torstai 12. kesäkuuta 2014

Bortsan MM-kisapäiväkirja, osa 1

Pistin lapset päiväunille ja päätin palata taas linjoille. Ei vain yhdeksi päiväksi vaan tarkoitus olisi kestää tekohengittämässä blogia koko MM-kisojen ajan. Tämä on Bortsan MM-kisapäiväkirja ja kirjoittelen tänne siitä, miten itse koen, näen ja haistan MM-kisojen tarinan tällä kertaa. Ehkä kisojen aikana tingin päiväunista ja tiskaan vähemmän. Ehkä näin saan nipistettyä sen verran aikaa, että blogille jää muutama minuutti aikaa.

Kuriositeettinä kerrottakoon, että hoitovapaalla kahden lapsen kanssa työskentely ja lisääntynyt vastuu elämästä on totaalisesti pilannut unelman ns."ultras lifestylestä" eli Suomen kiertämisestä kaljapäissään 24/7. Sohvalla tapahtuva kuukauden mittainen tv-yömaraton sopiikin erittäin hienosti omaan elämäntilanteeseen, koska se ei vaadi mitään. Juuri sen takia moni tuularikin sortuu katsomaan MM-jalkapalloa. Onnea meille luusereille!

Okei, kuten tunnettua jo aiemmista kirjoituksistani vuosien varrella, en enää kuulu siihen porukkaan, joka jaksaisi vesi kielellä odottaa MM-karnevaalin alkamista. Enkä todellakaan tule seuraamaan kaikkia matseja silmä kovana. Lapsuuden kultavuosista arvokisat ovat kärsineet roiman inflaation. Lapselle MM-kisat olivat aina elämän tähtihetkiä ja pelit jättivät ikuiset onnelliset muistot pään sisään kummittelemaan. Pelaajia ihailtiin sankareina ja tuuletuksia imitoitiin pihapeleissä. Roger Milla, Cyrille Makanaky, Rene Higuita, Kennet Andersson, Jordan Letchkov, Saeed Owairan jne. Tätä lisää, kiitos?

Satuin eilen sattumalta katsomaan SVT:n hienon dokkarin MM-94 Ruotsin pronssisankareista. Tuo dokumentti (Bronshjältarna - sommaren vi aldrig glommer) todellakin muistutti mistä MM-kisoissa parhaimmillaan voi olla kyse. Ruotsin onnistunut MM-projekti oli todellinen tuhkimotarina ja maailman sensaatio, joka yhdisti kokonaisen kansakunnan uudelleen (ainakin kisojen ajaksi ja niiden jälkeen) ja teki pelaajista ikuisia legendoja. Tunnustan, että seurasin dokkaria tippa linssissä, kun kauniit ruotsalaiset juhlivat Tukholman kaduilla ja lentokentällä pronssimitalia kuin jääkiekon maailmanmestaruutta Kauppatorilla. Ruotsissa on tietysti pitkät perinteet jalkapallokulttuurissa, mutta tuon jälkeen Allsvenskanin yleisömäärät lähtivät huimaan nousuun. Kotimaisesta jalkapallosta tuli taas salonkikelpoista. Säväyttävää dokkarissa oli myös pelaajien jutiloituminen: ainakin Brolin ja Ingesson näyttävät nykyään siltä, että hyvä ruoka on tärkeä osa elämää. Toisaalta Thomas Ravelli ei ollut vanhentunut 20 vuodessa yhtään.

Dokkarin katsominen herätti minussa toiveen samanlaisen yllätyksen ja sensaation toteutumisesta myös tulevissa MM-kisoissa. Juuri yllättäjien bandwagoniin liittyminen on monelle se luontevin tapa seurata kisojen edistymistä. Tämä tapa sopii myös itselleni, vaikka tottakai minulla on myös oma ennakkosuosikkini Venäjä, jota seuraan täysin fanaattisesti, mutta jonka menestyksen puolesta en edes itse rahaa laittaisi kiinni.

Moderniin rahafutikseen kyllästyneiden kannalta MM-kisoissa on se hyvä puoli, että täällä huippupelaajien voidaan katsoa vapautuvan rahan vaikutuksesta. Maajoukkueen pelipaidan pukeminen MM-lopputurnauksessa on miljonääripelaajillekin se suurin mahdollinen kunnia. Pelaajille maksettavat bonukset ovat rahallisesti vaatimattomia, ne vertautuvat korkeintaan muutaman päivän palkkaan seurajoukkueessa. Tässä suhteessa huippujalkapallo on MM-kisoissa arvomaailmaltaan puhtaimmillaan.

Tänään siis isketään yhteen avajaisten ja avausottelun merkeissä. Melkoista hömpänhömppää tarjolla. En tarkemmin tiedä ketä pelaajia siellä pelaa, mutta toivottavasti ainakin Hulk on avauksessa. Pietarin Zenitissä Hulk ei ole jättänyt ketään kylmäksi vaan on pelityyliltään erittäin näyttävä ja nopea voimapelaaja. Kroatiaa voisin veikkailla turnauksen mustaksi hevoseksi, mutta poliittisen historiansa johdosta toivon kaikkea pahaa heille. Toivottavasti avajaisissa sambataan kovaa ja Blatterille ei buuata liikaa.

Kuriositeettina kerrottakoon, että itse kyllä tunnustaudun Blatterin ihailijaksi. Vaikka Sepi onkin luxushotlahuoneissa viihtyvä paksu vanha pervoilija, niin hänen aikakaudellaan on merkittävästi parannettu kehittyvien jalkapallomaiden olosuhteita, ajettu kehitysmaiden asiaa ja saatu aikaan voimansa huipulla oleva kattojärjestö. Ajojahti, joka ajoitettiin sopivasti MM-kisojen alle, on kateellisten englantilaisten järjestämä ja saa käyttövoimansa a) kateudesta ja b) rasismista. Englantilaiset luulevat edelleen, että ovat jotenkin merkittävä kansankunta maailmanpolitiikassa ja jalkapallossa. Molemmat arvaukset kuitenkin ovat vääriä. Englanti on ikuisesti passe. Niin Qatar kuin Brasilia, Venäjästä puhumattakaan, ovat kisansa ansainneet. Tästä voidaan toki keskustella lisää tulevissa postauksissa. Toivottavasti viihdytte blogimme mukana seuraavan kuukauden.

P.S. Seuraa näitä:

1) Sambataanko avajaisissa?

2) Pönöttääkö Blatter? Tuleeko katsomosta vittuilua?

3) Iskeekö uskomaton Hulk hattutempun Ustaša-natsien rysään?

4) Ylen kisastudio, floppi vai menestys?

5) Lämpiääkö Bortsan kisasauna tänäyönä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti