tiistai 1. marraskuuta 2011

XXIV



Palataanpa vielä viime launtain tunnelmiin ja Töölön jalkapallostadionille eli nykyiselle Sonera Stadiumille. HJK pelasi siellä kauden viimeisen ottelunsa Valkeakosken Hakaa vastaan ja takoi rumat 5-2 lukemat taululle. Harmi, ettei perinteisestä Klassikosta voida enää oikein puhua. Itse ottelussa ei myöskään ollut urheilullisesti mitään panosta olihan mestaruus ratkennut jo aika päiviä sitten. Silti kauden päätös oli kerännyt mukavasti väkeä paikalle, kun n.4000 HJK:n tosikannattajaa oli saapunut seuraamaan pytyn nostamista. Ei hullumpi tilaisuus todellakaan!

HJK oli tänä vuonna täysin ylivertainen verrattuna muihin seuroihin. Itseasiassa sarjataulukon pisteet huomioden, olisi Klubille riittänyt, että se olisi pelannut vain kaksi kierrosta kolmen sijasta. Se on sellaista ylivoimaa, mitä suomalaisessa jalkapallossa ei pitkään aikaan ole nähty. Samalla se on merkki siitä, että suomalainen jalkapallo voi pahoin. Köyhistä seuroista on tullut entistä köyhempiä, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta sarjan yleiseen tasoon. Se ei tietenkään ole HJK:n vika, että muualla asiat on tehty huonosti.

Lauantaina ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Romanttinen lokakuun syyspäivä toi mieleen jopa brittitunnelman. Pääty ja koko stadion eli mestaruudessa mukana. Oli sellainen hehkeän perusklubilainen, hieman sisäsiittoinen, juntahtava, mutta sopivan leppoisa historiaa haviseva tunnelma. Vanha Litti kruunasi päivän kolmella komealla syötöllään, HJK-konkari Riihilahti nautiskeli lokakuun viileydestä ja vanhat kestosuosikit Parikasta Erfan Zeneliin antoivat aihetta fiilistelyyn. Moniko näistä pelasi viimeiset ottelunsa Suomen suurimman seuran paidassa ei kuitenkaan vielä selvinnyt.

Vaikka klubilaiset olivat päässeet juhlimaan jo kahdesti tällä kaudella mestaruuksia(ensin Cupin voittoa ja sitten laivalla mestaruutta) ei SM-patsaan nostaminen ollut kärsinyt inflaatiota. Kolmas Suomen mestaruus putkeen kirvoitti päädyn hc-kannattajat spontaaniin mannermaiseen "pitch invasioniin", joka sujui sekin leppoisissa ja rauhallisissa tunnelmissa. Sikarit kärysivät ja olut virtasi.

Ottelun jälkeen HJK-perhe kerääntyi juhlimaan mestaruutta stadionin Fresco-ravintolaan. Kaksiosainen tilaisuus avattiin ensin mestaruusjuhlinnalla, jossa pelaajat kuvauttivat itseään fanien kanssa ja palkintojakin jaettiin. Myöhemmin saunan jälkeen arvottiin vielä palkintoja paikalle jääneiden kesken.

Joukkueenjohtaja ja todellinen klubilegenda Markku "Peltsi" Peltoniemi spiikkasi tilaisuutta, joka oli kaikilta osin niin klubihenkinen kuin vain olla ja voi. Vaatimatonta ja eleetöntä töölöläistä magiikkaa. Siinä hehkussa on edelleen niitä samoja arvokkaan hiljaisia syviä tunteita kuin kauden 1998 Championsliiga-glooriassa tai 2000-luvun alun mestaruuksissa. Ihmeellistä kyllä, se sama tunne säilyy elävänä vuosikymmenestä toiseen, sukupolvelta toiselle.

Toki yksi ero entiseen on, että HJK:ssa on alettu entistä paremmin ottamaan kannattajat huomioon. Seuran ja kannattajaryhmien välillä vallitsee hieno harmonia ja symbioosi. Oli hieno ele seuralta palkita pelin jälkeen tilaisuudessa 10 kannattajakulttuurin eteen kunnostautunutta kannattajaa. Myös pelaajien ja kannattajien välit ovat vuosien saatossa muuttuneet entistä interaktiivisempaan ja kaverillisempaan suuntaan. Me tunnemme heidät, he tuntevat meidät, tuntuu olevan nykypäivän trendi Sonskulla.

Yhteisöllisyys on seuralle todella suuri voimavara. Yhteisöllisyys syntyy arjen jokapäiväisessä tekemisessä ja vaatii yhteisten kokemusten jatkuvuutta. Vekkulein ja sydämellisin hetki lauantaina oli mielestäni se, kun hollantilainen littifani Chris pääsi pelin jälkeen Frescossa haastattelemaan ja onnittelemaan Litmasta. Heillä oli ollut pieniä yhteisiä hetkiä koko kesän ajan klubin peleissä. Chris on seurannut Jaria jo nuorena poikana Ajaxin aikoina. Vaikka Chris on ollut vain yhden kauden ajan osana päätyläistä arkea, on hän jo vuodessa noussut tempauksillaan melkoisen legendan asemaan. Nyt nuo kaikki kuuman kesän muistot huipentuivat mestaruuteen ja tunteikkaaseen rutistukseen maestro Litmasen aloitteesta. Klubi on täynnä persoonia niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Nuo elämää suuremmat persoonat tekevät HJK:sta juuri niin hienon ja kiinnostavan seuran, että siihen on helppoa jäädä koukkuun.

Mestaruus auttaa taas kannattajia jaksamaan yli pimeän ja kylmän talven. HJK elää yhtä urheilullisesti vahvinta historian vaihettaan. Sillä on vahva talous, vahva joukkue, upeat kannattajat ja periaatteessa kaikki mahdollisuudet pärjätä myös Euroopan kentillä. Paradoksaalista on kuitenkin se, että koko muu liigan taso on samaan aikaan romahtanut, eikä näiden Hakojen, Jarojen tai Mypien kohtaamiset juurikaan edesauta valmistautumista koviin europeleihin. Mutta ei haittaa. Suomen mestaruuksien voittamiseen ei koskaan kyllästy. Eikä aikaakaan, kun pelit jatkuvat Talin hallissa tammi-helmikuussa ja vekkulit klubi-persoonat pääsevät taas rakentamaan yhteisöllisyyden jatkumoa. Macondossa nähdään.

HJK on tehnyt suomalaisittain varsin merkittävän kulttuuriteon lanseeraamalla mestaruuden kunniaksi hienon musavideon, jossa esiintyvät pelaajat itse. Aivan loistavaa matskua:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti