sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kaatuuko Venäjä faneihinsa?

Venäjä pelasi hienoa jalkapalloa perjantain avausotteluussaan ja kaatoi suvereenisti Tshekin maalein 4-1. Voiton jälkeen ehdittiin jo spekuloida Venäjän lohkovoittoa, mutta nuolaistiinko asiassa liian aikaisin? Luonnollisesti venäläiset riehaantuivat perjantaina myös katsomossa, ehkä hieman liikaakin. 2-0 maalin jälkeen kentälle heitettiin savuava strobo, joka tuonee Venäjän jalkapalloliittolle sakkoja. Hieman ikävämpi uutinen oli ottelun jälkeen venäläisten ja järjestysmiesten välillä tapahtunut joukkotappelu, jossa puolalaiset makkarapalkkalaiset saivat nenilleen. Strobon heittäjää yritettiin ottaa pelin päätyttyä kiinni, mutta hieman pömpöösisti puolalaiset olivat varustautuneet liian kevyellä arsenaalilla humalaisten voittoa juhlivien venäläisten varalle. Lienee melko luonnollista, että ryhmässä puolustetaan oman maan kansalaisia, niin kuin tässäkin sitten kävi. Sakkoja luvassa taas tästäkin.

Hieman huolestuttavampi uutinen on se, että Uefan syrjinnän vastaisen elimen Football Against Racism in Europen johtaja Piara Powar väittää venäläisten kannattajien huudelleen apinaääntelyä Tshekin mustaihoiselle pelaajalle Gebre Selassielle. Kuriositeettinä kerrottakoon, että samainen Piara Powar oli muuten talvella Liverpoolin rasistien kimpussa ja sai aikaan melkoisen hulabaloon. Näissä kisoissa kaikenlainen rasismi otetaan vakavammin kuin aikaisemmissa kisoissa ja ilmiö on Uefan kurinpitovaliokunnan erityisen tarkastelun kohteena.

Suurennuslasin alla näistä yksittäisistä huudoista voi aiheutua huomattavia ongelmia Venäjän jalkapalloliitolle. On aivan hyvin mahdollista, että Uefan kurinpitovaliokunta voi rangaista Venäjää pahimmillaan jopa pisteiden menetyksellä. Se olisi hirveä rangaistus, mutta pelkkä sakkojen antaminen tuskin heilauttaa Venäjän rahassa kylpevää jalkapalloliittoa suuntaan tai toiseen.

Venäjän liiton puheenjohtaja Vitali Mutko onkin ehtinyt jo kieltämään Piara Powarin väitteet roskaksi. Venäläiset eivät huudelleet rasistisia huutoja pelaajille vaan ainoastaan protestoivat aloittamansa stadionilla aloittamansa "meksikolaisen aallon" pysähtymistä tshekkiläisten sektoriin. Katsomokulttuuria tuntevalle tuo tuntuisi aivan normaalilta reaktiolta kyseisessä tilanteessa. Sellaiselle, joka ei jalkapallokulttuuria syvemmin tunne, on aina suuri vaara tulkita katsomoiden reaktiot väärin. Mikä on sitten lopullinen totuus tässä asiassa, ei varmaankaan koskaan selviä.

Jos Venäjältä otetaan arvokisojen finaaleissa pisteitä pois kannattajien väitettyjen, mutta epäselvien rasististen huutojen takia, tulee se olemaan mielenkiintoinen ennakkotapaus. On jopa mahdollista, että tämän jälkeen katsomoihin palkataan erikseen rasistiseen käytökseen sitoutuneita henkilöitä viemään pisteitä kilpailevilta joukkueilta ja aiheuttamaan niille vaikeuksia. Jotenkin tuntuu, että pistemenetykset eivät tule poistamaan rasismia katsomoista. Uefan pitäisi lopettaa turhanpäiväinen jeesustelu ja lätkäistä vaan suoraan elinikäiset porttikiellot rasismiin sortuneille kannattajille Uefan alaisiin otteluihin. Venäjän jalkapalloliitto ja pelaajat eivät ole syyllisiä yksittäisten idioottien käytökseen.


1 kommentti:

  1. Kannattaako moista meininkiä yleensäkään tukea lippuja ostamalla? Itse en viitsisi mennä katsomaan peliä, jossa Aki Riihilahti puhkeaa itkuun, jonkun juntin huudettua katsomosta jotain. Mieluummin käyn katsomassa balettia oopperassa, joka meillä Suomessa on muuten hieno.

    VastaaPoista