perjantai 27. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 8

Osa 8: Syytettyjen penkillä

Aamu valkeni Pietarsaaren poliisiaseman sellissä. Jopi ei sinä yönä ollut juuri saanut nukuttua. Hän ei voinut uskoa, että oli joutunut keskelle raakaa veritekoa ja vieläpä entisessä rakkaassa kotikaupungissaan, jossa ei ikinä tapahtunut mitään. Lontoon tapaisessa metropolissa tämän olisi voinut ehkä olettaakin tapahtuvan, mutta ei täällä maailman rauhallisimmassa lintukodossa.

Puoli kahdeksan aikaan sellin oveen vihdoin koputettiin ja oven takaa kuului möreä miesääni:
-Satrovaara! Kuulustelu alkaa kohta!
Ovi avattiin ja Jopi nousi ylös laverilta. Hän käveli sukkasillaan pitkin poliisiaseman kapeaa käytävää ja hänestä tuntui kuin seinät kaatuisivat hänen päälleen. Vaikka Jopilla oli aina ollut hyvä ruokahalu, ei ennen kuulustelua tarjottu aamiainen hänelle sattuneesta syystä kelvannut.

Hänet vietiin kuulusteluhuone numero viiteen, jossa häntä odotti ylikomisario Pertti Makkonen. Heti huoneeseen päästyään Jopi tunnisti Makkosen. Komisario oli ollut joskus kauan sitten Pietarsaaren lukiossa antamassa huumevalistusta lukiolaisille ja naama oli jäänyt mieleen. Jopi päättikin käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ensitöikseen sai kysyttyä Makkoselta:
-Haluatko että tarjoan kahvit?

Makkonen ei vastannut Jopin tarjoukseen mitään vaan nousi ylös tuoliltaan ja ojensi pöydälle suoraan Jopin silmien eteen tutun esineen.
-Satutko kenties tietämään mikä tämä on? Näyttääkö yhtään tutulta?
Jopi ihmetteli Makkosen meuhkaamista, mutta vastasi kuitenkin:
-Kyllä minä tiedän. Se on tikari. Satrovaaran perheen perintötikari.
Makkonen jatkoi painostustaan:
-Vai että oikein sukutikari. Tiedätkö mistä se löytyi?
-Ei, en tiedä? Vastasi Jopi ihmetellen.
-Tämä tikari on murhaväline. Se löytyi vaasalaisen kannattajan selästä. Siinä on sinun sormenjälkesi.

Jopi ei voinut uskoa korviaan. Tuolla tikarilla oli siis murhattu se eilinen vaasalainen, jonka päälle hän rytäkässä oli kaatunut. Jopilla oli nyt pala kurkussa, kun hän kelasi itsekseen, että olisi jutussa pääepäiltynä.
-En minä sitä tehnyt! En varmana!
Jopi ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, mutta lopulta hän ymmärsi kysyä komisariolta:
Saisinko soittaa yhden puhelun?
-Olkoon menneeksi, vastasi komisario.

Jopi tiesi, että oli harvinaisen suuressa kusessa. Aluksi hän olisi halunnut soittaa Mimmulle kotiin, mutta tuli siihen johtopäätökseen, että ei halunnut turhaan huolestuttaa rakasta vaimoaan. Niinpä hän soitti parhaalle ystävälleen Arjalaisten Sanomien Tero Pakolaiselle ja selittäisi tilanteensa.

Teron hän oli tuntenut jo vuosia. He olivat käyneet samaa 93-vuosikurssia Pietarsaaren lukiossa ja olivat olleet yhdessä mukana myös opiskelijapolitiikassa. Heitä yhdisti vahva kokoomuslaisuus, HJK-viha ja vapaan maailman puolustaminen. Tero oli henkilö, jolle hän uskalsi avautua ongelmistaan. Kerran jopa hieman liikaakin, kun hän oli opiskelijasaunan jälkeen tunnustanut vertailleensa kavereidensa johnsoneita ja päätynyt siihen lopputulemaan, että Terolla oli valkoiseksi mieheksi erittäin kehittyneet työkalut. Tuo hetki oli tehnyt pienen särön heidän suhteeseensa, mutta Jopin mentyä naimisiin ei Teroakaan enää epäilyttänyt ystävänsä seksuaalinen identiteetti.

jatkuu

torstai 26. elokuuta 2010

Kurdistan ei unohdu

Eilen nähtiin erittäin ikävä välikohtaus Sonera Stadiumilla, kun HJK:n ja turkkilaisen Besiktasin välisessä ottelussa nyrkit heiluivat. Tilanne näkyi myös suorassa Canal Plussan lähetyksessä. Keskellä ravintolakatsomoa, joka myös katkarapukatsomona tunnetaan, eskaloitui joukkotappelu, jonka aloittajina mitä ilmeisimmin toimivat turkkilaiset nationalistit/natsit. Kohteena olivat rauhanomaisesti peliä seuraamaan tulleet kurdistanilaisnuoret, jotka luonnollisesti kannattivat kotijoukkue HJK:ta. Osalla heistä oli jopa HJK:n paidat päällä.

Poistuin ottelusta jo tauolla ja menin juttelemaan kadulle kurdinuorten kanssa ja he syyttivät tapahtumasta turkkilaisia natseja. Lieko Kurdistanin työväenpuolueen lippu vai mikä saanut aikaan lopullisen ärtymyksen väkivaltaan turvaavissa turkkilaisissa puolisotilaallisissa joukoissa? Välikohtaus osoitti, minkälainen valtio Turkki on ja minkälaisia kiihkoilijoita Turkissa asuu. Kohteliaat kurdit, jotka olivat käyttäytyneet hyvin ystävällisesti ja kohteliaasti ottelun alussa, joutuivat fasistisen turkkilaishyökkäyksen kohteeksi.

Täytyy myös samalla todeta, että poliisilta ja turvallisuushenkilökunnalta erittäin heikko esitys. Tauolla näytti siltä, että turkkilaiset saivat jatkaa pelin seuraamista ja viattomat kurdit ajettiin kadulle. Osa vietiin putkaan. Onko nyt niin, että Suomen poliisi on osaltaan tukemassa turkkilaista valtioterroria ja sen väkivaltakoneistoa, joka eilenkin näytti olevan Sonera Stadiumilla voimissaan? Ikävä tapaus kaiken kaikkiaan.

Kuvat kadulta heti tapauksen jälkeen:





Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 7

Osa7: Pietarsaaren punainen veri

12.minuuttia ottelun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu, kun kotijoukkue Jaro vyörytti hyökkäyksen oikealta laidalta. Aleksei Neropatti Junior harhautti ensin VPS-pakin kahville upealla cruyffin käännöksellä ja antoi sitten varsin onnistuneen krossin vasurilla kohti maalia, jossa järkälemäinen Björn-Erik Satrovaara, joka muuten oli Jopin serkkupoika, vaani mahdollisia puskupalloja. Härän olemuksellaan Björn-Erik Satrovaara rynni kohti ilmassa leijailevaa palloa puskeakseen sen maaliin. Juuri kun Satrovaara oli osumassa kolossaalisella otsalohkollaan palloon, ehti siihen väliin kuitenkin Vepsun maalivahti Ho Chi Ming ja pyrki liimaamaan pallon näppeihinsä.

Aluksi jo näytti, että tilanne olisi menetetty, mutta maalivahdin laskeutuessa maahan herpaantui hänen otteensa palloon ja se lipesi suoraan Björn-Erik Satrovaaran eteen. Satrovaara reagoi tilanteeseen nopeasti ja tuikkasi kärppämäisesti pallon verkon perukoille kenenkään estelemättä. MAALI! Tilanne oli 1-0, eikä kotiyleisön riemulla ei ollut rajoja: -Heja heja heja Jaro, mylvi kotiyleisö kurkku suorana.

Vaasalaisten katsomossa tunnelma synkkeni, vaikka ei peli tietenkään tähän maaliin päättyisi. Känniset geezersit ärsyyntyivät halvasta maalista niin paljon, että alkoivat ojentaa maalintekijää ja huudella tälle rivouksia:
-Saatanan svedupelle! Me saadan sut vielä! Naks naks!

Jälleen alkoi Jopin rasismiluotain vilkkua punaisella ja hän epätoivoisesti alkoi miettiä millä tavoin saisi tilanteen laukeamaan. Mutta samalla kuin pahan ilman lintuna tuli vieraskatsomon eteen provoamaan Aleksei Neropatti Junior:
-Hahaha!! Jaro e bäst, Jaro e bäst, Vepsu e skit!!
Silloin vaasalaisilla silmissä sumeni ja geezersit lähtivät rynnimään kohti kentän ja katsomon välissä olleita mainosaitoja. Jopikin joutui tähän ihmisvyöryyn mukaan ja astui yhden portaan eteenpäin, sitten toisen ja vielä kolmannenkin, mutta sen jälkeen hän menetti tasapainonsa ja kaatui koko painollaan erään vaasalaisen kannattajan päälle. Törmäys oli raju ja tuntui kuin taju olisi lähtenyt hetkeksi.

Kun Jopi nousi maasta noin muutaman sekunnin kuluttua, oli hänen paitansa veren tahrima. Hän luuli aluksi vain teloneensa itsensä, mutta lopulta huomasi, ettei se ollutkaan häneen omaa vertansa vaan se tuli maassa makaavasta vepsulaisesta. Jopi riensi auttamaan, mutta huomasi äkkiä, että tuon alle jääneen vaasalaisen selästä törrötti tikari. Katsomossa syntyi valtava paniikki. Itse peli ei enää kiinnostanut ketään. Joku oli puukottanut miestä selkään. Jopi huusi täydellä voimalla kohti aurinkokatsomoa:
-Apua, apua, onko täällä ketään lääkäriä?!

Lopulta kun ensiapuryhmä tuli hätiin, ei mitään ollut enää tehtävissä. Mies makasi maassa elottomana verinen tikari syvällä selässään. Jopi oli murheen murtama ja kyseli ympärillä olevilta ihmisiltä:
-Kuka tämän on tehnyt? Kuka tämän on tehnyt?

Vastausta ei kuulunut. Hiljaisuus laskeutui Pietarsaaren stadionille. Peliä ei keskeytetty, mutta koko Vepsun kannattajaryhmä, herra Satrovaara mukaan luettuna, pidätettiin ja heidät evakuoitiin Pietarsaaren poliisilaitokselle. Jopi tiesi, että yöstä oli tulossa pitkä. Siinä hän oli varsin oikeassa, vaikka ei Jopilla vielä voinut olla mitään aavistusta tapahtuman tulevista käänteistä.

jatkuu...

torstai 19. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 6

Osa 6: Ten German Bombers in the air

Iltapäivän paahtava aurinko porotti Jopin selkään ja sai aikaan hikikarpaloita otsalohkolle. Yli 50 vaasalaista käveli pitkin Victor Schaumaninpuistikkoa ja hoilasi kaljapäissään vanhaa englantilaista klassikkoviisua:

"There were ten German bombers in the air,
There were ten German bombers in the air,
There were ten German bombers, Ten German bombers,
There were ten German bombers in the air,

And the RAF from England shot one down,
And the RAF from England shot one down,
And the RAF from England, The RAF from England,
And the RAF from England shot one down"

Tätä humalaista hoilausta jatkui aina Alholminkadulle asti, kunnes he pääsivät viimeiseen säkeistöön:

There were no German bombers in the air,
There were no German bombers in the air,
There were no German bombers, No German bombers,
There were no German bombers in the air,

'Cos the RAF from England shot them down,
'Cos the RAF from England shot them down,
'Cos the RAF from England, The RAF from England,
'Cos the RAF from England shot them down!!

Jopia huvitti vaasalaisten laulut, joka vertasi pietarsaarelaisia saksalaisiin. Näiden kaupunkien välillä vallitsi siis todellinen viha-rakkaussuhde. Jopi tietysti ajatuksissaan vastusti tällaista natsivertausta, mutta ei vanhana anglofiilina voinut vastustaa kiusausta ja niin hän oli itsekin päättänyt lauluun liittyä.

Laulu kuitenkin vaimeni kun he pääsivät sisään pubiin tilaamaan olutta. Paikan nimi oli Vive´s Pub. Se oli henkeen ja vereen jalkapallopub ja jälkipelipaikka. Siellä oli kaikki mahdolliset herkut tarjolla: terassi, olutterassi, ilta-aurinko, olutvalikoima, laaja olutvalikoima, ulkomaiset oluet, täydet anniskeluoikeudet, drinkit ja coctailit. Pubin käyntiosoite oli Alholminkatu 6 ja postinumero 68600. Kyllä nyt kelpasi juoda olutta Supon laskuun, mietti Jopi autuaana.

Tuoppi toisensa jälkeen putosi vaasalaisten kurkusta alasta. Tunnelma Vive´s Pubissa oli korkealla ja päihtymys huipussaan. Jopi oli kuunnellut vaasalaisten rasistisia juttuja huuli pyöreänä, mutta silti pitäen naamansa peruslukemilla. Hän ei tahtonut paljastua Jullen vasikaksi. Hänen taskussaan ollut salakuuntelulaite taltioisi kaiken sen saastaisen puheenparren, minkä hän tänään oli joutunut kohtaamaan. "A truly ugly night in Finnish summer", se oli totisesti ja nimenomaan sitä.

Pubissa aika kului kuin siivillä. Noin puolituntia ennen kick offia ryhmä alkoi hiljalleen liikkumaan kohti Pietarsaaren keskuskenttää, jossa järjestysmieshenkilökunta jo odotti köörin saapumista. Kun he pääsivät katsomoon alkoi vaasalaisten rasistien hiillostus Jaron tähtipelaajaa Aleksei Neropatti Junioria kohtaan:
-Ryssä, ryssä, ryssä!
Jossain kohtaa vieraskannattajat viittasivat jopa tähtipelaajan äitiin ja solvasivat häntä ala-arvoisesti. Mutta jostain kumman syystä Pietarsaaren molemmat poliisitkin vain nojailivat aitaan ikäänkuin he eivät olisi kuulleet huutoja.

Tässä vaiheessa Jopin oli pakko tehdä jotain asialle ja hän päätti yrittää hillitä joukon sikailua johdattemalla huutoja maltillisempaan suuntaan. Hän ei yleensä ollut sitä stadionin äänekkäimpää kannattajajoukkoa, kun hän Jaron tai jonkun englantilaisen alasarjajoukkueen pelejä seurasi, mutta muisti kuinka hän nuoruudessaan oli huudellut törkeyksiä Jallu Rantaselle ja HJK:lle. Nuo rasistiset huudot oli nyt saatava seis ja vaihdettava johonkin poliittisesti korrektimpaan:
-Läääski, läski, pomppaatko ees kymmentä senttiä, v-ttu Junnu sä oot lääski!

Jopin kekseliäät huudot auttoivat. Vaasalaiset irtisanoutuivat heti rasismistaan ja alkoivat hiillostaa pelaajaa ulkonäon perusteella. Vaikka eihän tuo missään nimessä ollut reilua, sillä Jaron valmentaja oli saanut tänä kesänä pelaajansa parempaan kuntoon kuin vuosiin oli nähty. Rasvaa ei Neropatin kehosta löytynyt juuri nimeksikään. Silti nuo huudot kiihoittivat vaasalaisia aivan uudelle tasolle.

Jopi oli tyytyväinen itseensä. Hän oli saanut uhkaavan rasistisen "moments of madnesin" loppumaan. Samalla Jopia kuitenkin harmitti, että joutui tällaisia solvauksia esittämään vakavalla naamalla. Hän oli saanut hyvän kasvatuksen kotonaan, eikä hänestä tuntunut reilulta huudella kenellekään tällaista sontaa. Kaiken kukkuraksi Jopi tiesi, että useimmat liigapelaajat olivat nykyään harmittavan värittömiä, valmentajat olivat värittömiä, eikä mitään saanut sanoa eikä tehdä ilman että liitto tai joku puuttuu asiaan. Sen takia värikkään ja taitavan suuren persoonan hiillostaminen oli ehdottomasti väärin. Mutta hän tiedosti, että jos tällä taktiikalla saisi rasismin kitkettyä, niin silloin tehtävä olisi suoritettu oikein.

Keskuskenttä alkoi olemaan ääriään myöten täynnä. Kuuluttaja esitteli molempien joukkueiden avauskokoonpanot ja peli oli valmis alkamaan. Vihdoin Petteri Gary puhalsi pilliin. Jaro pelasi kokopunaisissa ja Vepsu perinteisissä mustavalkoraidoissaan. Se alkaa nyt, ajatteli Jopi itsekseen. Rasismille ei missään nimessä saisi olla tilaa tämän päivän kamppailussa.

jatkuu

maanantai 16. elokuuta 2010

Menolippu Helvettiin

No niin, tuleepahan tämäkin sitten kokeiltua. Lähden Istanbuliin katsomaan Klubin europeliä suurta ja mahtavaa Besiktasia vastaan. Aluksi tästä matkasta ei edes pitänyt tulla mitään, mutta sain kuin sainkin ruinattua yhden vapaapäivän pomolta. Nyt mennään sitten kalliilla ja äärimmäisen tiukalla aikataululla. Lähtö on huomenna 8.30 ja takaisin tullaan keskiviikkoaamuna 9.30 lennolla, josta suoraan takaisin duuniin.

Urheilullisesti pelissä ei pitäisi olla minkäänlaista jännitystä. Besiktas on giganttinen suurseura Guteineen ja aloittaa vieläpä legendaarisella kotikentällään maailman parhaiden ja äänekkäimpien kannattajien edessä. HJK sen sijaan on rupuinen pikkuseura Suomesta, jonka materialilla ei pitäisi olla mitään saumaa Besiktasia vastaan. Jalkapallossa tapahtuu kuitenkin joskus yllätyksiä...

Eniten koko hommassa jännittää mennä pahamaineeseen ja jalkapallohulluun(sanan todellisessa merkityksessä!) Turkkiin, jonka kannattajakulttuurista on liikkeellä mitä mielenkiintoisempia ja värikkäimpiä legendoja. Ensiksi Turkista tulee mieleen puukot, soihdut ja eläimellisellä tasolla olevat villit kannattajakaarteet. Kerrotaan juttuja vieraskannattajien päälle satavasta paskasta, verestä, pissapusseista ja joskus saattaa joutua jopa tulikivenkatkuiseen soihtusateeseen. Se nähdään huomenna miten alle 20päisen piskuisen sinivalkoisten kannattajajoukkion Inönülla käy. Itse peräänkuuluttaisin matalaa profiilia, kunnioitusta ja paikallisiin tapoihin sulautumista. Hyssyttelyllä välttynee ainakin äkkikuolemalta?

Varmaa on, että huominen ottelu tulee olemaan ikimuistettava elämys, johon kannatti uskaltaa lähteä. Todennäköisesti Istanbul osoittautuu tietenkin hyvin kansainväliseksi ja suvaitsevaksi länsimaalaiset kriiterit täyttäväksi suurkaupungiksi, jossa ei tarvitse härmän poikien pelätä kuin korkeintaan omalla kuudentoista alueella. Valmistaudutaan kuitenkin pahimpaan. Jos joku turkkilainen tätä lukee, niin love and peace vaan teillekin.

Tulen ehkä mahdollisuuksien mukaan raportoimaan heti ottelun jälkeen paikanpäältä ellei Ramadanin juhlahumu vie mielenkiintoa spämmäyksestä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Eurofighter!

I will sure survive the night
there was a sleep when I come alive
I'll make it run towards the city light
it always keeps me on the right side

I will sure survive the night
there was a sleep when I come alive
I'll make it run towards the city light
it always keeps me on the right side

When we come alive
We never stop we won't give in
When we come alive
We keep it up until we win

The time is now
We won't back down
When we stand united we can save the day
Eurofighter
It's now
We're back in town
we can do whatever, dance the night away

Deep inside made up my mind
I won't back down cause stopped at me now
I'm on the road, this is me you know
and I'm sure I'll get there somehow

When we come alive
We never stop we won't give in
When we come alive
We keep it up until we win


P.S. Kesädekkari jatkuu heti, jos selviän takaisin elävänä.

tiistai 10. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 5

Osa 5: Matsipäivä koittaa

Jopi Satrovaara heräsi hyvin nukutun yön jälkeen virkeänä matsipäivään. Pietarsaarelaisessa hotellinmurjussa veti ilkeästi ja jostain pukkasi huoneeseen viemärinhajua. Jopi nousi sänkystään ja meni vessaan. Hän huomasi heti, että kaikki ei ollut kunnossa. Vessa oli vetämättä ja pöntössä oli suuri paskakikkare, josta lähti outoa hajua. Lisäksi pöntössä oli suuret jarrutusjäljet. Jopi yritti epätoivoisesti vetää vessaa, mutta mitään ei tapahtunut. Sen täytyi olla tukossa. Neuvokkaana miehenä Jopi soitti heti respaan ja pyysi paikalle putkimiehen.

Hetken kuluttua oveen koputettiin ja Jopi meni avaamaan.
-Hello Sir. My name Piotr Stanislawsky. I am your plumber. I want to fix your toilet.
Pohjoiskrakovalaisesta aksentista johtuen Jopi huomasi heti, että mies oli puolalainen. Jopi oli kohdannut aiemminkin puolalaisia ihmisiä ja piti heidän mentaliteetistään. Jopin mielestä heillä oli samanlaista sisua kuin talvisodassa taistelleilla suomalaisilla. Lisäksi puolalaiset olivat kiitettävän oikeistolaista porukkaa, mikä tietysti miellytti uusliberaalia matkamiestä.
-Welcome. Are you from Poland? I´m a big fan of Poland. Nice to meet you. In London we have lot of you guys but I didn´t expect to see you here in Pietarsaari.

Jopin tankeroenglanti hymyilytti puolalaista putkimiestä. Pitemmittä puheitta iskurityöläinen eteni vessaan ja otti työkalunsa esille. Vain parilla pumppauksella Jopin pönttö toimi taas kuin junan vessa. Jopi oli kiitollinen polakille ja liikutuksen tilassaan hän huikkasi vielä käytävään:
-Na zdrowie!

Kello oli jo puoli yksitoista päivällä. kun Jopi vihdoin päätti kiirehtiä Vaasaan. Tänään olisi se suuri päivä, kun hän matkustaisi vaasalaisten sikailubussissa. Hän sijoitti Supolta saamansa salakuuntelulaitteen oikeaan taskuunsa. Lisäksi Jopilla oli oman turvallisuutensa takia sijoitettuna sukanvarteen saksalaisen Defense Technologiesin valmistama, erittäin laadukas 5% OC -sumutin, jonka SHU -luku on yli 2000000. First Defense kaasut ovat mm. Saksan poliisin ja Espanjan puolustusvoimien käytössä. Sumuttimen tilavuus on 50 ml ja sisältö riittää yhteen noin 5 sekunnin teholliseen sumutukseen tai kolmeen 1,5 sekunnin sumutukseen. Teholtaan First Defensen sumuttimet ovat pohjoismaiden poliiseille vuonna 2004 tehtyjen virallisten laboratoriovertailujen perusteella markkinoiden voimakkaimpia. Niinpä Jopillakaan ei olisi mitään hätää, jos hän joutuisi Vaasan rähinöitsijöiden kanssa syystä tai toisesta ongelmiin.

Jopi parkkeerasi autonsa Hietalahden jalkapallostadionin parkkipaikalle ja astui ulos autosta. Parkkikselle olikin jo kerääntynyt kourallinen geezereitä odottamaan kello 12.00 starttaavaa fanibussia. Jopi meni juttelemaan pojille reteästi ja itsevarmasti:
-Terve jäbät. Mikäs meininki? Kohta lähdetään ja otetaan Pietarsaari haltuun!
Geezerit kättelivät Jopin ja toivottivat tervetulleeksi porukkaan. Merkkivaatteiden kirjo oli melkoinen, kun joukkio astui sisään bussiinsa. Fred Perry, Aquascutum, Burberry, Lacoste and above all Stone Island!

Kun kello löi 12.10 oli koko remmi kasassa ja bussi valmis starttaamaan. Tunnelma bussissa oli odottava ja ylpeä. Olutpullot kilisivät ja laulujakin viriteltiin. Vaasalaiset tiesivät, että tänään pelattaisiin elämää ja kuolemaa tärkeämpi jalkapallo-ottelu. Sen tiesi myös Jopi, mutta hänen motiivinsa olivat muualla.

Matkan puolivälissä jengi alkoi olemaan jo hyvässä nousussa. Jopi heittäytyi juttusille jo entuudestaan tuttujen vaasalaisten johtohahmojen Verneri Virtasen, Harri Keharin ja Geezereiden topboyn Ali Hankkijan kanssa puhuen matsista niitä näitä.

Ali Hankkija oli selkeästi johtohahmo porukassa. Hän oli jo kolmikymppinen paljon nähnyt ja kokenut aito lädi, joka näytti että kuulosti elämässään liian monta kertaa turpiinsa ottaneelta. Nuoremmatkaan geezerit eivät olleet mitään ruudinkeksijöitä, puheet olivat tylsää ölinää pahimmalla vaasalaisella chav-aksentilla ulostettuna. Kundeissa ei ollut mitään kiinnostavaa, samanlaisia juntteja on valitettavan suuri osa Suomen pubeista täynnä.

Mutta porukassa oli yksi poikkeus, korkeintaan 25-vuotias siisti ja kohtelias Jorma Rambola. Silmistä heijastui tylsämielisen kännin sijaan älykkyyttä ja puheet olivat punnittuja. Nuorella miehellä oli yllään Perussuomalaisten Nuorien huppari. Jopi päätti vaivihkaa kysäistä asiasta.

-Poliisi on pysäyttänyt minut tänään kolmesti ja minulle on tehty täydellinen ruumiintarkastus, tuo kaikki vain siksi että minulla on tämä huppari päällä, kertoi nuorukainen Jopille.
Jopi vastasi, että eihän tuollainen ole oikein. Jopi kiinnostui entistä enemmän tapauksesta ja päätti kysellä Perussuomalaisten Nuorten ideologiasta. Jorma Rambola painotti heti alkuun, että he eivät ole rasistisia saati fasistisia. Nuorukaisen mukaan he vastustavat tasan yhtä asiaa eli ääri-islamismia ja samalla kannattavat suomalaisen kulttuurin vaalimista monikulttuurisessa maassa.

Jopi arvasi mitä oli tulossa, mutta silti se hämmästytti ja vähän naurattikin häntä.
-Lähdetkö mukaan toimintaan? Perussuomalaiset Nuoret on avoin maahanmuuttajille ja ylipäätään kaikenvärisille ja kaikkia uskontokuntia tunnustaville ihmisille.
Jopi pohti ääneti, että olisiko häntä pyydetty järjestön jäseneksi, jos olisi ollut rastatukkainen karibialaismies tai arka pakistanilaisnainen. Välillä väkivaltaisiksi yltyneissä PN:n mielenilmaisuissa kun näyttävät valkoisuus ja lyhyttukkaisuus olevan liiton edustajien yhteisiä nimittäjiä. Jopi mietti, että minkälaista toimintaa rekrytoija hänelle PN:ssä suunnitteli, tuskin juhlapuhujan hommia kuitenkaan.

Perussuomalaisten Nuorten, joka lyhykäisen olemassaolonsa aikana on noussut Suomessa suureksi puheenaiheeksi, juuret ovat suomifutiksen kasuaalikulttuurissa ja halla-aholais-suomensisulaisessa -yhteenliittymässä. Mikäpä siis parempi ympäristö värvätä jäseniä kuin huligaanielementtiä kiinnostava futismatsi?

Jopi oli monikulttuurisesti rikkaassa Englannissa asuva siirtolainen ja jarolainen humanisti, mutta sai siis Vaasa-Pietarsaari -bussissa kunnian päästä PN:n värväysyrityksen kohteeksi. Jopi ei kuitenkaan myöntynyt jäseneksi, mutta värväri antoi hänelle yhteystietonsa ja pyysi soittamaan, jos toiminta alkaa kiinnostaa. Tai haluaisiko Jopi tulla edes kuuntelemaan mitä kokouksissa puhutaan, seuraava olisi heti huomenna? Tarkoitus olisi keskustella muun muassa siitä, miten suomalainen kulttuuri pidetään elinvoimaisena.

Vaikka Jopi ei itsekään pitänyt militantistä ääri-islamista, jätti hän värväysyrityksen omaan arvoonsa. Mutta hän tiesi, että oli nyt äärirasistien kanssa tekemisissä. Se ei ollut leikin asia. Oli pidettävä kieli keskellä suuta. Tähän mennessä kaikki oli kuitenkin mennyt suunnitelmien mukaan. Kun bussi oli vihdoin perillä Pietarsaaressa, oli aika siirtyä paikallisiin juottoloihin pre-match pinteille. Se oli menoa nyt.

jatkuu

perjantai 6. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 4

Osa 4, Vaasan veri ei vapise

Valkoinen Volvo CX60:n kaasutti sisään Vaasan asemaparkkiin. Tuossa parkkilaitoksessa on 132 asiakaspaikkaa kahdessa tasossa, joista alataso on katettu. Parkkilaitos on tarkoitettu lyhytaikaispysäköintiin sekä kuukausipysäköintiin. Osa paikoista on varustettu lämpöpistokkeella. Ajoneuvon suurin sallittu korkeus 2,4 metriä, mutta Jopille tuo ei tietenkään tuottanut minkäännäköistä ongelmaa.

Nyt Jopin seuraavana tehtävänä olisi saada myytyä itsensä uskottavasti Vepsun pahamaineisille rasisti-kannattajille, jotta pääsisi soluttautumaan heidän katsomon osaansa Jaro-VPS-ottelussa. Hän mietti mielessään mitä hän etukäteen tietäisi vaasalaisesta jalkapallosta.

Jopi on oli hyvin tietoinen, että Vaasaa on aina pidetty todellisena jalkapallokaupunkina. Varsinkin 1940- ja 1950-luvuilla Vaasassa oli todellinen dynastia valloillaan. Tuona aikana kaupungin ykkösjoukkue Vaasan Palloseura voitti kaksi ja kakkosseura Vasa IFK kolme Suomen mestaruutta.

Myös 1990-luvun lopulla Vaasassa oli kova buumi päällä ja VPS oli yksi kunnianhimoisimpia liigaseuroja Suomessa. Valitettavasti visiot Suomen Rosenborgista kariutuivat vararikkoon. Nykyisin VPS pelaa Suomen pääsarjatasolla Veikkausliigassa ja VIFK Kakkosessa.

Aikoinaan hyvin menestyi myös Vaasan Sportin jalkapallojoukkue, joka selvisi Suomen Cupin loppuotteluun. Kuriositeettina kerrottakoon, että seurasta eronnut FC Sport pelaa naisten pääsarjassa. FC Kiisto pelaa maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa.

Kello oli kymmentä vaille yhdeksän illalla. Jopi käveli itsevarman oloisena pitkin Pitkäkatua. Ilta oli kesäisen lämmin ja valoisa. Vain mereltä piiskasi ajoittain puuskainen tuulenvire, joka vilvoitti sopivasti käsivarsia. Vatsanpohjassa Jopilla oli toki hieman perhosia, sillä hän oli kohta menossa suoraan Vepsun kannattajien juttusille O´Malley`s irkkupubiin. Hän oli kuitenkin päättänyt olla vahva, eikä paljastaisi todellista sisintään, joka pohjimmiltaan oli tietysti humanistis-jarolainen.

Jopi saapui pubin kohdalle, avasi suurpiirteisellä otteella ulko-oven ja astui sisään. Hän näki nurkkapöydässä istumassa casual-vaatteisiin pukeutuneita herrasmiehiä. Jopi tilasi hämäysmielessä yhden bulkkilaagerin normaalin Scrumpy-ciderin sijaan ja meni juttelemaan seurueelle.
-Sopiikos jos istun tähän?

Seurue mulkoili hetken Jopia ja kysyi sitten häneltä:
-Mikäs mies sinä olet?
Jopi ei tästä hätkähtänyt vaan huikkasi reippaasti takaisin:
-Ettekös te ole se kuuluisa Geezers Hietalahti? Olen käynyt matseissa ja mun mielestä teillä on helkkarin hyvä meininki. Saanko istua?
-No istu sitten, sanoi Stone Islandin rotsiin pukeutunut noin 25-vuotias pohjalaissälli, joka esitteli itsensä Harri Kehariksi.

Koska Jopi ei tietenkään ollut mitään eilisen teereen poikia, oli hän luonnollisesti stailannut itseään ennen juttusille hakeutumista. Tavoitetta palvellakseen (ja ruokkoamatonta pehkoa kritisoinutta Mimmua miellyttääkseen) oli hän ajellut Boris Johnson -malliset hiuksensä kolmen millin siiliksi. Jopi oli myös pukenut itsensä ainakin jossain määrin katu-uskottavasti mustaan huppariin, farkkuihin sekä Lonsdalen tennareihin. Näin pukeutuneen satakiloisen ja siilitukkaisen hyvävartaloisen suomalaismiehen oli luontevaa pyrkiä huligaanien kanssa juttusille.

Jopin performanssi upposi heti vaasalaisiin kuin lämmin veitsi voihin. Verneri Virtaseksi esittäytynyt nuorehko mies ihasteli Jopen 18 puntaa lontoolaisessa halpahallissa maksaneita Londsdalen tennareita.
-Hienot tossut sulla. Mistä ostit?
-Tilasin netist, makso vaan 100 euroa.
Samalla Jopi yritti pidellä pokkaansa ja lopulta onnistuikin siinä.

Pöydän toisella puolella tuntuivat vanhan liiton merkit kuten Henri Lloyd, Fred Perry, Lacoste ja kumppanit olevan nuorelle polvelle ukkokledjuja. Jopilla oli Henri Lloydin pikeepaita, tuo keski-ikäistyvien kasuaalien normiloimi. Valkoiset tennarit olivat siis halpikset eli merkkiä Lonsdale, mutta ei Lacosteillakaan enää parikymppisten porukkaan sopisi. Heillä oli omat kasuaalimerkkinsä joista Jopi ei ollut kuullutkaan.

Illan kuluessa seurueessa juteltiin niitä näitä. Jopi pitkän historian omaavana intohimoisena futismiehenä ja joviaaliana seuramiehenä kertoi paljon hyviä tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta tänään hän oli tekeytynyt VPS:n kannattajaksi ja kertoi vanhat Jaro-jargoninsa VPS-muotoisiksi muunneltuna. Lopulta Geezereiden top boy, jota kutsuttiin Ali Hankkijaksi, päätti kysyä Jopilta:
-Miten on kloppi, lähetkö huomenna meidän mukana Pietarsaareen? Siitä on tulossa helvetin hyvä reissu.

Jopi oli nyt onnensa kukkukoilla. Hän oli tehokkaasti läpäissyt VPS-huligaanien seulan. Huomenna hän matkustaisi VPS:n rähinäremmin kanssa samalla bussilla. Vastaus kysymykseen oli siis helppo:
-Totta kai lähden. Pistetään paikat paskaksi ja jeppisläisille luu kurkkuun. No surrender!

Illan päätteeksi Jopi hyvästeli Geezerit ja ajoi Volvollaan takaisin Pietarsaareen kaupunginhotellille. Kaikki oli mennyt nappiin. Hyväntuulisena hän soitteli Mimmulle Lontooseen.
-Moi Mimmu. Täällä kaikki hyvin. Mites siellä menee? Oletko muistanut pitää puutarhan kunnossa?

jatkuu

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 3

Osa 3, Palveluksessanne

Ennen puoltayötä Jopi vihdoin saapui Pietarsaareen. Hän majoittui kaupunginhotellille, joka kieltämättä on varsin viehättävä miljöö. Käytössään Jopilla oli normaali yhdenhengen huone, jonka varustuksena oli TV/tekstiTV/maksuTV, puhelin, kylpyhuone suihkulla, hiustenkuivain, minibaari ja mikä tärkeintä ilmainen langaton internetyhteys. Internetyhteyttä Jopi tarvitsi ennen kaikkea sen takia, että pääsisi taas päivittämään omaa blogiaan. Uudesta korkean profiilin kesätyöstään huolimatta mies halusi olla lojaali Arjalaisten Sanomille, jonka vapaatoimittajana ja bloggarina hän toimi.

Sinä iltana Jopi ei jaksanut pahemmin valvoa, ei naputellut pisteliäitä kommentteja futisfoorum2:lle, eikä edes lähtenyt Pietarsaaren yöhön kumoamaan ohrapirtelöitä. Sen sijaan hän nukahti nopeasti ja näki koko yön seksikkäitä kauneusunia Mimmusta. Hän tiesi, että jos hoitaisi tehtävänsä Suomessa läpi kunnialla, pääsisi hän palaamaan takaisin rakkaalle sumusaarelleen oman Mimmunsa viereen.

Herätys piippasi Jopin puhelimessa kello 8.15. Nopeasti hän siirtyi kaupunginhotellin aamiaispöytään ja söi itsensä kylläiseksi. Sen jälkeen hän sai puhelun Helsingistä.
-Moi, Julle täällä. Olen sopinut sinulle palaverin Jaron toimistoväen kanssa kello 10.30. Tutustut stadioniin ja puhutte Pohjanmaan derbyn turvallisuusolosuhteista. Se matsi on jo huomenna. Palaverin jälkeen lähdet illalla Vaasaan ja soluttaudut VPS:n rähinäkannattajiin. Onko asia selvä?
-Selvä on pomo. Asia on ymmärretty.

Jarolaisten kanssa pidetty palaveri ei tuonut Jopille mitään mainittavaa uutta tietoa. Hän oli elänyt ja hengittänyt tätä kenttää lapsuudestaan saakka. Jaro oli hänelle Se seura, josta hän oli imenyt oman identiteettinsä rakennusaineet. Tällä stadionilla ei mitään moderneja muovisia kuppituoleja tarvittu. Pääkatsomon numeroitu tikkuinen lankku oli turvallinen ja toi mieleen hyvät muistot lapsuudesta. Siihen lisättynä vielä tauolla tarjoiltavan kebabin lemu, yleisövessojen pinttyneet jarrutusjäljet ja aurinkokatsomon lahoava kakkosnelonen, löytyisikö edes koko Suomesta hienompaa ja intiimimmän tunnelman omaavaa jalkapallostadionia? No, juoksuradat toki olivat miinusta, mutta olihan Pietarsaari myös yleisurheilukaupunki.

Kokouksen päätteeksi Jopi ja Jaron turvallisuuspäällikkö Görän Korv sopivat yksimielisesti, että Vepsun fanit sijoitettaisiin aurinkokatsomon lahoavaan lankkukatsomoon. Lisäksi Jopi tulisi tekeytymään Vepsun kannattajaksi ja hänellä olisi salakuuntelulaitteet taskussa mahdollisten ylilyöntien todistamiseksi. Jopista tehtävä vaikutti jännittävältä ja hän sai olonsa tuntemaan kuin James Bondilta konsanaan. Tosin hieman miehiä mietitytti lahon lankkukatsomon kunto. Kestäisikö se hyppiviä ja meuhkaavia painavia vaasalaishuligaaneja? Lopulta Jopi ratkaisi asian Jaron eduksi:
-Kyllä sen on vaan pakko kestää. Eihän Ratinassakaan ole lämmitystä.

Ennen päivän toista tehtäväänsä, joka tarkoitti soluttautumista vepsun kannattajapiireihin, otti Jopi pienet nokkaunet hotellilla ja söi lounaan O´Learys lounasravintolassa. Lounaan hinta oli 8,50 €, sisältäen salaattipöydän, kahvin ja jälkiruoan. Tänään tarjolla oli uunilohta, kapris-munakastike (G, L) ja makaronilaatikkoa.
-Tämä on sitä aitoa suomalaista kotiruokaa, jota lapsuudessa aina vetelin kilokaupalla. Toista se on nykyisellä pullamössösukupolvella, ajatteli Jopi, joka oli aidosti ylpeä sukupolvensä saavutuksista.

Lounaan jälkeen Jopi hyppäsi uuden karheaan Supon tarjoamaan Volvoonsa ja suuntasi Vaasan yöhön. Jälleen Jopin mielessä soi Pohjanmaan maakuntalaulun sanat, mutta muistettuaan salaisen tehtävänsä luonteen hän sai uuden James Bondmaisen inspiraation vanhasta James Thomsonin runoon perustavasta brittiläisten patrioottien hymnistä:

"To thee belongs the rural reign;
Thy cities shall with commerce shine;
All thine shall be the subject main,
And every shore it circles thine.
Rule, Britannia! Britannia, rule the waves:
Britons never shall be slaves."

jatkuu

maanantai 2. elokuuta 2010

Partizan Suomeen parhaalla kokoonpanolla

Kävin juuri Helsinki-Vantaan lentoasemalla vastaanottomassa Partizanin joukkuetta. Lento Belgradista nousi ilmaan 18.20 paikallista aikaa ja laskeutui Helsinki-Vantaalle 21.55. HJK:n toimitusjohtaja Kari Haapiainen otti delegaation vastaan lupsakkaalla rallienglannilla. Bussit olivat valmiina kyydittämään Partizanin joukkueen ja heidän mukanaan saapuneen seuran ja kannattajien delegaation kohti keskustassa sijaitsevaa hotellia.

Näytti siltä, että Partizan oli kaikista pelaajien lepuuttamishuhuista huolimatta lähtenyt Helsinkiin parhaalla kokoonpanolla. Tuloaula kakkosesta ulos kävelivät niin kapteeni Mladen Krstajic, HJK:ta vastaan avausmaalin tehnyt Ivica Iliev kuin täsmähankinta Milan Smljanickin. Partizan ei tullut Helsinkiin siis säästelemään. Mitään suuren maailman staraelkeitä ei pelaajilta nähty. Hyvin vaatimattomalla ja matalanprofiilin habituksella mustissa verkkareissaan olivat liikenteessä.

Kuuluisa kannattajaryhmä Grobari oli odotetun vaisulla kokoonpanolla liikenteessä. Ainakaan charterin mukana ei saapunut sen suurempaa kolonnaa. N.15-25 kannattajaa, joista suurin osa eläkeläisiä. Toki mukaan mahtui muutama tatuoitu 35-40-vuotias kovan linjan herrasmies. Pappaosasto äityikin ennen linja-autoon astumista esittelemään yhteiskuvassa "The Casuals" ja "Hard Core Partizan" -banderollejaan. Lippuja Pohjoispäätyyn oli belgradilaisten toimesta varattu vain 40 kappaletta.

Suomalainen jalkapallokulttuuri nosti taas päätään. Yhtään suomalaista toimittajaa ei ollut paikalla, kun Partizan asteli ulos terminaalista. Tai no, olinhan minä. Otetaan sille.

Kuvia Helsinki-Vantaalta:











Video: Partizan arrives in Helsinki-Vantaa