tiistai 24. huhtikuuta 2012

Chelskille kaikkien aikojen selkäsauna luvassa

Viime viikolla olin aika yllättättynyt siitä uhosta, minkä Chelsean onnekas UCL-välierän kotivoitto tämän hetken maailman parasta seurajoukkuetta vastaan sai aikaan brittijalkapalloa sympatiseeravissa ns. "mieshuorissa". Rinta rottingilla ilman minkäänlaista itsekritiikkiä hehkutettiin mukamas suurta voittoa, vaikka se kuuluisa sokea reettakin näki kumpi joukkueista oli parempi.

Barcelona hallitsi pelitapahtumia mielin määrin ja olisi voinut voittaa jopa 5-0. Uskomattomasti maailman parhaan seurajoukkueen tähdet kuitenkin olivat huolimattomia ja tuhlasivat avopaikkoja lähes liukuhihnalta. Ilmeisesti ajatukset olivat jo viikonlopun El Classicossa, mitenkään muuten tuota epäonnista tappiota on vaikea selittää. Lopulta entinen suurpelaaja Didier Drogba tuikkasi kotijoukkueen ainoan paikan sisään ja Nou Campille lähdetään siis englantilaisten 1-0 johdossa.

Olin aika häpnadilla lyöty siitä, kuinka umpisurkeaa peliä Englannin johtava lippulaiva kotikentällään esitti. Muut englantilaisethan ovat jo aikoja sitten tippuneet jatkosta, joten venäläisrosvo Abramovitshin rahoilla porskuttava Chelski tavallaan joutuu kantamaan vastuuta koko saaren kunniasta tällä hetkellä. Peliesitys kotiareenalla oli kuitenkin kaikkea muuta kuin kunniallinen: se oli jotain todella naurettavaa. Varsinkin kun Chelsea pelasi kotiottelunsa postimerkin kokoisella Stamford Bridgellä, olisi odottanut, että kotiedusta olisi saatu paljon enemmän irti.

Vaikka Chelskin kaltaisella ökyseuralla on laittaa kehiin melkein kaksi kentällistä kovapalkkaisia taitavia miljönäärejä, niin pelitapa oli kuin suoraan Richard Möller-Nielsenin 90-luvun Suomen maajoukkueelta kopioitu. Se oli amatöörimäista rimpuilua ja pelkkää sumputusta. Barcelonaan verrattuna pelaajien kosketus palloon oli mallia betoni. Kaikki vaarallisimmat "hyökkäykset" alustettiin puolesta kentästä lähteneillä sivurajaheitoilla rangaistusalueen sisään. Loppujen lopuksi edes näitä palloja ei kotijoukkue voitanut. Mistään pallokontrollista ei siis ollut tietoakaan. Vaikka vastassa oli Barcelona, ei silti kotijoukkueen pitäisi lähteä ammattilaistasolla nöyryyttämään itseään tuolla tavalla.

Tiedossa oli, että Barcelonaa vastaan olisi pitänyt lähteä hyökkäämään voimakkaan rohkeasti ja itsevarmasti. Vain 2-0 tai mielellään 3-0 voitto olisi pitänyt isäntien toiveet elossa. Muut tulokset ovat turhia. Nyt Barcelona sai puoli-ilmaiseksi sen mitä se oli lähtenyt hakemaan: kohtuullisen tuloksen Stamford Bridgeltä ja näin ollen hyvät asetelmat kotiotteluun. Ja kaikki tämä vieläpä pelaamalla kauden huonoin ottelu.

On tietenkin ikävää olla vahingoniloinen, mutta silti tänä iltana voi pokka paikoin pettää, kun katselee YLE:n suorassa lähetyksessä Barcelonaan matkustaneita kännisiä brittifaneja ja heidän kokemaansa katalonialaista saunaa. Päälöylynheittäjänä toimii tietenkin tämän hetken maailman paras pelaaja Leo Messi, jolla on nyt tilaa ja aikaa temmeltää, sillä Nou Camp on tunnettu yhtenä eurooppalaisen jalkapallon kookkaimista ja leveimmistä kentistä. Sumputtaminen ei siis enää tällä kertaa tule onnistumaan. Kuten Kuningas Jari Litmanen blogissaan vitsaili, kolmikerroksista bussia ei vielä ole keksitty. Chelsean kokema ruma murskatappio tulee kertomaan englantilaisen jalkapallon todellisen tilan. Englantilainen imperiumi tulee luhistumaan lopullisesti ja se myös osoittaa sen, missä maassa pelataan tämän hetken kovinta pääsarjaa.

Viikonloppuna fasistiseura Real Madridille kärsitty yllättävä kotitappio tarkoitti Espanjan mestaruuden lopullista menettämistä. Se sisuunnuttaa maailman parhaan seurajoukkueen pelaajia entisestään ja heillä on nyt velvollisuus korvata Katalonian kansalle aiheuttamansa kärsimykset. Katalonialle ei riitä mikään muu kuin totaalinen teurastus tänä iltana. HJK:n kesällä tekemä ennätys Mestarien liigan suurimmasta voitosta (10-0) uhkaa nyt siirtyä historiaan. Blogimme suosittaa tulosvetoon 11-0 ja 12-0 tuloksia. Kannattaa laittaa lotto vetämään. Englantilainen jalkapallo tantuu lopullisesti keski-ajalle.



maanantai 23. huhtikuuta 2012

Arkistön kätköistä, osa 2: Tampu in Memoriam

Viikonloppuna tehtiin suomalaista jalkapallohistoriaa, kun jo kerran kuopattu Tampere United palasi taas miesten sarjoihin pelaamaan. Kyseessä on siis kannattajien oma projekti ja työnimi TAMU-K, joka pelasi historiansa ensimmäisen virallisen ottelun. Vaikka aina Tampua olen intohimoisesti vihannut, vittuillut Tampuriinille ja Sinikaartille ja minulta on jopa kerran potkittu hampaat sisään sen ultrakannattajien toimesta, niin silti tämä paluu parrasvaloihin lämmittää aidosti sydäntäni.

Ilmeisesti suhteeni Tampuun on todellinen viha/rakkaus-suhde, kun se saa aikaan tällaista mielenkiintoista värinää sisälläni. Tampulla on aina ollut todella hienot ja fanaattiset kannattajat, jotka eivät tälläkään kertaa hyljänneet seuraansa vaikka se jo kerran sarjoista suljettiin ja konkurssiin pakotettiin. Vaikka utopistiselta se tällä hetkellä kuulostaakin, niin toivon, että Tampu jonain päivänä palaa huipputasolle.

Kaikista mahtavinta Tamu-K:n meiningissä on sen yhteisöllisyys. Tuosta yhteisöllisyydestä puhui ensimmäisen virallisen pelin jälkeen Tamu-K:N valmentaja Pettinen Styntty TV:n haastattelussa. Kylmät väreethän tässä tulee, kun kuuntelee näitä viisaita hienoja sanoja. Toivotan kaikkea hyvää TAMU-K:n projektille, joka on suomalaisen jalkapallokulttuurin edistyksellisin ilmentymä. Vaikka suuressa mittakaavassa tamperelaiset eivät koskaan lämmenneet Tampulle, ei se silti menoa haittaa. Sinikaartin uskollisille ja mahtaville kannattajille TAMU-K on suuri elämäntapa. Lisää tätä!

Tampun paluun kunniaksi päätin herkistellä arkistoista löytyneillä vanhoilla kuvilla vuosien varrelta. Olkaapa hyvät.



TamU-Jazz keväällä 2000.


TamU-HJK keväällä 2000.


TamU-Jazz keväällä 2001.


Tampere United oli alusta alkaen Tampereen Valkoisen Talon oma kabinettiprojekti.


Antti "Ato" Pohja intoutui esittelemään rintakarvojaan Tillikan mestaruusjuhlissa. Pöytäseurana "Heppa" Hevonkorpi.


Mestaruuden kummisetä, kaavoitusjohtaja Jyrki "Camorra" Laiho.


Aloitteleva sosiopaatti, eikun siis sosiologi, ripusti Tampun mestaruusjuhlissa HJK:n huivin pyttyyn ja sai turpaansa.


Ville Lehtinen, Mansen Kuningas!


Tampuriinikin sai juoda siideriä ja juhlia kultaa.


Syksyn 2001 cup-juna pysähtyi Toijalaan. Hesassa oli kenttä jäässä.


Anti-Tampu organisoitui Cupin finaaliin tekemällä oman bandiksen.


Iloinen hetki Tammelassa. Atlantis voitti jatkoajalla Tampun Suomen Cupin finaalissa 2001.



Europelit alkoivat Tammelassa. Vastassa Pjunik Jerevan ja Angel Cisterna.


Pjunikin koutsi Oscar López ennen matsia.


Armenialaisia Tammelassa.


Patu Salmela antaa vaparin.


Eurohuumaa täydessä Tammelassa. Huomaa juuri asennetut jäähallin punaiset kuppituolit.


Jari Niemi ajettiin kylmäksi.


Kuoppala vastaan Pjunikin afrovahvistus.


Soihtu viskattiin kentälle, kun peli oli 0-4 lukemissa.


Sveitsin Nyonissä luettiin myöhemmin sakkotuomio Mansen Muoville tämän tapauksen johdosta.


Pieni mutta pippurinen Sinikaarti Tampun Intertoto-cupin ottelussa Ratinassa.


Tamu-Ceauhlaul ja soihdut ja savut syttyivät.



Järkkäri oli hereillä ja pisti savukikkailijat kuriin.



Nyt lähritte lusimaan!


Sinikaartille esaa ja pekkaa!


Poliisi aja sinisellä autolla uuaa...


Tamu jatkoi taistelua episodin jälkeen ja otti tärkeän voiton romanialaisista.


Mikko Kaven oli kentän hahmo.


Ottelulippu.



Tamu sai seuraavaksi vieraita Montenegrosta.


Sutjeska saapuu Tammelaan suoraan Rosendahlista.


Sutjeskan urhea joukkue taisteli raivotasurin Tampereella, mutta sekään ei riittänyt.


Kovaa peliä Tammelassa.


Kroatian Cibalia Vinkovci jäi historiaan Tampun tappajana.


Sinikaartin banderolli Myllykoskella.


Pikilinna toimi TPV.n mestaruuden tyyssijana 90-luvulla, mutta siitä muodostui myös tamulaisten kantakapakka.


Sakilaisten repputifo Ratinassa oli yksi 2006 kauden puhutuimmista tapahtumista, joka kuvasi hyvin seurojen kannattajien välistä vastakkain asettelua.
Sic transit gloria mundi.


------------------
Heitetäänpä tähän loppuun vielä kommenttia viime torstain TPS-HJK-ottelusta. Matka Paavo Nurmen stadionille oli erittäin miellyttävä kokemus ja Sonskun nakkimuki-jonossa lusitut vartit olivat enää haalea muisto. Paavo Nurmella fasiliteetit ovat todellakin kunnossa. 4 euroa kahdesta Camping-makkarasta ei ollut mielestäni mikään riistohinta. Sinappi oli hyvää ja makkarat sopivan rapeita. Ja lämpimiä. Aidalla eristetyssä rauhallisessa ja viihtyisässä anniskelukarsinassa nautitut 5 euron kylmät Tuborgit ilman jonotusta tekivät tehtävänsä lämpimänä päivänä.

Tällainen laaja 13 000 hengen stadion alue 3000 katsojan liigapelissä saa aikaan suomalaiseen makuun sopivan väljän tunnelman. WC:ssä asiointi oli siistiä ja se tapahtui mukavasti jonottamatta. Pääkatsomon yläkatsomosta näkymä kentälle oli aivan loistava. Toiselle jaksolle siirryin norkoilemaan aurinkokatsomon kaarteeseen, eikä sielläkään suurempia puutteita näkyvyydessä ollut havaittavissa. Tunnelma stadionilla oli ihan tyydyttävä, kiitos siitä Tepsin seeproille ja HJK:n Forzalle.

Harmillisesti onnistuin tuhoamaan kamerani sisällön, enkä nyt pysty teille tarjoamaan mehukasta koostetta matsista. Onnistuin taltioimaan lähes kokonaisuudessaan Seeprojen lipunryöstön, joka tosin onneksi on nähtävillä myös TPS-tv:ssä. Potuttaa todella paljon mehukkaan kuvareportaasin totaalinen hukkaaminen. Alkoholilla ei tosin ollut tällä kertaa osuutta asiaan.

P.S. Tänään reportterimme suuntaa taas Sonskulle testaamaan uusia ravintolapalveluita ja gloryhunttaamaan egyptiläisen ihmemiehen debyyttiotteita. Over and out.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

torstai 19. huhtikuuta 2012

Suuntana Paavo Nurmi

Hei taas rakkaat lukijat. Istun täällä IC-junan epäergonomisesti muotoillulla penkillä matkalla Turkuun. Kuriositeettina kerrottakoon, että matkajuomana minulla on 1,5 litran pullo itse sekoitettua rommikolaa. Tämä matkustustyyli sopii nimenomaan neutraalille reportterille, mutta toisaalta onhan tässä ripaus mukana myös sitä vanhan Englannin koulukunnan "football specials"-henkeä.

Lukemattomat kerrat olen taittanut tätä matkaa joko junassa tai kannattajadösässä, mutta tällä kertaa erikoista on se, että määränpäänä ei ole se perinteinen Veritas Stadion vaan itselleni uusi tuttavuus Paavo Nurmi -Stadion. Uusi tuttavuus siis siinä mielessä, että koskaan aikaisemmin en ole siellä vielä jalkapallo-ottelussa vieraillut. Harvemmin tällä iällä saa enää uusia stadionbongauksia kotimaasta, mutta tänään on siis sellainen poikkeus luvassa. Paremminhan kyseinen stadion tunnetaan nimenomaan yleisurheilusta.

Kuriositeettina kerrottakoon, että olen kyllä Paavon katsomossa kerran käynyt muistaakseni kesällä 1994, kun siellä järjestettiin TUL:n suurtapahtuman TUL Turkku´n päättäjäiset. Ihan hyvät muistot siitäkin vierailusta jäi. Silloin 13-vuotiaan jalkapallojuniorin kohokohta oli päästä hipaisemaan Martti ja Eeva Ahtisaaren mustan mersun sivupeiliä. Ahtisaaren puhe oli kuitenkin sen verran pitkäpiimäistä kuultavaa, että livahdimme ulos stadionilta soittelemaan läheiseen puhelinkoppiin pilapuheluita turnauksesta saaduilla puhelukorteilla. Kuriositeettina kerrottakoon, että pääsin myös juttusille Stefan Håkansin kanssa tai ainakin jonkun muun Håkans-nimisen kanssa.

Tänään suurena ilonaiheena on myös se, että ensimmäistä kertaa tänä vuonna pääsee aistimaan aidon nurmen tuoksun. Mikään ei vedä vertoja sille rakkaalle aromille. Vaikka myöhemmällä iällä olenkin päätynyt siihen lopputulemaan, että muovikentät ovat hyvä kompromissi Suomen kaltaisessa kulttuuriköyhässä maassa, ei silti mikään vedä vertoja aidolle nurmelle, jossa pelataan sitä aitoa oikeaa jalkapalloksi kutsuttua lajia.

Tänään ei siis lopputuloksella ole niin väliä, kunhan vain saa imeä nokkaansa juuri leikatun nurmen eroottista tuoksua ja mutustella siinä sivussa muutaman "kyrsän" sinappikuorrutuksella. Toivottavasti Turussa oheispalvelut toimivat paremmin kuin viime sunnuntaina Soneralla, jossa palvelua sai jonottaa 20 minuuttia. Toki Tepsin peleissä mukavat fiilarit saa aina takuuvarmasti myös erinomaisesta Ressu Redfordin laulamasta Sydän Rinnassa-maalibiisistä.

Reportterimme on paikalla ottelussa ja aikoo raportoida näkemästään heti kun ehtii viimeistään loppuviikon aikana.

Kiimaterveisin: Boris Runqvist

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

Sunnuntaina päättyi kotimaisen jalkapallon ystävien pitkä talvi, kun jalkapalloliiga palasi taas pitkältä tauoltaan. Seurasin tapahtumia Töölössä, jossa koettiin huikea sunnuntainen jalkapallojuhla yli 5000 katsojan edessä.

Tuo päivä oli siksikin erikoinen, että olin 11 kautta kestäneen hardcore-kannattaja riekkumisen jälkeen astunut alas norsunluutornistani ja päättänyt vaihtaa roolini tuulipukukatsojan analyyttiseen habitukseen. Uskon, että ainakin blogimme lukijat tulevat jatkossa hyötymään tästä uudesta analyyttisemmästä minästäni. Lisäksi pääjohtaja Julle K. ja muut julkisen talouden riippakivinä olevat salapoliisit voivat nyt panostaa resursseja muualle, sillä minua ei tarvitse enää valvoa. "Sic!"

Viime kaudella yli 1,5 miljoonaa euroa voittoa tehnyt Suomen mestari on talven aikana ollut kovan muutoksen kourissa. Parhaat pelaajat ovat siirtyneet ulkomaille ja uusia pelaajia on ollut pakko ajaa sisään. Vielä huhtikuussa palaset vaikuttavat olevan pahasti levällään, eikä viime kauden tavaramerkiksi muodostuneesta Antti Muurisen "sexy footballista" ole jäänyt kuin muisto jäljelle. Sama tuskaisuus jatkui myös liigan avausottelussa Maarianhaminan IFK:ta vastaan.

Oli suorastaan nöyryyttävää katsella kuinka vierasjoukkue pystyi aivan tasapäisesti pelaamaan "Suomen Rosenborgia" vastaan. HJK:n puolustus Okkosineen vaikutti olevan ajoittain suurissa vaikeuksissa. Klubin ongelmat kiteytyvät keskikentän keskustaan ja oikeaan pakin tontille, minne ei vielä ole syystä tai toisesta löytynyt huipputason korvaajia. Niinpä IFK Mariehamn tuli ja meni täysin ansaitusti johtoon 52.minuutilla. Paikkoja olisi ollut jopa useampaan maaliin, mutta HJK:n maalissa elävän legendan asemaan noussut Ville Wallen piti isännät mukana pelissä. IFK:n maalin jälkeen näytti siltä, että pelastusta ei enää ole ja shokki-tappio olisi vääjäämättä tulossa.

Toisin kävi, kun nuori vasta 17-vuotias Joel "Jolle" Pohjanpalo esitti yhden kotimaisen tai jopa maailmanlaajuisen jalkapallohistorian ihmeellisimmistä suorituksista latomalla kolme maalia vajaassa kolmessa minuutissa saarelaisten verkkoon. Katselin tapahtumia paraatipaikalta Itäkatsomon kulmasta ja olin aivan häpnadilla löyty. Analyyttinen reportteri nousi tuoliltaan pomppimaan ja oli aivan ekstaasissa. Olin todistanut yhtä HJK:n historian legendaarisimmista hetkistä. Nuo maalit eivät tule unohtumaan ikinä.

Nuorena kevytluisena kaverina Jollen liike ja räjähtävät suunnanmuutokset ovat jotain sellaista mitä en muista liigassa aikaisemmin nähneeni. Lisäksi 17-vuotiaaksi Jollella näyttäisi olevan aivan ilmiömäiset henkiset ominaisuudet. Tämän jälkeen en epäile hetkeäkään, etteikö tuo täydellinen paketti pysyisi kasassa. Olen nähnyt teini-Roihan, olen nähnyt Pukin, mutta Jolle on heihin verrattuna täysin omaa luokkaansa. Voidaan perustellusti sanoa, että Joel Pohjanpalo pommitti nyt itsensä kolmessa minuutissa Suomen kuumimmaksi pelaajaksi. Mixu Paatelaisella ei tämän jälkeen ole enää vaihtoehtoa: hänen on pakko peluuttaa suomalaisen jalkapallon suvereenia kruununjalokiveä tulevissa maaotteluissa.

Vaikka Klubin peli oli sunnuntaina huolestuttavaa kuraa, antoi Jolle Pohjanpalon yksin tehtailema riemuvoitto aivan uutta "flowta" seuran tuleviin otteluihin. Niin media kuin kannattajatkin seuraavat tämän jälkeen Kuningas Jollea silmä kovana minne ikinä mies meneekin. Seuraavan kerran tästä hypestä saadaan nauttia jo torstaina, kun 17-vuotias laskeutuu Paavo Nurmi Stadionin nurmelle lahtaamaan Tepsiä. Uusi suomalainen teinisensaatio on syntynyt seisauttaen veret niin Toni Niemiseltä kuin Teemu Selänteeltäkin. Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

------
Kaiken Jolle-hehkutuksen keskellä on pakko tunnustaa, että sunnuntaista teki hienon tapahtuman myös yli 300 henkinen laulava Klubipääty. On hauska huomata, että vanhat sotakirveet on vihdoin haudattu ja suuri Klubi-kannattajien perhe mahtuu samaan katsomoon. Vielä 5 vuotta sitten pystyi vain haaveilemaan yli 300 hengen laulavasta katsomonosasta, joka ihan aikuisten oikeasti täyttää jo kaikki hyvän kansainvälisen tason tunnusmerkistöt. Enää ei tarvitse tuulipuvun lähteä merta edemmäs kalaan saadakseen nauttia korkean tason futistunnelmasta. Sunnuntain jälkeen voi siis liioittelematta sanoa, että Klubipäädystä on kasvanut hiljalleen koko Helsingin ja koko kotimaisen jalkapallon suuri ylpeyden aihe, joka ei herää henkiin vain europeleissä vaan tukee HJK:ta myös kotimaisissa otteluissa. 1990-luvun lopulta asti skeneä seuranneena on ilahduttavaa nähdä se, kuinka uudet sukupolvet ovat vallanneet katsomot ja ottaneet ne omakseen. Kannattajakulttuuri elää ja voi hyvin.

Tässä vielä pientä videoreportaasia sunnuntain menosta:

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Pietarsaari on Euroopan persereikä

Taas on se aika vuodesta käsillä, kun Pietarsaaressa aletaan paskomaan housuun. Kauden ensimmäinen otteluperuutus on hyvin hyvin lähellä, kun Jaron ja Interin välisen ottelun pelaaminen uhataan kieltää Keskuskentällä. Se on suuri tragedia koko jalkapalloliigan uskottavuuden kannalta. Suomessa pelataan maailman lyhyin sarjakausi, mutta siltikään kenttiä ei muka saada kuntoon. Pietarsaari on vuodesta toiseen ollut se pahin "terroristi".

Vaikka vielä muutama viikko sitten Jaron innokkaimmat fanipojat peukuttelivat kaupungin mahtavaa kentänhoitoa oikein valtakunnan mediassa ja ilmeisesti ensimmäistä kertaa Pietarsaaren historiassa kentänhoitaja oli osannut laittaa lämmöt päälle nurmen alla, niin siitäkin huolimatta kaupungin johto on päättänyt nyt aiheuttaa negatiivista julkisuuskuvaa koko jalkapalloliigalle kieltämällä pelaamisen. Perverssillä tavalla myös Jaron seurajohto kannattaa ottelun siirtämistä.

Jalkapalloliiga ampuu itseään jalkaan roikottomalla vuodesta toiseen mukana seuroja ja kaupunkeja, jolla ei ole halukkuutta panostaa perusolosuhteisiin. Pietarsaaren keskuskentän tapauksessa on ollut nähtävissä, että nurmen alla olevat perustukset ovat niin heikkolaatuiset, että jopa parhaimmilla kesäkeleillä nurmi lohkeilee pelaajien jalkojen alla. Pietarsaari on myös kuuluisa siitä, että lämmityksestä ollaan pihistelty keväisin ja nurmi jätetty oman onnensa nojaan luonnon hoivaan. Onneksi tällä kaudella edes yritettiin tehdä jotain.

Nykyisen pituinen kausi nykyisellä kenttäinfrastuktuurilla ei ole mikään mahdoton nakki viedä läpi täysin kelvollisissa peliolosuhteissa. Ei tarvita kalliita kirkasvalolamppuja tai muuta luxusta vaan ihan tavallinen nykyaikainen kentänlämmitysjärjestelmä ja mielellään jonkinmoinen pressu nurmea suojaamaan. Uskoisin, että jopa Pietarsaaren tapauksessa pressun alta olisi paljastunut täysin kelvollinen eurooppalaisen talvitason pelialusta, jos vaan kaupungin johto olisi asioista perillä. Ei nurmea saada pilalle, vaikka se ei koko vihreä vielä avauksessa olisikaan. Venäjällä ja Ukrainassa pelataan tätä nykyä talvisarjaa jopa divaritasolla asti. Köyhässä Virossa kausi alkoi maaliskuun alussa, Valko-Venäjällä, Latviassa ja Norjassa maaliskuun lopussa ja Ruotsissakin huhtikuun alussa. Suomen 15.huhtikuuta on siis pohjolan maihinkin vertaillen erittäin myöhäinen aloitusaika. Mitään syytä myöhentää tätä dead-lineä ei ainakaan ole.

Liigan ja Palloliiton pitäisi nyt lunastaa aiemmat lupauksensa ja kohdella olosuhdeterroristeja kovin keinoin. Ottelusiirtoja ei tule suvaita kevyin perustein, kuten Jaron tapauksessa, vaan kyseessä oleva ottelu tulisi määrätä liigatason standardit täyttävälle varakentälle johonkin toiseen kaupunkiin. Esimerkiksi Helsingin Sonera Stadium ja Kuopion SS-stadion varmasti ottaisivat Jaron avosylin vastaan.

Toivottavasti Jarossa ja Pietarsaaressa osataan tehdä tarvittavat johtopäätökset. Jos nurmipohjan uusiminen ja nykyaikaiseen kentänhoitoon panostaminen ei kiinnosta, on paras vaihtoehto tiputtautua amatöörisarjoihin puuhastelemaan ja lopettaa liigan maineen pilaaminen. Jos Jaro on ollenkaan Pietarsaarelle tärkeä, pinnoittaa kaupunki Keskuskentän muovilla kaudeksi 2013. Näin ei voi jatkua.