torstai 19. huhtikuuta 2012

Suuntana Paavo Nurmi

Hei taas rakkaat lukijat. Istun täällä IC-junan epäergonomisesti muotoillulla penkillä matkalla Turkuun. Kuriositeettina kerrottakoon, että matkajuomana minulla on 1,5 litran pullo itse sekoitettua rommikolaa. Tämä matkustustyyli sopii nimenomaan neutraalille reportterille, mutta toisaalta onhan tässä ripaus mukana myös sitä vanhan Englannin koulukunnan "football specials"-henkeä.

Lukemattomat kerrat olen taittanut tätä matkaa joko junassa tai kannattajadösässä, mutta tällä kertaa erikoista on se, että määränpäänä ei ole se perinteinen Veritas Stadion vaan itselleni uusi tuttavuus Paavo Nurmi -Stadion. Uusi tuttavuus siis siinä mielessä, että koskaan aikaisemmin en ole siellä vielä jalkapallo-ottelussa vieraillut. Harvemmin tällä iällä saa enää uusia stadionbongauksia kotimaasta, mutta tänään on siis sellainen poikkeus luvassa. Paremminhan kyseinen stadion tunnetaan nimenomaan yleisurheilusta.

Kuriositeettina kerrottakoon, että olen kyllä Paavon katsomossa kerran käynyt muistaakseni kesällä 1994, kun siellä järjestettiin TUL:n suurtapahtuman TUL Turkku´n päättäjäiset. Ihan hyvät muistot siitäkin vierailusta jäi. Silloin 13-vuotiaan jalkapallojuniorin kohokohta oli päästä hipaisemaan Martti ja Eeva Ahtisaaren mustan mersun sivupeiliä. Ahtisaaren puhe oli kuitenkin sen verran pitkäpiimäistä kuultavaa, että livahdimme ulos stadionilta soittelemaan läheiseen puhelinkoppiin pilapuheluita turnauksesta saaduilla puhelukorteilla. Kuriositeettina kerrottakoon, että pääsin myös juttusille Stefan Håkansin kanssa tai ainakin jonkun muun Håkans-nimisen kanssa.

Tänään suurena ilonaiheena on myös se, että ensimmäistä kertaa tänä vuonna pääsee aistimaan aidon nurmen tuoksun. Mikään ei vedä vertoja sille rakkaalle aromille. Vaikka myöhemmällä iällä olenkin päätynyt siihen lopputulemaan, että muovikentät ovat hyvä kompromissi Suomen kaltaisessa kulttuuriköyhässä maassa, ei silti mikään vedä vertoja aidolle nurmelle, jossa pelataan sitä aitoa oikeaa jalkapalloksi kutsuttua lajia.

Tänään ei siis lopputuloksella ole niin väliä, kunhan vain saa imeä nokkaansa juuri leikatun nurmen eroottista tuoksua ja mutustella siinä sivussa muutaman "kyrsän" sinappikuorrutuksella. Toivottavasti Turussa oheispalvelut toimivat paremmin kuin viime sunnuntaina Soneralla, jossa palvelua sai jonottaa 20 minuuttia. Toki Tepsin peleissä mukavat fiilarit saa aina takuuvarmasti myös erinomaisesta Ressu Redfordin laulamasta Sydän Rinnassa-maalibiisistä.

Reportterimme on paikalla ottelussa ja aikoo raportoida näkemästään heti kun ehtii viimeistään loppuviikon aikana.

Kiimaterveisin: Boris Runqvist

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti