maanantai 27. toukokuuta 2013

Suomen Jimmy Jump vai ilkeä "kalsarihäirikkö"?

Olin eilen taas Sonskulla katsomassa jalkapalloa. Otteluruuhkassa painivat HJK ja RoPS pelasivat pilvisessä säässä ihan hyvätasoisen ottelun, joka ei kuitenkaan herättänyt sen suurempia intohimoja. Illan tärkein anti kotiyleisölle oli se, että Klubi sai vihdoin rankan tappioputkensa katki, vaikka ei se peli vieläkään silmiä hivele.

Ottelun ehdottomasti värikkäin ja hulluin tapahtuma nähtiin lopussa jo ottelun ratkettua. 2-0-tilanteessa, juuri kun Pohjanpalo oli riplannut itsensä vapaaksi ja oli juoksemassa yksin kohti Tomi Maanojan vartioimaa maalia, juoksee kentälle aurinkolaseihin ja Armanin kalsareihin pukeutunut nuorehko miespuolinen viuhahtaja. Olin ihan häpnaadilla lyöty, kun kesken hyökkäyksen Pohjanpalon eteen ilmestyy alaston jätkä, joka pujottelee kaiken lisäksi ihan hyvällä tekniikalla koko pelaajiston läpi. Ei voinut kuin nauraa. HJK teki samasta tilanteesta myös maalin, jonka tuomari aluksi hyväksyi, mutta lopulta avustavan avustuksella hylkäsi. Kaikki päättyi siihen, kun Mathias "Masse" Lindström vetää viuhahtajan maihin rajulla rugbytaklauksella, joka varsinkin eteläpäädyssä innoitti kannattajia suosionosoituksiin. Miksi?

HJK:n pelaajien ja HJK:n kannattajien alkureaktiot olivat tuomitsevia. Viuhahtaja vei huonosti ajoitetulla säntäilyllään HJK:lta maalin. Silti vähän ihmetyttää se, miten myös kannattajien piirissä suhtaudutaan niin ryppyotsaisesti aurinkolasi-miekkosen tekoon. Aistin tapauksen nostattavan rajua lynkkäysmentaliteettia ja jopa suoranaista poliisi-diskurssia. Varsinkin kannattajan näkökulmasta se on outoa, koska usein itse kannattajuuteen kuuluu tietty anarkistisuus ja  kyttäämiseen/kurinpitoon suhtautuminen kriittisesti. Satunnaiset pitch invasionit kuuluvat jalkapallokulttuuriin aivan samalla tavalla kuin tifot, koreografiat tai vaikkapa pyrotekniikka. En ole koskaan törmännyt esimerkiksi soihduttelun kohdalla vastaavaan tuomitsemiseen kuin nyt kävi tämän kentälle juoksijan kohdalla. Miksi juuri nyt kannattajilta ei löydykään ymmärrystä?

Toki pitch invasion -kulttuurikin vaatii perehtymistä, eikä se välttämättä aukea pertti perusjanarille heti paikalla. Selvää tietysti on, että pelkkä kentälle juoksu ilman agendaa tai missiota alkaa olemaan hieman väsähtänyt juttu, eikä se luo mitään uutta. Hyvin toteutetut pitch invasionit sen sijaan ovat aivan oma taiteen muotonsa. Yksi maailman kuuluisimmista pitchinvasionisteistä on katalaani Jimmy Jump, joka on tehnyt elämäntavastaan ammatin. Hyvän kentälle juoksun lähtökohtia on juuri se, että siinä täytyy olla joku pointti. Jimmy Jumpillahan näitä on monesti nähty. Milloin on heiluteltu luopio-Figolle Barcan lippua tai kekkuloitu baanalla hörhössä Tibet-paidassa. Jimmy Jumpin toiminta on aina ollut erinomaisen laadukasta viihdettä, joka on tarkoin suunniteltua ja toteutukseltaan sopivasti kantaa ottavaa. Tärkeää pitch invasion kulttuurissa on myös se, että se on sitoutunut väkivallattomuuteen, eikä se ole luonteeltaan uhkaavaa.

Totta kai samaan hengenvetoon on todettava, että pelikentän tulisi tietysti olla koskematon ja pyhä. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos turvallisuusjärjestelyt pettävät. Mutta silloinkin kentällejuoksijan tulisi kunnioittaa peliä niin paljon, että ajoittaisi iskunsa oikein. Eilinen "kalsarihäirikkö" teki pahimman mahdollisen virheen pelin kunnoituksen kannalta juostessaan kentälle kesken tilanteen. Mieluitenhan juoksu tulisi ajoittaa siten, että pallo on toisessa päädyssä tai sijoittaa invaasio vaikkapa pelikatkon aikana tapahtuvaksi. Nyt näin ei käynyt.

Toki ymmärrän juoksijan ahdistuksen. Kun on housut ja paita riisuttuna aidan vierellä viileässä illassa, niin ei siinä kauheasti voi ruveta odottelemaan sopivaa hetkeä tai järkkäri saattaa ehtiä väliin. Todennäköisesti epäonninen sattuma johdatti nuorukaisen keskelle pelitilannetta. Ikävä juttu. Sinänsähän kalsarimies käytti oivallisesti hyväksi Sonera Stadiumin turvallisuusvajetta. Ravintolakatsomon järjestysmiesvaje on yleisesti skenen tiedossa ja se on avoin ja helpoin reitti kentälle. Ehkäpä jopa koko Veikkausliigan helpoin? Esimerkiksi Itäkatsomosta on jo huomattavasti vaikeampi lähteä singahtamaan.

Voi olla, että juoksijalla ei ollut mitään sen syvempää tarkoitusta, kuten esimerkiksi protestoida Sikua vastaan, vaan juoksentelullaan hän vain halusi "hauskuuttaa" yleisöä melkein alasti juoksemalla. Toki jos näin oli, niin sitten pitää kysyä, että miksi ei ollut tarpeeksi munaa riisua kokonaan ilkosilleen? En lähde kuitenkaan analysoimaan motiiveja tämän enempää. Varmaa on, että jos kyseinen henkilö haluaa, niin voisin tehdä hänestä pienen haastattelun palstalle, anonyymisti tottakai. Ota yhteyttä?

Vaikka moni, kuten esimerkiksi asiantuntija Ato Pohja twitterissään, on julkisesti vähätellyt ja pilkannut juoksijan suoritusta, niin itse osaan aina antaa arvostusta yksinäisten invaasionistien rohkeudelle ja yritykselle lähteä tekemään performanssia. Ei ole homma eikä mikään mennä joukolla juhlimaan mestaruutta kentälle, mutta annas olla, kun olet yksin katsomossa ja kaivat "työkalusi" takin alta juuri ennen lähtöä. Pulssi lyö kahtasataa, kädet tärisee ja adrenaliini virtaa suonissa. Sitten vapautat itsesi ja päätät tehdä sen. Samanlaista vapauden ja jännityksen kiksiä ei kovin monesta asiasta saa. Veikkaan, että jää aika monelta toteuttamatta. Sitten kiikkustuolissa voit vuosia myöhemmin muistella lämmöllä takkatulen ääressä mitä tuli tehtyä.

Lopuksi on vielä pakko ilmaista huolestuneisuuteni kentälle juoksijoiden oikeusturvasta ja ihmisarvosta. Miksi ihmeessä jopa jalkapalloihmiset tuntuvat vihaavan näitä kulttuurin ritareita niin paljon, että se oikeuttaa toivomaan väkivaltaista lynkkäystä tai että esimerkiksi normaalisti sivistynyt ja mukava mies Mathias Lindström turvautuu niin törkeään ja liioiteltuun voimankäyttöön  ottaessaan "kalsarihäirikköä" kiinni? Muualla maailmassa Lindström olisi saanut vähintään keltaisen kortin tuomarilta, mutta Suomessa militaristinen talvisodan henki taisi sekoittaa tuomarin pasmat?

En edes uskalla kuvitella millaista hivutusta Sonskun käytävien suojissa juoksija joutui ottamaan vastaan. Ja kuinka pahoja nivelvammoja partasuinen daifu sai aikaan ylimitoitetuilla hallintaotteillaan, jotka kumpusivat koston ja katkeruuden tsunamista? Ja montako tuntia miestä lopulta kyykytettiin kisahallin patjoilla veronmaksajien rahoilla? Voi vaan ihmetellä, miksi suomalainen yhteiskunta ei provosoidu samalla tavalla oikeista rikollisista esimerkiksi talousrikollisia tuomitessaan? Kentällejuoksuhan ei ensinnäkään ole rikos vaan ainoastaan sinänsä harmiton järjestyshäiriö, josta seuraa korkeintaan pelin(!) keskeytys tai aikataulun viivästymisiä. Suhteellisuudentaju vaikuttaa olevan eräillä pahasti kadoksissa.

Ei pitäisi olla homma eikä mikään poistaa henkilö neutraalisti ja asiallisesti ilman, että aiheutetaan potentiaalisia pahoja loukkaantumisia ja muita turhia vammoja vihan nimissä? Järjestyksenvalvonta kuuluu järjestävälle taholle, ei pelaajille tai kannattajille. Järjestyksenvalvonnassa pahasti epäonnistuneen Risto Niirasen puljun uhkailu Palloliiton mahdollisten sakkojen maksattamisesta kalsarimiehellä kuulostaa myös huvittavalta jeesustelulta. Juoksija on jo kertaalleen saanut sakot poliisilta, ei hänen kuulu enää Palloliiton sanktioita kärsiä. Sakothan on nimenomaan aiheutuneet ja osoitettu järjestyksenvalvojien epäonnistumisesta ja niinpä heidän kuuluu kantaa vastuu mokailustaan. Sonera stadiumin turvallisuusvalvonta on jo aivan liian pitkään liikaa keskittynyt hyvämaineisen ja oman pesän puhtaana pitäviin kotikannattajiin ja samalla esimerkiksi ravintolakatsomo on jätetty täysin heitteille.


Seuraa Twitterissä: @huippufutista





keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Saska Saarikoski suolsi pelkkää paskaa

Suuri ja mahtava HJK näyttää tällä hetkellä olevan melkein kaikkien huulilla. Ensin joutui tiistain aamubussissa lukemaan Arsenal-friikki ja kotimaisen jalkapallon vihaaja Ismo Uusituvan hassunhauskan kolumnin, jossa Ismo asiantuntevan vakavasti punnitsee Klubin taaperrusta harjoitusturnaus-liigacupissa ja huumori-Suomen Cupissa. Sitten vielä iltapäivästä Hesarin kuukausiliitteen kulttuuritoimittaja Saska Saarikoski päätti kertoa, että oli ostanut HJK:n kausikortin ja halusi nyt kirjoittaa Hesarin lukijoille kokemuksistaan kausikorttilaisena.

Eipä siinä mitään. Hienoa, että kotimainen jalkapallo alkaa olemaan siinä määrin mediaseksikästä, että kausareita ostellaan ja pelistä voi kirjoittaa ihan urheilutoimituksen ulkopuolellakin. Nostan hattua niin Saskalle kuin Ismollekin hyvästä valinnasta. Futis on parasta paikan päällä.

Suomi on ohuen jalkapallokulttuurin maa. Kun tavis-toimittaja menee avaamaan suunsa, niin silloin riskit ovat suuret. Saska analysoi varsin sympaattisen oloisesti Klubin nykymenoa puolustuksesta keskikenttään. Sitten kuitenkin päässä alkaa jyskyttää. Saska ylitti hyvän maun rajat ja lyttäsi Mikael Forsselin, klubilaisen seuraikonin ja Suomen maajoukkuen tämän vuosituhannen ykköshyökkääjän, alimpaan helvettiin.

Saskan tylytys on täysin ala-arvoista luettavaa: "Miklun vauhti ei riitä edes Suomen kentille, Miklu on säälittävä kuin leijona ilman hampaita." Huh huh sentään! Vain Suomessa! Miten ihmeessä tällainen voi olla mahdollista? Eikö Hesarissa ole mitään ennakkosensuuria olemassa? Ei voisi kuvitellakaan, että jossain Saksassa edes lahjattomin kulttuuritoimittaja menisi pilkkaamaan Rudi Völleriä tai Lotthar Matthäusia. Tai että Englannissa joku alkaisi julkisesti kusta Alan Shearerin tai Gary Linekerin niskaan. Surullista, hyvin surullista. Juuri suomalaisten junttimaisuus taitaakin olla suurin syy siihen, miksi vanhat kansainvälisen tason nimimiehet harvoin palaavat Suomeen nokkelien kulttuuritoimittajien nöyryytettäväksi.

Vaikka Mikael Forssell olisi pelannut kuinka huonosti, ei asioita vaan voida esittää kuten ensimmäisen vuoden törkeä kausikorttilainen Saska teki. Aitoon jalkapallokulttuuriin kuuluu kunnioitus Mikael Forsselin kaltaisia suuria pelaajia kohtaan. Minulle Mikael Forssell tarkoittaa Mestarien liigaa 1998 Olympiastadionilla, kahta maalia Saksaa vastaan kesäkuussa 2001 ja ties kuinka monta jääkylmää viimeistelyä maailman kovimmassa sarjassa Englannin Valioliigassa. Kun istun Stadikan kaltseilla juomassa ennen peliä valkkaria ja parkkipaikalla Mersusta astelee ulos Miklu aurinkolaseissaan ja Vuittonin kenkäpussi kainalossaan, niin silloin hattu lähtee päästä ja kumarretaan hiljaa.

Vaikka pelaajan vauhti ehkä vähän hiipuisi vanhemmalla iällä, ei hänelle todellakaan kuulu nauraa pilkallisesti, eikä varsinkaan vittuilla päin naamaa. Saska Saarikoski ylitti hyvän maun rajat ja uhmasi jalkapallokulttuurin kirjoittamattomia sääntöjä. Mutta niinhän se menee, että koska Suomessa on varsin alikehittynyt jalkapallokulttuuri, ei tietenkään keskiverto kulttuuritoimittaja voi tietää mitä on mahdollista sanoa ja mitä ei.

Toisekseen olen täysin eri mieltä Mikael Forsseliin kohdistuneesta kritiikistä. Miklu liikkuu kypsästä iästään huolimatta hyvin HJK:n kärjessä ja luo viisailla liikkeillään tilaa kanssapelaajilleen. Forssell on yksi harvoista suomalaisista pelaajista, joille on suotu Jumalallisen maalivainun lahja eli kyky liikkua oikeisiin paikkoihin oikealla hetkellä. Mikael Forssell on täysin ainutlaatuinen pääpelaaja liigatasolle. Lisäksi Forssellilla on yli viidentoista vuoden rautainen kokemus Euroopan kovimmista huippuseuroista. Näillä statseilla ei kukaan täysjärkinen valmentaja mene syrjäyttämään tällaista pelaajaa, varsinkin kun penkiltä on valittavissa vain maitopartaisia potentiaalinsa vielä piilossapitäneitä hyökkääjiä.

Vaikka asiantuntemattomaan silmään Klubin peli näyttää ehkä hieman tukkoiselta ja harmaalta, niin en olisi kovinkaan huolestunut tässä vaiheessa kautta. Suomen cupista putoaminen näyttää tällä hetkellä työtapaturmalta, jolla saatiin otteluruuhkaa väljennettyä edes parin pelin osalta. Liigakenttien vaisuhkot otteet johtuvat siitä, että Klubi on ainoa ammattimaisesti harjoitteleva joukkue liigassa. Siku tietää kyllä mitä tekee. Päätähtäin on olla europeleissä huippukunnossa. Juhannukseen asti riittää, että liigakärki on hajuetäisyydellä. Syksyllä mestaruutta juhlitaan taas Töölön stadionilla entistä hilpeimmissä tunnelmissa. Kun Klubin peli alkaa kunnolla kulkea, niin se Miklun saama tarjoilukin paranee ja silloin tuloksena on tehokasta maalintekoa. Mikael Forssell on juuri sen tason vahvistus, joka aikaisemmin on erottanut HJK:n esimerkiksi sellaisista suurseuroista kuin Partizan Belgrad tai Dinamo Zagreb. Nyt Klubillakin on kansainvälisen tason huippukärki käytössä.


P.S. Vaikka any publicity is good publicity, niin silti mielestäni Saska Saarikosken pitäisi esittää julkinen anteeksipyyntö Mikael Forsselille asiantuntemattomasta vahinkolaukauksestaan.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Litmanen murtui Äitienpäivänä

Äitienpäivän valmistelut sujuivat normaalisti. Illalla tein sacher-kakkua ja laitoin sen yöksi jääkaappiin kovettumaan. Heti aamutuimaan 1,5-vuotias poikani piirsi äidille kortin ja kävimme myös keräämässä metsälenkiltä vähän valkovuokkoja. Juhlapäivän kunniaksi kaivoin naftaliinista korkkaamattoman vuoden 2002 Jari Litmanen-mukin ja laitoin siihen valkovuokot haaleaan veteen lillumaan. Äiti sai tietysti aamiaisen vuoteeseen.

Illemmalla onnellinen päivä sai ikävän lopun, kun 1,5-vuotias kiipesi keittiön pöydälle ja heitti valkovuokkokupin lattialle. Jarin kahva särkyi. Maailma musteni. Syvälle sydämeen sattui.


JARI AAMULLA:


JARI ILLALLA:





lauantai 4. toukokuuta 2013

Klubipäädyssä menty taas eteenpäin

Boris Runqvist -TV oli taas paikalla, kun HJK pelasi kauden ensimmäisen liigakotiottelunsa eli ns. hemmapremiäärinsä omalla Sonera stadionillaan. Viime vuodesta oli taas havaittavissa jonkinmoista eteenpäinmenoa, sillä ainakin silmämääräisesti päädyn seisova aines oli kasvanut ainakin sadalla hengellä ellei jopa enemmän. Lisäksi koko eteläpääty oli loppuunmyyty ja kiima huipussaan myös ympäristön tuulareilla.

Päädystä oli ennen kauden alkua poistettu nyt myös alaosastolta kuppipenkit veks, joten pääty alkaa näyttää jo ihan täysveriseltä seisomastandiltä Saksan malliin. Todellinen kulttuuriteko HJK:lta, mikä sotii modernin jalkapallon negatiivisiä kehityssuuntauksia vastaan erinomaisella tavalla.

Vaikka meno ei itäpäädystä katsottuna aivan villiksi vielä äitynytkään, niin kunnioitan suuresti sitä innostuneen ilmapiirin tunnelmaa mikä helsinkiläisessä kannatuskulttuurissa on havaittavissa tällä hetkellä. Entistä suurempi osa uskaltautuu päätyyn mukaan äänekkääseen kannatukseen. Samaan aikaan seura panostaa kovasti ja etsii selvästi tietä, joka nostaisi kehityksen uudelle tasolle. Nämä kaksi asiaa tietysti tukevat toisiaan mitä erinomaisimmalla tavalla.

Kotiavaukseen on tottakai helpompaa kerätä jengiä kuin johonkin vähemmän seksikkääseen peliin keskellä lomakautta. Niinpä Klubipäädyn todellisen uskottavuuden näyttääkin vasta tuleva kuuma kesä ja joku heinäkuinen haistapaska VPS-kotipeli Iron maidenin soundcheckin kaikuessa Olympiastadionilta. Juuri näissä peleissä on ollut mieltäalentavaa seistä 13 henkisen mahtavan klubipäädyn seassa. Toivottavasti tänä vuonna ei näitä tapahtuisi...

Tässä Boris Runqvist -TV:n matskua hemmapremiääristä: