tiistai 18. syyskuuta 2012

Kun Zenit pelaa, silloin otetaan...

Hiljaista on pidellyt blogissa viime aikoina, myönnän sen. Olisi ollut paljon kirjoitettavaa. Kesä on ollut täynnä tunnetta, pettymystä ja ikuista odotusta. Niinkuin useimmiten jalkapallomaailmassa tuntuu olevan. Ei vaan ole riittänyt paukkuja kirjoitteluun, niin raskasta, mutta toisaalta mahtavaa, tämä pienen lapsen täyspäiväinen hoitaminen on. Pahoittelut radiohiljaisuudesta lukijoilleni.

Syksy tulee. Huomasin sen taas. Piti olla täysin normaalista poikkeamaton rauhallinen mukava koti-ilta, mutta niin se vain Championsliigan alkaminen laittoi jalan vipattamaan.

Muutaman tunnin pohdiskelujen ja itsensä kieltämisten jälkeen kahdeksalta suunta kohti Kauniaisten S-markettia ja kassiin sopivahkosti eri laatuisia oluita ja siidereitä. Siitä sitten romanttisissa tunnelmissa vaellusta pimeässä, kosteassa ja miellyttävän lämpimässä(+14) syysillassa kohti kotia ja omaa läppäriä.

Kävellessä halki pimeän Thurmanin puiston tunsin sydämessäni haikeutta. Nämä illat olivat joskus kauan 10-15 vuotta sitten niitä elämän loistavia tähtihetkiä. Mikäs sen parempaa: pimeys, syksyn tuoksu, positiivinen melankolia, hallittu tissuttelu ja Mestarien liigan seuraaminen tv:stä, aivan uskomattoman hieno combo! Tänään tuo sama ihana tunne palautui elävänä mieleen kaikesta perhe-elämähössötyksestä ja muuttuneesta, sinänsä upeasta, elämäntilanteesta huolimatta. Tänään juhlitaan!

Sanotaan, että slavofilia on sairaus. Niinhän se on. Itse sairastuin tautiin joskus 12-13-vuotiaana, kun jostain kumman syystä alkoi Venäjän politiikka ja yhteiskunta kiinnostamaan. Seurasin uutisia televisiosta ja muodostin vahvoja mielipiteitä itäisestä transitiosta ja siirtymätaloudesta. Silloin 90-luvulla Venäjä oli kaaoksessa ja Venäjän jalkapalloliiga heikko. Pelaajat pakenivat maailmalle, jotkut jopa Suomeen.

Muistan kuinka tilasin säästämilläni viikko-ja synttärirahoilla kaapeli-tv:n maksukanava ORT:n vuonna 1995, että pääsisin seuraamaan Venäjän liigan viikkomakasiinia. Kellarista löytyy edelleen kasettitolkulla vanhoja VHS-maalikimaroita.

On sanomattakin selvää, että kaltaiseni vanhan pervon slavofiilin on vaikea päästä eroon taipumuksistaan. Aina kun venäläinen joukkue pelaa eurokentillä, on pakko virittää kristallinkirkas venäläinen streemi ja seurata alkuperäiskielellä venäläisen seurajoukkueen edesottamuksia. Tänään kiihottimena on upea Malaga-Zenit -matsi.

Vaikka Zenit koetaankin maailmalla Putinin Venäjän nukkejoukkueena, ei se minua hetkauta. En todellakaan ole mikään Putinin fanipoika, kaikkea muuta. Minulle Zenitin kannattaminen europeleissä on suoraa jatkumoa sille kehitykselle, joka on jatkunut jo 90-luvun alkupuolelta saakka. Minulle nykypäivän Zenit ei ole sen likaisempi kuin Jeltsinin Spartak syksyllä 95, kun pöllyttivät Blackburnia vanhalla Luzhnikilla. Oi niitä aikoja. Kehitys kehittyy.

Täytyy kyllä myöntää, että en noteeraisi tätä päivää edes vähää alusta ellei omia suosikkijoukkueita olisi mukana. Kiitos siitä Spartakille, Zenitille, BATE:lle, Shahtarille ja Dinamolle. Tällä kaudella mielenkiintoa Chämppärissä riittää. Vanha sanonta sanoo, että kun Zenit pelaa, silloin otetaan. Niin tänäänkin, mutta hallitusti, sillä huomenna on taas herätys leikkimään kello 7.30.

P.S. Muistutuksena taas kaikille lukijoilleni: olen avannut blogille oman Twitter-tilin osoitteessa:
@Huippufutista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti