tiistai 1. helmikuuta 2011

Kevät on täällä: hallifutista kalaverkkojen takaa

Nyt sen huomaan: valo lisääntyy ja päivät pitenee. Linnunmaitoinen nollakelikin hellii kivasti poskipäitä, vaikka vasta helmikuun alkupäiviä eletään. Tässä alkaa olla jo sitä kauan odotettua kevään alkuhuumaa. Ja mikä tärkeintä, tänään pelaa HJK kauden ensimmäisen kotipelinsä myyttisessä Talin hallissa, kun se kohtaa liigacupissa "paikallisvastustaja" FC Hongan. (Toki CIS-cup ja Lahti-cup on jo pelailtu alta pois, mutta niihin ei uskaltanut oikein kukaan lähteä, kun pelkäsi saavansa puukosta. Eikä toisaalta Liigacupin avausottelu TPS:ää vastaan jaksanut niin paljoa kiinnostaa, että olisi kesken työpäivän lähtenyt Turkuun.) Suomalaisen jalkapallokansan tuskainen talvi alkaa olla voiton puolella.

Vaikka liigan markkinointivelhot ovat yrittäneet markkinoida liigacupia vakavasti otettavana kilpailullisena turnauksena, niin tuskin kovin moni asiantunteva kannattaja tuota jargonia purematta nielee. Käytännössä mikään ei ole muuttunut niistä ajoista, kun talvella pelattiin rehellisesti "vain" harjoituspelejä. Samaan tapaan niissä oltiin maitohappoisia ja keskenkuntoisia. Samaan tapaan niissä juoksutettiin kentälle testipelaajia tai hiottiin pelitapaa tuloksen kustannuksella. Liigacupissa voitto ei ole tärkeintä vaan harjoittelu. Mutta eipä siinä mitään pahaa, kunhan vain osaa suhtautua liigatoimiston silmänkääntötemppuihin ja suoranaiseen itsekusetukseen riittävällä huumorilla. Oikeasti liigacupissa ei ole kyse kilpaurheilusta.

Tänään Taliin ei mennä jännittämään sitä, kumpi ottaa pääkaupunkiseudun herruuden nimiinsä, tai sitä, kumpi mahdollisesti saa sarakkeeseen kolme pistettä lisää. Mielenkiintoisinta Talin illassa on tutustua uusiin pelaajiin, nähdä miten junnut pelaavat ja missä kunnossa on vanhat luottopelaajat. Tärkeää on tietysti myös tapahtuman sosiaalinen aspekti. On hauska taas pitkästä aikaa bongata kesän katsomoista tutut samat vanhat naamat ja vaalia seurahenkeä keskellä talvea.

Koska peli alkaa tänään jo kello 17.00, niin taidan mennä Taliin heti työpäivän päätyttyä kello 15. Elielinaukiolta nousen ehkäpä bussiin 248/270 tai sitten otan A-junan Valimoon ja kävelen muutaman satametriä Macondoon, joka on Talin hallia lähinnä oleva paikallinen pubi. Siellä näkee toivottavasti muitakin klubilaisia, joista useimmista on ollut erossa jo reippaat kolme pitkää kuukautta. Kuulumisten vaihdon ja yhden tai kahden prematch pintin jälkeen voikin leppoisalla mielellä siirtyä kohti Talin hallia.

Täytyy tunnustaa, että pidän paljon Talin tunnelmasta. Sieltä löytyy laajoja puistoalueita, siirtolapuutarha ja golfkenttäkin, joka on 1932 perustetun Helsingin Golfklubin hallitsema. Lähistöltä löytyy niin pienteollisuutta kuin paljon asuntojakin. Alue hyvin rauhallinen ja sillä on moneen muuhun Helsingin alueeseen verrattuna erittäin hyvä maine. Asunnotkaan eivät taida olla ihan halvimmasta päästä.

Vuosien saatossa minulle on syntynyt Talin halliin sangen miellyttävä suhde. Halli on rakennettu vuonna 1992. Silloin sen rakentamiseen myötävaikutti suuresti vanha kunnallispoliitikko ja legendaarinen klubilainen Josa Jäntti, jonka vaalimainoksia saattoi menneinä vuosina kuulla joskus Finnair Stadiumillakin. Kuriositeettina kerrottakoon, että Talin pelikentän koko on 100 x 64m ja vapaa korkeus keskeltä mitattuna 20 metriä. Hallin kolisevissa tunnelmallisissa teleskooppikatsomoissa on tilaa 500 katsojalle ja hallin valot valaisevat kentän 400 luxin voimin. Hallin yhteydessä on myös kahvio, josta saa tauolla kahvia ja pullaa sekä urheilujuomia. Olutta ei myydä. Hallissa on jotenkin omalaatuinen uinuvan rauhallinen tunnelmansa, joka kumpuaa ainakin muovimaton ominaistuoksusta, näkökenttää häiritsevästä kalaverkosta ja pelikentän ja katsomon läheisyydestä syntyvästä tiivistä tunnelmasta. Ei Tali siis mikään hullumpi paikka ole seurata talvisia harjoitusotteluita.

Vaikka junnufutikselle Talin halli on loistava asia ja elinehto kehitykselle, aina voidaan tietysti kysyä, onko hallit oikea paikka Suomen parhaiden seurajoukkueiden viettää talvea? Kun muualla hallifutista on alettu karsastamaan ja siihen suhtaudutaan epäkelpona valmistautumisena kilpailukauteen, meillä ei edelleenkään nähdä hallioloissa suurta ongelmaa. Ruotsin, Norjan, Venäjän ja Ukrainan joukkueet usein divareita myöten viettävät kuukausikaupalla talvileireillä etelässä. Suomessa pisimmät leirit ovat ehkä viikon, korkeintaan kahden mittaisia. Tässä on selkeä ero ammattimaisuudessa. Talouteen voi aina vedota, mutta nykypäivänä harjoittelu huippuolosuhteissa tuskin olisi HJK:n kaltaiselle kansainvälistä menestystä tavoittelevalle seuralle mikään liian suuri investointi. Enemmän kai asiassa painaa edelleen vanhat luutuneet asenteet kuin todellinen rahapula. Esimerkiksi jo edesmennyt Kakkosessa pelannut venäläisomisteinen Lappeenrannan Rakuunat piti kolmen viikon harjoitusleirin Turkissa. Ainoa selittävä tekijä oli kulttuuriero.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti