tiistai 14. syyskuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 10

Osa 10: Tunnon taakan alla

Vain viisi tuntia oli kulunut Eetos Arkulle suunnatusta avunpyynnöstä, kun musta Hummer-H2 kaarsi Pietarsaaren poliisiaseman pääsisäänkäynnin eteen. Mies mustassa ja kalliin näköisessä poplarissa tummat aurinkolasit silmillään astui ulos autosta ja pyysi päästä Jopi Satrovaaran pakeille. Pienen neuvottelutuokion jälkeen lupa heltisikin, sillä tuo mies oli sangen arvostettu legenda myös Pietarsaaren poliisin keskuudessa. Jopia pyydettiin tulemaan vierailuhuoneeseen kuulemaan mitä tuolla mystisellä laupiaalla samarialaisella oli asiaa.

Jopille oli melkoinen shokki, kun hän näki kuka tuo mies lasisermin toisella puolella oli. Hän oli törmännyt samaan vekkuliin jo aikaisemmin. Tuon miehen monessa liemessä keitetty yliprofessionaalinen habitus sai toivon taas palautumaan Jopin ajatuksiin.
-Minun nimeni on Kari Lehtola. Sain toimeksiannon huomattavalta taholta tutkia yksityisesti sinun juttuasi. Vaikuttaa siltä, että ystäväsi ovat vakuuttuneita syyttömyydestäsi. En yleensä tee näitä keikkoja, mutta rahallinen korvaus ja usko oikeudenmukaisuuteen sekä totuuden edistämiseen sai minut tarttumaan tähän jo yhteiskunnallisestikin tärkeään tehtävään. Nyt voisit kertoa minulle mahdollisimman tarkasti mitä on tapahtunut, missä ja milloin?

Jopi selitti tapahtumat viimeiseltä viikolta kaikkine yksityiskohtineen hyvin tarkasti Kari Lehtolalle. Lehtola otti tiedot äärimmäisen tarkasti ylös ja oli hyvin päättäväisen näköinen kaikessa ammattimaisuudessaan. Vaikka tilanne oli Jopin kannalta varsin lohduton, ei se estänyt häntä jälleen vaihtamasta muutaman sanasen Estonia-casesta. Hänestä oli vapauttavaa saada vaihtaa kuulumisia sellaisenkin megajulkkiksen kanssa kuin Lehtola on. Kohtaaminen pisti jälleen kerran miettimään kuinka ihmeellinen tämä (jalkapallo)maailma oikein on.

Seuraavat päivät Pietarsaaren tutkintovankeudessa olivat Jopin kannalta raastavia. Hän oli soittanut Mimmulle ja kysellyt kuulumisia, mutta mitään hän ei omasta pikkuongelmastaan uskaltanut kertoa. Hän ei halunnut huolestuttaa omaa rakastaan vaan uskoi loppuun asti, että ammattimies Lehtola auttaisi hänet pois tästä sydäntä raastavasta tilanteesta. Päivät sellissä kuluivat armottoman hitaasti ja Jopin uskokin alkoi jo loppumaan, mutta sitten, kolmen päivän odotuksen jälkeen, Jopille oli taas vieraita poliisiaseman vierailuhuoneessa. Lehtola ja Tero Pakolainen olivat tulleet kertomaan uutisia.

Selvitysmiehen tittelillä operoinut Lehtola meni suoraan asiaan:
-No nyt on sellainen juttu, että tarvitsemme sinulta ulostenäytteen. Tämä on erityisen tärkeää jutun selvittämisen kannalta.
Jopi ihmetteli Lehtolan puheita, mutta teki työtä käskettyä ja kävi nopeasti wc:ssä pyöräyttämässä tortut bulgarianjugurttipurkkiin, jonka hän sulki elmukelmulla tiiviiksi paketiksi. Tuon jälkeen Jopi meni vielä Lehtolan luo kuulemaan, josko maestrolla olisi vielä muita pyyntöjä.
-Minulla olisi vielä yksi kysymys sinulle, Jopi. Kerro minulle, onko hotellihuoneessasi käynyt vieraita ihmisiä?
Jopi mietti hetken ja pudisti päätään.
-Ei, ei siellä ole käynyt ketään muita kuin minä. Sekä tietysti ehkä siivooja on käynyt.
-Selvä. Eiköhän me näillä tiedoilla päästä taas eteenpäin.

Juuri kun Lehtola ja Pakolainen olivat poistumassa Jopin luota, muistui Jopin mieleen eräs seikka.
-Hei, odottakaa vähän. Kävi siellä mun huoneessa se yksi putkimieskin. Vaikka onko tuolla nyt mitään merkitystä?
-Jokainen yksityiskohta on tärkeä jutun ratkeamisen kannalta.
Ja niin he lopulta poistuivat Jopin luota tutkimaan Keskuskentällä tapahtunutta mysteeriä ja syytetty jäi yksin odottamaan ratkaisua.

Kuriositeettinä kerrottakoon, että Jopilla alkoi olemaan nyt pinna erittäin tiukalla ja hän jostain syystä alkoi osittain jo epäillä omaa syyttömyyttään. Entäpä jos se olisi sittenkin ollut hän itse? Tuo tilanne masensi häntä, mutta niin vain jostain sai hän vielä löydettyä hiipumaisillaan olevaa toivon kipinää. Vaikka Jopi ei mielestään ollut erityisen uskovainen, sai tämä mielipuolinen tilanne hänet turvautumaan Jumalaan. Mielessään hän hyräili vanhan lestadiolaisen saarnamiehen Väinö Havaksen sanoittamaa virttä 291:
”Kun tunnon taakan alla
kristitty vaikertaa
ja tiellään vaikealla
apua odottaa,
saa silloin luottavasti
hän synnit tunnustaa
ja rippi-isältänsä
hän synninpäästön saa.”

Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti