SMJK valloittaa vähintään puolet pääkatsomosta itselleen. Muistissani on kirkkaana vieläkin, kun 1860 München pelasi syksyllä 1997 Ratinassa Jazzia vastaan ja noin 50 hengen farkkuliivinen saksalaismobi sai Ratinan pääkatsomon kaikumaan ja tärisemään niin että viikset vain suhisivat. Ratinan pääkatsomo olisi suuri mahdollisuus, jos vain Palloliitto vähääkään tunnelmaa arvostaa. Muussa tapauksessa kotietu haihtuu Ratinan suvantoon ja Pyhäjärven tuuliin.
 

 

Kreikka-pelistä jäi ainakin itselleni vanhan ajan hyvä maku suuhun. Tasuri helleenejä vastaan ei vielä hautaa kisaunelmaa. Toisen jakson alku aina viimeiselle vartille asti oli vallitsevaan materiaaliin nähden melkeinpä loistavaa Suomea ja kuin kirsikkana kakun päälle vaspa-Hurmeen fantantistinen maali. Toki mahdollisuus voittoonkin oli, mutta Jolle ei ollut vielä kypsä ratkaisemaan. Aivan lopussa loppui koko joukkueelta bensa.
 
Jos jotain jäin lauantailta kaipaamaan, niin sellaista rehtiä hyökkäyspään rymistelyä varsinkin Pohjoispäätyyn pelattaessa. Ei varmaan sovi Mixun ideologiaan, mutta joku Berat Sadik tai edes Eero Markkanen boxiin tilaa tekemään voisi tehdä ilmeelle ihmeitä? Ja olisihan tuossa eräs Shefki Kuqi Mankkaalla vapaana päivystämässä varmasti todella hyvässä lihassa. Lädimäinen taistelu lisäisi katsomon kiimaa.

Kaksoismaaottelut kotona ovat hieno asia. Tyhjyyden tunnetta ei ehdi tulla, kun matsien välissä on vain pari päivää palautumista. Tiistaina mennään taas tasurin Unkaria vastaan pelannutta Romaniaa vastaan ja nyt Mixun leirissä on  siis se pelätty pakkovoitto otettavana. En epäile etteikö Suomi tiistaina voita, mutta sellainenkin mahdollisuus on, että unelmat voi mennä murskaksi ns. ”yhdessä illassa". Silloin kovasti hehkutetusta Budapestin reissusta uhkaa tulla vain tuskainen turistikiertue.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

1 kommentti: