keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Salaam Aleikum, Juhani!

Eilinen oli kyllä tavattoman hieno päivä. Ensin Suomen ja Venäjän välistä ystävyyttä elvytettiin Moskovan kupeessa Venäjän presidentin virka-asunnolla. Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin sydämellisen lämmin urheilumiesten kohtaaminen ja suomalaisen bisnesmiesdelegaation kestittäminen oli kuin kaihoisa tuulahdus vanhoilta hyviltä YYA-ajoilta. Lopulta päivän kruunasi illalla yllättävä uutinen, jossa kerrotiin Juhani Ojalan allekirjoittaneen sopimuksen Venäjän liigan Terek Groznyin kanssa. Aivan huikea siirto, Juhani!

Juhani Ojala on harvinaisen rohkea mies suomalaiseksi. Suomalaiset ovat olleet perinteisesti melko nihkeitä siirtymään itänaapuriin, vaikka tiedossa on, että kysyntää kyllä olisi ollut. Kulttuuritaustaltaan venäläisiä Roman Eremenkoa ja Aleksei Eremenko Junioria ei kai tässä suhteessa voi suomalaisiksi pioneereiksi laskea.

Muutaman avarakatseisen suomalaisen historia sentään tuntee. Kaudella 2002 Olli Kangaslahti pelasi ensimmäisenä suomalaisena Venäjällä edustaen 1.divisioonassa pelannutta FK Volgar-Gazhpromia. Muistaakseni Volgar tippui tuolla kaudella kakkoseen. Muistettakoon myös, että Jani Virtanen pelasi Venäjällä Himkin riveissä, vaikka peliaika olikin kortilla.

Jääkiekon puolella suomalaiset ovat jo aikoja sitten kansoittaneet Venäjän KHL:n. Toivotaan, että Juhani Ojalan siirto avaisi silmiä ja vähentäisi futispuolen ennakkoluuloja. Fiksut ruotsalaiset jalkapalloilijat ovat olleet suomalaisia ennakkoluulottomampia siirtymään itään. Kim Kälström, Rasmus Elm ja Pontus Wernbloom ovat raivanneet tiensä hienosti Venäjän Valioliigan kuumimpiin suurseuroihin. Jokunen muukin nimi taitaa löytyä. Ruotsissa Venäjän liigaan osataan jo suhtautua terveellä tavalla: Premier Liga on kuin mikä tahansa huippusarja Englannin, Espanjan, Saksan tai Italian rinnalla.

Ojalan siirrosta mielenkiintoisen tekee myös se, että maineeltaan Groznyi ei ole mikään Pietarin tai Moskovan kaltainen moderni kansainvälinen metropoli vaan periaatteessa sitä alkeellisinta ja pelottavinta periferiaa ja orienttia. Tsetseenipääkaupunki tunnetaan ennen kaikkea sodasta, pommituksista ja kuolemasta. Tämä maine syntyi ensimmäisen sodan aikana 90-luvulla, kun Venäjän rappioarmeija Jeltsinin johdolla kurmuutti vastakarvaan nousseita karvahattuja.

Toisaalta myös kirjailija-toimittaja Anna Politskovskajan(R.I.P.) hieman väritetyt käsitykset ja väitteet Tsetsenian tilanteesta eivät ole olleet omiaan puhdistamaan Tsetsenian ryvettynyttä mainetta. Esimerkiksi kirjassaan "Venäläinen päiväkirja" Politkovskaja pyrkii mustamaalaamaan Tsetsenian nykyistä Venäjä-mielistä hallintoa ja erityisesti presidentti Ramsan Kadyrovia, jota Politkovskaja kuvailee vähä-älyiseksi analfabeetiksi ja väkivaltaiseksi psykopaatiksi. Eniten Kadyrovin mainetta ovat varjostaneet väitteet hänen kovaotteisen yksityisarmeijansa, "kadyrovtsyn", tekemistä kidutuksista, kidnappauksista ja muista ihmisoikeusloukkauksista. Vallankahvaan Kadyrov nousi jo parikymppisenä nuorena miehenä, kun hänen presidentti-isänsä kuoli voitonpäivän aamuna pommi-iskussa Groznyin stadionilla.

Nyky-Tsetsenia on kuitenkin jotain aivan muuta kuin 90-luvun kaoottinen sotaa käyvä maa oli. Vaikka Kadyrovia pidetään jossain määrin despoottisena hahmona, on hän kuitenkin pystynyt kiitettävästi vakauttamaan ja rauhoittamaan maan. Vaurasta nyky-Groznya ei enää tunnista vanhaksi rauniokaupungiksi vaan se muistuttaa enemmänkin Ville Haapasalon matkailuohjelmista tuttuja suurella öljyrahalla rakennettuja astanamaisia ökykaupunkeja korkeine pilvenpiirtäjineen, neonvaloineen ja puhtoisine keskusmoskeijoineen. Lisäksi uusi 30 000 hengen kliininen Akhmat-Arena täyttää kaikki FIFA:n korkeimmatkin laatuvaatimukset. Kuriositeettina kerrottakoon, että herra Kadyrov toimii myös FK Terek Groznyin puheenjohtajana.

Vuonna 2005 Kadyrov lupasi tehdä Tsetseniasta maailman turvallisimman paikan, jonne ihmiset haluavat tulla lomailemaan. Vielä tähän ei ehkä aivan olla päästy, mutta aika lähelle kuitenkin. Tuskin kukaan olisi esimerkiksi uskonut vielä 2000-luvun alussa, että Ruud Gullit valmentaisi jonain päivänä Terek Groznyä. Nyky-Groznyssä resurssit ja olosuhteet menestyvän jalkapalloseuran toimintaan ovat aivan yhtä hyvät kuin vaikkapa Lontoossa, Barcelonassa tai Milanossa. Pelikavereina Ojalalla on venäläisten lisäksi neljä brassia, neljä puolalaista,  yksi tshekki, yksi tsadilainen ja yksi belgialainen. Normaalia kansaínvälistä meininkiä siis.

Terekissä Ojalalla on kaikki mahdollisuudet menestyä Euroopan kentillä ja voittaa jopa pokaaleja. Ja vaikka niin ei jostain kumman syystä kävisikään, niin on hän ainakin joka viikko Venäjän todellisten suurseurojen kuten TsSKA:n, Spartakin, Zenitin tai vaikkapa Anzhin näyteikkunassa seurasiirtoa ajatellen. Ojalassa on potentiaalia nousta Suomen seuraavaksi supertähdeksi, 2010-luvun uudeksi Hyypiäksi.

Suomalaiset, siirtykää Venäjän Valioliigaan!

P.S. Muistakaa myös twitter-tilini: @Huippufutista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti