keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

Sunnuntaina päättyi kotimaisen jalkapallon ystävien pitkä talvi, kun jalkapalloliiga palasi taas pitkältä tauoltaan. Seurasin tapahtumia Töölössä, jossa koettiin huikea sunnuntainen jalkapallojuhla yli 5000 katsojan edessä.

Tuo päivä oli siksikin erikoinen, että olin 11 kautta kestäneen hardcore-kannattaja riekkumisen jälkeen astunut alas norsunluutornistani ja päättänyt vaihtaa roolini tuulipukukatsojan analyyttiseen habitukseen. Uskon, että ainakin blogimme lukijat tulevat jatkossa hyötymään tästä uudesta analyyttisemmästä minästäni. Lisäksi pääjohtaja Julle K. ja muut julkisen talouden riippakivinä olevat salapoliisit voivat nyt panostaa resursseja muualle, sillä minua ei tarvitse enää valvoa. "Sic!"

Viime kaudella yli 1,5 miljoonaa euroa voittoa tehnyt Suomen mestari on talven aikana ollut kovan muutoksen kourissa. Parhaat pelaajat ovat siirtyneet ulkomaille ja uusia pelaajia on ollut pakko ajaa sisään. Vielä huhtikuussa palaset vaikuttavat olevan pahasti levällään, eikä viime kauden tavaramerkiksi muodostuneesta Antti Muurisen "sexy footballista" ole jäänyt kuin muisto jäljelle. Sama tuskaisuus jatkui myös liigan avausottelussa Maarianhaminan IFK:ta vastaan.

Oli suorastaan nöyryyttävää katsella kuinka vierasjoukkue pystyi aivan tasapäisesti pelaamaan "Suomen Rosenborgia" vastaan. HJK:n puolustus Okkosineen vaikutti olevan ajoittain suurissa vaikeuksissa. Klubin ongelmat kiteytyvät keskikentän keskustaan ja oikeaan pakin tontille, minne ei vielä ole syystä tai toisesta löytynyt huipputason korvaajia. Niinpä IFK Mariehamn tuli ja meni täysin ansaitusti johtoon 52.minuutilla. Paikkoja olisi ollut jopa useampaan maaliin, mutta HJK:n maalissa elävän legendan asemaan noussut Ville Wallen piti isännät mukana pelissä. IFK:n maalin jälkeen näytti siltä, että pelastusta ei enää ole ja shokki-tappio olisi vääjäämättä tulossa.

Toisin kävi, kun nuori vasta 17-vuotias Joel "Jolle" Pohjanpalo esitti yhden kotimaisen tai jopa maailmanlaajuisen jalkapallohistorian ihmeellisimmistä suorituksista latomalla kolme maalia vajaassa kolmessa minuutissa saarelaisten verkkoon. Katselin tapahtumia paraatipaikalta Itäkatsomon kulmasta ja olin aivan häpnadilla löyty. Analyyttinen reportteri nousi tuoliltaan pomppimaan ja oli aivan ekstaasissa. Olin todistanut yhtä HJK:n historian legendaarisimmista hetkistä. Nuo maalit eivät tule unohtumaan ikinä.

Nuorena kevytluisena kaverina Jollen liike ja räjähtävät suunnanmuutokset ovat jotain sellaista mitä en muista liigassa aikaisemmin nähneeni. Lisäksi 17-vuotiaaksi Jollella näyttäisi olevan aivan ilmiömäiset henkiset ominaisuudet. Tämän jälkeen en epäile hetkeäkään, etteikö tuo täydellinen paketti pysyisi kasassa. Olen nähnyt teini-Roihan, olen nähnyt Pukin, mutta Jolle on heihin verrattuna täysin omaa luokkaansa. Voidaan perustellusti sanoa, että Joel Pohjanpalo pommitti nyt itsensä kolmessa minuutissa Suomen kuumimmaksi pelaajaksi. Mixu Paatelaisella ei tämän jälkeen ole enää vaihtoehtoa: hänen on pakko peluuttaa suomalaisen jalkapallon suvereenia kruununjalokiveä tulevissa maaotteluissa.

Vaikka Klubin peli oli sunnuntaina huolestuttavaa kuraa, antoi Jolle Pohjanpalon yksin tehtailema riemuvoitto aivan uutta "flowta" seuran tuleviin otteluihin. Niin media kuin kannattajatkin seuraavat tämän jälkeen Kuningas Jollea silmä kovana minne ikinä mies meneekin. Seuraavan kerran tästä hypestä saadaan nauttia jo torstaina, kun 17-vuotias laskeutuu Paavo Nurmi Stadionin nurmelle lahtaamaan Tepsiä. Uusi suomalainen teinisensaatio on syntynyt seisauttaen veret niin Toni Niemiseltä kuin Teemu Selänteeltäkin. Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

------
Kaiken Jolle-hehkutuksen keskellä on pakko tunnustaa, että sunnuntaista teki hienon tapahtuman myös yli 300 henkinen laulava Klubipääty. On hauska huomata, että vanhat sotakirveet on vihdoin haudattu ja suuri Klubi-kannattajien perhe mahtuu samaan katsomoon. Vielä 5 vuotta sitten pystyi vain haaveilemaan yli 300 hengen laulavasta katsomonosasta, joka ihan aikuisten oikeasti täyttää jo kaikki hyvän kansainvälisen tason tunnusmerkistöt. Enää ei tarvitse tuulipuvun lähteä merta edemmäs kalaan saadakseen nauttia korkean tason futistunnelmasta. Sunnuntain jälkeen voi siis liioittelematta sanoa, että Klubipäädystä on kasvanut hiljalleen koko Helsingin ja koko kotimaisen jalkapallon suuri ylpeyden aihe, joka ei herää henkiin vain europeleissä vaan tukee HJK:ta myös kotimaisissa otteluissa. 1990-luvun lopulta asti skeneä seuranneena on ilahduttavaa nähdä se, kuinka uudet sukupolvet ovat vallanneet katsomot ja ottaneet ne omakseen. Kannattajakulttuuri elää ja voi hyvin.

Tässä vielä pientä videoreportaasia sunnuntain menosta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti