keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ave Roy!

Myönnän, että Englannin maajoukkue on kuulunut aina inhokkilistani suurimpiin suosikeihin. Olen saanut kokea monia unohtumattomia ja vahingoniloisia hetkiä seuratessani kymmeniä vuosia ylimielisten ja junttimaisten englantilaisten kommelluksia ja taaperrusta jalkapallon arvokisoissa. Vain vuonna 1966 kyseinen instituutio on saavuttanut jotain jalkapallossa. Onneksi en ollut vielä tuolloin todistamassa kyseistä riemujuhlaa. Ja silloinkin tuo MM-voitto tuli kyseenalaisella tuomarivirheellä kotikisoissa. Kerta toisensa jälkeen kyseinen "jalkapallon henkinen kotimaa" on tarjonnut katsojalle hyvät naurut.

Mutta mitä pitäisi ajatella nyt, kun ainutlaatuisen jalo ihminen ja erinomaisen loistava valmentaja Roy Hodgson  valittiin eilen Englannin manageriksi Puolan/Ukrainan EM-kisoihin? Olen aina ihaillut Mr.Hodgsonin arvomaailmaa ja tyylikkyyttä. Hän on urallaan antanut itsestään epäenglantilaisen sivistyneen kuvan. "Hodari" ei ole todellakaan mikään tavallinen valmentaja, joka tekee hommia vain rahankiilto silmissään vaan on usein valinnut haastavia pestejä, joiden kiinnostavuus on kummunnut jostain aivan muualta kuin rahasta.

Erityisesti pohjoismaalaisille Hodgson on rakas valmentaja. Ruotsissahan Hodgson on suuren legendan asemassa(valmentanut Halmstadissa, Örebrossa, Oddevoldissa ja Malmössa). Tanskassa Hodari  oli FC Köbenhavnin valmentajana ja  Suomessa hän toimi tietysti  menestyksellä Suomen maajoukkueessa. Suomessa hän valloitti kannattajien sydämet rautaisella ammattimaisuudellaan ja tulosorientoituneella valmennustyylillään, mutta myös laajemmin juoksemalla liiton kissaristiäisissä ja paneutumalla suomalaisten seurojen asioiden edistämiseen.

Myös se, että maajoukkueen kannattajat tilasivat satoja "Ave Roy!"t-paitoja futisforumilla kertoo miehen ansaitusta kulttiasemasta. Roy on herrasmies, joka vei Suomen korkeimmalle sijalle ikinä FIFA-ranginkissä(33.) ja lähimmäksi EM-jatkokarsintaa. Ei tällaista jätkää voi mitenkään vihata. Kaduttaa edelleen, kun Belgiassa 0-0 pelatun vierasottelun jälkeen liikuttuneessa ja samalla turhautuneessa tilassa lähdin heiluttelemaan keskisormea pelaajille ja Hodgsonille sillä seurauksella, että Mr.Hodgson  pahoitti asiasta mielensä ottaen asian puheeksi mediassa. Pyydän vilpittömästi anteeksi tyylitöntä virhearviotani.

Englantilainen media olisi halunnut Royn paikalle Tottenhamin Harry Redknapin, mutta kävikin ilmi, että liitto ei edes neuvotellut mediaseksikkään tosilädi-Redknapin kanssa. Hodgson sen sijaan lähtee halvalla West Brommista, mutta ei ole median suosikki epäenglantilaisen älykköhabituksensa ja toisaalta myös epäonnistuneen Liverpool-pestin ansioista. Totta puhuen Liverpoolissa Hodgson sai aikaan parempia tuloksia pienemmillä resursseilla kuin Liverpoolin oma lellikki Kenny Dalglish. Itse en siis laskisi Liverpoolin aikaa suureksi epäonnistumiseksi vaan pikemmin asetelmat olivat miehelle hyvin epäreilut.

Roskalehdissä suhtautuminen Hodgsoniin on ollut vähättelevää ja ilkkuvaa. Siellä Hodgson leimataan vanhan liiton pieruksi, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia onnistua. Kuinka väärässä keltainen lehdistö ja englantilaisten suuri enemmistö voikaan olla.

Royn pellifilosofiassa pelaajien pitää sitoutua epäitsekkyyteen ja joukkuehengen kehittämiseen sekä tunnustaa joukkueen henkisen vakauden merkitys menestyksen saavuttamisessa. Jokaisen pelaajan pitää tuntea ylpeyttä edustamaansa seuraansa tai maataan kohtaan. Hodarin joukkueet eivät siis koskaan voi rakentua egoilevien tähtien varaan vaan ne ovat yhdenvertaisten työläispelaajien yhteisöjä, joissa on valmius sitoutua yhteisen hyvän eteen. Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon tällainen ajattelutapa sopii erinomaisen hyvin, joten ei ihme, että Roy on viihtynyt ja menestynyt niin hyvin juuri Pohjoismaissa.

Jokainen jalkapalloa seuraava tietää, että Englannin maajoukkue on täynnä "kusipäisiä" pelaajia. Se ei ole aina välttämättä pelaajien vika, vaan myös englantilaisen jalkapallohullun yhteiskunnan tuotosta. Siksi juuri Roy Hodgson on paras mies johtamaan Englannin maajoukkuetta ja kitkemään pelaajilta nuo "kusipäiset" ominaisuudet pois. Olen varma, että Royn alaisuudessa Terryt, Rooneyt ja muut herneaivot saadaan rauhoittumaan ja puolustamaan kylmän viileästi yhteistä tavoitetta - Euroopan Mestaruutta.

Englannille nauraminen ei siis enää näissä kisoissa onnistu. Hodarin epäitsekäs Englanti tulee pelaamaan tylsää ja siistiä peruspeliä, jossa pääpaino tulee olemaan puolustuksessa. Hodarin komennossa Englannin katupojista kuoriutuu ahkeria ja vastuuntuntoisia sveitsiläisiä, jotka kurinalaisella pelillään niputtavat vastustajan pakettiin kerta toisensa jälkeen. John Terry ei tule vetämään yhtäkään pelaajaa polvella perseeseen, eikä yhtään turhaa korttia nähdä. Vihdoinkin englantilaisten kuuluisa ja jo moneen kertaan inflaation kärsinyt sanonta on ajankohtaisempi kuin koskaan: "this time we can go all the way".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti