sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Teurastus Old Traffordilla

Tänään kirjoitan aiheesta, jota en ole täällä kauheasti käsitellyt ja jonka suhteen asiantuntemukseni ei ole sieltä parhaimmaista päästä: nimittäin Valioliigasta.

ManU-ManCity, tuo yksi maailman arvostetuimpia derbykohtaamisia pelattiin tänään legendaarisella Old Traffordin stadionilla. En ole juurikaan viimeiseen 10-15 vuoteen jaksanut Englannin valioliigaa seurata, mutta kun sattumalta eilen parempi puoliskoni hankki kotitalouteemme Canal+ -ohjelmakortin, niin pääsin tätä perinteistä hegemoniaottelua todistamaan mukavasti kotisohvalta käsin. Voi sanoa, että ainakin tulos oli yllättävä.

Kuriositeettina kerrottakoon, että nuorena poikana suosikkijoukkueeni Valioliigassa oli nimenomaan Manchester City. Se oli silloin ikuinen alisuorittaja ja jäi aina ManUn jalkoihin. Yhtenä vuonna se tipahti aina silloiseen kakkosdivisioonaan asti. Pelipaidassa komeili Brotherin mainos. Silloin pelattiin legendaarisella Maine Roadin stadionilla, kuunneltiin Oasista ja kentällä nähtiin sellaisia suuruuksia kuin Paul Walsh, Georgi Kinkladze ja Uwe Rössler. Enää tuosta seurasta ei ole jäljellä juuri muuta kuin kannattajat ja pelipaidan taivaansininen väri. Globalisaatio tuhosi hienon perinteisen englantilaisen seuran ja nykyään se toimii dubailaisen sheikin pelinappulana. Niin on käynyt toki monelle muullekin seuralle Englannissa, mutta ManCity on Chelsean ohessa kaikista oksettavin rahamuoviseura tällä hetkellä.

Näistä lähtökohdista oli jopa hiukan huvittava tänään huomata, että nuoruudessani suuresti vihaamani Manchester United näytti Cityn sydämettömän muukalaislegioonan vierellä inhimilliseltä jalkapalloseuralta. Jopa huorapukki Wayne Rooney vaikutti sympaattiselta henkilöltä näihin agueroihin, balotelleihin ja dzekoihin verrattuna.

Hassun hauskasti kotinsa ilotulitteilla perjantaina polttanut sekoboltsi Mario Balotelli aloitti huikean teurastuksen ensimmäisellä jaksolla iskemällä upeasti sisäsyrjäsijoituksella 0-1 vieraille. City-fanien vuosikymmenien odotus oli tuomassa yllättävän palkinnon. Kovin moni siihen tuskin jaksoi uskoa ennen ottelun alkamista.

Tv-kuvien ja äänien perusteella tunnelma Old Traffordilla oli perin aneeminen, mutta City-faneilla oli silti jäljellä sitä samaa 80-luvun meininkiä, joka entiselle englantilaiselle jalkapallolle oli niin tyypillistä. Turistien ja rahaporvarien hiljainen stadion aiheutti ainakin itselleni suurta hämmennystä ja myötähäpeää. Tällaistakö on Englannin pääsarjafutis nykypäivänä?

Toisen jakson alussa Johny Evanssin revittyä läpiajoon karanneen Balotellin maahan, joutui United pelaamaan yhden miehen alivoimalla. Ulosajo oli täysin ansaittu, mutta samalla se lopetti Unitedin pyristelyt. Tuosta hetkestä lähtien City meni menojaan ja Unitedille jäi matkustajan rooli. Old Traffordin yleisö ja miljoonat katsojat ympäri maailmaa pääsivät todistamaan aitoa teurastusta, josta city-fanit eivät aiemmin voineet edes haaveilla. Koska aiemmin United olisi näyttänyt noin surkealta ja alistuneelta lammaslaumalta ja vieläpä omalla kotikentällään? Maajoukkueen supertähti Wayne Rooney jäi täysin näkymättömäksi. 6-1 on tuloksena täysin murhaava, vaikka useampaankin osumaan Cityllä oli paikkoja. Pakko jopa tunnustaa, että tuo entinen 15 vuoden takainen City-kannattaja heräsi sisälläni eloon loppuminuuttien ajaksi.

Rehellisesti on myös tunnustettava, että manageri Mancini on tehnyt loistavaa työtä syksyn aikana Cityn peräsimessä ja nyt saatu 5 pisteen liigajohto voi olla hyvin ratkaiseva askel kohti liigamestaruutta. Tänään nähtiin täysin erilainen City kuin esimerkiksi syyskuussa Bayern Münchenin vieraana. Ehkäpä muovisella rahajoukkueellakin voi sittenkin pärjätä? Laitetaan joukkue seurantaan.

Jos City jatkaa menestymistään ja kohoaa Englannin ykkösjoukkueeksi, on suuri vaara, että se perinteinen Mancityn henki, jota tänäänkin vieraskatsomossa nähtiin, jatkaa kuolemistaan. City muuttunee hiljalleen uudeksi ManUnitediksi, jättiläiseksi, jonka fanit tulevat Etelä-Englannista, Suomesta, Kiinasta ja Koreasta. So what?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti