lauantai 26. marraskuuta 2011

Kotkan megatähti jätti itsensä varjoon Ruhrin derbyssä

Teemu Pukki, tuo Suomen jalkapallon suurin toivo tällä hetkellä, pääsi taas maistelemaan Bundesliigan sykettä ja tällä kertaa vieläpä elämää suurempaan Ruhrin alueen derbyyn. Dortmundin Westfalenstadionilla huikeassa tunnelmassa pelatun ottelun Pukki aloitti vaihdossa, mutta 54.minuutilla päävalmentaja Huub Stevens päätti ottaa Pukin sisään.

Tuossa vaiheessa Schalke oli 0-1 tappiolla, joten Teemulle tarjottiin vapahtajan viittaa harteille. Sitä Teemu ei koskaan ottanut vaan tyytyi ujoon esitykseen laidallaan. Tuo uusi pelipaikka ei oikein vieläkään näytä "nuorukaiselle" istuvan vaan Teemu näyttää olevan edelleen eksyksissä. Mistä Teemu löytäisi laitapelaamisen nautinnon?

Teemu elää pallosta. Tänään Teemu ei sitä saanut. Osaksi omasta syystään, osaksi omaa syyttömyyttään. Dortmund pystyi varsin vaivattoman näköisesti hallitsemaan tapahtumia, eikä Schalke milloinkaan herännyt joukkueena pelaamaan. Dortmundin uskomaton hornankattila olisi toki voinut vetää veteläksi joukkueen kuin joukkueen. Ehkä jopa Barcelonalla olisi ollut kova työ viedä pisteet.

Negatiivista oli, että Pukista edelleen huokuu aivan liikaa agressiivisuuden puute ja pehmeys. Se näkyy liiallisena lönköttelynä, kun pitäisi juosta vastustajan iholle. Se näkyy tärkeissä puskutilanteissa, kun pitäisi taistella pallo omalle joukkueelle. Se näkyy terävyyden puutteena, kun pitäisi saada syötöt haltuun. Pahimmillaan päävalmentaja Steevens voi tulkita Teemun elekielen haluttomuudeksi ja silloin peliajan saaminen varmasti vaikeutuu.

En koskaan Veikkausliigan peleissä kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomioita, mutta Bundesliigassa Teemun ujous korostuu. Laitapelaajana Teemun pitäisi pyytää rohkeammin palloa jalkaan. Teemun ei pidä vähätellä itseään tai olla niin pirun vaatimaton, vaan ottaa rohkeammin roolia ja näyttää siltä, että uskoo itseensä. Jos ei se tunnu luonnolliselta, niin sitten pitää yrittää edes näytellä? Tällä hetkellä Teemun meno näyttää liikaa lammasmaiselta anteeksipyytelyltä kuin oikean staran elkeiltä. Olin huomaavinani, että myöskään pelikavereiden luotto Teemuun ei ollut tänään parasta mahdollista. Luottamus ansaitaan teoilla.

Kentän ulkopuolelta on toki aina helppo jeesustella ja esittää parannuksia. Uskoisin, että Kotkan megatähti tietää itse parhaiten missä mennään. Näihin edellä lueteltuihin asioihin on helppo Teemun itse kiinnittää huomiota ja petrata niissä. Uskon, että tulevaisuudessa nähdään röyhkeämpi, kovempi ja itsevarmempi Teemu Pukki. Elä unelmaasi täysillä, älä puolivaloilla.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Jyllannin mustat minuutit

Boris Runqvistin silmillä katsellen Suomi pelasi tuloksellisesti kelpo ottelun Blue Water Arenalla. 1-2 tappio maailman huippujoukkueelle ei ole ollenkaan paha, mutta se tapa, jolla tappio tuli oli erikoinen. Mixu Paatelainen ei ollut tyytyväinen vaan syytti pelaajiaan löysästä asenteesta.

Ehkä osittain Mixun mielipiteeseen löysäilystä voi yhtyäkin. Mutta löysällä asenteella tuli myös Tanska ja Suomi sai ensimmäisellä jaksolla pidettyä suhteellisen helposti yllätysjohtonsa. Yleisökään ei ollut tyytyväinen kotijoukkueen otteisiin ja alkoi jopa buuaamaan omilleen. Tauolta tultiin Suomen 1-0 johdossa. Tässä vaiheessa peli olisi pitänyt pystyä tappamaan, mutta musta minuutti toisen jakson alkupuolella tuhosi haaveet voitosta.

Molemmat Tanskan maalit tulivat Suomen omista nukahduksista. Jotenkin tuli taas mieleen viime maaliskuun hengetön Portugali-kohtaaminen, jossa joukkue ei missään vaiheessa herännyt taistelemaan. Vaikka Suomi pystyi toisella jaksolla luomaan hyviäkin hyökkäyksiä, ei se saanut keskityksistään mitään vaarallista aikaan.

Suomen tehottomuus menee osittain myös Teemu Pukin piikkiin. Teemu ei ole mikään rymistelijätyyppi, joka olisi parhaimmillaan runnomassa palloja sisään ruuhkan keskeltä. Sinne olisi tarvittu Shefki Kuqi puskemaan pallot sisään. Sellaista pelaajaa Suomella ei tällä hetkellä ole. Toki jokerikorttina Juhani Ojalan olisi voinut siirtää loppuminuuteiksi piikkipaikalle. Sellainen ei vaan taida sopia Mixun idealismiin.

Ottelun ikävintä antia, omista virheistä syntyneiden maalien lisäksi, oli tietysti nuo ensimmäisen jakson mustat minuutit. Ensiksi Losan erittäin pahalta näyttänyt polvivamma ja sen jälkeen hyvin pelanneen Fredrikssonin pohjerevähdys. Omien huonot syötöt ja marraskuinen tanskalaisnurmi tekivät pelaajille todelliset karhunpalvelukset. Sonera Stadiumin tekarilla näitä vammoja ei ehkä koskaan olisi tullut?

Fredrikssonin vamma tuskin edes on kovin paha, mutta Alekseilla alkoi aikainen Joulutauko. Lähes maaginen paluu maajoukkuepaitaan huipentui maalintekijän maaliin 18.minuutilla, mutta iloa kesti vain 7 minuuttia, kun nappulat juuttuivat nopeassa käännöksessä nurmeen ja polvi pääsi vääntymään periaatteessa täysin harmittoman näköisessä tilanteessa. Losan tuskasta näki, että nyt pudottiin kovaa ja korkealta. Uudessa seurajoukkueessa Kazanissa alku oli ollut hyvä: mies on vihdoin kunnossa ja saanut jalkaansa todellisen huippujoukkueen kokoonpanon oven väliin. On suuri inhimillinen tragedia, että juuri kun pelaaja oli saanut uransa ja elämänsä kuntoon, joutuu hän nyt aloittamaan kaiken taas alusta.

Vielä ei ole tiedossa kuinka pitkä sairasloma Losaa odottaa, mutta se selviää pian, kun mies käy Münchenissä tutkituttamassa vammansa. Pahimmassa tapauksessa Eremenko Junior on sivussa koko kevätkauden. Se tarkoittaa poisjääntiä tärkeistä Europa Liigan otteluista ja tietysti myös Venäjän liigan peleistä. Kuntoutus vienee kauan, eikä harjoituksiin ole asiaa taistelemaan minuuteista. Pahimmassa tapauksessa loukkaantuminen voi vaikuttaa seuraavaankin kauteen. Toivoa sopii, että raharikkaalta Rubinilta löytyisi kärsivällisyyttä, eikä Losaa nähdä taas kesällä Jaron paidassa. Kyllä pistää taas miettimään kuinka ihmeellinen ja epäreilu tämä jalkapallon maailma on.

Murheellisista tapahtumista huolimatta löytyi Tanska-kohtaamisesta myös joitakin positiivisia asioita. Suomen ylivoimaista Kuningasta Roman Eremenkoa lienee turha edes mainita, mutta sen lisäksi illan onnistujia olivat ainakin Perparim Hetemaj ja Kasper Hämäläinen. Perpa teki röyhkeän sisääntulon vaihdosta ja pystyi heti luomaan vaaraa Tanskan maalille. Tälläistä röyhkeyttä Suomi tarvitsee. Samoin Kasper Hämäläinen pääsi usein ennakkoluulottomasti ohi tanskalaisista ja oli myös luomassa Suomen maalia. Toivottavasti Kasper vaan pääsisi pian pois Ruotsista ja kehittyisi lisää. Juhani Ojalaa olisin halunnut nähdä hieman pitempään topparina - vaikutti otteiltaan hyvin mielenkiintoiselta ja potentiaaliselta sen ajan kuin ehti kentällä olla.

Positiiviseksi lasken myös sen, että saatiin taas pientä selvyyttä kenen taso ei maajoukkueessa riitä: Halstin, Lampin ja Sparvin ei pidä kuulua Huuhkajien avauskokoonpanoon. Taso ei vaan yksinkertaisesti riitä. Eikä Lucas Hradeckykään kai ihan heti tule Esbjergiä laadukkaammassa seurassa pelaamaan?

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tanska-Suomi - marraskuun pirteää harjoitushöntsää

Tänään olisi Esbjergissä tarjolla mukavaa harjoitushöntsää kello 21.15 alkaen. Positiivista myös, että koko kansan YLE on ollut hereillä ja suora lähetys starttaa kello 21.00. Selostajana toimii Antti Ennekari ja ruotsiksi refereras av Antti Koivukangas. Studiomiehityksestä ei lehtietiedoissa vielä ollut mainintaa, mutta värikästä Juha Reiniä olisi kiva kuunnella. Tämä pohjoismainen huippukohtaaminen tuo mukavaa valoa marraskuun pimeyteen.

Suomen viimeisimmille karsintapeleille Esbjergin ilta on loistava mahdollisuus jatkaa positiivista kehitystä, jossa Mixun uutta Suomea on päästy virittelemään kohti tulevia karsintoja. Ruotsi-peli näytti jo melko lupaavalta, eikä Unkari-pelikään niin huono ollut, vaikka mediassa suomalaisten esitys ei saanut kaikkein positiivisimpia arvioita. Tanska on kesän EM-lopputurnausjoukkueena sopiva tasonmittaus nuorelle huuhkajaryhmälle.

Tanska kaatoi perjantaina Ruotsin komeasti 2-0 ja sen peli näytti erittäin valmiilta. Mixu Paatelaisen mukaan se on jopa Hollannin tasoa. Yllättäen myös Tanskassa suomalaisten taidot on noteerattu. Morten Olsen arvottaa Suomen jopa Ruotsin edelle. Tämä on hieno tunnustus nuorennusleikkauksen läpi käyneelle joukkueellemme. Ihmettelen vaan, miksi Suomen maajoukkue keskittyi viime perjantaina siestaan, eikä pelannut kansainvälisenä pelipäivänä? Näin upealle joukkueelle olisi varmasti tasokas vastustaja löytynyt helposti?

Totta puhuen tanskalaisia ei taida tämän illan höntsä kiinnostaa kovinkaan paljoa. Pelaajat ovat keskittyneet viikonloppuna dokailuun ja myllyihin, joita on myös mediassa ahkerasti reposteltu. Tanskalle peli tuo silti oivan mahdollisuuden antaa peliaikaa vähemmän pelanneelle kokeilumiehistölle. Varmasti kova porukka siltikin tulossa vastaan.

Suomen maajoukkueessa mielenkiinto kohdistuu erityisesti kahteen pelaajaan. Schalkessa väläytelleeseen Teemu Pukkiin ja maajoukkueeseen paluun tekevään Alexei Eremenko Junioriin. Pukki oli onnekas päästessään näyttämään taitojaan ihan avauskokoonpanoon asti pelikaverinsa Klaas-Jan Huntelaarin telottua nenänsä. Tanskaa vastaan Suomi saa varmasti samantyylisiä nopeita vastahyökkäyksiä, joissa ärhäkäs Pukki on parhaimmillaan. Tanskan prässäävä pelityyli on kuin luotu Hannoverin toisinnolle. Ja kun takana viilettää upeat Eremenkon veljekset, ei se varmasti jää ainakaan tarjoilusta kiinni.

Erityisesti Eremenko Juniorin näkeminen maajoukkueessa sykähdyttää. Saa nähdä minkälaiseen rooliin Kilmarnockista tuttu valmentajavelho Rubinin vaihtopelaajan istuttaa? Losa on viime aikoina ollut kuin uusi mies: posket lommottavat ja tyyli on asteen verran urheilullisempi ja ammattimaisempi. Pitkän tauon jälkeen on toivottavasti asennekin kohdallaan. Ja mikä hienointa, nyt miehellä on täysi päävalmentajan luottamus takanaan. Jo näiden faktojen valossa, on kotikatsomoissa lupa odottaa tehokasta peliä.

Peräpäässä nähdään tänään varmasti vähän totutusta poikkeavampia naamoja. Raitala ja Arkivuo kärsivät pikkuvaivoista, mikä viittaisi siihen, että ainakin Veli Lammen avauspaikka on nyt lähellä. Keskuspuolustuksessa nähtäneen uusina kasvoina arvoituksellinen Juhani Ojala ja Malmö FF:ssä hyvän kauden pelannut Markus Halsti. Varsinkin ikuisen lupauksen asemaan jäänyt Halsti on hauska katsastaa nyt kerrankin kun loukkaantumisia ei ole häiritsemässä. Maalissa aloittavalla Nalchikin miehellä Otto Fredrissonilla, joka Unkari-pelissä oli Suomen ehdottomasti paras pelaaja, on nyt mahdollisuus sementoida ykkösmaalivahdin asemaansa.

Tanska-peli toimii toivottavasti onnistuneena näyttöpaikkana useille maajoukkueen pelaajille, joita kaivataan kovempiin seuroihin korkoa kasvamaan. Klubi-kannattajilla on varmasti ristiriitaiset tunteet Alex Ringin suhteet. Huippupeli Esbjergissä voisi olla jo ratkaiseva seurasiirron kannalta kovaan eurooppalaisseuraan. Toisaalta moni varmasti haluaisi nähdä Alexin ainakin kesään asti raitapaidoissa. Lohtuna on kuitenkin se, että ne kovat näytöt kovissa kansainvälisen tason otteluissa tuppaavat todennäköisesti nostamaan nuorukaisen hintaa siirtomarkkinoilla.

Odotan illalta tasokasta ottelua, jossa Suomi jatkaa positiivista ja lupauksia antavaa peli-ilmettään. Stuart Baxteriltä jos kysyisi, niin tuloksella ei tietystikään olisi väliä, mutta ainakin itse olisin tästäkin harjoituspelistä vähintään tasuria vaatimassa. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tanska-peliin on hyvä päättää hieno kotimainen jalkapallokausi. Tsemppiä myös parinkymmenen hengen SMJK:lle Esbjergin loppuunmyydyssä hornankattilassa. Toivottavasti kaikki saivat matsilipun?

"Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa."

tiistai 1. marraskuuta 2011

XXIV



Palataanpa vielä viime launtain tunnelmiin ja Töölön jalkapallostadionille eli nykyiselle Sonera Stadiumille. HJK pelasi siellä kauden viimeisen ottelunsa Valkeakosken Hakaa vastaan ja takoi rumat 5-2 lukemat taululle. Harmi, ettei perinteisestä Klassikosta voida enää oikein puhua. Itse ottelussa ei myöskään ollut urheilullisesti mitään panosta olihan mestaruus ratkennut jo aika päiviä sitten. Silti kauden päätös oli kerännyt mukavasti väkeä paikalle, kun n.4000 HJK:n tosikannattajaa oli saapunut seuraamaan pytyn nostamista. Ei hullumpi tilaisuus todellakaan!

HJK oli tänä vuonna täysin ylivertainen verrattuna muihin seuroihin. Itseasiassa sarjataulukon pisteet huomioden, olisi Klubille riittänyt, että se olisi pelannut vain kaksi kierrosta kolmen sijasta. Se on sellaista ylivoimaa, mitä suomalaisessa jalkapallossa ei pitkään aikaan ole nähty. Samalla se on merkki siitä, että suomalainen jalkapallo voi pahoin. Köyhistä seuroista on tullut entistä köyhempiä, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta sarjan yleiseen tasoon. Se ei tietenkään ole HJK:n vika, että muualla asiat on tehty huonosti.

Lauantaina ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Romanttinen lokakuun syyspäivä toi mieleen jopa brittitunnelman. Pääty ja koko stadion eli mestaruudessa mukana. Oli sellainen hehkeän perusklubilainen, hieman sisäsiittoinen, juntahtava, mutta sopivan leppoisa historiaa haviseva tunnelma. Vanha Litti kruunasi päivän kolmella komealla syötöllään, HJK-konkari Riihilahti nautiskeli lokakuun viileydestä ja vanhat kestosuosikit Parikasta Erfan Zeneliin antoivat aihetta fiilistelyyn. Moniko näistä pelasi viimeiset ottelunsa Suomen suurimman seuran paidassa ei kuitenkaan vielä selvinnyt.

Vaikka klubilaiset olivat päässeet juhlimaan jo kahdesti tällä kaudella mestaruuksia(ensin Cupin voittoa ja sitten laivalla mestaruutta) ei SM-patsaan nostaminen ollut kärsinyt inflaatiota. Kolmas Suomen mestaruus putkeen kirvoitti päädyn hc-kannattajat spontaaniin mannermaiseen "pitch invasioniin", joka sujui sekin leppoisissa ja rauhallisissa tunnelmissa. Sikarit kärysivät ja olut virtasi.

Ottelun jälkeen HJK-perhe kerääntyi juhlimaan mestaruutta stadionin Fresco-ravintolaan. Kaksiosainen tilaisuus avattiin ensin mestaruusjuhlinnalla, jossa pelaajat kuvauttivat itseään fanien kanssa ja palkintojakin jaettiin. Myöhemmin saunan jälkeen arvottiin vielä palkintoja paikalle jääneiden kesken.

Joukkueenjohtaja ja todellinen klubilegenda Markku "Peltsi" Peltoniemi spiikkasi tilaisuutta, joka oli kaikilta osin niin klubihenkinen kuin vain olla ja voi. Vaatimatonta ja eleetöntä töölöläistä magiikkaa. Siinä hehkussa on edelleen niitä samoja arvokkaan hiljaisia syviä tunteita kuin kauden 1998 Championsliiga-glooriassa tai 2000-luvun alun mestaruuksissa. Ihmeellistä kyllä, se sama tunne säilyy elävänä vuosikymmenestä toiseen, sukupolvelta toiselle.

Toki yksi ero entiseen on, että HJK:ssa on alettu entistä paremmin ottamaan kannattajat huomioon. Seuran ja kannattajaryhmien välillä vallitsee hieno harmonia ja symbioosi. Oli hieno ele seuralta palkita pelin jälkeen tilaisuudessa 10 kannattajakulttuurin eteen kunnostautunutta kannattajaa. Myös pelaajien ja kannattajien välit ovat vuosien saatossa muuttuneet entistä interaktiivisempaan ja kaverillisempaan suuntaan. Me tunnemme heidät, he tuntevat meidät, tuntuu olevan nykypäivän trendi Sonskulla.

Yhteisöllisyys on seuralle todella suuri voimavara. Yhteisöllisyys syntyy arjen jokapäiväisessä tekemisessä ja vaatii yhteisten kokemusten jatkuvuutta. Vekkulein ja sydämellisin hetki lauantaina oli mielestäni se, kun hollantilainen littifani Chris pääsi pelin jälkeen Frescossa haastattelemaan ja onnittelemaan Litmasta. Heillä oli ollut pieniä yhteisiä hetkiä koko kesän ajan klubin peleissä. Chris on seurannut Jaria jo nuorena poikana Ajaxin aikoina. Vaikka Chris on ollut vain yhden kauden ajan osana päätyläistä arkea, on hän jo vuodessa noussut tempauksillaan melkoisen legendan asemaan. Nyt nuo kaikki kuuman kesän muistot huipentuivat mestaruuteen ja tunteikkaaseen rutistukseen maestro Litmasen aloitteesta. Klubi on täynnä persoonia niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Nuo elämää suuremmat persoonat tekevät HJK:sta juuri niin hienon ja kiinnostavan seuran, että siihen on helppoa jäädä koukkuun.

Mestaruus auttaa taas kannattajia jaksamaan yli pimeän ja kylmän talven. HJK elää yhtä urheilullisesti vahvinta historian vaihettaan. Sillä on vahva talous, vahva joukkue, upeat kannattajat ja periaatteessa kaikki mahdollisuudet pärjätä myös Euroopan kentillä. Paradoksaalista on kuitenkin se, että koko muu liigan taso on samaan aikaan romahtanut, eikä näiden Hakojen, Jarojen tai Mypien kohtaamiset juurikaan edesauta valmistautumista koviin europeleihin. Mutta ei haittaa. Suomen mestaruuksien voittamiseen ei koskaan kyllästy. Eikä aikaakaan, kun pelit jatkuvat Talin hallissa tammi-helmikuussa ja vekkulit klubi-persoonat pääsevät taas rakentamaan yhteisöllisyyden jatkumoa. Macondossa nähdään.

HJK on tehnyt suomalaisittain varsin merkittävän kulttuuriteon lanseeraamalla mestaruuden kunniaksi hienon musavideon, jossa esiintyvät pelaajat itse. Aivan loistavaa matskua: