keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Pietarsaari All Night Long

Tänään keskiviikkona 7.huhtikuuta koittaa Jaron historian yksi tärkeimmistä päivistä. Putoamistaisteluiden ikuinen rupuseura on päässyt kerrankin edes jossain kilpailussa neljän parhaan joukkoon, kun se mittelee Tellus-hallissa Liigacupin välierässä jyväskyläläistä JJK:ta vastaan. Koko kaupunki on aidosti sekaisin. Jaro on sen ainoa tuotemerkki, joka tunnetaan myös muualla Suomessa. Tästä liigacupissa menestymisen sattumasta johtuen päätinkin lähteä selvittämään mistä pietarsaarelaisuudessa oikeastaan on kysymys. Hyppäsin junaan ja lähdin kohti Pohjanmaan lakeuksia.

Pietarsaari eli puhekielessä "Jeppis" sijaitsee Pohjanmaalla meren rannalla. Siellä on viimeisimpien tilastojen mukaan runsaat 19 000 asukasta eli suhteellisen pienestä kyläpahasesta on kysymys. Lähin suurempi kaupunki on Kokkola, jonne on matkaa reilut 20 kilometriä. Ominainen piirre Pietarsaarelle on sen kaksikielisyys. Enemmistö eli n.56% puhuu äidinkielenään ruotsia ja 41% suomea. Loput puhuvat muita kieliä kuten venäjää, bulgariaa tai norsunluurannikon murteita.

Kun saavun huhtikuisena tiistai-aamuna Pietarsaaren hieman hämyiseen keskustaan, minut toivottaa tervetulleeksi vanha ystäväni ja kollegani Krister Sundbergenheim. Hän on yksi kuuluisimpia pietarsaarelaisia kosmopoliitteja ja uuden ajan avantgardisteja, joka tunnetaan dekkaristina, bloggaristina ja myös erittäin intohimoisena sählyn pelaajana. Tapasin herra Sundbergenheimin täysin sattumalta yhtenä talvena Maltalla rusketusreissulla ja meistä tuli hyviä ystäviä.

Heti saavuttuani Pietarsaaren jylhänä seisovan raatihuoneen eteen minut valtaa outo tunne. Tälle kaupungille, joka ennen oli pelkkää mutaista merenpohjaa, tuntuu olevan tyypillistä sen muusta Suomesta erakoitunut ilmapiiri. Vasta 1500-luvulla maa ehti nousta sen verran, että kaupunki sai yhteyden mantereeseen. Tunnelma Pietarsaaressa on ahdistava ja sisäsiittoinen. Lähin rautatieasemakin sijaitsee Pännäisissä, yli 15 kilometrin taksimatkan päässä. Pietarsaarellahan on vahvat perinteet kaikenlaisten uudistusten jarruttajana. Niinpä Pohjanmaan rataa 1800-luvulla ei koskaan rakennettu Pietarsaareen asti paikallisten varustamoiden vastustuksesta johtuen.

Laivanrakennuksen lisäksi kaupunki on tunnettu sahateollisuudestaan sekä tervan ja puutavaran laivauksesta. 1800-luvun lopulla kaupunkiin tuli metalli- ja elintarviketeollisuutta, ja 1900-luvulla sellutehdas, joka on edelleen merkittävä työnantaja. Yllättävää kyllä, ei paperiteollisuus enää tue paikallista jalkapalloa yhtä suurilla summilla kuin ennen. Kun kysyn syytä tähän, saan Kristeriltä vastaukseksi vain omituista mutinaa Veikkausvoittovaroista ja pahasta monopolista, joka estää Jaron kehittymisen. Oli niin tai näin, eivät paikalliset yritykset näytä olevan kovinkaan urheiluorientoituneita.

Kello näyttää puoli yhtätoista aamupäivällä, kun istuudumme Kristerin uuden karhean Volvon nahkapenkeille ja päätämme tehdä pienen tutustumisretken Pietarsaaren vanhaan puutalokaupunginosaan Norrmalmiin eli tuttavallisemmin Skataan. Krister kertoo, että alue koostui alun perin enimmäkseen merimiesten asuinnoista. Teollistumisen myötä kaupunginosasta tuli kuitenkin työväenkaupunginosa. Pietarsaari on pysynyt edelleen enimmäkseen ruotsinkielisenä, vaikka erityisesti 1960-luvulla ja sen jälkeen kaupunkiin on muuttanut teollisuuden laajentuessa huomattavasti suomenkielisiä. Nämä alueet tuntuvat ulkopuolisen silmiin eräänlaiseltä sisäsiittoisuuden cocktailmixiltä. Siinä on tujaus rantaruotsalaista snobimaista eristäytymistä ja taas toisaalta suomalaisten teollisuusproletaarien uppiniskaista ahdasmielisyyttä. Tämä kaupunki tekee vierailijalleen pahan olon.

Kiertoajelun päätteeksi saavumme sinne kaikkein pyhimpään: Pietarsaaren keskuskentälle. Vaikka on jo huhtikuu, ei kenttä näytä erityisen hyvältä. Tähänaikaan vuodesta kenttä on jäinen ja koppurainen, väriltään hiukan harmahtavan keltainen. Lämmityskin kai löytyisi pinnan alta, mutta näillä leveysasteilla sellainen on vain kosmetiikkaa. Yllätyksekseni Krister kertoo todelliseen syyn, miksi lämmöt eivät vielä ole päällä. "Mitä paskempi kenttä, sen paremmin meidän Jaro pelaa etelän pellejä vastaan", naurahtaa aito pietarsaarelainen. "Olen täältä kotoisin ja pienestä pitäen sosiaalistunut tähän kusetuksen kulttuurin. Me emme oikeastaan ole edes osa Suomea vaan oma ruhtinaskunta, jos minulta kysyt", virkkoo Volvomies ilmeenkään värähtämättä. Ei liene yllätys, että myös liigacupin välierä joudutaan viemään halliin vaikka eletään jo huhtikuuta. Kaupungissa ei yksinkertaisesti ole pelikelpoisia kenttiä. Tällaista on elämä ghetossa nimeltä Pietarsaari.

Kun kuljemme Kristerin kanssa Pietarsaaren stadionin uumenissa pitkin puisia käytäviä, huomaan ettei mikään ole muuttunut siitä, kun viimeksi täällä vierailin vuonna 1997, kun kävin täällä pelaamassa kaupungin kakkosjoukkueena tunnettua JBK:ta vastaan. Kaikki on niin ihanasti rempallaan. Aurinkokatsomon laudatkin ovat hajoamispisteessä. Millään muulla suomalaisella liigastadionilla ei näe vastaavaa. Myös stadionin saniteettitiloissa tuoksuu voimakas urea. Tuntuu kuin joka toinen katsoja olisi tehnyt tarpeensa lattialle - kenties protestiksi? Pöntössäkin on hurjat jarrutusjäljet pyyhkimättä. Kenties ne sisältävät paikallisen herkkuravintolan Korv-Göranin lopputuotteita? Toisaalta oliskohan tämä slaavilainen rempallaan olo juuri se syy, miksi Jaro on saanut perinteisesti houkuteltua tänne niin paljon kohtuuhyviä itäeurooppalaisia puoli-ilmaisia pelaajavahvistuksia? Ehkä he tuntevat olonsa jotenkin kotoisaksi täällä? Niin sen täytyy olla, ainakaan muuta selitystä en keksi.

Vielä ennen lähtöäni Krister päättää esitellä minulle kaupungin ykkösharrastuksen. Se on tietenkin kortteliralli ja sitä ajetaan erityisesti viikonlopun iltoina. Tuhannet autokolonnat osallistuvat tähän pietarsaarelaiseen kullinpidennyksen juhlaan, mitä voi pitää huomattavan laajana kaupungin koon huomioon ottaen. Siihen osallistuvat autot täyttävät pitkinä jonoina pääkadun kummatkin kaistat sekä kaupungin torin.

Tämä autoilla tapahtuva vahvasti seksuaalinen akti kokoaa nuorisoa laajalti erityisesti ympäröivältä ruotsinkieliseltä maaseudulta. Tänään näyttää olevan hiljaisempi päivä, mutta silti muutamia autoletkoja on näkyvissä. Eräs paikallinen hieman gansterityyppinen nuorimies mustalla sängellä, nimeltään Aleksandr(nimi muutettu), kaartaa yhtäkkiä eteemme uuden karhealla avobemarillaan ja huikkaa Kristerille: "YO WHAT´+S UP ME BROTTA? LONG TIME NO C!" Krister on innoissaan vanhan tuttunsa kohtaamisesta: "PRIVET, PRIVET, MY BROTTA! WHAS` UPP??!.

Tilaisuus teki itsestäni varkaan ja päätin samantien haastatella paikallista rallikuskia. Pipopainen murtaen ruotsia puhuva Aleksandr(nimi muutettu) kertoo ajaneensa rallia jo pienestä pitäen. Muutamat sakotkin on tullut, mutta suuremmilta kolhuilta on vältytty (Koputtaa puuta). Kun tiedustelen mikä rallin ajossa viehättää, sanoo Aleksandr(nimi muutettu) haluavansa tuntea itsensä staraksi. "Kun ajan rallia, niin kaikki vastoinkäymiset unohtuu. Lisäksi on mahdollisuus tehdä vaikutus pissiksiin", perustelee mies mustissa aurinkolaisessaan ja hiphop-verkkareissaan. En kehtaa kysyä suoraan, mutta vaikuttaa kuin Aleksandr(nimi muutettu) olisi ratin takana pienessä maistissa. Krister kuitenkin vakuuttaa, ettei asia ole niin vakava. Tässä kaupungissa rattijuoppous on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Aivan lopuksi kaarramme vielä Korv Göränin, paikallisen grillimestan, pihaan ja tilaamme suuren annoksen kebabia ranskalaisilla. "Ota enemmän kastiketta", virkkoo pietarsaarelainen oppaani suupielet rasvassa. Yllätyksekseni paikalle saapuu myös koko Jaron joukkue verryttelyasuissaan ja tilaa iltapalaksi annokset. Toivotan heille onnea huomiseen välierään. Tällaista on pietarsaarelainen huippu-urheilu vuonna 2010.

2 kommenttia:

  1. Vähänkö oot katkera ku HJK hävis Jarolle hahahaaaaa

    VastaaPoista
  2. Sä oot kyllä niin säälittävä :D
    Itke nyt sitten seuraavassa blogikirjoituksessa siittä, että HJK hommasi ilmaiseksi lainapestillä pelaajan, joka vääristää kilpailua...

    VastaaPoista