lauantai 16. lokakuuta 2010

Liverpool ompi Suomi

Stu Baxter jatkaa maajoukkueen päävalmentajana, toistaiseksi, tiedotti Palloliitto eilen aamupäivällä. Tätä osattiin odottaa. Liitolla ei ole varaa irtisanoa noin kallispalkkaista kuskia. Taka-ajatuksena on ilmeisesti se, että Baxterille annetaan aikaa itse vetää oikeita johtopäätöksiä tilanteesta. Puheenjohtaja Niinistön varovaisista puheista sai sen kuvan, että Palloliitto olisi jo halukas miehen päästämään pois, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Niin sen tietysti pitää ollakin kolmen tappion jälkeen. Talvella on aikaa lämmitttää saunaa ja etsiä taloudellisesti järkevää sopupakettia. Eikä Disko-Stu kai niin tyhmä ole, että haluaisi CV:nsä täyteen sontaa.

Kieltämättä olen ollut jopa vähän yllättänyt siitä, kuinka voimakkaasti kannattajat ja media ovat ottaneet kantaa Mr.Baxteriä vastaan. Odotuksiin nähden maajoukkueella on toki mennyt huonommin kuin neutraalisti olisi voinut uskoa, mutta kuka oikeasti odotti kisapaikkaa ennen karsintoihin lähtöä? Ennen Belgia-peliä näiden karsintojen piti olla vain välikarsinnat, jossa ajetaan uudet miehet sisään. Odotukset vain kovenivat liikaa tuon sinänsä komean harjoitusmaaottelusta saadun voiton myötä.

Jos on vähääkään realistinen ja reilu, niin ei viiksivallua voi kaikesta syyttää. Suomen materiaali ei vaan ole riittävä, varsinkaan nykyään. Unkari-pelissä se toki olisi saattanutkin riittää, jos kentällä olisi alusta asti olleet eri miehet. Tai sitten ei? Kuka muuten keksi ottaa sen Moldovan vieraissa avausmatsiksi? Paha virhe. Suomen realistinen tavoite on lohkon kolmas sija, mikä ei edelleenkään ole mahdotonta. On harmillista, että nykyisessä tilanteessa media ja kannattajat tuhlaavat kaiken energiansa toissijaisiin asioihin. Baxterin savustaminen ei varmaankaan ole ykkösasia suomalaisessa jalkapallossa.

Selvää kuitenkin on, että suomalainen maajoukkuefutis on pahimmassa lamassa sitten 1990-luvun. Koska viimeksi karsinnat ovat olleet ohi kolmen avauspelin jälkeen? Ongelma ei tietenkään ole yksittäinen pilalle mennyt karsinta vaan se, että maajoukkueen menestymättömyydellä voi olla vaikutuksia myös maajoukkueen ulkopuoliseen toimintaan. Toivotaan, että uusi tilanne voi vapauttaa piileviä voimavaroja, jolla toimintaa voidaan kehittää entistä paremmaksi. Nyt viimeistään on osattava katsoa kokonaisuutta uusista näkökulmista. Toivottavasti kannattajilta ja medialta riittäisi kannustusta Palloliiton vaikealle savotalle, eikä vain pelkkää populistista pottuilua.

Ensimmäinen haaste on talous. Palloliitto oli budjetoinut paljon enemmän yleisötuloja kuin nyt tullaan saamaan. Entä miten reagoivat Palloliiton yhteistyökumppanit? Saadaanko rahaa sisään yhtä paljon kuin ennenkin? Nämä tekijät voivat pahimmillaan heijastua myös kotimaiseen liigaan, junnumaajoukkueiden tekemisiin ja nuorten pelaajien kehittämiseen. Joudutaanko kehitysprojektit laittamaan nyt jäihin? Riittääkö tulevina vuosina sittenkään rahaa liiton kaavailemiin nuorten päätoimisiin valmentajiin? Tai miten käy liigaseuroille luvatuille olosuhdetukirahoille? Jääkö paljon kohutut kenttäpeitteet nyt hankkimatta, kun veteraanimaajoukkue mokasi? Elämme kovia aikoja.

Toinen kiinnostava aspekti Palloliiton kriisissä on kannattajakulttuurin tulevaisuus. Jo useiden karsintojen ajan maajoukkuetta on seurannut uskollinen SMJK:n kannattajaryhmä, joka ollut Huuhkajille kuin kahdestoista pelaaja. Tuo ryhmä on pikkuhiljaa kasvanut lähes 2000 ihmisen armeijaksi ja esimerkiksi Rotterdamissa se dominoi suvereenisti MM-finalistin stadionilla. Mutta miten käy nyt, kun menestystä ei enää tulekaan? Kääntyykö koko homma itseään vastaan vai alkaako Pohjoiskaarre kuihtumaan ja uuden vuosituhannen positiivinen kannatuskulttuuri kuolee? Pelataanko loput pelit tyhjille stadioneille, eikä ketään kiinnosta? Hyviäkin puolia kannattajakulttuurin kuolemasta voisi toki seurata. Ainakaan siinä tapauksessa joukkueen kokemat ulkoiset paineet eivät olisi enää yhtä suuria.

Tilanteen synkkyyttä ei kuitenkaan pitäisi liioitella. Parhaimmillaan Palloliiton lama-aika on hyvä mahdollisuus puhdistaa ilmaa ja kääntää suomifutiksen kelkka uuteen nousuun. Unkari-tappio voidaan nähdä vapauttavana kokemuksena, vaikka lopullinen vapautuminen vaatii tietysti aikansa. Parasta olisi, että kun kevätaurinko alkaa jälleen lämmittämään peräpohjolan miesten naamaa, olisi maajoukkueen uusi kuski selvillä. Kuski, joka osaa ajaa Suomen kovaa ja korkealle. Kesäkuussa Ruotsia vastaan aloituskokoonpanosta löytyy toivottavasti monta uutta pelaajaa, joita ei nähty tiistaina Unkaria vastaan. Heitä kannustaa Råsundalla monituhatpäinen positiivinen SMJK, joka ei enää tuhlaa energiaansa valmentajan ajojahtiin.

Kaikille seuroille ja maajoukkueille sattuu joskus suvantovaiheita. Mikään joukkue ei voi vuodesta toiseen pelata hyvin. Ei edes suomalaisten suosikkiseurajoukkue Liverpool. Myös valmentajat erehtyvät joskus. Silloin pitää reagoida ja tehdä muutoksia. Kun sarjat on pelattu loppuun, nähdään missä kohtaa taulukkoa Liverpool ja Suomi ovat. Se mitä tapahtuu kulisseissa, on ratkaisevaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti