lauantai 31. heinäkuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 2


Osa 2: "Niin onnehen maan pohjoisen vie kunto, työ sen poikien"

Kesäinen Lontoo on ainutlaatuinen paikka,‭ ‬mutta nyt Jopi katseli sitä uusin silmin.‭ ‬Vielä muutama tunti sitten se oli ollut hänen kaupunkinsa,‭ ‬metropoli jossa hän oli oman elämänsä herra.‭ ‬Thames-joen kimalteleva pinta,‭ ‬ikivanhat talot,‭ ‬turistimassat ja jopa Lontoon Cityn mustapukuiset meklarit olivat tuntuneet hymyilevän Jopille kuin tietäen,‭ ‬että tuossa menee onnellinen mies.

Nyt olisi edessä matka maitojunalla takaisin Suomeen ja omaan vanhaan kotipitäjään Pietarsaareen.‭ ‬Ivanaurut,‭ ‬koulukavereiden huutelut ja alati toistuvat kysymykset,‭ ‬joihin hän ei osaisi vastata:‭ ‬Miksi ura Brittilässä ei auennutkaan,‭ ‬vaikka kaikki viime vuosina meni niin hyvin‭? ‬Miksi tulet kesätöihin Suomeen‭?

Ei auttanut itku markkinoilla. Jopi pakkasi kassinsä, antoi hempeän suukon Mimmu-vaimon poskelle ja sulki viktoriaanisen talon oven perässään. Pian taksi kurvasi Heathrown terminaali kolmosen eteen ja Jopi astui takaovesta ulos lentääkseen takaisin Suomeen.

Kuriositeettinä kerrottakoon, että samalla British Airwaysin lennolla matkusti myös Kari Lehtola. Jopi oli aina ajatellut, että työnsä puolesta julkisuuteen päätyneiden henkilöiden häiriköinti juttusille hankkiutumalla on noloa, mutta Estonia-case kiinnosti niin paljon että Jopi päätti tehdä poikkeuksen. Oli vapauttavaa saada vaihtaa kuulumisia sellaisenkin megajulkkiksen kanssa kuin Lehtola on. Koko matka meni Estoniasta jauhaessa ja eipä aikaakaan, kun kone laskeutui Helsinki-Vantaalle.

Odottaessaan kamojaan Helsinki-Vantaan matkatavarahihnoilla hyräili Jopi päässään Pohjanmaan maakuntalaulua:

"Miss' laaja aukee Pohjanmaa,
veet merten virtain vaahtoaa,
me siellä maassa hallojen
niin kasvoimme kuin kuuset sen
Ei niitä sää voi säikyttää,
ei kuihtumaan saa talvetkaan:
ei puute, kurjuus korpimaan"

Samalla outo hyvän olon tunne täytti Jopen mielen. Ehkä tämä retki sittenkin olisi onneksi miehen uralle ja saattaisi avata uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia elämään. Hetken päästä Jopi noukki laukkunsa hihnalta ja käveli ulos terminaalista.

Eipä aikaakaan, kun musta Bemari kaartoi Jopen eteen. Musta panssarilasi laskeutui alas ja Hugo Bossin mustaan pukuun ja Armanin solmioon pukeutunut herrasmies huikkasi Jopille:
-Astu kyytiin, poika.

Jopi teki työtä käskettyä ja istui hämäräperäisen mustan auton takapenkille. Jopilta meni noin viisi sekuntia ennen kuin hän tunnisti auton kuskin. Se oli Ilkka Salmi, suomalainen juristi, joka on toiminut vuodesta 2007 Suojelupoliisin johtajana. Ennen siirtymistään nykyisiin tehtäviinsä Salmi toimi sisäministeri Anne Holmlundin erityisavustajana. Erityisavustajana toimiessaan Salmi oli virkavapaalla Suojelupoliisin esikuntaosaston päällikön tehtävistä. Ennen siirtymistään Suojelupoliisiin vuonna 2002 Salmi toimi silloisen sisäministeri Ville Itälän erityisavustajana. Aiemmin Salmi on toiminut eri tehtävissä Eduskunnassa, Euroopan parlamentissa sekä yksityisissä lakiasiantoimistoissa. Hän oli siis Kokoomuksen poikia, kuten oli tietysti Jopikin.

Ilkka Salmi ei puhunut mitään Jopille ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Vasta Pakilan kohdalla Jopi uskaltautui kysymään Salmelta kysymyksen:
-Minnekäs ajetaan?

Salmi vilkuili epäröiden peruutuspeilistä Jopia, mutta lopulta päätti vastata:
-Tässä olisi yksi mielenkiintoinen ja tärkeä tehtävä sinulle. Luulen, että olet juuri oikea henkilö tällaiseen. Saat tietää lisää, kun olemme perillä. Ajamme Töölööseen, jossa tapaamme herra Julle Karjalaisen, Palloliiton arvostetun turvallisuuspäällikön.

-Vai niin, no sehän passaa, mutisi Jopi huvittuneena. Jopille Julle oli jo vanha tuttu. Monesti maajoukkueen reissulla mies oli mieheen törmännyt. Muutenkin entisenä liigajoukkueen toimitusjohtajana turvallisuuskysymykset olivat olleet usein tapetilla.

Pian auto kaarsi Urheilukadulle Palloliiton päämajan pihaan ja miehet astuivat ulos autosta. Eteisessä Sauli Niinistö käveli heitä vastaan, mutta hän oli kuin ei edes huomaisi ohikulkijoita vaan puhui puolueensa asioista Communicaattoriinsa. Siinäpä vasta kiireinen puheenjohtaja, ajatteli Jopi.

Lopulta pitkän käytävän perältä löytyi Julle Karjalaisen työhuone. Salmi kohteliaana miehenä koputti oveen ja niin astuimme sisään.
-Ottakaa kahviautomaatista kahvia, ohjeisti Julle. Hänen olemuksestaan huokui rautainen ammattimaisuus ja kokemuksen tuoma arvokkuus.

Viimein pääsimme asiaan. Julle kertoi minulle Pohjanmaata riivaavasta huliganismiongelmasta. Sen takana olivat Vaasan Palloseuran nuoret huligaanit. Viime kauden paikallisottelussa Jaro-VPS oli esiintynyt pahoja levottomuuksia ja Jaron pelaajaa Aleksei Neropatti Junioria oli ryssitelty sillä seurauksella, että sekä VPS että Jaro olivat saaneet suuria sakkoja. Näin ei olisi pitänyt päästä käymään. Nyt Jopin pitäisi varmistaa, ettei vastaavaa enää tapahtuisi seuraavassa Pohjanmaan derbyssä. Tehtävänä oli myös soluttautua VPS:n kannattajien ydinryhmään tiedustelumielessä ja kerätä informaatiota heidän aikeistaan.

Lopuksi Julle ja Salmi puristivat kättäni ja toivottivat onnea tehtävään:
-Uskomme kykyihisi. Onnea tehtävään.

Ennen kuin Jopi poistui Palloliiton tiloista, niin Supo luovutti hänen käyttöönsä valkoisen Volvo CX60:n, jolla hän hetken päästä lähti ajamaan kohti Pohjanmaata. Se oli hyvä peli ja nopea kiihtymään nollasta sataan. Jopi ei pysähtynyt koko matkalla kuin kerran ABC:lle vessaan ja kahville. Koko ajomatkan aikana Jopin mielessä soi vain yksi sävel, Pohjanmaan maakuntalaulu:

"Et turvatta, sa Suomi jää,
on vankka pohjas ranta tää,
ja muuris meidän olla suo,
jot' eivät myrskyt maahan luo.
Pois unteluus ja hervakkuus!
Niin onnehen maan pohjoisen
vie kunto, työ sen poikien,
niin onnehen maan pohjoisen
vie kunto työ sen poikien."

Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti