perjantai 6. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 4

Osa 4, Vaasan veri ei vapise

Valkoinen Volvo CX60:n kaasutti sisään Vaasan asemaparkkiin. Tuossa parkkilaitoksessa on 132 asiakaspaikkaa kahdessa tasossa, joista alataso on katettu. Parkkilaitos on tarkoitettu lyhytaikaispysäköintiin sekä kuukausipysäköintiin. Osa paikoista on varustettu lämpöpistokkeella. Ajoneuvon suurin sallittu korkeus 2,4 metriä, mutta Jopille tuo ei tietenkään tuottanut minkäännäköistä ongelmaa.

Nyt Jopin seuraavana tehtävänä olisi saada myytyä itsensä uskottavasti Vepsun pahamaineisille rasisti-kannattajille, jotta pääsisi soluttautumaan heidän katsomon osaansa Jaro-VPS-ottelussa. Hän mietti mielessään mitä hän etukäteen tietäisi vaasalaisesta jalkapallosta.

Jopi on oli hyvin tietoinen, että Vaasaa on aina pidetty todellisena jalkapallokaupunkina. Varsinkin 1940- ja 1950-luvuilla Vaasassa oli todellinen dynastia valloillaan. Tuona aikana kaupungin ykkösjoukkue Vaasan Palloseura voitti kaksi ja kakkosseura Vasa IFK kolme Suomen mestaruutta.

Myös 1990-luvun lopulla Vaasassa oli kova buumi päällä ja VPS oli yksi kunnianhimoisimpia liigaseuroja Suomessa. Valitettavasti visiot Suomen Rosenborgista kariutuivat vararikkoon. Nykyisin VPS pelaa Suomen pääsarjatasolla Veikkausliigassa ja VIFK Kakkosessa.

Aikoinaan hyvin menestyi myös Vaasan Sportin jalkapallojoukkue, joka selvisi Suomen Cupin loppuotteluun. Kuriositeettina kerrottakoon, että seurasta eronnut FC Sport pelaa naisten pääsarjassa. FC Kiisto pelaa maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa.

Kello oli kymmentä vaille yhdeksän illalla. Jopi käveli itsevarman oloisena pitkin Pitkäkatua. Ilta oli kesäisen lämmin ja valoisa. Vain mereltä piiskasi ajoittain puuskainen tuulenvire, joka vilvoitti sopivasti käsivarsia. Vatsanpohjassa Jopilla oli toki hieman perhosia, sillä hän oli kohta menossa suoraan Vepsun kannattajien juttusille O´Malley`s irkkupubiin. Hän oli kuitenkin päättänyt olla vahva, eikä paljastaisi todellista sisintään, joka pohjimmiltaan oli tietysti humanistis-jarolainen.

Jopi saapui pubin kohdalle, avasi suurpiirteisellä otteella ulko-oven ja astui sisään. Hän näki nurkkapöydässä istumassa casual-vaatteisiin pukeutuneita herrasmiehiä. Jopi tilasi hämäysmielessä yhden bulkkilaagerin normaalin Scrumpy-ciderin sijaan ja meni juttelemaan seurueelle.
-Sopiikos jos istun tähän?

Seurue mulkoili hetken Jopia ja kysyi sitten häneltä:
-Mikäs mies sinä olet?
Jopi ei tästä hätkähtänyt vaan huikkasi reippaasti takaisin:
-Ettekös te ole se kuuluisa Geezers Hietalahti? Olen käynyt matseissa ja mun mielestä teillä on helkkarin hyvä meininki. Saanko istua?
-No istu sitten, sanoi Stone Islandin rotsiin pukeutunut noin 25-vuotias pohjalaissälli, joka esitteli itsensä Harri Kehariksi.

Koska Jopi ei tietenkään ollut mitään eilisen teereen poikia, oli hän luonnollisesti stailannut itseään ennen juttusille hakeutumista. Tavoitetta palvellakseen (ja ruokkoamatonta pehkoa kritisoinutta Mimmua miellyttääkseen) oli hän ajellut Boris Johnson -malliset hiuksensä kolmen millin siiliksi. Jopi oli myös pukenut itsensä ainakin jossain määrin katu-uskottavasti mustaan huppariin, farkkuihin sekä Lonsdalen tennareihin. Näin pukeutuneen satakiloisen ja siilitukkaisen hyvävartaloisen suomalaismiehen oli luontevaa pyrkiä huligaanien kanssa juttusille.

Jopin performanssi upposi heti vaasalaisiin kuin lämmin veitsi voihin. Verneri Virtaseksi esittäytynyt nuorehko mies ihasteli Jopen 18 puntaa lontoolaisessa halpahallissa maksaneita Londsdalen tennareita.
-Hienot tossut sulla. Mistä ostit?
-Tilasin netist, makso vaan 100 euroa.
Samalla Jopi yritti pidellä pokkaansa ja lopulta onnistuikin siinä.

Pöydän toisella puolella tuntuivat vanhan liiton merkit kuten Henri Lloyd, Fred Perry, Lacoste ja kumppanit olevan nuorelle polvelle ukkokledjuja. Jopilla oli Henri Lloydin pikeepaita, tuo keski-ikäistyvien kasuaalien normiloimi. Valkoiset tennarit olivat siis halpikset eli merkkiä Lonsdale, mutta ei Lacosteillakaan enää parikymppisten porukkaan sopisi. Heillä oli omat kasuaalimerkkinsä joista Jopi ei ollut kuullutkaan.

Illan kuluessa seurueessa juteltiin niitä näitä. Jopi pitkän historian omaavana intohimoisena futismiehenä ja joviaaliana seuramiehenä kertoi paljon hyviä tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta tänään hän oli tekeytynyt VPS:n kannattajaksi ja kertoi vanhat Jaro-jargoninsa VPS-muotoisiksi muunneltuna. Lopulta Geezereiden top boy, jota kutsuttiin Ali Hankkijaksi, päätti kysyä Jopilta:
-Miten on kloppi, lähetkö huomenna meidän mukana Pietarsaareen? Siitä on tulossa helvetin hyvä reissu.

Jopi oli nyt onnensa kukkukoilla. Hän oli tehokkaasti läpäissyt VPS-huligaanien seulan. Huomenna hän matkustaisi VPS:n rähinäremmin kanssa samalla bussilla. Vastaus kysymykseen oli siis helppo:
-Totta kai lähden. Pistetään paikat paskaksi ja jeppisläisille luu kurkkuun. No surrender!

Illan päätteeksi Jopi hyvästeli Geezerit ja ajoi Volvollaan takaisin Pietarsaareen kaupunginhotellille. Kaikki oli mennyt nappiin. Hyväntuulisena hän soitteli Mimmulle Lontooseen.
-Moi Mimmu. Täällä kaikki hyvin. Mites siellä menee? Oletko muistanut pitää puutarhan kunnossa?

jatkuu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti