keskiviikko 27. lokakuuta 2010

AC Oulun loppu lähellä

Kuten Juha Malinen jo elokuussa osasi virkkoa, on "AC Oulun loppu lähellä." Vaikka sarjapaikka varmistui upealla tavalla viimeisessä ottelussa Pietarsaaressa, ei mihinkään onnenkiljahduksiin ole Oulussa vieläkään varaa. Kukaan ei tiedä onko AC Oulua enää olemassa, kun sarjakausi ensi keväänä käynnistyy.

AC Oulusta voidaan perustellusti puhua nyky-Veikkausliigan häirikkönä ja ongelmallisimpana velkaleirinä. Vuodesta toiseen se on tullut tutuksi lähinnä ikävien asioiden johdosta. Milloin se on taistellut oikeudessa Miika Juntusen oikeuksistaan kiinnipitävää klaania vastaan, milloin on vouti kolkuttanut oveen, milloin AC on saanut ilmaista mainosta Kauppalehden prostestilistalla ja ovatpa eräät ilkeämieliset jalkapalloihmiset ehtineet ristiä joukkueen ikuiseksi AC Palkkaturvaksi. Ei siis ihme, jos tällaisessä ilmapiirissä myös urheilullinen menestys on jäänyt vaisuksi.

Harri Kampmanin hulvattomien tuhlaajapoikavuosien jälkeen Oulu palasi takaisin divariin taakkanaan miljoonan euron velat. Noita velkoja piti sitten lähteä lyhentelemään pitkäjänteisesti pistämällä menot kuriin. Suunnitelma vaikutti aluksi ihan hyvältä, mutta kun liiganoususta tuli seuralle päähänpinttymä, ei menopuolta enää saatukaan pidettyä aisoissa. Vanhoille tavoille uskollisena palkat oli hyvä maksattaa palkkaturvassa, kunhan vain liigaan päästäisiin hinnalla millä hyvällä. Liiganousu maksoi seuralle jälleen yli 300 000 euron tappiot.

Mennyt liigakausikaan ei tuonut muutosta AC Oulun kurssiin. Seuralla oli pahoja maksuvaikeuksia jo alkukaudesta, jonka johdosta oli pakko järjestää ylimääräinen osakeanti. Uudeksi suunnannäyttäjäksi ja "ammattimyyntimieheksi" palkattu Harri Kynnöskin osoittautui tyhjäksi arvaksi. Jo loppukesästä oli selvää, ettei AC Oulu saanut kerättyä edes liigan pienintä budjettia. Se on melkoinen saavutus Oulun kokoisessa kaupungissa.

En oikeastaan ihmettele AC Oulun talousvaikeuksia. Vuodesta toiseen sama hulvaton meno on jatkunut, eikä toimistopuolella kenelläkään ole ollut pitkäntähtäimen suunnitelmaa. AC Oulu on elänyt koko ajan vain päivä kerrallaan taistellen joko liiganoususta tai liigasta putoamisesta. Mitään siltä väliltä ei ole ollut. Tällainen huoleton elämäntyyli on ryvettänyt AC Oulun maineen. Tällaisessa tilanteessa niitä kallisarvoisia tukijoita on vaikea houkutella mukaan edes Harri Kynnöksen tasoisen myynnin ammattilaisen. AC Oulu voi syyttää tapahtuneesta vain itseään.

Viimeisimmät huhut ovat kertoneet, että AC Oulu Oy:n sarjapaikkaa hallinnoivaa Oulun Edustusjalkapallo ry:tä on alkanut arveluttamaan nykyinen yhteistyö. AC Oulu Oy:han perustettiin muutama kausi sitten ikäänkuin puhtaalle pöydälle, kun Edustusjalkapallo ry:n ylivelkaantuneisuus alkoi liikaa häiritä seuran varainhankintaa. Nyt AC Oulu Oy maksaa kallista vuokraa Edustusjalkapallo ry:lle siitä, että se saa pelata liigassa. Edustusjalkapallo ry lyhentää maksamattomia velkojaan näillä AC:lta saaduilla vuokrilla. Muita tuloja sillä ei edes ole.

AC Oulu Oy:n lähes romahduspisteessä oleva taloudellinen tilanne on saanut Edustusjalkapallo ry:n nyt miettimään, onko AC Oulu Oy:lla enää mahdollisuuksia suoriutua velvoitteistaan. Jos katsoo asiaa koko oululaisen jalkapallon kannalta, niin ehkä silloin AC Oulun alasajaminen ja toiminnan aloittaminen uudella nimellä voisi olla järkevää. Ja kun samasta kaupungista löytyy jo eräs liigaan himoitseva vakavarainen seura, joka sittemmin on rakentanut itselleen toimivan ulkomainosbusineksen ja on pystyttämässä omaa jalkapallohallia ja seuran klubitaloa, niin voidaan hyvin laskea todennäköisyyksia AC Oulun jatkolle. Alustavia kädenpuristuksia on kulisseissa ilmeisesti jo nähty.

Mitä ikinä tapahtuukin, niin sopii toivoa, että oululainen jalkapallo saa asiansa järjestykseen. Oli se sitten AC Oulun nimellä tai jonkun muun organisaation edustamana. Oulu on suuri kaupunki, jossa on tilaa liigajoukkueelle. Sellaiselle liigajoukkueelle, joka osaa hoitaa talousasiansa ammattimaisesti, eikä tuhlaa energiaansa naapureiden kanssa riitelyyn. Siitä on hyvä ponnistaa.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Liverpool ompi Suomi

Stu Baxter jatkaa maajoukkueen päävalmentajana, toistaiseksi, tiedotti Palloliitto eilen aamupäivällä. Tätä osattiin odottaa. Liitolla ei ole varaa irtisanoa noin kallispalkkaista kuskia. Taka-ajatuksena on ilmeisesti se, että Baxterille annetaan aikaa itse vetää oikeita johtopäätöksiä tilanteesta. Puheenjohtaja Niinistön varovaisista puheista sai sen kuvan, että Palloliitto olisi jo halukas miehen päästämään pois, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Niin sen tietysti pitää ollakin kolmen tappion jälkeen. Talvella on aikaa lämmitttää saunaa ja etsiä taloudellisesti järkevää sopupakettia. Eikä Disko-Stu kai niin tyhmä ole, että haluaisi CV:nsä täyteen sontaa.

Kieltämättä olen ollut jopa vähän yllättänyt siitä, kuinka voimakkaasti kannattajat ja media ovat ottaneet kantaa Mr.Baxteriä vastaan. Odotuksiin nähden maajoukkueella on toki mennyt huonommin kuin neutraalisti olisi voinut uskoa, mutta kuka oikeasti odotti kisapaikkaa ennen karsintoihin lähtöä? Ennen Belgia-peliä näiden karsintojen piti olla vain välikarsinnat, jossa ajetaan uudet miehet sisään. Odotukset vain kovenivat liikaa tuon sinänsä komean harjoitusmaaottelusta saadun voiton myötä.

Jos on vähääkään realistinen ja reilu, niin ei viiksivallua voi kaikesta syyttää. Suomen materiaali ei vaan ole riittävä, varsinkaan nykyään. Unkari-pelissä se toki olisi saattanutkin riittää, jos kentällä olisi alusta asti olleet eri miehet. Tai sitten ei? Kuka muuten keksi ottaa sen Moldovan vieraissa avausmatsiksi? Paha virhe. Suomen realistinen tavoite on lohkon kolmas sija, mikä ei edelleenkään ole mahdotonta. On harmillista, että nykyisessä tilanteessa media ja kannattajat tuhlaavat kaiken energiansa toissijaisiin asioihin. Baxterin savustaminen ei varmaankaan ole ykkösasia suomalaisessa jalkapallossa.

Selvää kuitenkin on, että suomalainen maajoukkuefutis on pahimmassa lamassa sitten 1990-luvun. Koska viimeksi karsinnat ovat olleet ohi kolmen avauspelin jälkeen? Ongelma ei tietenkään ole yksittäinen pilalle mennyt karsinta vaan se, että maajoukkueen menestymättömyydellä voi olla vaikutuksia myös maajoukkueen ulkopuoliseen toimintaan. Toivotaan, että uusi tilanne voi vapauttaa piileviä voimavaroja, jolla toimintaa voidaan kehittää entistä paremmaksi. Nyt viimeistään on osattava katsoa kokonaisuutta uusista näkökulmista. Toivottavasti kannattajilta ja medialta riittäisi kannustusta Palloliiton vaikealle savotalle, eikä vain pelkkää populistista pottuilua.

Ensimmäinen haaste on talous. Palloliitto oli budjetoinut paljon enemmän yleisötuloja kuin nyt tullaan saamaan. Entä miten reagoivat Palloliiton yhteistyökumppanit? Saadaanko rahaa sisään yhtä paljon kuin ennenkin? Nämä tekijät voivat pahimmillaan heijastua myös kotimaiseen liigaan, junnumaajoukkueiden tekemisiin ja nuorten pelaajien kehittämiseen. Joudutaanko kehitysprojektit laittamaan nyt jäihin? Riittääkö tulevina vuosina sittenkään rahaa liiton kaavailemiin nuorten päätoimisiin valmentajiin? Tai miten käy liigaseuroille luvatuille olosuhdetukirahoille? Jääkö paljon kohutut kenttäpeitteet nyt hankkimatta, kun veteraanimaajoukkue mokasi? Elämme kovia aikoja.

Toinen kiinnostava aspekti Palloliiton kriisissä on kannattajakulttuurin tulevaisuus. Jo useiden karsintojen ajan maajoukkuetta on seurannut uskollinen SMJK:n kannattajaryhmä, joka ollut Huuhkajille kuin kahdestoista pelaaja. Tuo ryhmä on pikkuhiljaa kasvanut lähes 2000 ihmisen armeijaksi ja esimerkiksi Rotterdamissa se dominoi suvereenisti MM-finalistin stadionilla. Mutta miten käy nyt, kun menestystä ei enää tulekaan? Kääntyykö koko homma itseään vastaan vai alkaako Pohjoiskaarre kuihtumaan ja uuden vuosituhannen positiivinen kannatuskulttuuri kuolee? Pelataanko loput pelit tyhjille stadioneille, eikä ketään kiinnosta? Hyviäkin puolia kannattajakulttuurin kuolemasta voisi toki seurata. Ainakaan siinä tapauksessa joukkueen kokemat ulkoiset paineet eivät olisi enää yhtä suuria.

Tilanteen synkkyyttä ei kuitenkaan pitäisi liioitella. Parhaimmillaan Palloliiton lama-aika on hyvä mahdollisuus puhdistaa ilmaa ja kääntää suomifutiksen kelkka uuteen nousuun. Unkari-tappio voidaan nähdä vapauttavana kokemuksena, vaikka lopullinen vapautuminen vaatii tietysti aikansa. Parasta olisi, että kun kevätaurinko alkaa jälleen lämmittämään peräpohjolan miesten naamaa, olisi maajoukkueen uusi kuski selvillä. Kuski, joka osaa ajaa Suomen kovaa ja korkealle. Kesäkuussa Ruotsia vastaan aloituskokoonpanosta löytyy toivottavasti monta uutta pelaajaa, joita ei nähty tiistaina Unkaria vastaan. Heitä kannustaa Råsundalla monituhatpäinen positiivinen SMJK, joka ei enää tuhlaa energiaansa valmentajan ajojahtiin.

Kaikille seuroille ja maajoukkueille sattuu joskus suvantovaiheita. Mikään joukkue ei voi vuodesta toiseen pelata hyvin. Ei edes suomalaisten suosikkiseurajoukkue Liverpool. Myös valmentajat erehtyvät joskus. Silloin pitää reagoida ja tehdä muutoksia. Kun sarjat on pelattu loppuun, nähdään missä kohtaa taulukkoa Liverpool ja Suomi ovat. Se mitä tapahtuu kulisseissa, on ratkaisevaa.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

"Iivana Julma" riehui Genovassa

Serbia hävisi sensaatiomaisesti viime perjantaina kääpiömaa Virolle maalein 1-3. Tuo tappio on yksi Serbian jalkapallohistorian noloimpia hetkiä. Serbian jalkapalloliitto ajautui hetkessä kriisitunnelmiin. Mutta pahempaa oli vielä luvassa. Eilen Genovassa serbialainen kansanluonne näytti pimeimpiä alkukantaisia puoliaan, kun vieraskannattajat järjestivät yhden viime aikojen pahimmista mellakoista eurooppalaisessa jalkapallossa. Soihdut lentelivät kentälle, Albanian lippu poltettiin, stadionin irtaimistoa tuhottiin villisti ja lopulta peli jouduttiin peruuttaamaan. Myöhemmin serbit ottivat yhteen carabinierin kanssa. Serbian liittoa odottaa vakavat sanktiot ja pahimmillaan sulkeminen kansainvälisestä jalkapallosta. Kuten belgradilainen Blic-sanomalehti ehti jo ennakoimaan, on pienessä nousussa viime aikoina ollut serbialainen jalkapallo tapauksen myötä taantumassa takaisin keskiajan pimeyteen.

Mikä ihme saa sitten serbikannattajat riehumaan tuolla tavalla tavallisessa karsintamaaottelussa, joka ei yleensä herätä suuria tunteita puoleen tai toiseen? En usko, että perjantain Viro-tappiolla oli ollenkaan osuutta asiaan. Luonnollinen selitys on tietysti kovan maineen hankkiminen ultrakulttuurin synnyinmaassa Italiassa. Tämän jälkeen serbit ovat taas otsikoissa ja saavat varmasti omissa underground-piireissään arvostusta.

Se ei kuitenkaan ole tärkein syy. On selvää, että taustalla on paljon kannattajien tyytymättömyyttä ja vihaa jalkapalloliittoa ja Serbian sisäministeriötä kohtaan. Nuo tahot ovat viime aikoina voimakkaasti lähteneet ajamaan huliganismin vastaista kovaa linjaa. Valittu linjaus on vaikeuttanut ja leimannut kannattajien toimintaa kaikilla tasoilla. Maajoukkueen sulkeminen karsinnoista olisi suloinen kosto niille kannattajakulttuurin ääriliikkeen miehille, jotka ovat kokeneet oman asemansa uhatuksi.

Eilisessä pelissä näkyi katsomossa paljon Delije-kannattajaryhmittymän tunnuksia ja joukkoa näkyi johtavan Ivan Bogdanov mustassa kommandopipossaan. Punaisen Tähden kannattajiin viittaa myös se, että ennen ottelua serbikannattajat hyökkäsivät maajoukkueen bussiin ja uhkasivat naapuriseura Partizaniin loikannutta maalivahti Vladimir Stojkovicia sillä seurauksella, että mies joutui käymään sairaalassa ja lopulta kieltäytyi pelaamasta illan ottelussa.

Katsomossa serbien sikailua johtanut Ivan Bogdanov kuuluu Punaisen Tähden Ultra Boys-ryhmittymään. Valtionsyyttäjä Slobodan Radovanovic ja Serbian perustuslakituomioistuin onkin jo aiemmin ehdottanut 14 ääriryhmittymän, mukaan luettuna kyseinen Ultra-boys, toiminnan kieltämistä. Asiaan tullaan saamaan todennäköisesti selvyys vuoden loppuun mennessä. Tällä menolla tuo ehdotus tulee varmasti menemään läpi. Näiden äärijärjestöjen jäsententen on todettu muuan muassa syyllistyneen toimittajien pahoinpitelyihin ja viimeksi viikonloppuna Gay Pride-kulkueen sabotaasiin Belgradissa.

Kuten Italiassa myös Serbiassa kaarteiden kannattajakulttuuri on ajautunut viranomaisten kanssa kahnaukseen. Poliisin naaman soihdulla grillanneen Uros Misicin 10 vuoden linnatuomio on yhdistänyt eri seurojen toimijoita yhdeksi rintamaksi. "Oikeutta Uros Misicille" onkin nykyisin laaja kansanliike, joka kritisoi Serbiaa oikeusvaltiona ja arvostelee kannattajakulttuurin vaikeuttamista ja kriminalisoimista. Eiliset kuvat Genovasta voidaankin siis nähdä viranomaisten ja äärikannattajien huonoista suhteista kumpuavana turhautumisena.

Näyttää siltä, että mellakka oli etukäteen Belgradista tilattu ja siiheen liittyy ehkä laajempia poliittisia intohimoja. Serbian kansan syvät rivit eivät katso hyvällä hallituksensa lähentymisyrityksia länteen ja halua liittyä Euroopan Unionin jäsenmaaksi. Homokulkueen sabotoiminen viikonloppuna Belgradissa ja Heysel-tason mellakka Italiassa on omiaan vesittämään EU:n parantunutta Serbia-kuvaa. Serbialaisen eliitin aloittama lähentymisprosessi EU:hun uhkaa nyt hidastua näiden tapausten johdosta. Ääriryhmittymät ja suuri osa serbialaisista olisi varmasti tyytyväisiä, jos niin käy.

Vielä olisi yksi salaliittoteoria. Voisiko olla niin, että paikalliskilpailija Partizanin UCL-menestys haluttaisiin Punaisen Tähden kannattajien toimesta likvidoida? Punainen Tähti, joka on entinen Euroopan Mestareiden Cupin voittaja, ei ole enää vuosiin saavuttanut mitään urheilullista menestystä Euroopassa ja sen talous on ollut huonossa tilassa. Katkeroituneet Zvezda-kannattajat voivat saada balsamia haavoihinsa, jos Euroopan jalkapalloliitto Uefa asettaa tapauksen johdosta vakavimmat mahdolliset sanktiot ja sulkee kaikki serbialaiset joukkueet omasta kilpailutoiminnastaan. Tämä teoria on täysin hatusta vedetty, mutta voi hyvinkin olla totta. Se olisi ikävä yllätys Medolle ja kumppaneille.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Etsintäkuulutus: missä olet Medo?

Nuorena poikana turvapaikan Suomesta saanut ja myöhemmin Suomen kansalaiseksi päässyt Medo Kamara on hukassa. Mies siirtyi kesällä HJK:sta serbialaisen Partizan Belgradin riveihin ja eteni heti avauskokoonpanoon Championsliigassa. Tämä huomioitiin myös Sierra Leonen jalkapalloliitossa ja kutsu karsintaotteluun Etelä-Afrikkaa vastaan postitettiin Serbiaan. Tästä kutsusta uutisoitiin muutama viikko sitten myös Partizanin kotisivuilla, mutta silloin Medo ei ollut vielä varma haluaako edustaa entistä kotimaataan. Medolle on myönnetty Suomen kansalaisuus ja jos Palloliitto anoisi erityislupaa, saattaisi miehellä olla käyttöä myös Huuhkajien paidassa.

Nyt viikonloppuna Sierra Leone pelasi tasapelin Etelä-Afrikkaa vastaan ja huhut Medon pelaamisesta ovat valloillaan. Tässä uutisessa Medo on päässyt jopa kuvateksteihin asti, mutta sokea reettakin näkee, että kyseessä ei ole Medo. Hankalaksi asian tekee, että mitään luotettavaa lähdettä ei ole vielä löytynyt ottelun kokoonpanoista. Serbialainen mediakin on mennyt halpaan ja siteeraa Medon maajoukkuedebyyttiä varmaksi: Partizanovac odličan na debiju.

Goal.comin ennakossa Medon nimeä ei näy pelaalistoissa. Olisiko sittenkin niin, että Medo on viitannut kintaalla vanhalle kotimaalleen ja istuu tälläkin hetkellä jossain belgradilaisessa lähiökuppilassa juomassa kahvia? On perin kummallista, että nykyisenä median ylivallan aikana Afrikan jalkapalloliiton alaisesta virallisesta karsintapelistä ei ole löydettävissä minkäänlaista luotettavaa tilastotietoa. Etelä-Afrikan Ylekin epäonnistui televisoinnissaan johtuen huonosta säästä. Nyt voisi joku Medon kaveri laittaa tekstaria Serbian miehelle tai kysyä asiaa edes facebookissa? Me emme pyydä, me vaadimme: huhuilta on leikattava siivet.

Sitten kun asia joskus toivottavasti ratkeaa, niin Palloliitossa olisi hyvä olla hereillä. UCL-tason nuori timantti on sen verran loistava pelimies, että erityislupaa on haettava heti FIFA:lta. San Marino-ottelu voisi olla sopiva paikka ajaa sisään maajoukkueeseen suomalainen huippuammattilainen, jos se ei ole liian myöhäistä? Se selviää, kun Medo palaa takaisin Facebookin ääreen Sierra Leonesta tai belgradilaisesta lähiöbaarista biljardia pelaamasta.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Ikävä lokakuu?

"Syksyn tuulissa hiljenemme
pisaroina muistot putoilee
pilvet matelevat ylitsemme
kaikki värit taittuu harmaaseen...
...Taas syksy tää mut yllättää
ei kesän muistot mieleen jää."


Näin lauloi taannoin semilegendaarinen Jyväskylän ylpeys Hausmylly kappalessaan Ikävä lokakuu. Siellä samassa Jyväskylän lokakuussa pelaa huomenna kullista myös Helsingin Jalkapalloklubi, joka ei ole heinäkuun helteiden jälkeen voittanut kuin vaivaiset kaksi ottelua(MIFK ja FC Lahti). Tänä aikana se on hävinnyt viidesti ja tasureitakin on kertynyt neljä. Tilastot kahdelta viime kuukaudelta eivät siis missään nimessä näytä hyvältä, kun vielä kesällä näytti siltä, että Klubi marssii ylivoimaiseen mestaruuteen. Näillä esityksillä HJK:n paikan ei todellakaan tulisi olla liigan kärjessä.

Kärsitäänkö Töölössä nyt eurokrapulaa vai mistä Klubin omituinen syysrämpiminen oikein johtuu? Aluksi voidaan tietysti suunnata katseet keskikentän keskustan ongelmiin, joista puhuttiin paljon jo Europelien aikaan. Oli suuri virhe luottaa siihen, että pappaosasto Janne Saarinen ja Aki Riihilahti pysyisi kunnossa. Saarinen on viettänyt lähes koko kauden kesämökillä, eikä peliminuutteja ole kertynyt kuin muutama hassu. HJK:n strategiassa tulisikin tulevina vuosina harkita terveysongelmaisten paluumuuttajien haalimisen järkevyyttä ja käyttää seuran vähäiset resurssit tarkemmin.

Lopulta keskikentän rappion kruunasi Medon myynti Belgradiin. Tuo siirto osoitti kuinka hyvästä pelaajasta oikein oli kysymys. Vielä siirron aikaan tilanne sarjataulukossa näytti hyvältä, mutta ei enää. Työjuhtana tunnettu Cheyne Fowler ja Medoa korvaamaan vuokrattu Dema ovat yksinkertaisesti liian heppoisia pelaajia Klubiin, kun rinnalla ei ole paikkaamassa Medon kaltaista ammattilaista. Voi myös ihmetellä, miksi ihmeessä HJK päästi varsin kehityskelpoisen ja potentiaalisen keskikenttämiehen Alex Ringin loppukaudeksi lainalle vihollisen leiriin Tampereelle? Luulisi, että alkukaudella jo taitojaan väläytelleestä Ringistä olisi ollut paljon enemmän apua HJK:n peliin kuin kehnon peliajatuksen omaavasta ja muutenkin pelaajana melko rajoittuneesta Demasta.

Radikaali muutos tuli syksyn aikana myös keskuspuolustukseen, kun HJK:n kokenein toppari Mathias Lindström palasi sairastuvalta hyvin harjoitelleena. Muurisen luotto Masseen oli niin kova, että mies heitettiin suoraan avaukseen kesken kiivaimman mestaruustaiston. Jälkikäteen voidaan spekuloida sitä, oliko tuo ratkaisu sittenkin liian hätäinen? Keskikentän keskustan vaihtuminen ja saman aikaisesti Magnussonin syrjäyttäminen topparin paikalta ei todellakaan lisännyt joukkueen itseluottamusta. Vaikka Magnussonillakin oli omat ongelmansa, niin ainakin omasta mielestäni ruotsalainen toi tiettyä rauhallisuutta ja varmuutta HJK:n pelaamiseen. Nyt tuo keväällä ja kesällä näkynyt tasapainoisen joukkueen yleisilme on lähes kokonaan kadonnut. Klubin peli pyörii selvästi epävarmemmin ja on rikkinäisemmän näköistä kuin alkukaudella. Se on näkynyt myös tulostaululla.

Vaisuista otteista huolimatta Klubin liigajohto näytti pitkään vakaalta, kun samaan aikaan FC Honka sössi tärkeitä otteluitaan ja näytti ottavan kiinnityksen kauden suurimmat puppelit -pokaaliin. Iltojen hämärtyessä ja ilmojen viiletessä HJK:n kausi alkaa kuitenkin saamaan pahasti honkamaisia piirteitä. Vaikka periaatteessa HJK:lla on matkaa vain kolme pistettä mestaruuden varmistamiseen, tulee se olemaan äärimmäisen vaikean työn takana.

Jyväskylässä HJK on pitkästä aikaa aidosti selkä seinää vasten pakkovoiton edessä. Kovinkaan monelta kannattajalta ei löydy enää suurta uskoa siihen, että HJK:lla olisi otteluissa TPS:ää ja Tampua vastaan suuriakaan mahdollisuuksia kolmeen pisteeseen. JJK-peli on mestaruuden kannalta ratkaiseva. Jos lauantaina jäädään Jyväskylässä tasapeliin, ottaa TPS vahvan kiinnityksen kultamitaleihin. Toki silloin myös Hongalla olisi mahdollisuus ryhdistäytyä ja välttää ikävä lokakuu.