torstai 16. syyskuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, Osa 11

Osa 11: En tahdo siihen vankilaan

Kari Lehtola painoi pitkää päivää niin Keskuskentän katsomossa kuin Pietarsaaren kaupunginhotellin käytävillä ja Jopin asuttamassa hotlahuoneessa. Lehtola oli hyvin tietoinen, että hänen aikansa oli rajallinen. Jopin oikeudenkäynti alkaisi pian, joten evidenssiä Jopin syyttömyydestä kaivattiin pikaisesti. Silti selvitysmies Lehtola vaati itseltään täydellistä työotetta. Mikään nurkka ei saanut jäädä penkomatta, yksikään teoria ei saanut jäädä testaamatta, kun hän syväluotasi ja puntaroi tapahtunutta inhimillistä tragediaa, josta oli eskaloitunut suuri erehdys.

Oli kulunut jo viikko murhan tapahtumahetkestä, kun Jopin sellin oveen koputettiin. Se oli ylikomisario Makkonen.
-Tulin ilmoittamaan, että oikeudenkäyntinne alkaa tänään. Pojat ovat saaneet kerättyä sen verran vahvan evidenssin, että juttu oli mahdollista viedä syyttäjälle. Teitä syytetään murhasta. Pukekaa yllenne. Kohta lähdemme Pietarsaaren raatihuoneelle, jossa oikeus kokoontuu päättämään tuomiostanne. Varaudu siihen, että kakku voi olla pitkä.
Tuossa vaiheessa Jopi oli maansa myynyt mies. Hän oli varma, että Mimmu ei hänenlaistaan linnakundia enää katselisi.

Jopi astui ulos Pietarsaaren raatihuoneen edessä mustan maijan asiakasosastolta. Hänen kätensä olivat käsiraudoitettu ja häntä kohdeltiin kuten vakavaan rikokseen syyllistynyttä Pohjanmaalla kohdellaan. Ystävät, tutut, työtoverit ja muut kansanmiehet katselivat torilla ihmeissään, kuinka entinen kunnioitettu pietarsaarelainen talutettiin oikeuden eteen kuulemaan tuomioonsa. Se oli menoa nyt, ajattelivat useimmat.

Juuri kun Jopia talutettiin rappusissa sisään raatihuoneelle, kuului takavasemmalta kova huuto:
-Seis! Stop! Jopia ette vie! Olen löytänyt oikean syyllisen! Oikeudenkäyntiä ei saa aloittaa!
Se oli tuohtunut ja hengästynyt Kari Lehtola, joka oli viime hetkellä kaahannut raatihuoneen pihalle Hummer H2:llaan ja hänellä oli mukanaan se kaikki todistusaineisto, joka todistaisi Jopin syyttömäksi. Sisällä oikeussalissa Lehtola selvitti asiat syyttäjän kanssa niin, että oikeudenkäyntiä lykättäisiin ainakin huomiseen. Se riittäisi hänelle syyttämättäjättämispäätöksen läpisaamiseksi.

Iltapäivällä asiat olivat tulleet siihen pisteeseen, että ylikomisario Pertti Makkonen koputti nöyrästi Jopin sellin oveen ja avasi oven.
-Kuules kloppi. Mä olen kauhean pahoillani tästä kaikesta. Me tehtiin pikkuinen virhearvio. Sinä olet nyt vapaa mies.
Jopi pomppasi pystyyn ja tuuletti villisti:
-Jesh, jesh, mä tiesin sen että oon syytön!
Jopin riemulla ei ollut rajoja ja niinpä hän lurautti voiton kunniaksi pienen laulun rempautuksen:
”Mua naapurit haukkuu
Kun yö on rauhaton
Mut eihän mul oo koiraakaan

Talon seinissä paukkuu
Kun ovelleni on
Taas joku tullut kuolaamaan

Sä raukka sorruit rakkauteen
Jo ensimmäiseen asteeseen
Mä aiemmin sua varoitin
Oon melkein syytön syytön syytön syytön

En tahdo siihen vankilaan
Syyttömän sydän kahlitaan
Mä pidän sen mun vapauden
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin

Mulle poliisi näyttää:
Hei liiku hitaammin
Mut eihän mul oo autookaan

Täytyy jalkoja käyttää
Et pakoon pääsisin
En halua sua saattamaan

Sä raukka sorruit rakkauteen
Jo ensimmäiseen asteeseen
Mä aiemmin sua varoitin
Oon melkein syytön syytön syytön syytön

En tahdo siihen vankilaan
Syyttömän sydän kahlitaan
Mä pidän sen mun vapauden
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin

Sä raukka sorruit rakkauteen
Jo ensimmäiseen asteeseen
Mä aiemmin sua varoitin
Oon melkein syytön syytön syytön syytön

En tahdo siihen vankilaan, ei
Mä pidän sen mun vapauden
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin

Sä raukka sorruit rakkauteen
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin!”


Sellistä vapauduttuaan Jopi tapasi Kari Lehtolan, jonka kanssa hän joi kaupunginhotellin ravintolassa lattet. Jopi kyseli hieman hämmentyneenä Lehtolalta tämän tutkimuksista.
-Olet sinä kyllä ihme jätkä, kertakaikkiaan! Miten ihmeessä sait mut vapaaksi?
-Juttu oli tosiaan kinkkisempi kuin osasin odottaa. Lopulta kun juttu lähti aukeamaan, niin olin varma, että saisin kerättyä vaadittavat todisteet ajoissa.

Lehtola alkoi tarkemmin selittämään syyllisen paljastumiseen johtaneita yksityiskohtia:
-Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli huoneesi vessanpöntössä olleet jarrutusjäljet. Kun analysoimme ne, huomasimme, että ne olivat juuri samanlaiset jarrutusjäljet, jotka jäävät kun ihminen syö Korv Göranin grilliruokaa. Kertomasi mukaan et ollut silloin syönyt grillillä vaan O´Learys lounasravintolassa, joten niiden oli pakko olla jonkun muun tekemät. Testasimme asiaa myös sinulta ottamallamme ulostenäytteellä ja niiden tekemät jarrutusjäljet olivat täysin erilaiset.
Jopi ihasteli maestron nerokkuutta ja halusi kuulla lisää todisteista.
-Toinen asia johon kiinnitin huomiota oli huoneestasi löytyneet jäämät, jotka olivat tyypillisiä räjähteille. Tiesimme siis tässä vaiheessa, että henkilö, joka oli kähveltänyt sukutikarin huoneestasi, oli käynyt Korv Göranilla syömässä ja hänellä oli räjähdeainetausta. Kun vielä mainitsit meille putkimiehen käynnin, niin kellot alkoivat soida ja osasimme yhdistää johtolangat yhteen. Syyllinen oli siis puolalainen Piotr Stanislawsky, jolla oli räjähdysainetaustaa Legia Varsovan ultrista. Lisäksi Piotr on nyt tunnistettu Korv Göranin valvontakamerakuvista.

Huuli pyöreänä Jopi kuunteli Lehtolan tykitystä. Hän ei voinut ymmärtää, että tällaista olisi voinut Pietarsaaren lintukodossa tapahtua. Se pisti jälleen kerran miettimään kuinka ihmeellinen tämä (jalkapallo)maailma oikein on.
-Mutta miksi ihmeessä joku polakki haluaa tulla Pietarsaareen tappamaan vaasalaisen futiskatsojan?
-No, se minuakin ihmetytti. Mutta motiivi on hyvin ymmärrettävä. Muistatkos vuoden 1996? Silloin FC Haka pelasi Uefa Cupissa Legia Varsovaa vastaan. Vaasalaisten mobi oli tullut Valkeakoskelle haastamaan Legian ultria ja onnistuivatkin. Piotr Stanislawsky sai silloin ensi kertaa kunnolla päihinsä vaasalaisten toimesta. Aina näihin päiviin asti hän hautoi kostoa ja sai siihen mahdollisuuden soluttautumalla putkimieheksi Pohjanmaalle. Tekijä sai salakavalasti tuikattua tikarin uhriinsa, kun vieraskatsomossa syntyi Jaron maalin jälkeen rähinää, jonka jälkeen sinä aivan epäonnekkaasti kaaduit uhrin päälle ja sait kaikki syytökset itseesi. Loppu onkin sitten historiaa. Korostaisin kuitenkin, että tässä murhassa ei pitäisi puhua inhimillisestä erehdyksestä, vaan järjestelmäerehdyksestä, järjestelmävirheestä.

Niin se vain oli. Murha oli selvitetty, Jopi pääsi nauttimaan vapaudesta ja vihdoinkin varaamaan paluuliput omaan rakkaaseen Englantiinsa. Tehtävä Suomessa oli päättynyt. Juuri kun Jopi oli kaikessa rauhassa hörppimässä Helsinki-Vantaalla cappucinoa konetta odotellessa, niin puhelin yllättäen soi:
-Terve, Julle täällä. Kuulin et sulla oli ollu pientä probleemii. Mut no hätä, asia selvis. Soitin sulle vaan kiittääkseni. Sä teit ihan käsittämättömän hyvää duunia. Vaasalaisten sikailut peleissä on vähentyneet jo 65% ja viimeisimmän mielipidekyselyn mukaan Perussuomalaisten kannatus Vaasan vaalipiirissä on pudonnut 5,3%:iin. Se on loistava saavutus. Haluisitko heittää meille keikkaa ens kesänäkin?
-Kiitti pomo, mut mun paikkani on ihan jossain muualla. Mä olen sielultani kirjailija ja journalisti, en mikään salapoliisi action man.
-Okei, mä ymmärrän. Mut soittele ihan koska vaan, jos tulee asiaa. Hyvää jatkoa sulle. Tulen aina olemaan kiitollisuuden velassa.
-Tattista vaan. Hyvät jatkot myös sinne Pöllöliittoon.

Muutaman tunnin päästä Jopi haistelikin jo Swindonin mietoja savukaasuja ja olo oli juhlavan kotoinen. Vastassa Swindonin rautatieasemalla odotti vaimo Mimmu, joka oli kovin onnellinen jälleen näkemisestä.
-Mä olen niin ylpeä susta, Jopi-rakas! Miten matka meni?
-Ihan hyvin. Ei siis mitään ongelmia. Kiva olla takaisin sumusaarella.
Jopi ei edelleenkään aikonut paljastaa mitään nolosta putkakeikastaan. Todellisena vanhanliiton miehenä hän kyllä pystyisi rehdisti tunnustamaan pettämisen(ei tosin nykyisen puolison kanssa eläessä), ylinopeuden ajamisen, pimeästi maksetun remontin tai tapahtuneet känniörvellykset, mutta tämän hän pitäisi omana tietonaan. Ehkä niin oli parempi.

Loppu!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 10

Osa 10: Tunnon taakan alla

Vain viisi tuntia oli kulunut Eetos Arkulle suunnatusta avunpyynnöstä, kun musta Hummer-H2 kaarsi Pietarsaaren poliisiaseman pääsisäänkäynnin eteen. Mies mustassa ja kalliin näköisessä poplarissa tummat aurinkolasit silmillään astui ulos autosta ja pyysi päästä Jopi Satrovaaran pakeille. Pienen neuvottelutuokion jälkeen lupa heltisikin, sillä tuo mies oli sangen arvostettu legenda myös Pietarsaaren poliisin keskuudessa. Jopia pyydettiin tulemaan vierailuhuoneeseen kuulemaan mitä tuolla mystisellä laupiaalla samarialaisella oli asiaa.

Jopille oli melkoinen shokki, kun hän näki kuka tuo mies lasisermin toisella puolella oli. Hän oli törmännyt samaan vekkuliin jo aikaisemmin. Tuon miehen monessa liemessä keitetty yliprofessionaalinen habitus sai toivon taas palautumaan Jopin ajatuksiin.
-Minun nimeni on Kari Lehtola. Sain toimeksiannon huomattavalta taholta tutkia yksityisesti sinun juttuasi. Vaikuttaa siltä, että ystäväsi ovat vakuuttuneita syyttömyydestäsi. En yleensä tee näitä keikkoja, mutta rahallinen korvaus ja usko oikeudenmukaisuuteen sekä totuuden edistämiseen sai minut tarttumaan tähän jo yhteiskunnallisestikin tärkeään tehtävään. Nyt voisit kertoa minulle mahdollisimman tarkasti mitä on tapahtunut, missä ja milloin?

Jopi selitti tapahtumat viimeiseltä viikolta kaikkine yksityiskohtineen hyvin tarkasti Kari Lehtolalle. Lehtola otti tiedot äärimmäisen tarkasti ylös ja oli hyvin päättäväisen näköinen kaikessa ammattimaisuudessaan. Vaikka tilanne oli Jopin kannalta varsin lohduton, ei se estänyt häntä jälleen vaihtamasta muutaman sanasen Estonia-casesta. Hänestä oli vapauttavaa saada vaihtaa kuulumisia sellaisenkin megajulkkiksen kanssa kuin Lehtola on. Kohtaaminen pisti jälleen kerran miettimään kuinka ihmeellinen tämä (jalkapallo)maailma oikein on.

Seuraavat päivät Pietarsaaren tutkintovankeudessa olivat Jopin kannalta raastavia. Hän oli soittanut Mimmulle ja kysellyt kuulumisia, mutta mitään hän ei omasta pikkuongelmastaan uskaltanut kertoa. Hän ei halunnut huolestuttaa omaa rakastaan vaan uskoi loppuun asti, että ammattimies Lehtola auttaisi hänet pois tästä sydäntä raastavasta tilanteesta. Päivät sellissä kuluivat armottoman hitaasti ja Jopin uskokin alkoi jo loppumaan, mutta sitten, kolmen päivän odotuksen jälkeen, Jopille oli taas vieraita poliisiaseman vierailuhuoneessa. Lehtola ja Tero Pakolainen olivat tulleet kertomaan uutisia.

Selvitysmiehen tittelillä operoinut Lehtola meni suoraan asiaan:
-No nyt on sellainen juttu, että tarvitsemme sinulta ulostenäytteen. Tämä on erityisen tärkeää jutun selvittämisen kannalta.
Jopi ihmetteli Lehtolan puheita, mutta teki työtä käskettyä ja kävi nopeasti wc:ssä pyöräyttämässä tortut bulgarianjugurttipurkkiin, jonka hän sulki elmukelmulla tiiviiksi paketiksi. Tuon jälkeen Jopi meni vielä Lehtolan luo kuulemaan, josko maestrolla olisi vielä muita pyyntöjä.
-Minulla olisi vielä yksi kysymys sinulle, Jopi. Kerro minulle, onko hotellihuoneessasi käynyt vieraita ihmisiä?
Jopi mietti hetken ja pudisti päätään.
-Ei, ei siellä ole käynyt ketään muita kuin minä. Sekä tietysti ehkä siivooja on käynyt.
-Selvä. Eiköhän me näillä tiedoilla päästä taas eteenpäin.

Juuri kun Lehtola ja Pakolainen olivat poistumassa Jopin luota, muistui Jopin mieleen eräs seikka.
-Hei, odottakaa vähän. Kävi siellä mun huoneessa se yksi putkimieskin. Vaikka onko tuolla nyt mitään merkitystä?
-Jokainen yksityiskohta on tärkeä jutun ratkeamisen kannalta.
Ja niin he lopulta poistuivat Jopin luota tutkimaan Keskuskentällä tapahtunutta mysteeriä ja syytetty jäi yksin odottamaan ratkaisua.

Kuriositeettinä kerrottakoon, että Jopilla alkoi olemaan nyt pinna erittäin tiukalla ja hän jostain syystä alkoi osittain jo epäillä omaa syyttömyyttään. Entäpä jos se olisi sittenkin ollut hän itse? Tuo tilanne masensi häntä, mutta niin vain jostain sai hän vielä löydettyä hiipumaisillaan olevaa toivon kipinää. Vaikka Jopi ei mielestään ollut erityisen uskovainen, sai tämä mielipuolinen tilanne hänet turvautumaan Jumalaan. Mielessään hän hyräili vanhan lestadiolaisen saarnamiehen Väinö Havaksen sanoittamaa virttä 291:
”Kun tunnon taakan alla
kristitty vaikertaa
ja tiellään vaikealla
apua odottaa,
saa silloin luottavasti
hän synnit tunnustaa
ja rippi-isältänsä
hän synninpäästön saa.”

Jatkuu...

torstai 9. syyskuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 9

Osa 9: Syyllinen kunnes toisin todistetaan

Jopi näppäili Pietarsaaren poliisiaseman asiakaspuhelimeen parhaan ystävänsä Tero Pakolaisen työnumeron ja hetken päästä puheluun vastattiin:
-Tero Pakolainen AS Urheilu, kuinka voin auttaa?
-Morjens vanha kuoma. Täällä on Jopi. Onko sulla kauhea kiire siellä? Olen nimittäin aika pahassa lirissä ja tarvitsisin vähän apua sulta.
-No ei tässä suurempaa kiirettä. Kirjoittelin tässä juuri jälleen uutta herjausartikkelia Helsingin Jalkapalloklubista. Eli samaa paskaa kuin aina ennenkin. Mitä sinun asia koskee?
-No tätä on vähän vaikea selittää. Olen ilmeisesti murhajutussa pääepäilty. Pystytkö millään tulemaan Pietarsaareen pariksi päiväksi? Tarvitsen pätevää asianajajaa. Olet juuri sopiva henkilö siihen.
Hetken aika asiaa mietittyään Tero myöntyi ehdotukseen:
-No kai se on pakko auttaa miestä mäessä. Kaveria ei jätetä.

Jopin lopetettua puhelun hän meni takaisin ylikomisario Pertti Makkosen pakeille kuulusteluhuoneeseen. Jopi päätti ehdottaa pientä taukoa kuulusteluun, mutta ylikomisariolta kuului tyly vastaus empimättä.
- ‬Ongelmallista sinun kannaltasi on,‭ ‬että ketään muuta ei tekoon ole pystytty yhdistämään. Et jätä minulle muuta vaihtoehtoa kuin pidättää sinut murhasta epäiltynä.

Yötön yö lankesi alkukesäisen Pietarsaaren ylle. Pieneen selliinsä teljettynä yritti nukkua murheen murtama mies. ”‬Surrealistinen‭” ‬ei kuulunut Jopin sanavarastoon,‭ ‬mutta sellaisiksi tapahtumat olivat totta vie menossa.‭

Kun aamu taas sarasti Pohjanmaalla sai Jopi luettavakseen aamun lehdet. ‬Hänen katseensa jähmettyi Pietarsaaren Sanomien etusivun otsikkoon: ”PAIKALLISTA SALIBANDYLEGENDAA EPÄILLÄÄN VAASALAISMIEHEN MURHASTA”. Silmukka Jopin kaulan ympärillä kiristyi ja hänestä tuntui ikään kuin hän olisi tässä se pahin terroristi. Hän vain toivoi, ettei sana kiirisi Lontoon seudulle asti hänen vaimonsa Mimmun tietoon.

Lopulta iltapäivällä Jopi sai odotetun vieraan Helsingistä. Jopi vietiin poliisiaseman vierailuhuoneeseen ja siellä odotti lasisermin toisella puolella tuttu hahmo. Tero Pakolainen oli tullut auttamaan vanhaa kaveriaan. Jopin ilme oli helpottunut Teron nähdessään.
-Morjens Matlock. Kiva että pääsit hätiin. Tässä on nyt vähän kinkkiset paikat.
Vaikka Jopi yritti jopa vitsailla tilanteen kustanuksella, oli tilanteen vakavuus sellainen, että se ei nostanut kummallakaan puolella suurta optimismia ilmoille. Sen jälkeen Jopi selitti asiansa Terolle syyttömyyttään vannoen.

Teron kävi kovin sääliksi vanhaa kaveriaan, jonka kanssa hänellä oli ollut paljon hyviä hetkiä opiskelijapolitiikan kuin mediamaailmankin koukeroissa, mutta urheilutoimituksen vastuuhenkilönä hänen oli kuitenkin mietittävä myös lehtensä etua:
-Kai tajuat, että meidän on nyt pakko pistää se sun jalkapalloblogi jäihin, kunnes sinut on saatu syyttömien kirjoihin?

Hyvin monen kahvikupillisen ja rankan tuumaamisen jälkeen Tero päätti tarttua viimeiseen oljenkorteen:
-En yleensä tätä tekisi, mutta olet meidän lehden suosituin blogin pitäjä ja niin arvokas mies Arjalaisten Sanomain mediakonsernille, että tässä tilanteessa on uskallettava ottaa yhteys Suomen vaikutusvaltaisimpaan mieheen.
Se mies oli tietysti Arjalaisten Sanomain mediakonsernin päämoguli Eetos Arkku, paatunut natsi ja kaikkien yhteiskunnallisten harmaiden eminenssien grand old man. Hän tulisi järjestämään yksityisen, mutta samalla hyvin kalliin salapoliisitutkinnan, joka todistaisi Jopin syyttömäksi. Vain yksin luoja tietäisi auttaisiko edes tämä Jopin pois tästä viheliäisestä tilanteesta, joka oli saanut säröille hänen kunniallisen ja esimerkillisen hyvän miehen maineensa.

Jatkuu

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Moldova/Hollanti odottaa

Kuriositeettina kerrottakoon, että olen tämän ja seuraavan viikon kesälomalla. Torstaiaamuna lähden yhdistetylle loma- ja karsintamatkalle Moldovaan/Hollantiin. Palaan takaisin keskiviikkoiltana. Blogi, kuten myös kesädekkari, elää siis hiljaiseloaan siihen asti. Pahoittelut jo etukäteen.

Itse karsintareissu herättää taas kovasti matkakuumetta. Samat perhoset on ollut ennenkin vatsassa reissulle lähdettäessä ja on aina kuitenkin hienoa lähteä edustamaan isänmaataan ihan ulkomaille asti. Ja vieläpä Moldovaan, tuohon kaikkien länsimaalaisten demonisoimaan persereikään. Eli siis omasta mielestäni varmasti hieno maa, jossa on paljon hienoja ihmisiä ja kauniita maisemia. Toki Moldovakin länsimaistuu kovaa vauhtia ja enää parlamenttipaikoista vain puolet on kommareiden hallussa. Ai ai sentään! Suurella mielenkiinnolla siis huomenna etenen kohti pääkallopaikkaa.

Pakko tunnustaa, että jotenkin sitä elää aivan liikaa omaa elämäänsä jalkapallon kautta. Se miten oma seurajoukkue pärjää tai se miten Suomen maajoukkue karsinnoissa pelaa määrittelee aika pitkälti myös ne mielentilat ja elämän edellytykset katsomoiden ulkopuolella. Nyt eletään taas niitä kuuluisia vuoden ratkaisuhetkiä jolloin koko syksy voi myrkyttyä: HJK tippui odotetusti Besiktasille, eikä siis selvinnyt aina joulukuulle asti kestävään lohkovaiheeseen ja maajoukkueellakin on nyt pessimistisesti ajatellen mahdollisuus tuhota, jälleen kerran, omat mahdollisuutensa EM-kisoihin jo heti kättelyssä.

"Läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, voi yksinäisen miehen viedä marraskuu", lauloi Miljoonasade joskus aikoja sitten. Nuorena yksinäisenä miehenä sitä otti karsintapelit aina liian vakavasti ja tappiot saattoivat johtaa syväänkin depressioon viikkojen tai kuukausien ajaksi. Onneksi en enää ajattele samalla tavalla vaan tappioista toipumiseen menee korkeintaan päiviä. Onhan sitä elämässä muutakin kuin jalkapallo. Sitäpaitsi nämä karsinnat ovat alussa. Kaikki näyttää kivalta ja tältä reissulta tuodaan kotiin vähintään se himoittu 2-3 pistettä. Se tyydyttäisi minua ja monia muitakin todella suuresti.

Eli eipä tässä muuta kuin eteenpäin kohti suurta suomalaista kansanvaellusta avoimin mielin sydän toivoa täynnä. Transnistriassa taidan vetää pienet päiväkännit. Lähtisiköhän Jancker Kossunen mukaan? Ja Rotterdamissa tahtoisin tietenkin tavata blogimme esikuvan Jopi Satrovaaran. Miten olisi lasilliset karahviviiniä matsin jälkeen?