torstai 30. joulukuuta 2010

Kuka pelkää Joe-poikaa?

Valkeakoskella kuohuu jälleen. Valkeakosken Haka on saanut hienon tarjouksen Aasiasta kehittää omaa toimintaansa, joka on viime vuodet ollut hieman kurjistuneessa tilassa paikallisen paperitehtaan vetäydyttyä taustalta. Ja vaikka tuuliviiri Sedusta päästiin eroon, niin vieläkään ei Hakan huolet ole yhtään helpottaneet vaan toimintaa pyöritetään kituvalla säästöliekillä vailla minkäänlaista varmuutta tulevaisuudesta. Näin ei ehkä tarvitsisi olla?

Hakan ja suomalaisen jalkapallon yleisen tilanteen tuntien, on epämiellyttävää ja surullista, että Valkeakosken Sanomissa tänään uutisoituun singaporelaisen sijoitusyhtiön tarjoukseen ei seurassa uskalleta tarttua. Oven ehdoton sulkeminen vain tarjouksen tekijöiden aasialaisen alkuperän pohjalta vaikuttaa järkyttävältä ksenofobialta ja suoranaiselta hölmöläistouhulta. Ja kaikki tämä perussuomalainen uppiniskaisuus tietysti ilman sen kummempaa asioiden todellisen tilan perinpohjaista selvittämistä.

Tottakai Allianssin surullisen kuuluisa kiinalaishuijaus muistetaan vielä pitkään. Tosin sitäkään ei aukottomasti ole pystytty todistamaan, etteikö Mr Ye:llä olisi ollut pienen kahvittelun ja vedonlyönnin lisäksi ihan aitoakin mielenkiintoa kehittää seuraa. Pienen vilunkipelin paljastuttua oli kuitenkin kiinalaisen pakko vetäytyä puikoista. En silti suoralta istumalta menisi vannomaan, että kaikki aasialaiset olisivat huijareita.

Singaporesta, joka tunnetaan vakaana ja taloudellisesti kurinalaisena hyvinvoivana valtiona, tullut paikallisen sijoitusyhtiön tarjous on varteenotettava ja mielenkiintoinen. Olen ollut jo kauan sitä mieltä, että suomalainen jalkapallo kaipaa kansainvälisyyttä ja avautumista ulkomaailmalle. Turhaan suomalaiset aliarvostavat itseään. Suomen pääsarjan ei tarvitse olla vain vähäpätöinen kasvattajasarja, josta sitten kehityskelpoisimmat oman kaupungin juniorit lasketaan puoli-ilmaiseksi ulkomaille siinä vaiheessa, kun ovat "liian hyviä" "kotoisessa" Veikkausliigassa pelaamaan. Myös suomalaiset seurat voisivat olla osa huippu-urheilun maailmaa, kunhan omaksuisivat hieman erilaisen mentaliteetin.

Miksi suomalainen jalkapallo ei muka voisi kiinnostaa ulkomailla ja erityisesti Aasiassa? Siellä seurataan myös muita pienten maiden sarjoja ja varsinkin Suomessa olisi kenttä vielä neitseellinen ja puhdas jalkapallosijoittamiseen. Meidän etumme on se, että silloin kun muualla sarjat ovat kesätauolla, meillä pelataan. Kesäajan tv-tuotteena sarja on jo nyt tarpeeksi houkutteleva. Suomesta saa suhteellisen pienellä sijoituksella yhteistyökumppanuuden laadukkaasta seurasta ja sitä kautta arvokasta näkyvyyttä lähes rajattoman potentiaalin omaavilla Aasian markkinoilla.

Kyllä näitä tarjouksia voi ja pitää pohtia avoimin mielin, mutta sopivalla kriittisyydellä. Miksi Hakalle ei muka kelpaisi rinkiä laajentamaan mainitut 8-12 aasialaista ja 2-3 afrikkalaista, kunhan päätösvaltaa ei kuitenkaan menetetä kokonaan sijoitusyhtiölle? Singaporelaisten ehdotus toisi puhdasta rahaa 100 000 euroa ja sen lisäksi pelaajien arvo voi hyvinkin olla miljoonaluokkaa.

Jos Hakassa olisi edelleen kotimainen valmentaja ja kotimaisia oman kylän pelaajia taistelemassa peliajasta tasokkaiden ulkomaanapujen rinnalla, kehittäisi tilanne varmasti kaikkia seuran toimijoita ja toisi aivan uutta mielenkiintoa myös kannattajille. On surullista, jos tästä tarjouksesta kieltäydytään vain oman punaniskaisuuden ja sisäsiittoisen asenteen takia. Seurajoukkueet ovat muualla maailmassa kansallisuuksien sulatusuuneja. Esimerkiksi Englannissa joukkueet ovat täynnä ulkomaalaisia, eikä oman maan pelaajille tahdo löytyä peliaikaa. Silti uskoisin, että kovempi kilpailu peliajasta ja uudet näkökulmat peliin kehittäisivät myös meidän kotimaisia pelaajia. Se, mikä muualla on jo arkipäivää ja normaalia, nähdään meillä jostain syystä uhkana.

Jos Haka olisi viisas, se jatkaisi neuvotteluja ulkomaisen kumppanin kanssa, mutta pitäisi langat käsissään. Parhaimmillaan Haka olisi nettohyötyjä. Joe-poika Singaporesta ei vieraan maan jalkapalloon hyvää hyvyyttään tietenkään sijoita. Sijoitusyhtiö hyötyisi, kun se saisi näkyvyyttä omalla maaperällään kuin myös Euroopassa. Suomestahan on suhteellisen helppo päästä mukaan Europa Liigan tai jopa Champions liigan kaltaisiin arvosarjoihin. Myös aasialaiset pelaajat saisivat arvokkaita näyttöpaikkoja eurooppalaisessa keskitason sarjassa. Ehkä sijoitusyhtiö voisi saada tulevista seurasiirroista tuntuvan korvauksen, eikä Hakakaan jäisi nuolemaan näppejään? Kyseessä siis klassinen "win-win situation".

Mikäli paljon pelättyä sopupelitoimintaa näyttäisi esiintyvän, on yhteistyö hyvin yksinkertaista viheltää poikki. Suomalainen valmentaja pitäisi peluutuksen langat käsissään ja toiminnanjohtaja Huttunen piiskaisi seuran etua kabinetin puolella. Nyt olisi Hakan uskallettava ottaa pieni riski, joka parhaimmassa tapauksessa palauttaisi hakalaisen jalkapallon omalle tasolleen. Tämä kaikki pitää tietysti tapahtua ilman, että riskiä Hakan toiminnan loppumisesta olisi. Nykyisellään sellainen riski edelleen on ja amatööripelaajilla miehitetty Haka on yksi suurimpia suosikkeja putoamaan liigasta ensi kaudella. Silloin Hakalle voi ihan oikeasti jäädä mustapekka käteen.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Runqvistin Jouluevankeliumi, vol 2

Tervehdys taas teille arvon lukijat! On taas se aika vuodesta, kun kirjoitetaan Rundqvistin jouluevankeliumia. Viime vuonna aloitettua perinnettä on syytä jatkaa.

Vuosi sitten toivoin, että kautta pidennettäisiin ja joukkuemäärää vähennettäisiin tason nostamiseksi. Täytyy myöntää, että toive toteutui. Palloliiton liigahallitus päätti joukkuemäärän kaventamisesta 12 joukkueeseen kolminkertaisella sarjalla. Mielestäni tämä uudistus on pieni, mutta tärkeä askel kohti ammattimaisempaa sarjaa. Nyt pudotetaan mädät omenat kelkasta! Kauden pituuttakin on pakko venyttää viimeistään 2012, kun 33 ottelukierrosta täytyy ehtiä EM-kisavuonna pelaamaan.

Kolmas toivomukseni yleisömäärien säilymisestä nykyisellä tasolla piti myös hyvin kutinsa. Mitään suurempaa romahdusta ei ollut havaittavissa, vaikka keskiarvo laskikin muutamilla sadoilla. Tunnelma katsomoissa oli totutun hyvä. Liigajalkapallolla on edelleen hyvät eväät kasvattaa suosiotaan vahvistuneen kotimaisen kannattajakulttuurin myötävaikutuksella. Hienoa on, että nykyisin tuota kaivattua intohimoa löytyy myös Ykkösestä, eikä vähäisinpänä syynä tähän ole perinteisen Helsingin IFK:n nousu maamme toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kansan syvät rivit odottavat jo vesi kielellä ensi kesän FC Lahden ja IFK:n välisiä vääntöjä. Lisää tätä!

Neljäs toiveeni, suomalaisten menestyminen Euroopassa, ei taaskaan toteutunut, mikä ei tietenkään suuri yllätys ole. Edes HJK ei pystynyt keveällä materiaalillaan pistämään isompiaan kampoihin. Ainoa valonpilkahdus oli Myllykosken Pallon venyminen kovassa paikassa romanialaista suurseuraa Timisoaraa vastaan vieraissa. Tosin upea 0-3 johto vaihtui loppuhetkillä 3-3 tasuriin, kun pää ei kestänyt. Upea taistelu kaikesta huolimatta! Lisäksi huumoripisteet suomalaiskansallisesta loppuratkaisusta.

Viimeisenä toiveenani oli Suomelle hyvä karsintalohko ja se mielestäni saatiin. Sääli vain, että Baxterin johdolla Suomi löi päänsä Moldovan mäntyyn. Onni onnettomuudessa oli se, että Suomi voi nyt rauhassa uudistaa lippulaivaansa ja etsiä pitkäntähtäimen suunnitelmaa edustusjoukkueemme ongelmiin. Ei meillä hätää ole: Russia 2018, here we come!

No mitäs sitten tänä jouluna toivottaisiin? Yleisömäärien radikaalia nousua, HJK:n Mestarienliigan paikkaa, FC Hongan mestaruutta vaiko sittenkin Maajoukkueen etenemistä Puolan/Ukrainan EM-kisoihin? Ei, en toivo näistä mitään. Tällä hetkellä suomalainen jalkapallo ei ansaitse, eikä edes tarvitse, tällaisia turhanpäiväisiä kauneusunia.

Ensiksi toivoisin, että maajoukkueemme suosio säilyisi ennallaan. Kansa ei hylkäisi Huuhkajia vaan jatkaisi upean maajoukkueemme tukena. Vaikka Suomen roolina karsintalohkossa on enää kiusantekijän rooli, on se rooli kuitenkin mielenkiintoinen ja haastava. Olisi upeaa, jos vuoden 2001 vieraskannattajaennätys Liverpoolista vihdoin rikottaisiin, kun maajoukkue kesäkuussa matkaa Råsundaan rakkaan vihollisen Ruotsin vieraaksi. Itse lupaan olla paikalla, entä sinä?

Toiseksi tietenkin toivoisin, että Palloliitto löytäisi mahdollisimman sopivan päävalmentajan maajoukkueen peräsimeen. Viime vuodet ollaan menty ulkomaalaisilla valmentajilla osittain hyvillä ja viime aikoina hyvin laihoilla tuloksilla. Itse suosisin vihdoin kotimaisia ehdokkaita. Suomesta löytyy hyviä valmentajia, mutta onko kukaan heistä sittenkään sopiva? Jään jännityksellä odottamaan ratkaisua. Herrat Ari Hjelm, Oka Huttunen, Antti Muurinen tai vaikkapa Mixu Paatelainen olisivat kaiki omaan makuuni. Pidän heidän tyylistään ja tehtävään sopivasta kokemuksestaan. Heillä olisi jo valmiina oma mielipide ja käsitys siitä, mitä suomalaiselle maajoukkueelle voi tehdä vuonna 2011.

Täytyy tietysti muistaa, että hyvä valmentajakaan ei voi tehdä mitään, jos verkot eivät heilu. Sen takia lähetän toiveen Korvatunturille, että Suomeen kasvaisi pitkästä aikaa uusia maalintekoon pystyviä huippuhyökkääjiä. Tällä hetkellä niiden vaativien saappaiden täyttäjäksi ei näytä löytyvän ketään. Sen takia Roope Riskin, Teemu Pukin tai ehkä jonkun muun täysin puun takaa ilmaantuvan nuoren hyökkääjän kehittyminen todelliseksi huippuammattilaiseksi olisi paras lahja Suomelle. Ilman maalintekijöitä maajoukkue ei tule menestymään tulevaisuudessakaan.

Sitten sinne tärkeimmälle eli seurajoukkuepuolelle. Olisi todella iloinen asia kotimaisen jalkapallon potentiaalin realisoitumisen kannalta, jos suurten kaupunkien joukkueet menestyisivät viime kautta paremmin. Erityisesti sellaiset seurat ja kaupungit kuin JJK, Honka, Tampere United, TPS, Inter ja Oulu saisivat taistella kärkisijoista ja nostattaa kaupunkeihin sitä kaivattua "jalkapallobuumia". Ja kun mainitsen tässä yhteydessä Oulun, en välttämättä tarkoita talousongelmaista AC Oulua vaan kaupungista löytyy myös se paljon potentiaalisempi seura, jolla talous on rautaisessa kunnossa ja kunnianhimoiset visiot kohdallaan. Nähtäväksi jää.

Yksinkertaisuudessaan toivoisin suomalaiselle jalkapallolle lisää rahaa, stadioneita ja kansainvälistä menestystä. Nämä kun kulkevat käsi kädessä. Se toisi toivoa siitä, että lintukotomeiningistä voitaisiin päästä vihdoinkin irti. Realistisesti arvioiden nämä toiveet eivät tietenkään toteudu yhdessä yössä, mutta mahdollista eteenpäinmenoa on toivottavasti nähtävillä jo ensi kaudella.

Toivottavasti Jyväskylään löytyisi oma Sairanen ja seura saisi talouttaan parempaan jamaan. Tähän auttaa toki myös menestyminen pelikentällä. Toivottavasti Tampereelle löytyisi oma mesenaatti tai tukiverkosto, joka maksaisi Unitedin vanhat velat pois.

Toivottavasti Hongan stadionhanke etenenisi ja lisäksi seura taistelisi taas mitaleista. Toivottavasti Tampereen kaupunki olisi myötämielinen Lemminkäinen stadionin rakentamiselle, eikä änkyröisi aina vastaan. Enkä nyt tarkoita mitään Sonera Stadiumin tyylisen nykytaiteen tuulitunnelin rakentamista vaan aidon brittityylisen kansanmiesten jalkapallostadionia, jossa tunnelma olisi tiivis ja olosuhteet kunnossa.

Olen erittäin optimistinen, että nämä toiveet toteutuvat ainakin osittain, kun minä niitä täällä kerran olen toivonut. Palataan siis ensi Jouluna taas astialle ja katsotaan missä tilassa Suomifutis makaa.

Lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Terveisin Bortsa.

torstai 2. joulukuuta 2010

MM-kisat kuuluvat Venäjälle!

Tänään FIFA ratkaisee Zürichin kokouksessaan mitkä maat saavat järjestettäväkseen vuoden 2018 ja 2022 MM-kisat. Tässä kirjoituksessa en tule puuttumaan tuohon 2022 kisaan lainkaan, vaan keskityn 2018 hakuprosessiin. 2018 kisojen ehdokkaina ovat Belgian ja Hollannin yhteishakemus, Espanjan ja Portugalin yhteishakemus, Englannin hakemus ja Venäjän hakemus. Vedonlyöntikertoimet povaavat Englannin ja Venäjän hakemusten olevan vahvimpia. Englannin kertoimet ovat hieman päälle kahden ja Venäjän hieman alle kolmen. Venäjän kerroin lähti viime hetkillä nousuun, kun pääministeri Putin ei sittenkään pääse Zürichiin paikanpäälle vaan jännittää tulosta kotisohvaltaan.

Espanja/Portugali ja Hollanti/Belgia pudonnevat pois heti kättelyssä. Juurihan Portugalissa pelattiin EM-kisat ja näiden maiden talouskin on aika epäuskottavassa tilassa tällä hetkellä. Hollanti/Belgia isännöi kisoja vuonna 2000, joten senkään hakemuksen läpimeno ei ole vahvoilla. Nykyisin FIFA ei kai myöskään hyvällä katso maiden yhteishakemuksia. Vakavasti otettavina vaihtoehtoina jäljelle jäävät siis kaksi suurta Englanti ja Venäjä.

Kisa on ollut viime kuukaudet kovaa. Venäjän hakukomitean pomo Aleksei Sorokin haukkui lehtihaasttelussa, ilmeisesti vahingossa, englantilaiset juopoiksi ja piti Lontoon seudun suurta rikollisuutta uhkana kisoille. Englantilaiset sensijaan ovat kyseenalaisella tavalla mustamaalanneet Venäjää ja FIFAa korruptiosta ja epädemokraattisuudesta. Saa nähdä miten nämä lipsahdukset vaikuttavat lopputulokseen.

Englantilaiset sensaatiolehdet ovat revitelleet myös venäläisten suuntautumuksella jalkapallohuliganismiin. Tämä on kuitenkin jokseenkin olematon riski, sillä Venäjällä huliganismia esiintyy lähinnä seurajoukkueiden otteluissa. Maajoukkueen peleissä ei mitään ongelmia ole ollut. Tuntuu siis hurskastelulta ja kaukaa haetulta skenaariolta. Ulkomaalaiset fanitkin saadaan varmasti pidettyä kurissa, sillä Venäjällä armeija, OMON ja miliisi ovat tottuneita turvaamaan suurteen jalkapallo-otteluiden järjestystä. Tosin eipä tuo huliganismin "ongelma" taida Englannissakaan ihan ratkaistu olla, sillä viimeksi eilen Birminghamissa jalkapalloväkivalta yltyi taas skandaalimaiselle tasolle.

Venäjä on viime vuosien aikana muuttunut vakaammaksi, avoimemmaksi ja tasapainoisemmaksi valtioksi. Rikollisuus ei enää ole samanlainen mörkö kuin 1990-luvun alkupuolella, kun omaisuutta uusjaettiin. Piti Putinin hallinnosta tai ei, jokaisen, joka Venäjällä on viime aikoina vieraillut, on pakko myöntää, että maa ei ole enää entisensä. Suuret kaupungit näyttäytyvät tätä nykyä hyvinkin siisteinä, turvallisina ja täysin länsimaiset standardit täyttävinä.

Tärkeä kuriositeetti, joka puhuu Venäjän voiton puolesta, on tietenkin se, että koskaan aikaisemmin MM-kisoja ei olla järjestetty entisen itäblokin alueilla. Uskon, että 2010-luvun vakaa ja vauras Venäjä ei enää olisi minkäänlainen riski kisajärjestäjänä, varsinkaan kehitysmaavaltio Etelä-Afrikan jälkeen. Englanti sen sijaan on jo järjestänyt omat MM-kisansa legendaarisena vuonna 1966 ja lisäksi se isännöi vuoden 1996 EM-kisojakin. Toki molempien maiden hakemuksia varmasti suosii se, että jo myönnettyjä olympialaisia(Lontoo & Sotsi) varten rakennettava infrastruktuuri tukee hakemusten uskottavuutta.

Venäjän hallinto on avannut todella avokätisesti kukkaronnyörejään hanketta varten. Kisoja varten joko rakennetaan tai uusitaan yhteensä 14 stadionia, joista osassa on jo työt valmistumassa. Pääministeri Putin on henkilökohtaisesti taannut rahoituksen sille, että kaikki stadionit tullaan saamaan valmiiksi ajallaan, toisin kuin esimerkiksi Etelä-Afrikassa kävi. Putinin auktoriteetti tuskin antaa mahdollisuutta minkäänlaisille kompromisseille tässä asiassa.

Hankkeen jättimäisyydestä kertoo hyvin stadioneihin uppoava yhteissumma, joka tulee kohoamaan jopa noin 6 miljardiin euroon! Venäjä on selvästi sitoutunut kisahankkeeseen tosissaan. Venäjän suuret yritykset ovat olleet myös avokätisesti tukemassa tätä koko Venäjää yhdistävää hanketta. Venäjän delegaatteina hakuprosessissa ovat olleet sellaiset nimet kuin Roman Abramovitsh, joka itsekin on avustanut rahallisesti hanketta, Arsenal-tähti Andrei Arshavin, Suomessakin hyvin tunnettu sympaattinen urheilupomo Vitali Mutko ja Neuvostoliiton vanha maalivahtilegenda Rinat Dassajev.

Venäjän lupausten toteutuminen näiden MM-kisojen ja jo myönnettyjen Olympialaisten vaatimaan liikenneinfrastruktuuriin tehtävistä investoinneista tulee nostamaan Venäjän valtiona aivan uudelle tasolle. FIFAn mahdollisella myönteisellä päätöksellä tulisi siis olemaan laajakantaisia koko kansaa hyödyttäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Kisakaupunkeina aina idästä länteen ja etelästä pohjoiseen toimisivat Kaliningrad, Pietari, Moskova, Kazan, Nizhni-Novgorod, Jaroslavl, Samara, Volgograd, Saransk, Krasnodar, Rostov, Sotsi ja Jekaterinburg. Alue olisi siis tavattoman monipuolinen ja laaja, joka matkustamisen ja kuljetusten kannalta muodostaa vähintäänkin haastellisen yhtälön. Toisaalta jos muistelee USA:n MM-kisoja vuodelta 1994, niin silloin välimatkat olivat vieläkin pidempiä ja käytännössä lentäminen oli ainoa mahdollisuus siirtyä kaupungista toiseen.

Kuljetusten osalta Venäjä onkin tullut hyvin vastaan ja luvannut jo ilmaiset junamatkat kisaturisteille. Lisäksi maa aikoo kehittää voimakkaasti ns. "high speed"-rautatieyhteyksiään. Moskovan ja Pietarin yhdistävä luotijuna sekä juuri valmistunut Helsingin ja Pietarin välinen Allegroyhteys osoittaa sen, että Venäjä on tosissaan rautatieverkostonsa kehittämisessä. Kisojen myöntäminen antaisi täysin uutta pontta verkoston modernisoimiselle.

On ennustettavissa, että kisojen myöntäminen avaisi Venäjää länteen. Venäjän hallinto aikoo myöntää kisaturisteille viisumittoman pääsyn maahan aivan kuten muutama kausi sitten Mestareidenliigan finaalissa tapahtui. Nämä hienot ja ennakkoluulottomat kokeilut ovat ensiarvoisen tärkeitä kuljettaessa kohti EU:n ja Venäjän täydellistä viisumivapautta, mikä on pitkällä tähtäimellä elinehto Euroopan ja Venäjän talouden tehostumiselle ja kasvulle.

Näiden tiedossa olevien faktojen valossa oma suosikkini vuoden 2018 kisaisänniksi on Venäjän hieno kansa, joka rakastaa koko sydämestään jalkapalloa, Venäjän ja maailman suosituinta urheilulajia.