lauantai 4. toukokuuta 2013

Klubipäädyssä menty taas eteenpäin

Boris Runqvist -TV oli taas paikalla, kun HJK pelasi kauden ensimmäisen liigakotiottelunsa eli ns. hemmapremiäärinsä omalla Sonera stadionillaan. Viime vuodesta oli taas havaittavissa jonkinmoista eteenpäinmenoa, sillä ainakin silmämääräisesti päädyn seisova aines oli kasvanut ainakin sadalla hengellä ellei jopa enemmän. Lisäksi koko eteläpääty oli loppuunmyyty ja kiima huipussaan myös ympäristön tuulareilla.

Päädystä oli ennen kauden alkua poistettu nyt myös alaosastolta kuppipenkit veks, joten pääty alkaa näyttää jo ihan täysveriseltä seisomastandiltä Saksan malliin. Todellinen kulttuuriteko HJK:lta, mikä sotii modernin jalkapallon negatiivisiä kehityssuuntauksia vastaan erinomaisella tavalla.

Vaikka meno ei itäpäädystä katsottuna aivan villiksi vielä äitynytkään, niin kunnioitan suuresti sitä innostuneen ilmapiirin tunnelmaa mikä helsinkiläisessä kannatuskulttuurissa on havaittavissa tällä hetkellä. Entistä suurempi osa uskaltautuu päätyyn mukaan äänekkääseen kannatukseen. Samaan aikaan seura panostaa kovasti ja etsii selvästi tietä, joka nostaisi kehityksen uudelle tasolle. Nämä kaksi asiaa tietysti tukevat toisiaan mitä erinomaisimmalla tavalla.

Kotiavaukseen on tottakai helpompaa kerätä jengiä kuin johonkin vähemmän seksikkääseen peliin keskellä lomakautta. Niinpä Klubipäädyn todellisen uskottavuuden näyttääkin vasta tuleva kuuma kesä ja joku heinäkuinen haistapaska VPS-kotipeli Iron maidenin soundcheckin kaikuessa Olympiastadionilta. Juuri näissä peleissä on ollut mieltäalentavaa seistä 13 henkisen mahtavan klubipäädyn seassa. Toivottavasti tänä vuonna ei näitä tapahtuisi...

Tässä Boris Runqvist -TV:n matskua hemmapremiääristä:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti