keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Moldova/Hollanti odottaa

Kuriositeettina kerrottakoon, että olen tämän ja seuraavan viikon kesälomalla. Torstaiaamuna lähden yhdistetylle loma- ja karsintamatkalle Moldovaan/Hollantiin. Palaan takaisin keskiviikkoiltana. Blogi, kuten myös kesädekkari, elää siis hiljaiseloaan siihen asti. Pahoittelut jo etukäteen.

Itse karsintareissu herättää taas kovasti matkakuumetta. Samat perhoset on ollut ennenkin vatsassa reissulle lähdettäessä ja on aina kuitenkin hienoa lähteä edustamaan isänmaataan ihan ulkomaille asti. Ja vieläpä Moldovaan, tuohon kaikkien länsimaalaisten demonisoimaan persereikään. Eli siis omasta mielestäni varmasti hieno maa, jossa on paljon hienoja ihmisiä ja kauniita maisemia. Toki Moldovakin länsimaistuu kovaa vauhtia ja enää parlamenttipaikoista vain puolet on kommareiden hallussa. Ai ai sentään! Suurella mielenkiinnolla siis huomenna etenen kohti pääkallopaikkaa.

Pakko tunnustaa, että jotenkin sitä elää aivan liikaa omaa elämäänsä jalkapallon kautta. Se miten oma seurajoukkue pärjää tai se miten Suomen maajoukkue karsinnoissa pelaa määrittelee aika pitkälti myös ne mielentilat ja elämän edellytykset katsomoiden ulkopuolella. Nyt eletään taas niitä kuuluisia vuoden ratkaisuhetkiä jolloin koko syksy voi myrkyttyä: HJK tippui odotetusti Besiktasille, eikä siis selvinnyt aina joulukuulle asti kestävään lohkovaiheeseen ja maajoukkueellakin on nyt pessimistisesti ajatellen mahdollisuus tuhota, jälleen kerran, omat mahdollisuutensa EM-kisoihin jo heti kättelyssä.

"Läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, voi yksinäisen miehen viedä marraskuu", lauloi Miljoonasade joskus aikoja sitten. Nuorena yksinäisenä miehenä sitä otti karsintapelit aina liian vakavasti ja tappiot saattoivat johtaa syväänkin depressioon viikkojen tai kuukausien ajaksi. Onneksi en enää ajattele samalla tavalla vaan tappioista toipumiseen menee korkeintaan päiviä. Onhan sitä elämässä muutakin kuin jalkapallo. Sitäpaitsi nämä karsinnat ovat alussa. Kaikki näyttää kivalta ja tältä reissulta tuodaan kotiin vähintään se himoittu 2-3 pistettä. Se tyydyttäisi minua ja monia muitakin todella suuresti.

Eli eipä tässä muuta kuin eteenpäin kohti suurta suomalaista kansanvaellusta avoimin mielin sydän toivoa täynnä. Transnistriassa taidan vetää pienet päiväkännit. Lähtisiköhän Jancker Kossunen mukaan? Ja Rotterdamissa tahtoisin tietenkin tavata blogimme esikuvan Jopi Satrovaaran. Miten olisi lasilliset karahviviiniä matsin jälkeen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti