tiistai 13. heinäkuuta 2010

What´s the story morning glory: mä lähen Rumbulaan

Hyvää huomenta hyvät lukijat. Ensimmäinen yö takana ja nyt voi sanoa, että jaksaa lähteä uuteen päivään hyvin levänneenä. Nukuin yön ovi auki ja aamulla noin viiden jälkeen alkoi kaupunki heräilemään uuteen työpäivään. Raitiovaunu kolisutteli ikkunan alla, lokit kiekuivat parvekkeella ja lopulta pistävän lämmin aamuaurinko kilotti silmiini. Laitoin oven kiinni, suljin verhot ja jatkoin uniani. Lämmintä piisasi, kun ilmastointi ei ole kauhean tehokas tässä kerroksessa, mutta pystyipähän nukkumaan ilman peittoa.

Aamupalalla törmäsin aivan yllättäen Kari Lehtolaan. Olimmehan tavanneet jo tätä ennen Maltalla, joten Kari tunnisti minut heti. Olen aina ajatellut, että työnsä puolesta julkisuuteen päätyneiden henkilöiden häiriköinti juttusille hankkiutumalla on noloa, mutta Estonia-case kiinnosti niin paljon että tein jälleen poikkeuksen. Oli kyllä mahtavaa saada vaihtaa kuulumisia sellaisenkin megajulkkiksen kanssa kuin Lehtola on. En ikinä unohda tuota kunniaa. Kohtaaminen pisti jälleen kerran miettimään kuinka ihmeellinen tämä (jalkapallo)maailma oikein on.

Juttelimme Karin kanssa aamiaisella myös matkustamisesta. Hän ihmetteli kuinka omituista on kiertää maailmaa potkupallon perässä. Ihmettelin asiaa itsekin. Karille syy matkustamiseen on kulttuuri ja taide. Kannattajille taas jalkapallo toimii tekosyynä matkustaa mitä erilliskummallisimpiin paikkoihin. Kari olikin huolestunut siitä, että ovatko jalkapallokannattajat nationalisteja. Mietin asiaa tovin ja vastasin: tuskinpa tässä mistään laajamittaisesta nationalismista on kyse. Oman teoriani mukaan kannattajat ovat edustamassa omaa jalkapallokannattajien heimoaan maailmalla. Onhan esimerkiksi täysin eri asia matkustaa Unkariin Mika Häkkistä kannustamaan kuin vaikkapa Walesiin FC Hongan vierasotteluun. Jäimme pohtimaan asiaa ja lupasin Karille, että seuraavan kerran kun tavataan, niin jutellaan uudestaan. Kohtaaminen pisti jälleen kerran miettimään kuinka ihmeellinen tämä (jalkapallo)maailma oikein on.

Vaikka kannattajat matkustavat uusiin ja eksoottisiin paikkoihin, ei heille kovinkaan usein jää juuri mitään käteen reissuiltaan. Tyypillisimmillään esimerkiksi Suomen maajoukkueen kannattaja istuu eristäytyneenä paikallisesta kulttuurista omalla keskiolutterassillaan muiden suomalaisten seassa ja vetää perskännin. Ilmiöhän on hyvin tuttu brittiläisestä yhteiskunnasta, jossa etelänmatkaajat ovat majoittuneet omiin reservaatteihinsa ilman, että heidän täytyisi luopua omista tavoistaan tai joutua kosketukseen paikallisten ihmisten kanssa. Espanjalaisiin lomaileva englantilainen törmää reissussaan vain, kun Manuel tarjoilee John Bullille olutta ja fish and chipsiä.

Yksinäisenä vapaakirjoittaja olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että tänään minulla aikaa tehdä omia juttuja ja tutustua paikalliseen kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Vasta illalla aion heimoitua kannattajien pariin ja juoda ehkä muutaman oluen(tässä vaiheessa lähettäisin myös terveisiä kotiin Suomeen eilisistä blogikuvista huolestuneelle vaimolle: en juonut eilen kuin kaksi olutta hotellihuoneessa).

Tällä hetkellä täällä Riikassa on 29 astetta lämmintä. Iltapäivällä toki enemmänkin. Nyt ajattelin ensin käydä suihkussa ja sen jälkeen lähteä tutustumaan Riikan vaiettuun salaisuuteen: Rumbulan joukkohautaan. Tuossa metsikössä lahdattiin kahdessa päivässä 25 000 juutalaista Latvian natsien toimesta. Jostain syystä itsenäistynyt Latvia ei näistä asioista halua puhua. Lähdenpä tutustumaan asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti