torstai 16. kesäkuuta 2011

Katseet kohti Mestarien liigan karsintaa

Taas on se aika vuodesta, kun media hehkuttaa kuumasti Mestarien liigan karsintoja. Lehtien sivut täyttyvät arvontaspekulaatioista ja tv:stä tulvii UCL-hehkutusta. Suorille tv-lähetyksellekin on jo raivattu tilaa uusintojen keskeltä. Ja sit mä heräsin.

HJK pääsee Suomen mestarina suoraan karsintojen 2.kierrokselle eli sen ei tarvitse osallistua 1.kierroksen 4 joukkueen lilliputtikarsintaan. 2.kierroksella se on tänä vuonna sijoitettujen joukkueiden korissa, mikä ainakin periaatteessa on hyvä juttu, kun vastustajat ovat ehkä viime vuotta heppoisempia. Tai sitten ei.

Nyrkkisääntönä muistettakoon, että yhdellä voitolla HJK pääsee vähintään karsimaan paikasta Europa Liigaan, kaksi voittoa tietää paikkaa Europa Liigasta ja kolmella voitolla mentäisiin itse Champions liigan lohkovaiheeseen. Suuret rahat on siis kyseessä.

Maanantain arvontagaalaa odotellessa Huippufutista-blogi päätti ottaa selvää asioista ja arvioida mahdolliset tulevat vastustajat. Kannattajien mieliksi päätimme kartoittaa tulevia vastustajia myös matkailullisessa mielessä. Tässä listassa seurat on listattu niiden ranking-pisteiden mukaisessa järjestyksessä.

1. Dacia Chisinau

Vuosikaudet Moldovan sarjoja hallinneen Sheriff Tiraspolin dynastia koki tänä keväänä kovan kolauksen, kun kaikkien yllätykseksi Dacia Chisinau vei mestaruuden. Dacian tunnetuin hahmo lienee Neuvostoliiton ja Venäjän maajoukkueissa esiintynyt pelaajalegenda Igor Dobrovolski, joka toimii seuran päävalmentajana.

HJK voi odottaa Daciasta tasokasta ja rahakasta vastustajaa. Joukkue vilisee maajoukkuetason pelaajia Moldovasta ja Georgiasta. Lisäksi pelaajalistalta löytyy nigerialaisia, ghanalaisia, makedonialaisia ja venäläisiä pelaajia. Tason on pakko olla kova, sillä kellistihän Dacia kotimaassaan suurseura Sheriffin, joka viime kesän karsinnoissa selvitti tiensä aina Europa Liigan lohkovaiheeseen. Kuriositeettina voisi mainita, että muutama vuosi sitten Inter Turku oli täysi statisti, kun se kohtasi Sheriff Tiraspolin.

Matkailukohteena Chisinau on todellinen helmi, jos tykkää kuumasta Itä-Euroopan meiningistä. Blogimme vieraili Chisinaussa viime syksynä, kun Suomi kohtasi Moldovan EM-karsinnoissa. Chisinau on mielenkiintoinen ja viihtyisä pieni pääkaupunki, joka hintatasoltaan on varsin edullinen. Paljon hyvää ruokaa ja laadukkaita viinejä tarjolla. Keputerassilla sopii brenkutella 35 asteen lämmössä.

2. Pjunik Jerevan

Armenian ykkösseura, jonka suomalaiset muistavat vuoden 2002 kesältä, kun se järjesti raiskajaiset Tampere Unitedin kustannuksella. Jotenkin vaan tuntuu, että Pjunikin paras hohto alkaa olemaan hiipumaan päin, eikä se enää ole yltänyt vastaavaan dominanssiin eurokentillä. Viime kaudella tuli lähtö UCL-karsinnasta Partizan Belgradille. Sopii olettaa, että Pjunik ei silti ole Mursu Muurisen toivelistalla arvonnoissa.

Jerevan on Armenian pääkaupunki ja siellä asuu yli miljoona ihmistä. Nähtävää ja koettavaa siis löytyy. Kannattajat voivat vierailla esimerkiksi Jerevanin eläintarhassa, joka perustettiin vuonna 1940. Eläintarha on korjattu sen päästyä 1990 luvulla menemään heikompaan kuntoon. Eläintarhassa on elefantteja, kotkia, karhuja, kameleita ja 260 muuta eläinlajia. Kovin moni kannattaja tuskin silti toivoo Jerevanin matkaa sen lievän syrjäisyytensä johdosta.

3. FK Borac Banja Luka

Borac tulee Bosnian serbitasavallan pääkaupungista Banja Lukasta. Oletettavasti siellä pelaa siis paljon jämäserbejä. Jokseenkin tuntematon joukkue ainakin itselleni. Bosnian seurajalkapallo ei ole juuri eurocupeissa juhlinut ja seurat tuntuvat elävän alituisessa rahapulassa. Tasollisesti ei yllä aivan pahimpien vastustajien joukkoon, mutta Boracin hienot kannattajat tuovat seuralleen suuren kotiedun.

Turistille Banja Luka on paratiisi. Vuoriston katveiden terdeillä on kiva muistella sisällissodan sankaritarinoita ja maistella hyvää paikallista olutta tai ehkä jopa slivovitsaa. Loistavat lihavartaat vievät kielen menneessään. Banja Lukaan päräyttää muutamassa tunnissa Sarajevosta tai Zagrebista. Ei siis mikään pahin mahdollinen rasti.

4. Mogren Budva

Montenegron jalkapallo on maajoukkueen menestyksen johdosta suuren buumin kourissa. Uuden kansakunnan itsetunto on huipussaan. Seuratasolle buumista tuskin on apua, sillä Montenegron sarja on varsin köyhä ja laadultaan melkoista kuraa. Tampere United kuritti pari kesää sitten paikallista suurseuraa Buducnostia.

Budva on noin 2500 vuotta vanha, mikä tekee siitä yhden Adrianmeren rannikon vanhimmista asutuskeskuksista. Budvan rannikkoalue on Montenegron tärkein matkailukeskus. Se tunnetaan etenkin hiekkarannoistaan, vilkkaasta yöelämästään ja välimerellisestä arkkitehtuuristaan. Mikäpä siis parempaa kuin buukata possuloma Budvan rivieralle.

5. Skonto Riga

Latvian jalkapallon lippulaiva. Erittäin hankala vastus kohdalle osuessaan. Latvialainen FC Ventspils eteni Europa Liigan lohkovaiheeseen. Skonto voi tehdä tänä kesänä saman. Ainoa hyvä puoli on, että Riika olisi helppo kohde matkustaa. Kannattajien yleinen mielipide on, että Riika on jo nähty. Ei kiitos!


6. FC Fehérvár

DVD-aikakaudella tämä jengi on tunnettu myös nimellä Videoton. Seuran päävalmentajana toimii maineikas Paulo Sousa. Unkarin mestarilla on jonkin verran enemmän rahaa käytössään kuin HJK:lla, joten materiaaliero on varmasti olemassa. Hyvänä päivänä HJK:lla on kuitenkin täydet mahdollisuudet järkyttää suurempaa.

Székesfehérvárin kaupunki sijaitsee n.65 kilometriä Budapestistä lounaaseen. Kaupungissa on n.100 000 asukasta. Tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat muunmuassa historiallinen vanhakaupunki ja Boryn linna. Teretulemast!


7. Bangor City

Tässä olisi Antti Muuriselle loistava vastustaja. Lädit ovat koko kesän vain rillanneet lammasmakkaraa ja tankanneet bitteriä, joten rapakuntoisista läskimahoista ei olisi mitään vastusta Suomen suurimmalle ja kauneimmalle. Lisäksi Bangorin voittaminen olisi hieno näpäytys FC Hongalle.

Bangor olisi varmasti loistava turistikohde, jossa klubifänit voisivat larpata muskeleitaan. Tosin en sitten tiedä missä itse matsi pelataan, sillä Bangorin oma kenttä Farr Road ei taida ihan täyttää Uefan kriteereitä.

8. HB Torshavn

Havnar Bóltfelagista eli ahtaajien palloseurasta ei ole vastusta HJK:lle. Ehkäpä koko 2.kierroksen heikoin joukkue, jossa pelaa kaikenkarvaisia amatöörejä. Suurin ongelma lienee se, miten laskeutua lentokoneella ruutuun, jos sattuu olemaan sumuinen keli. Vallu Popovitshin lentopelko juontaa juurensa juuri näiltä saarilta.

Kannattajia Färsaarten reissu ei varmasti kauheasti nappaa. Kalliit lennot, toppatakki kesällä ja saaren nihkeä alkoholipolitiikka tekisi matkasta erittäin v-mäisen.

9. Linfield Belfast

Belfast on jo moneen kertaan nähty ja aina on Klubi selvittänyt tiensä jatkoon. Kun vastustajan valmistautuminen rajoittuu pelkkään fish and chipsiin, ei HJK:n kaltaisella ammattilaisjengillä tule olemaan mitään vaikeuksia. Erittäin mieluisa vastustaja.

Kannattajille Belfast alkaa olemaan jo nähty. Poliittiset seinämaalaukset ja kasvitieteellinen puutarha ovat tämän kaupunkin merkittävimpiä nähtävyyksiä. Helvetin kylmä paikka kesällä.

10. Tobol Kostanai

Kazakstanin futiksessa pyörii runsaasti kaasu- ja öljyrahaa. Seurat ovat vauraita ja kunnianhimoisia. Tobolin jengi näyttäisi sisältävän useita Kazakstanin maajoukkuepelaajia. Kenties ei kuitenkaan täysin ylivoimainen, mutta ehdottomasti todella paha vastus HJK:lle.

Reilu 300 000 asukkaan kaupunki Kazakstanin arolla keskellä ei mitään. Miten helvetissä tänne pystyy edes matkustamaan? 2 päivää lentokoneella ja 5 päivää junalla? Kiitos, mutta ei kiitos. Charteria voisi tosin harkita.

11. F91 Dudelange (pelaa 1.kierroksen karsinnassa)

Luxemburgilaiset kuuluvat siihen joukkoon, joita vastaan HJK lähtee aina ennakkosuosikkina. Ei pidä kuitenkaan tuudittautua liikaan hyvänolontunteeseen, sillä luxemburgilaiset ovat usein varsinkin kotonaan vahvassa vireessä. Joukkue on varsin monikulttuurinen, sillä suurinosa joukkueesta on kotoisin Luxemburgin ulkopuolelta kuten Ranskasta, Belgiasta, Bosniasta ja niin edelleen. Kuriositeettinä mainittakoon, että viime kaudella kaatui tanskalainen Randers kotikentällä maalein 2-1.

Luxemburgiin olisi toki helppoa matkustaa, mutta entä sitten? Tänne tuskin kukaan oikeasti enää haluaisi lähteä. Luxemburg on nähty.

12. Flora Tallinn

Yhtään Floraa aliarvioimatta on pakko myöntää, että HJK olisi vahvoilla. Viron liigan taso on ollut laskusuunnassa viime aikoina. Flora on tämän kauden liigassa sarjajohtaja, mutta silti sen materiaali ja kotimaassa pelatut heikkotasoiset ottelut eivät ole omiaan auttamaan joukkuetta Euroopan kentillä. HJK:n pakkovoitto.

Tänne varmasti tulisi isompikin invaasio kauniin kesäpäivän ratoksi. Niin tylsä, mutta samalla niin houkutteleva vaihtoehto. Korge prözent, tanag jurri?

13. Breidablik

Islannissa on vahva palloilukulttuuri ja jalkapallo nauttii suurta arvostusta. Maan läpikäymä konkurssi ei liene ollut hyväksi maan futikselle, sillä aikaisemmat vähäisemmätkin panostukset maan liigaan ovat viime aikoina sulaneet. Joukkue on täysin islantilainen lukuunotttamatta makedoonipelaaja Marko Pavlovia. Mikään täysin turha joukkue Breidablik tuskin on, sillä se viime kesänä taisteli kaksi 0-1 tappioita Motherwelliä vastaan.

Islanti houkuttaa yhä enemmän ja enemmän satunnaista matkailijaa. Mikä olisikaan rentouttavampaa kuin matkustaa savusaarelle katsomaan Klubin voitonjuhlia ja pulahtaa matsin jälkeen kahakkauinnille kuumaan Geysiriin.

14. Valletta FC (pelaa 1.kierroksen karsinnassa)

Tähän aikaan vuodesta on hyvä ottaa aurinkorasvat matkaan mukaan. Kuumuus on ainoa uhkatekijä, mutta muuten Valletta FC lienee mieleinen vastus HJK:lle. Tilastojen valossa Valletta FC ei ole ollenkaan heittopussi vaan pelannut viime vuosina tasureita mm. irlantilaisten ja puolalaisten jengien kanssa ja lisäksi se on kotonaan voittanut Keflavikin kesällä 2009.

Valletta on n.7000 asukkaan idyllinen pikkukaupunki. Paikalliset puhuvat hyvää englantia, kiitos siirtomaavallan aikojen. Kaupungin nähtävyyksistä maininnan arvoisia ovat ainakin kaupungin muurit ja portti. Uusin portti on vuodelta 1964, vuoden 1853 portti oli näyttävämpi mutta jäi ahtaaksi liikenteelle. Lisäksi turistia kiinnostaa varmasti Pyhän Johanneksen katedraali, jossa on Caravaggion mestariteos Johannes Kastajan mestaus.

15. Neftchi Baku

Azerbaidzanin jalkapallolla menee lujaa. Kun yhteiskunta on saatu nostettua vihdoin jaloilleen, on nyt alkanut myös suuri raha virrata seuroihin. Neftshi Baku on maan kuuluisin, kannatetuin ja vaurain urheiluinstituutio tällä hetkellä. Seuran kummisetänä on toiminut 2009 vuodesta lähtien Sadyg Sadygov, joka on hankkinut seuraan sellaisia suuruuksia kuten Émile Mpenza, Igor Mitreski, Slavčo Georgievski ja Rubinista lainalla oleva Bahodir Nasimov. Tätä joukkuetta HJK ei halua saada vastaansa.

Baku voisi näin kesällä olla ihan mukava paikka vierailla. 2 miljoonan megametropolissa matkailijan kannattaa tutustua vanhan kaupungin antiikkitarjontaan. Lisäksi matot, omenat ja teet ovat kaupungin suuria ylpeyden aiheita.

16. Shkendija Tetovo

FK Škendija tulee Makedoniasta, mutta on läpeensä albanialainen. Seuran perustivat Tetovon albaanit vuonna 1979. Tarkoituksena oli yhdistää kaikki Jugoslavian albaanit kannattamaan yhtä ja samaa albaanijoukkuetta. Jugoslavia-aatetta palvelleille viranomaisille tällainen nationalistinen haihattelu oli suuri kauhistus ja niinpä seuran toiminta kiellettiin. Vasta Makedonian itsenäistymisen jälkeen 90-luvun puolella seuran toimintaa päätettiin jatkaa.

Skopjeen on helppo kannattajan lentää esimerkiksi Malevin reittilennolla. Ilmat on lievästi sanottuna kuumat tähän aikaan vuodesta, mutta väliäkö tuolla? Turistin pakolliset nähtävyydet ovat Kale-linnoitus 500-luvulta, Pyhän Panteleimonin luostari vuodelta 1164, Mustafa Pashan moskeijan 16-metrinen kupoli ja 42-metrinen minareetti vuodelta 1492. Lisäksi suosittelen tutustumista vanhaan kivisiltaan 1400-luvulta, vanhankaupungin basaariin ja Makedonia-aukioon. Kuriositeettina mainittakoon, että Äiti Teresa, oikealta nimeltään Agnes Gonxha Bojaxhiu, on taustaltaan Makedonian albaani ja syntynyt Skopjessa.

17. Skënderbeu Korçë

"Lumisudet" lempinimeä kantava Klubi Futbollistik Skënderbeu tulee reilun 100 000 asukkaan kaupungista Korçëstä läheltä Makedonian vastaista rajaa. Suurelle yleisölle melkoisen tuntematon seura lähtee täydellisenä jokerikorttina karsintaan. Juuri se, että kukaan ei tiedä yhtään mitään Skënderbeusta, tekee siitä niin vaarallisen vastustajan. Antti Muuriselle Albania olisi matka pimeään tuntemattomaan.

Turistille Korçë olisi mitä mainioin matkakohde. Kaupunki tunnetaan lukuisista museoistaan. Siellä sijaitsee Albanian keskiaikaisen taiteen kansallismuseo, jossa on hyvin laaja yli 6000 kappaleen kokoelma ikoneita ja lisäksi yli 500 muuta esinettä kankaasta, kivestä ja metallista. Albanian arkeologinen kansallismuseo sijaitsee myös Korçëssa. Samoin Albanian ensimmäinen kansakoulu on kaupungin ylpeyden aihe kuin myös taitelija Vangjush Mion asunto ja hänen laaja taidekokoelmansa. Lisäksi harkitsemisen arvoisia käyntikohteita ovat ainakin Bratko-museo ja upea itämaisen taiteen museo. Näillä mennään. Over and out.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti