maanantai 28. kesäkuuta 2010

Suomalainen Euroopassa 2010/2011

Jalkapallon mömmöm-kisat käyvät kuumina Etelä-Afrikassa, mutta samaan aikaan suomalaisen jalkapallojännärin katse kohdistuu lähistyviin Euroopan cupin otteluihin. Kovin moni pertti peruskannattaja tai teppo tuulipuku ei varmasti edes tiedä, että Juhannusviikon maanantaina arvottiin Uefan Championsliigan ja Europaliigan karsintojen otteluparit.

Kehittyneen jalkapallokulttuurin maissa Eurocupit herättävät huomattavasti enemmän tunteita kuin meillä Suomessa. Siellä europelit ovat niitä hohdokkaimpia jo odotetuimpia otteluita kannattajien keskuudessa. Mutta meillä Suomessa ei arvontoja noteerata suuren yleisön keskuudessa mitenkään, eikä yksikään tv-kanava näytä näitä suomalaisen seurajalkapallon tärkeimpiä otteluita.

On melkoinen paradoksi, että juuri Suomessa eurocupit ovat niin aliarvostettuja. Juuri Suomessahan on totuttu siihen, että lajin arvo mitataan kansainvälisellä menestyksellä. Jääkiekon puolellakin suomalaiset seurat pyrkivät nimenomaan irtautumaan sisäsiittoisesta kotimaisesta liigakiekosta. On vain ajankysymys, koska uusi kansainvälinen Euroliiga syntyy.

Se, että suomalaiset jalkapalloseurat ovat osa Uefan championsliigaa ja Eurooppaliigaa on suuri kunnia suomalaiselle jalkapallolle. Se luo suomalaiselle jalkapallokannattajalle mahdollisuuden unelmoida noususta lajin ehdottomalle huipulle. Nykyresursseilla se ei tietenkään käytännössä ole realistista, mutta teoriassa menestyminen on mahdollista. Toisin kuin Sotkamon Jymy, Helsingin Jokerit tai Espoon Blues, pelaavat HJK, Honka, MyPa, TPS ja Inter Turku samassa laatusarjassa kuin ManU, Chelsea, Inter(Milano) ja Barcelona.

Viime vuosina kotimaisen sarjamme taso on laskenut ja muualla ollaan menty kehityksessä eteenpäin. Tämä on tarkoittanut entistä kivisempää tietä suomalaisille joukkueille Euroopassa. Viimeiset ilonpilkahdukset ovat kaudelta 2007, kun Tampu rökitti suuren rahan loistokasta suurseuraa Levski Sofiaa ja oli matkalla kohti Championsliigaa. Lopulta Rosenborg murensi manselaisten unelmat.

Tuon jälkeen systeemiä on Platinin johdolla rukattu pienille seuroille suosiollisemmaksi. Nyt esimerkiksi HJK:lla on kahdella voitolla mahdollisuus lunastaa paikka Europaliigassa. Eteneminen Championsliigan porteillekaan ei aivan mahdottomuus ole, kun enää pikkumaiden mestarit eivät joudu kohtaamaan suurten maiden kakkosia tai kolmosia. Kiinnostuksen pitäisi siis olla huipussaan, jos kansa jotain ymmärtäisi.

Tänä vuonna Europaliigan karsinta-arpa oli mielestäni erityisen suosiollinen suomalaisille. FC Honka saa 2.karsintakierroksella vastaansa walesiläisen Bangorin, MyPa saa ensin vastaansa Trans Narvan Virosta ja sen jälkeen andorralaisen Sant Julian ja TPS pelaa ensin walesiläistä Port Talbotia vastaan ja sen jälkeen kohtaa Cercle Brüggen. Etukäteen arvioiden Cercle on ainoa kovan luokan joukkue, mutta siinäkin kohtaamisessa TPS:llä on kaikki mahdollisuudet saavuttaa jatkopaikka. En pitäisi mahdottomana, että kaikki suomalaiset selviäisivät 3.kierrokselle, jonne Inter Turku eteni jo suoraan, kiitos Atletico Madridin Europaliigan voiton.

Championsliigan arvonnassa HJK joutui ei sijoittamattomien koriin täpärästi, kun Aktobella oli täsmälleen samat pisteet kuin HJK:lla. Kazakstanin liiga katsottiin viime kauden menestyksen pohjalta kovemmaksi kuin Veikkausliiga, joten HJK joutui nöyrtymään. Vastaan Klubille asettuu liettualainen Ekranas, jonka pitäisi olla suurinpiirtein HJK:n tasoa. HJK:lla on täydet mahdollisuudet edetä seuraavalle kierrokselle. Ekranas-voitto olisi tärkeä, sillä se varmistaisi pääsyn vähintään Europaliigan 4.karsintakierrokselle. Ja jos Ekranasin jälkeen kaatuu vielä toinen UCL-vastustaja, niin paikka vähintään Europaliigassa olisi varma.

Kaiken järjen mukaan tästä vuodesta voi tulla todellinen menestyssyksy suomalaisessa seurajalkapallossa. Vaikka ainoa mittari eli yleisömäärät ovat laskusuunnassa, meno kansainvälisillä kentillä kiihtyy ja luo odotuksia. Vaikka lopulta lohkovaiheeseen ei yksikään suomalainen pääsisi, niin lähes varmaa on se, että Suomeen saadaan todellisia huippujoukkueita mittaamaan liigamme tasoa. Jokainen ottelu on myös tärkeä seuraavan vuoden ranking-pisteiden kannalta. Kehotankin nyt turkulaisia, helsinkiläisiä, espoolaisia ja kouvolaisia yhdentymään Eurooppaan ja kannattamaan joukkueensa jatkoon. Näkyisiköhän muutama peli jopa Urho TV:ltä? Tuskinpa sentään...

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Kaikkien aikojen parasta jalkapalloa

MM-kisat Etelä-Afrikassa ovat lähteneet hienosti käyntiin. Aluksi vähän epäilin, että jaksaako tästä turnauksesta edes sen kummemmin innostua. Vielä mitä. Kaikki pelkoni olivat turhia. Neljän ensimmäisen päivän aikana on nähty yksitoista mielenkiintoista jalkapallo-ottelua, joista ei ole puuttunut mitään. Tähän päälle vielä loistavasti toimineet kisajärjestelyt, niin valittamista ei kenelläkään pitäisi olla. Tai ehkä korkeintaan niillä faneilla, kisatyöntekijöillä ja toimittajilla, jotka ovat tulleet poliisin hakkaamaksi?

Avausottelun seremonioissa Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma ja Fifan pääjohtaja Sepp Blatter sulattivat kaikkien katsojien sydämet suloisella pönötyksellään ja mahtavilla mafiamiesten elkeillään. Kisojen avaus oli juhlallinen Nelson Mandelan pois jäämisestä huolimatta. Juuri FIFAn kyseenalaisen grand old manin Sepp Blatterin näkeminen ruudussa sai virittäytymään täydelliseen kisatunnelmaan ja liittämään nämä kisat osaksi historiallista MM-kisojen jatkumoa.

Tähän mennessä olen onnellisesti seurannut kaikki ottelut televisiosta. Ylen tekniset ongelmat ja selostajien ärsyttävän huono taso ovat tosin varjostaneet ottelunautintoa. Valitettavan paljon kuulee vähätteleviä mielipiteitä pelin tasosta. Varsinkin se on anteeksiantamatonta, että Ylen otteluselostajilla on ollut tapana lähes jokaisessa nähdyssä pelissä, sunnuntain Saksan ilotulitusta huolimatta, leimata ottelut tylsiksi ja hidastempoisiksi. Mielestäni väitetty tylsyys on katsojan silmässä. Jos ei ymmärrä turnauksen todellista arvoa, niin vähämaaliset ottelut ja suurelle yleisölle tuntemattomat pelaajat saavat pelin virheellisesti näyttämään päämäärättömältä potkiskelulta.

Juuri se, että kentällä pelaa algerialaisia, sloveeneita, meksikolaisia, jenkkejä, japanilaisia tai vaikkapa eteläkorealaisia tuntemattomia suuruuksia on tuonut väriä ja mielenkiintoa otteluihin. Lisäksi jokaisesta pelistä ja jokaisesta pelaajasta on näkynyt, että nämä pelit eivät ole mitään tavallisia otteluita vaan niitä kaikkein suurimpia ja tärkeimpiä MM-kisojen lopputurnauksen otteluita.

Ei ihme, jos MM-kisojen avauskierroksen otteluissa pyritään pelaamaan varman päälle ja/tai hieman yliyrittäen. Kisoissa pelataan omien kykyjen rajamailla ja suuren paineen alla. On luonnollista, että silloin ei mitään yltiöhyökkäävää pelityyliä ja huippuviihdyttäviä suorituksia voikaan odottaa. Jo peli itsessään on silloin riittävän kaunista, ei tarvita turhia sirkustemppuja tai hyödyttömiä kikkailuita.

Itse nautin nimenomaan siitä, kuinka järkevästi ja ottelun tärkeyden huomioiden joukkueet omaa peliään pyörittävät. Kaikki MM-kisoihin selvinneet ovat kovissa karsinnoissa ansainneet paikkansa maailman arvostetuimmassa urheilutapahtumassa. Huonoja tai tylsiä joukkueita ei Etelä-Afrikassa yksinkertaisesti ole.

Viikonloppuna pakenin surkeita Ylen selostajia Tallinnaan. Kaksi ottelua tuli seurattua Tallink Starin pubissa ilman ääniä Ukkometson tahdissa ja kolme peliä maissa virolaisella selostuksella. Launtai-iltana juuri ennen Englannin pelin alkua tein pienen raitiovaunukierroksen työläiskaupunginosa Kopliin, jossa paikallinen venäläisnuoriso oli matkalla seuraamaan ottelua kaljapullot kädessä. Globaali peli herättää tunteita jopa Viron tasoisessa jalkapallon kehitysmaassa. Selostuksen taso kommentaattoreineen oli paljon miellyttävämpää verrattuna Ylen selostajiin, joilla lajin perusasiatkaan eivät tunnu olevan hallussa. Vuvuzueloista tai pelin tylsyydestä ei tarvinnut muistuttaa joka viides minuutti. Loistavaa, virolaiset!

Ennen turnauksen alkua monet veikkasivat näiden kisojen olevan Afrikan maiden läpimurto. Vielä ei tälläisestä ole nähty merkkejä. Etelä-Afrikan avausmaali oli toki yksi komeimmista tähän mennessä näissä kisoissa tehdyistä maaleista, mutta kokonaisuutena Etelä-Afrikka oli paha pettymys. Nigeria, Algeria ja Kamerun hävisivät ansaitusti avausottelunsa ja Ghanan voittokin oli enemmän Serbian ääliömäisen tunaroinnin ansiota. Afrikkalaiset eivät siis tule olemaan kovinkaan vahvoilla, kun jatkopaikkoja jaetaan. Saa nähdä, josko edes Svennis saa iskostettua joukkuepelaamisen merkityksen Norsunluurannikon nouseviin tähtiin.

Taitaa sittenkin käydä niin, että nämä kisat ovat Aasian kisat. Etelä-Korean peli oli hyvin nautittavaa katseltavaa. Joukkueen pienet mentaalisesti vahvat taskuraketit, joilla on tekniikka ja fysiikka hallussa tulevat menemään vielä pitkälle. Heidän esimerkkiään seuraa avausvoiton saalistanut Japani, joka Hondan johdolla sai iloisesti maalitilinsa auki. Tänä iltana myös nähdään, kuinka Pohjois-Korea vastaa Etelä-Korean haasteeseen. Nokittelussa ei tietenkään ole soveliasta jäädä kakkoseksi. Jäädään siis odottelemaan Brasilian kaatoa. Kisojen suurin yllätys voi olla tässä?

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kisakuumetta odotellessa

Että nyt harmittaa. Kesäkuuta eletään jo pitkällä, eikä silti missään ruumiinosassa tunnu minkäänlaista värinää. Muistan kuinka lapsena sitä aina odotti MM-kisojen alkua vesikielellä. MM-kisat olivat parasta ja suurinta ikinä, mitä lapsena saattoi toivoa. Kisojen ajan kiinnitin kuukaudeksi nenäni tv-ruutuun ja elin 24 tuntia vuorokaudessa "ihmisen parasta aikaa". Välillä toki käytiin kavereiden kanssa tai yksinään potkimassa tai pompottelemassa palloa lähikentällä pelien välisellä ajalla. Voi jospa tuon ajan vielä joskus voisi elää uudestaan?

Nyt vanhentuvana kolmenkympin porteilla kitkuttelevana tylsänä aikuisena nämäkään skabat eivät enää jaksa sen kummempia tunteita nostattaa. Aika on ajanut ohitse tässäkin asiassa. Se on oikeastaan hyvin katkeraa ja surullistakin. Toki pyrin tälläkin kerralla seuraamaan otteluita hyvin tiivisti sivusilmällä, mutta todennäköisesti välistä jää hyvin suuri määrä pelejä, kun on muka tärkeämpääkin tekemistä.

Oma kaunis kisahistoriani alkaa Italian kisoista 1990. Kun ajattelen tuota 10-vuotiaana koettua neljän viikon taivasta, niin ajatuksiini pärähtää soimaan kaikkien aikojen kaunein kisahymni. Usein sanotaan, että nuo kisat olivat vähämaaliset ja tylsät. Minussa ne herättävät positiiviset muistot jalkapallohullun Italian uusista upeista stadioneista ja tietenkin Länsi-Saksan konemaisesta pelityylistä. Parasta oli kuitenkin Roger Millan ja Kamerunin yllätysmenestys, joka sulatti pienen pellavapään sydämen ja teki hänestä intohimoisen Kamerunin kotikannattajan.

Seuraavat kisat pidettiin lajin kehitysmaassa USA:ssa ja niissäkin päällimäisenä muistona nousee yllätysjoukkueen mukana myötäeläminen. 14-vuotiaana jalkapallojuniorina tein keskellä yötä kotisohvalla ortodoksiristinmerkkiä käsilläni ja "rukoilin" Bulgarian nimeen. Hristo Stoitskov ja Jordan Letskov johdattivat silloin suurissa yhteiskunnallisissa mullistuksissa eläneen ex-sosialistimaan aina MM-pronssipeliin asti. Lopulta jumalainen poninhäntä potkaisi yli maalin ja brassit juhlivat mestaruutta.

Ranskan 1998 kisoissa fanitin fanaattisesti Jugoslaviaa, joka oli joutunut kansainvälisen politiikan saralla häirikkövaltion asemaan. Vaniljasiideriä salaa litkivälle 18-vuotiaalle jalkapallosta oli tullut suurvaltapolitiikan pelinappula. Lopulta nuo kisat olivat monikulttuurisuuden voitto, kun isäntämaa Ranska lukuisine siirtolaistaustaisine pelaajineen pääsi juhlimaan voittoa. Hienot kisat nekin olivat, vaikka Kroatian pronssi pisti hieman potuttamaan.

2002-kisoissa olin vankkumattomasti Venäjän puolella, mutta kisamenestystä ei tullut vaan homma lässähti lopulta tappioon Japanille ja siitä seuranneisiin suurmellakoihin Moskovassa. Viihdettä toki tarjosi suurten maiden rämpiminen ja isäntämaa Etelä-Korean odottamaton menestys. Brasilian mestaruus ja pelaajien jeesustelut nostivat myötähäpeämittarin punaiselle. Epäilen, että juuri nämä MM-kisat olivat ne, johon onnellinen "lapsuuteni" päättyi.

Vuonna 2006 pääsin vihdoin todistamaan kisojen "meininkiä" paikanpäälle. On hyvin paradoksaalista, että juuri nämä kisat tulivat olemaan ne omasta mielestäni kaikkein surkeimmat. Paikanpäällä huomasin, kuinka MM-kisat ovat nekin vain pelkkää läpimarkkinoillistettua huttua, keinotekoista ja imelää, pelkkä muoti-ilmiö ihmisille, jotka eivät oikeastaan jalkapallosta mitään ymmärrä, vaan seuraavat sitä vain kerran neljässä vuodessa kokoontuakseen hassuttelemaan World Cup-katsomoihin. Todellisia laji-ihmisiä tai sitä jalkapallon syvintä olemusta, ei MM-kisoista voi tavoittaa. Tällä matkalla rakkauteni ja arvostukseni MM-kisoja kohtaan hiipui kenties lopullisesti.

Vaikka MM-kisainnostukseni tuntuu olevan pahasti kateissa, niin on näissä kilpailuissa sentään vielä jotain arvostamisen arvoista. Ensinnäkin nämä kisat ovat vain kerran neljässä vuodessa. Se on harvinaista herkkua, vaikka pelillinen taso ei yhtä korkealle nousekaan kuin esimerkiksi EM-kisoissa. Juuri MM-kisojen maailmanlaajuinen globaalisuus tekee kilpailusta ainutlaatuisen ja mielenkiintoisen.

Toinen syy seurata kisoja on pako modernista jalkapallosta. Näissä peleissä raha ei ratkaise voittoa vaan pelaajat tulevat kisoihin puhtaasti talkoohengellä. Heille on kunnia-asia päästä MM-kisoihin, joista ovat lapsena haaveilleet tv:n ääressä aivan kuten jokainen meistä. Se on ainutlaatuinen kohokohta jalkapalloilijan uralla. Näissä peleissä ei siis pelaa laskelmoivia supertähtiä, jotka liikuttavat jäseniään ainoastaan rahasta. Näissä kisoissa pelaajat ovat aidosti lajille intohimoisia "pikkupoikia", joiden tavoitteena on voittaa synnyinmaalleen maailmanmestaruus ja nostaa ilmaan se ehkä maailman tunnetuin veistos, World Cup-pokaali.

Kolmas syy seurata lienee se, että ensimmäistä kertaa kisat järjestetään Etelä-Afrikan kaltaisessa kaoottisessa kehitysmaassa. Edes vuoden 1986 kisoissa Meksikossa, joka ei vielä silloin ollut IMF:n köyhdyttämä ja uusliberaalin politiikan raiskaama, ei olla tällaisissa oloissa pelattu. Kiinnostus kohdistuu siis siihen, miten Etelä-Afrikan köyhät ottavat kisat vastaan: montako terrori-iskua tehdään, kuinka monta englantilaista tai saksalaista kisaturistia ryöstetään, murhataan tai raiskataan ja kuinka moni jalkapallofani saa prostituoidulta matkamuistoksi aidsin.

Ja jos ei mitään muuta syytä keksi, niin ainakin Englannin jokakertainen puppelointi on sellainen virike, että pakko katsoa ja naattia. Ehkä siis sittenkin kannattaisi kaikkien jo innostua.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Mitä te haluatte?

Aivan ensiksi tahtoisin kiittää teitä, hyvät lukijat. Blogimme on saanut viime aikoina positiivista julkisuutta jopa maajoukkuepelaajien facebook-sivustoilla. Viimeisin kunnianosoitus tuli eilen, kun Cision listasi Suomen TOP-5 jalkapalloblogit. Huippufutista Boriksen mitalla sijoittui kaikkien yllätykseksi sijalle 5.

Cisionin listauksessa blogin asemaan vaikuttivat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa. Cisionin menetelmässä on käytetty algoritmia, joka peilaa kahta keskeistä mittaria websivustojen suosiota vertailtaessa: linkityksiä ja uniikkeja kävijöitä. Muuttujia on painotettu siten, että saadaan tasapaino kävijäliikenteen ja blogin tulevan aseman vaikutuksen välillä. Cision on arvioinut jokaisen vertailussa mukana olevan blogin sen hetkisen suosion ja todennäköisen suosion tulevaisuudessa. Lisäksi Top 50 -blogin osalta on arvioitu muita muuttujia, joista tärkeimmät ovat päivitystiheys sekä päivitysten lukumäärä.

Cisionin mittareilla blogimme on siis ollut hyvä ja elinvoimainen: olen syyskuun alusta lähtien kirjoittanut 25 blogausta ja vaikka itse blogiin ei olekaan kertynyt kommenttien tulvaa, on se silti herättänyt aktiivista keskustelua ja kommentointia esimerkiksi keskustelupalstoilla ja facebookissa. Kiitän tästä kaikesta teitä, hyvät lukijat. Itse en ole täysin ollut tyytyväinen omaan aktiivisuuteeni kirjoittajana, mutta hyvä palaute varmasti rohkaisee julkaisemaan omia aivoituksia entistä ahkerammin.

Lopuksi haluan potkaista pallon takaisin teille, arvoisat lukijat. Kertokaa mistä te haluaisitte lukea tässä blogissa tulevaisuudessa? Kenties tulevista MM-kisoista, kotimaisesta jalkapallosta vai ehkä jostain aivan muusta? Te olette minun asiakkaitani ja haluan palvella teitä mahdollisimman hyvin. Samalla haluan rohkaista myös muita jalkapalloajattelijoita avaamaan omia blogeja ja rikastuttamaan suomalaista jalkapallokeskustelua. Sitä on tässä maassa jostain syystä vielä aivan liian vähän. Yhdessä keskustelemalla ja käymällä avointa dialogia voimme nostaa suomalaista jalkapallokulttuuria entistä korkeatasoisemmaksi.