torstai 30. joulukuuta 2010

Kuka pelkää Joe-poikaa?

Valkeakoskella kuohuu jälleen. Valkeakosken Haka on saanut hienon tarjouksen Aasiasta kehittää omaa toimintaansa, joka on viime vuodet ollut hieman kurjistuneessa tilassa paikallisen paperitehtaan vetäydyttyä taustalta. Ja vaikka tuuliviiri Sedusta päästiin eroon, niin vieläkään ei Hakan huolet ole yhtään helpottaneet vaan toimintaa pyöritetään kituvalla säästöliekillä vailla minkäänlaista varmuutta tulevaisuudesta. Näin ei ehkä tarvitsisi olla?

Hakan ja suomalaisen jalkapallon yleisen tilanteen tuntien, on epämiellyttävää ja surullista, että Valkeakosken Sanomissa tänään uutisoituun singaporelaisen sijoitusyhtiön tarjoukseen ei seurassa uskalleta tarttua. Oven ehdoton sulkeminen vain tarjouksen tekijöiden aasialaisen alkuperän pohjalta vaikuttaa järkyttävältä ksenofobialta ja suoranaiselta hölmöläistouhulta. Ja kaikki tämä perussuomalainen uppiniskaisuus tietysti ilman sen kummempaa asioiden todellisen tilan perinpohjaista selvittämistä.

Tottakai Allianssin surullisen kuuluisa kiinalaishuijaus muistetaan vielä pitkään. Tosin sitäkään ei aukottomasti ole pystytty todistamaan, etteikö Mr Ye:llä olisi ollut pienen kahvittelun ja vedonlyönnin lisäksi ihan aitoakin mielenkiintoa kehittää seuraa. Pienen vilunkipelin paljastuttua oli kuitenkin kiinalaisen pakko vetäytyä puikoista. En silti suoralta istumalta menisi vannomaan, että kaikki aasialaiset olisivat huijareita.

Singaporesta, joka tunnetaan vakaana ja taloudellisesti kurinalaisena hyvinvoivana valtiona, tullut paikallisen sijoitusyhtiön tarjous on varteenotettava ja mielenkiintoinen. Olen ollut jo kauan sitä mieltä, että suomalainen jalkapallo kaipaa kansainvälisyyttä ja avautumista ulkomaailmalle. Turhaan suomalaiset aliarvostavat itseään. Suomen pääsarjan ei tarvitse olla vain vähäpätöinen kasvattajasarja, josta sitten kehityskelpoisimmat oman kaupungin juniorit lasketaan puoli-ilmaiseksi ulkomaille siinä vaiheessa, kun ovat "liian hyviä" "kotoisessa" Veikkausliigassa pelaamaan. Myös suomalaiset seurat voisivat olla osa huippu-urheilun maailmaa, kunhan omaksuisivat hieman erilaisen mentaliteetin.

Miksi suomalainen jalkapallo ei muka voisi kiinnostaa ulkomailla ja erityisesti Aasiassa? Siellä seurataan myös muita pienten maiden sarjoja ja varsinkin Suomessa olisi kenttä vielä neitseellinen ja puhdas jalkapallosijoittamiseen. Meidän etumme on se, että silloin kun muualla sarjat ovat kesätauolla, meillä pelataan. Kesäajan tv-tuotteena sarja on jo nyt tarpeeksi houkutteleva. Suomesta saa suhteellisen pienellä sijoituksella yhteistyökumppanuuden laadukkaasta seurasta ja sitä kautta arvokasta näkyvyyttä lähes rajattoman potentiaalin omaavilla Aasian markkinoilla.

Kyllä näitä tarjouksia voi ja pitää pohtia avoimin mielin, mutta sopivalla kriittisyydellä. Miksi Hakalle ei muka kelpaisi rinkiä laajentamaan mainitut 8-12 aasialaista ja 2-3 afrikkalaista, kunhan päätösvaltaa ei kuitenkaan menetetä kokonaan sijoitusyhtiölle? Singaporelaisten ehdotus toisi puhdasta rahaa 100 000 euroa ja sen lisäksi pelaajien arvo voi hyvinkin olla miljoonaluokkaa.

Jos Hakassa olisi edelleen kotimainen valmentaja ja kotimaisia oman kylän pelaajia taistelemassa peliajasta tasokkaiden ulkomaanapujen rinnalla, kehittäisi tilanne varmasti kaikkia seuran toimijoita ja toisi aivan uutta mielenkiintoa myös kannattajille. On surullista, jos tästä tarjouksesta kieltäydytään vain oman punaniskaisuuden ja sisäsiittoisen asenteen takia. Seurajoukkueet ovat muualla maailmassa kansallisuuksien sulatusuuneja. Esimerkiksi Englannissa joukkueet ovat täynnä ulkomaalaisia, eikä oman maan pelaajille tahdo löytyä peliaikaa. Silti uskoisin, että kovempi kilpailu peliajasta ja uudet näkökulmat peliin kehittäisivät myös meidän kotimaisia pelaajia. Se, mikä muualla on jo arkipäivää ja normaalia, nähdään meillä jostain syystä uhkana.

Jos Haka olisi viisas, se jatkaisi neuvotteluja ulkomaisen kumppanin kanssa, mutta pitäisi langat käsissään. Parhaimmillaan Haka olisi nettohyötyjä. Joe-poika Singaporesta ei vieraan maan jalkapalloon hyvää hyvyyttään tietenkään sijoita. Sijoitusyhtiö hyötyisi, kun se saisi näkyvyyttä omalla maaperällään kuin myös Euroopassa. Suomestahan on suhteellisen helppo päästä mukaan Europa Liigan tai jopa Champions liigan kaltaisiin arvosarjoihin. Myös aasialaiset pelaajat saisivat arvokkaita näyttöpaikkoja eurooppalaisessa keskitason sarjassa. Ehkä sijoitusyhtiö voisi saada tulevista seurasiirroista tuntuvan korvauksen, eikä Hakakaan jäisi nuolemaan näppejään? Kyseessä siis klassinen "win-win situation".

Mikäli paljon pelättyä sopupelitoimintaa näyttäisi esiintyvän, on yhteistyö hyvin yksinkertaista viheltää poikki. Suomalainen valmentaja pitäisi peluutuksen langat käsissään ja toiminnanjohtaja Huttunen piiskaisi seuran etua kabinetin puolella. Nyt olisi Hakan uskallettava ottaa pieni riski, joka parhaimmassa tapauksessa palauttaisi hakalaisen jalkapallon omalle tasolleen. Tämä kaikki pitää tietysti tapahtua ilman, että riskiä Hakan toiminnan loppumisesta olisi. Nykyisellään sellainen riski edelleen on ja amatööripelaajilla miehitetty Haka on yksi suurimpia suosikkeja putoamaan liigasta ensi kaudella. Silloin Hakalle voi ihan oikeasti jäädä mustapekka käteen.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Runqvistin Jouluevankeliumi, vol 2

Tervehdys taas teille arvon lukijat! On taas se aika vuodesta, kun kirjoitetaan Rundqvistin jouluevankeliumia. Viime vuonna aloitettua perinnettä on syytä jatkaa.

Vuosi sitten toivoin, että kautta pidennettäisiin ja joukkuemäärää vähennettäisiin tason nostamiseksi. Täytyy myöntää, että toive toteutui. Palloliiton liigahallitus päätti joukkuemäärän kaventamisesta 12 joukkueeseen kolminkertaisella sarjalla. Mielestäni tämä uudistus on pieni, mutta tärkeä askel kohti ammattimaisempaa sarjaa. Nyt pudotetaan mädät omenat kelkasta! Kauden pituuttakin on pakko venyttää viimeistään 2012, kun 33 ottelukierrosta täytyy ehtiä EM-kisavuonna pelaamaan.

Kolmas toivomukseni yleisömäärien säilymisestä nykyisellä tasolla piti myös hyvin kutinsa. Mitään suurempaa romahdusta ei ollut havaittavissa, vaikka keskiarvo laskikin muutamilla sadoilla. Tunnelma katsomoissa oli totutun hyvä. Liigajalkapallolla on edelleen hyvät eväät kasvattaa suosiotaan vahvistuneen kotimaisen kannattajakulttuurin myötävaikutuksella. Hienoa on, että nykyisin tuota kaivattua intohimoa löytyy myös Ykkösestä, eikä vähäisinpänä syynä tähän ole perinteisen Helsingin IFK:n nousu maamme toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kansan syvät rivit odottavat jo vesi kielellä ensi kesän FC Lahden ja IFK:n välisiä vääntöjä. Lisää tätä!

Neljäs toiveeni, suomalaisten menestyminen Euroopassa, ei taaskaan toteutunut, mikä ei tietenkään suuri yllätys ole. Edes HJK ei pystynyt keveällä materiaalillaan pistämään isompiaan kampoihin. Ainoa valonpilkahdus oli Myllykosken Pallon venyminen kovassa paikassa romanialaista suurseuraa Timisoaraa vastaan vieraissa. Tosin upea 0-3 johto vaihtui loppuhetkillä 3-3 tasuriin, kun pää ei kestänyt. Upea taistelu kaikesta huolimatta! Lisäksi huumoripisteet suomalaiskansallisesta loppuratkaisusta.

Viimeisenä toiveenani oli Suomelle hyvä karsintalohko ja se mielestäni saatiin. Sääli vain, että Baxterin johdolla Suomi löi päänsä Moldovan mäntyyn. Onni onnettomuudessa oli se, että Suomi voi nyt rauhassa uudistaa lippulaivaansa ja etsiä pitkäntähtäimen suunnitelmaa edustusjoukkueemme ongelmiin. Ei meillä hätää ole: Russia 2018, here we come!

No mitäs sitten tänä jouluna toivottaisiin? Yleisömäärien radikaalia nousua, HJK:n Mestarienliigan paikkaa, FC Hongan mestaruutta vaiko sittenkin Maajoukkueen etenemistä Puolan/Ukrainan EM-kisoihin? Ei, en toivo näistä mitään. Tällä hetkellä suomalainen jalkapallo ei ansaitse, eikä edes tarvitse, tällaisia turhanpäiväisiä kauneusunia.

Ensiksi toivoisin, että maajoukkueemme suosio säilyisi ennallaan. Kansa ei hylkäisi Huuhkajia vaan jatkaisi upean maajoukkueemme tukena. Vaikka Suomen roolina karsintalohkossa on enää kiusantekijän rooli, on se rooli kuitenkin mielenkiintoinen ja haastava. Olisi upeaa, jos vuoden 2001 vieraskannattajaennätys Liverpoolista vihdoin rikottaisiin, kun maajoukkue kesäkuussa matkaa Råsundaan rakkaan vihollisen Ruotsin vieraaksi. Itse lupaan olla paikalla, entä sinä?

Toiseksi tietenkin toivoisin, että Palloliitto löytäisi mahdollisimman sopivan päävalmentajan maajoukkueen peräsimeen. Viime vuodet ollaan menty ulkomaalaisilla valmentajilla osittain hyvillä ja viime aikoina hyvin laihoilla tuloksilla. Itse suosisin vihdoin kotimaisia ehdokkaita. Suomesta löytyy hyviä valmentajia, mutta onko kukaan heistä sittenkään sopiva? Jään jännityksellä odottamaan ratkaisua. Herrat Ari Hjelm, Oka Huttunen, Antti Muurinen tai vaikkapa Mixu Paatelainen olisivat kaiki omaan makuuni. Pidän heidän tyylistään ja tehtävään sopivasta kokemuksestaan. Heillä olisi jo valmiina oma mielipide ja käsitys siitä, mitä suomalaiselle maajoukkueelle voi tehdä vuonna 2011.

Täytyy tietysti muistaa, että hyvä valmentajakaan ei voi tehdä mitään, jos verkot eivät heilu. Sen takia lähetän toiveen Korvatunturille, että Suomeen kasvaisi pitkästä aikaa uusia maalintekoon pystyviä huippuhyökkääjiä. Tällä hetkellä niiden vaativien saappaiden täyttäjäksi ei näytä löytyvän ketään. Sen takia Roope Riskin, Teemu Pukin tai ehkä jonkun muun täysin puun takaa ilmaantuvan nuoren hyökkääjän kehittyminen todelliseksi huippuammattilaiseksi olisi paras lahja Suomelle. Ilman maalintekijöitä maajoukkue ei tule menestymään tulevaisuudessakaan.

Sitten sinne tärkeimmälle eli seurajoukkuepuolelle. Olisi todella iloinen asia kotimaisen jalkapallon potentiaalin realisoitumisen kannalta, jos suurten kaupunkien joukkueet menestyisivät viime kautta paremmin. Erityisesti sellaiset seurat ja kaupungit kuin JJK, Honka, Tampere United, TPS, Inter ja Oulu saisivat taistella kärkisijoista ja nostattaa kaupunkeihin sitä kaivattua "jalkapallobuumia". Ja kun mainitsen tässä yhteydessä Oulun, en välttämättä tarkoita talousongelmaista AC Oulua vaan kaupungista löytyy myös se paljon potentiaalisempi seura, jolla talous on rautaisessa kunnossa ja kunnianhimoiset visiot kohdallaan. Nähtäväksi jää.

Yksinkertaisuudessaan toivoisin suomalaiselle jalkapallolle lisää rahaa, stadioneita ja kansainvälistä menestystä. Nämä kun kulkevat käsi kädessä. Se toisi toivoa siitä, että lintukotomeiningistä voitaisiin päästä vihdoinkin irti. Realistisesti arvioiden nämä toiveet eivät tietenkään toteudu yhdessä yössä, mutta mahdollista eteenpäinmenoa on toivottavasti nähtävillä jo ensi kaudella.

Toivottavasti Jyväskylään löytyisi oma Sairanen ja seura saisi talouttaan parempaan jamaan. Tähän auttaa toki myös menestyminen pelikentällä. Toivottavasti Tampereelle löytyisi oma mesenaatti tai tukiverkosto, joka maksaisi Unitedin vanhat velat pois.

Toivottavasti Hongan stadionhanke etenenisi ja lisäksi seura taistelisi taas mitaleista. Toivottavasti Tampereen kaupunki olisi myötämielinen Lemminkäinen stadionin rakentamiselle, eikä änkyröisi aina vastaan. Enkä nyt tarkoita mitään Sonera Stadiumin tyylisen nykytaiteen tuulitunnelin rakentamista vaan aidon brittityylisen kansanmiesten jalkapallostadionia, jossa tunnelma olisi tiivis ja olosuhteet kunnossa.

Olen erittäin optimistinen, että nämä toiveet toteutuvat ainakin osittain, kun minä niitä täällä kerran olen toivonut. Palataan siis ensi Jouluna taas astialle ja katsotaan missä tilassa Suomifutis makaa.

Lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Terveisin Bortsa.

torstai 2. joulukuuta 2010

MM-kisat kuuluvat Venäjälle!

Tänään FIFA ratkaisee Zürichin kokouksessaan mitkä maat saavat järjestettäväkseen vuoden 2018 ja 2022 MM-kisat. Tässä kirjoituksessa en tule puuttumaan tuohon 2022 kisaan lainkaan, vaan keskityn 2018 hakuprosessiin. 2018 kisojen ehdokkaina ovat Belgian ja Hollannin yhteishakemus, Espanjan ja Portugalin yhteishakemus, Englannin hakemus ja Venäjän hakemus. Vedonlyöntikertoimet povaavat Englannin ja Venäjän hakemusten olevan vahvimpia. Englannin kertoimet ovat hieman päälle kahden ja Venäjän hieman alle kolmen. Venäjän kerroin lähti viime hetkillä nousuun, kun pääministeri Putin ei sittenkään pääse Zürichiin paikanpäälle vaan jännittää tulosta kotisohvaltaan.

Espanja/Portugali ja Hollanti/Belgia pudonnevat pois heti kättelyssä. Juurihan Portugalissa pelattiin EM-kisat ja näiden maiden talouskin on aika epäuskottavassa tilassa tällä hetkellä. Hollanti/Belgia isännöi kisoja vuonna 2000, joten senkään hakemuksen läpimeno ei ole vahvoilla. Nykyisin FIFA ei kai myöskään hyvällä katso maiden yhteishakemuksia. Vakavasti otettavina vaihtoehtoina jäljelle jäävät siis kaksi suurta Englanti ja Venäjä.

Kisa on ollut viime kuukaudet kovaa. Venäjän hakukomitean pomo Aleksei Sorokin haukkui lehtihaasttelussa, ilmeisesti vahingossa, englantilaiset juopoiksi ja piti Lontoon seudun suurta rikollisuutta uhkana kisoille. Englantilaiset sensijaan ovat kyseenalaisella tavalla mustamaalanneet Venäjää ja FIFAa korruptiosta ja epädemokraattisuudesta. Saa nähdä miten nämä lipsahdukset vaikuttavat lopputulokseen.

Englantilaiset sensaatiolehdet ovat revitelleet myös venäläisten suuntautumuksella jalkapallohuliganismiin. Tämä on kuitenkin jokseenkin olematon riski, sillä Venäjällä huliganismia esiintyy lähinnä seurajoukkueiden otteluissa. Maajoukkueen peleissä ei mitään ongelmia ole ollut. Tuntuu siis hurskastelulta ja kaukaa haetulta skenaariolta. Ulkomaalaiset fanitkin saadaan varmasti pidettyä kurissa, sillä Venäjällä armeija, OMON ja miliisi ovat tottuneita turvaamaan suurteen jalkapallo-otteluiden järjestystä. Tosin eipä tuo huliganismin "ongelma" taida Englannissakaan ihan ratkaistu olla, sillä viimeksi eilen Birminghamissa jalkapalloväkivalta yltyi taas skandaalimaiselle tasolle.

Venäjä on viime vuosien aikana muuttunut vakaammaksi, avoimemmaksi ja tasapainoisemmaksi valtioksi. Rikollisuus ei enää ole samanlainen mörkö kuin 1990-luvun alkupuolella, kun omaisuutta uusjaettiin. Piti Putinin hallinnosta tai ei, jokaisen, joka Venäjällä on viime aikoina vieraillut, on pakko myöntää, että maa ei ole enää entisensä. Suuret kaupungit näyttäytyvät tätä nykyä hyvinkin siisteinä, turvallisina ja täysin länsimaiset standardit täyttävinä.

Tärkeä kuriositeetti, joka puhuu Venäjän voiton puolesta, on tietenkin se, että koskaan aikaisemmin MM-kisoja ei olla järjestetty entisen itäblokin alueilla. Uskon, että 2010-luvun vakaa ja vauras Venäjä ei enää olisi minkäänlainen riski kisajärjestäjänä, varsinkaan kehitysmaavaltio Etelä-Afrikan jälkeen. Englanti sen sijaan on jo järjestänyt omat MM-kisansa legendaarisena vuonna 1966 ja lisäksi se isännöi vuoden 1996 EM-kisojakin. Toki molempien maiden hakemuksia varmasti suosii se, että jo myönnettyjä olympialaisia(Lontoo & Sotsi) varten rakennettava infrastruktuuri tukee hakemusten uskottavuutta.

Venäjän hallinto on avannut todella avokätisesti kukkaronnyörejään hanketta varten. Kisoja varten joko rakennetaan tai uusitaan yhteensä 14 stadionia, joista osassa on jo työt valmistumassa. Pääministeri Putin on henkilökohtaisesti taannut rahoituksen sille, että kaikki stadionit tullaan saamaan valmiiksi ajallaan, toisin kuin esimerkiksi Etelä-Afrikassa kävi. Putinin auktoriteetti tuskin antaa mahdollisuutta minkäänlaisille kompromisseille tässä asiassa.

Hankkeen jättimäisyydestä kertoo hyvin stadioneihin uppoava yhteissumma, joka tulee kohoamaan jopa noin 6 miljardiin euroon! Venäjä on selvästi sitoutunut kisahankkeeseen tosissaan. Venäjän suuret yritykset ovat olleet myös avokätisesti tukemassa tätä koko Venäjää yhdistävää hanketta. Venäjän delegaatteina hakuprosessissa ovat olleet sellaiset nimet kuin Roman Abramovitsh, joka itsekin on avustanut rahallisesti hanketta, Arsenal-tähti Andrei Arshavin, Suomessakin hyvin tunnettu sympaattinen urheilupomo Vitali Mutko ja Neuvostoliiton vanha maalivahtilegenda Rinat Dassajev.

Venäjän lupausten toteutuminen näiden MM-kisojen ja jo myönnettyjen Olympialaisten vaatimaan liikenneinfrastruktuuriin tehtävistä investoinneista tulee nostamaan Venäjän valtiona aivan uudelle tasolle. FIFAn mahdollisella myönteisellä päätöksellä tulisi siis olemaan laajakantaisia koko kansaa hyödyttäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Kisakaupunkeina aina idästä länteen ja etelästä pohjoiseen toimisivat Kaliningrad, Pietari, Moskova, Kazan, Nizhni-Novgorod, Jaroslavl, Samara, Volgograd, Saransk, Krasnodar, Rostov, Sotsi ja Jekaterinburg. Alue olisi siis tavattoman monipuolinen ja laaja, joka matkustamisen ja kuljetusten kannalta muodostaa vähintäänkin haastellisen yhtälön. Toisaalta jos muistelee USA:n MM-kisoja vuodelta 1994, niin silloin välimatkat olivat vieläkin pidempiä ja käytännössä lentäminen oli ainoa mahdollisuus siirtyä kaupungista toiseen.

Kuljetusten osalta Venäjä onkin tullut hyvin vastaan ja luvannut jo ilmaiset junamatkat kisaturisteille. Lisäksi maa aikoo kehittää voimakkaasti ns. "high speed"-rautatieyhteyksiään. Moskovan ja Pietarin yhdistävä luotijuna sekä juuri valmistunut Helsingin ja Pietarin välinen Allegroyhteys osoittaa sen, että Venäjä on tosissaan rautatieverkostonsa kehittämisessä. Kisojen myöntäminen antaisi täysin uutta pontta verkoston modernisoimiselle.

On ennustettavissa, että kisojen myöntäminen avaisi Venäjää länteen. Venäjän hallinto aikoo myöntää kisaturisteille viisumittoman pääsyn maahan aivan kuten muutama kausi sitten Mestareidenliigan finaalissa tapahtui. Nämä hienot ja ennakkoluulottomat kokeilut ovat ensiarvoisen tärkeitä kuljettaessa kohti EU:n ja Venäjän täydellistä viisumivapautta, mikä on pitkällä tähtäimellä elinehto Euroopan ja Venäjän talouden tehostumiselle ja kasvulle.

Näiden tiedossa olevien faktojen valossa oma suosikkini vuoden 2018 kisaisänniksi on Venäjän hieno kansa, joka rakastaa koko sydämestään jalkapalloa, Venäjän ja maailman suosituinta urheilulajia.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Hyvää jatkoa sinulle, Stuart Baxter

Tänään Palloliitto jatkoi siitä, mihin se lokakuun surkuhupaisassa tiedotustilaisuudessa pääsi. Vielä lokakuussa Baxterin pallia ei uskallettu heiluttaa kuin ujosti. Pikaerottaminen olisi ollut Palloliitolle aivan liian kallis riski. Silloin Baxter sai muodollisesti jatkaa toimessaan, vaikka Niinistö antoikin ymmärtää, että skotti olisi jo vapaa etsimään itselleen uutta seuraa.

Nyt viikko ennen San Marinon kohtaamista tapahtui juonessa taas edistystä. Baxter on virallisesti siirretty sivuun päävalmentajan paikalta ja vetovastuun ottaa legendaarinen ex-maajoukkuemaalivahti Olli "Oka" Huttunen. Varmasti oikea mies virkaan tällä hetkellä. Baxter jatkaa silti edelleen liiton palkkalistoilla konsultin tehtävissä.

Täytyy nostaa hattua Niinistön ja kumppaneiden inhimilliselle ja sivistyneelle neuvottelutaktiikalle. Ainakin ulospäin tällainen kuva on syntynyt, vaikka mistäpä kukaan voi varmasti tietää, onko Niinistö huoneessaan huutanut naama punaisena ja kyykyttänyt viiksivallua nujertaen tämän viimeisetkin itsetunnon rippeet? En epäile etteikö tarvittavia kykyjä tällaiseenkin vaihtoehtoon löytyisi. Selvää kuitenkin on, että Baxterin eväät maajoukkueen peräsimessä oli syksyn jälkeen syöty, mutta äkkinäiset potkut olisivat tulleet järjettömän kalliiksi.

- Roolini on nyt Palloliiton apuna. Teen mitä Palloliitto toivoo uuteen vuoteen asti, Baxter kommentoi nöyränä poikana tiistaisessa lehdistötilaisuudessa. Se on onnellinen loppu kaikkien kannalta. Liitto säästää kallisarvoisia taloudellisia resurssejaan ja myös Baxter pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä jättäen samalla itsestään järkevän ja fiksun miehen kuvan. Säästetyillä rahoilla on mahdollisuus keväällä hankkia se uusi kotimainen valmentaja, joka pystyy paremmin vastaamaan suomalaisen huippujalkapallon lippulaivan haasteisiin pitkällä tähtäimellä.

Vaikka suuri unelma kisoihin pääsystä ei taaskaan toteutunut, ei voida sanoa, että Baxterin aikakausi olisi ollut kokonaan surkeaa aikaa Suomen maajoukkueelle. Se tapa, jolla kannattajat Baxteria ulos huusivat Unkari-pelissä oli ruma ja liikaa harkitsemattomaan tunnekuohuun perustunut. Mutta se taisi olla silti välttämätöntä muutoksen aloittamiseksi. Jälkeenpäin analyyttisesti tarkastellen Baxter kuitenkin onnistui käynnistämään sen kauan kaivatun sukupolvenvaihdoksen ajaen joukkueeseen sisään uusia potentiaalisia tulevaisuuden ratkaisupelaajia. Nähtäväksi jää, syntyykö heistä menestyvä joukkue.

Totta on myös se, että Baxterin projektin floppaamisessa on loppujen lopuksi kyse vain suhteellisen pienistä marginaaleista. Hyypiän keltainen kortti Chisinaussa punaisen sijaan, Hollanti-pelin läpiajojen hyödyntäminen tai vaikkapa kokonaan toisenlainen otteluohjelman neuvottelutaktiikka olisi voinut estää korttitalon romahtamisen, eikä Baxterin olisi silloin tarvinnut häpäistä itseään median edessä.

Moldovan shokkitappiosta huolimatta Baxterin aikakausi saa allekirjoittaneelta arvosanaksi tyydyttävän. Stuart Baxter antoi mielestäni parhaan kykynsä mukaan oman asiantuntemuksensa Suomen Palloliiton käyttöön ja toivottavasti tuo kädenjälki näkyy maajoukkueen mahdollisessa kehityksessä. Urheilullisesti Suomi menestyi odotetunlaisesti käytössä oleva ohut materiaali huomioiden. Baxter jätti sittenkin hyvän perinnön seuraajalleen ja osoitti lopulta sivistystyneisyyttään osaamalla irrottaa ajoissa suuremman tuhon välttämiseksi.

Lopuksi haluan vain toivottaa sinulle, Stuart Baxter, hyvää jatkoa AIK:ssa, Celticissä tai minne ikinä oletkaan matkalla. En ehkä jää kaipaamaan, mutta en muistele pahallakaan. Anteeksi, että osallistuin Unkari-pelissä moukkamaiseen ajojahtiin Pohjoiskaarteessa. Et sittenkään ansainnut sitä.

------

Ai niin, tiedotustilaisuudessa julkaistiin myös pelaajat San Marino-otteluun. Teemu Pukkia olisin kaivannut kärkeen, mutta muuten ihan hyvä ryhmä. Perparim Hetemaj`n poisjättäminen lämmittää mieltä ja toimii hyvänä esimerkkinä kaikille pikkujunnuille siitä, miten pelaajien tulee käyttäytyä valmennusjohtoa kohtaan. Nöyryyttä ja kunnioittavaa asennetta sekä muutenkin hyviä tapoja ei koskaan voi korostaa liikaa millään elämän osa-alueella. Ehkäpä Stuart Baxterkin kaatui loppupeleissä omaan sisäiseen Perpaansa?

perjantai 5. marraskuuta 2010

Suomifutiksen kannattajapörssi 2010

Urheilulehden jalkapallon huippuasiantuntija Timo Innanen listasi tällä viikolla Veikkausliigan parhaat fanit. Heti listan julkistamisen jälkeen alkoi Futisforum2:lla, tuossa kotimaisen jalkapallokeskustelun anarkistisessa mekassa, kultuuri-ihmisten kritisointi ja kyseenalaistaminen kyseistä listaa kohtaan. De gustibus non est disputandum, voisi joku sanoa?

Perjantai-illan kunniaksi päätin tehdä oman varjolistauksen, joka on tietenkin täysin omaan subjektiiviseen mielipiteeseeni perustuva ja näin ollen ei mitenkään vakavasti otettava. Jonkin verran olen kuitenkin suomifutismeininkiä tälläkin kaudella nähnyt ja seurannut, joten minulla lienee edes jonkinlainen vaatimaton perspektiivi asiaan.

Heti aluksi huomautan, että itse en lähtisi rajaamaan listausta pelkkään Veikkausliigaan vaan sieltä alemmilta sarjaportailtakin löytyy hyvää aitoa suomalaista jalkapallokulttuuria. Tässä se nyt siis tulee:

1. Stadin Kingit (HIFK)
Suvereeni ykkönen Suomessa kaikilla mittareilla. Ihailtavaa menoa ja Suomen tyylikkäintä ja äänekkäintä kannatusta. Uskomaton volyymi vaikka seura pelannut viime vuodet "vain" alasarjajalkapalloa. Voi vain miettiä kuinka suureksi ja mahtavaksi ilmiö voisi paisua, jos IFK joskus pelaisi liigaa. Kunnostautunut sekä värikkäällä kannatuksellaan, että myös vajaaälyisten piriveikkojen ja vähälahjaisten varastomiesten nyrkkihipoissa. Kestää vertailun Ruotsin sceneen myös kannattajakulttuurin niin sanotulla harmaalla alueella. Suomen ainoa ultramentaliteetin ryhmänä sisäistänyt porukka.

2. Klopit (SJK)
Hienoa pohjalaista futiskulttuuria nyt fuusioseura SJK:n puolesta. Kakkosen tasolle todella suuri ryhmä ja erittäin kiva meno katsomossa. Tifoja, soihtuja, savuja ja kunnon rehvakasta äijätouhua brittivivahteella. Kuriositeettinä mainittakoon, että ryhmä järjesti kevättalvella oman Klopit-festinsä KOMIA-turnauksen yhteydessä suurella menestyksellä. Kloppien hyvä meno ei tietenkään tule yllätyksenä, kun muistelee vanhoja 90-luvun Orange Armyn aikoja.

3. Raitapaidat (TPS)
Turkua on sanottu Suomen kulttuuripääkaupungiksi, eikä syyttä. Vuosien saatossa TPS on saanut organisoitua karnevalistiseen kannatukseen sitoutuneen porukan, joka tosin tällä kaudella ei ihmeemmin loistanut, mutta ei pettänytkään. Tärkeintä oli kai olla Turun ykkösiä? Paras suoritus tänä vuonna huikeassa cupin finaalissa. Jatkakaa samaan malliin.

4. Sinitähdet (AC Oulu)
Oulun leppoisat huumorikannattajat ottavat haltuun niin etelän liigakatsomot kuin Castrenin hornankattilan. Usko ei lopu, vaikka oma seura on pahassa taloudellisessa sillassa. Aktiivisuudeltaan ja lojaalisuudeltaan vahvaa eurooppalaista tasoa. Nämä herrasmieskannattajat eivät nyrkkiä heiluta vaan keskittyvät itse peliin. Hyvä niin. Etelä-Suomen alajaoston "Etelän pelleille" vielä erityismaininta uhrautumisesta.

5. Sakilaiset/S140 (HJK)
Sonera Stadiumin pääty-yhteistyö kehittyy vuosi vuodelta ja tarjoaa Suomen suurimmalle seuralle hyvän taustatuen. Päätyläiset ovat tunnettuja kriittisyydestään ja kääntävät herkästi takkinsa, jos pelin taso ei miellytä. Tällä kaudella siihen oli syytä vain harvoin. Potentiaalia on, mutta se pitäisi saada paremmin esiin. Pahojen poikien myllyscenessä ei taida oikein enää kulkea?

6. FCLK/Lahen Pojat (FC Lahti)
Ehkä legendaarisin suomalainen kannattajaryhmittymä. Lahdessa laulu soi ja vieraissa vit*t kaikuu. Samalla korkealla ala-arvoisella tasolla vuodesta toiseen. Divarikausi varmasti elävöittää toimintaa uusiin saavutuksiin.

7. Sinikaarti (Tampu)
Vähän sama ongelma kuin Lahdella. Kun ei tule menestystä, niin ryhmäkään ei kasva. Jäsenmäärä on tainnut kääntyä laskuun, ainakin katsomokuvien perusteella. Samat vanhat naamat pitävät kuitenkin huolen, että korkea tekemisen taso on säilynyt. Suomen parhaat Tifot edelleen.


8. UrPSupporters (UrPS)
Tampereen piirin Vitosen kummajainen. Veret seisauttavan repäisevää menoa hyvässä hengessä. On savut, soihdut, laulut ja aitoa uskoa omaan tekemiseen. Vaatii todellakin paljon enemmän munaa lähteä toteuttamaan tyylikästä kannatusta Vitosessa kuin suurten massojen superveikkausliigassa. Kapinallisen alasarjakulttuurin tienraivaaja pioneerihengessä. 10 pistettä ja papukaijamerkki!


9. KPOCrew/Banzai (KuPS)
Alamaissa ja pahasti hiipumassa ollut kuopiolainen kannattajakulttuuri sai taas tuulta alleen, kun KuPS taisteli itsensä upeasti mitaleille. Kulttuurikaupungissa odottaisi toki enemmän myös kannattajilta. Nähtävissä kuitenkin edelleen sitä kuuluisaa lupsakkaa ja hyvän itsetunnon omaavaa Savon meininkiä, jota on mukava seurata korvatulpat korvissa.

10. Siniveriset/USVA (PoPa)
Siniverisillä on ollut jo useamman vuoden ajan kunnianhimoista menoa katsomossa. Tällä kaudella Porin neuvostoidylliä on päässyt ravisuttamaan aito puolalaistyyppinen underground äärisiipi, joka myös USVA nimellä tunnetaan. Porttikieltoja on jaeltu, katsomossa on painittu ja tunnelma on ollut ajoittain hyvinkin kuumottava. Porissa ei vieraat pääse vittuilemaan. Toivottavasti toiminta tästä vielä laajenee. Kannattajapiireissä mainetta niittänyt USVA:n "partajanari" on tämän kauden jälkeen ikuinen kulttihahmo. Porissa kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä.

Lopuksi voidaan todeta, että kannattajaryhmien listaaminen paremmuusjärjestykseen on täysin turhaa ja lapsellista touhua. Jokainen taplaa tyylillään ja kaikki toiminta on tärkeää. Stadin Kingeille kuitenkin iso peukku Suomen parhaasta menosta. Muut listan sijoitukset voi jättää enemmän tai vähemmän omaan arvoonsa.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Royal-liiga tulee, oletko valmis?

Marraskuun miellyttävän pehmeä pimeys on taas laskeutunut isänmaamme ylle. Aika tuntuu pysähtyneen tai ainakin se kuluu perin hitaasti. Ei ole enää kausi käynnissä, eikä siis tiedossa sitä joka viikonloppuista matsia, jota voisi innolla odottaa. Duunipaikan lämpömittari näyttää ulkolämpötilaksi 8,6 astetta ja miellyttävän mieto kostea tuulenvire huuhtelee kivasti käsivarsiani. Olisihan sitä futiskautta voinut ehkä muutaman viikon taas jatkaa? Ainakin oikeissa futismaissa Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Venäjällä pallo pyörii vielä entiseen malliin. Hyvä niin.

Osuipa silmiini lehtiä selaillessa, että pohjoismaisten seurojen kesken pelattava Royal-liiga on jälleen palaamassa. Mielenkiintoista! Samaa liigaa kokeiltiin jo aikaisemmin harjoituskaudella pelattuna pohjoismaisten huippuseurojen turnauksena, mutta aika ei vielä silloin ollut kypsä sarjan suosiolle vaan se lakkautettiin raakileena vuonna 2007. Silloinkaan, kuten ei ilmeisesti nytkään, suomalaisia ei päästetty mukaan turnaukseen. Syynä oli se, että suomalaisilla ei silloin ollut kantaa tarpeeksi tv-rahaa mukanaan.

Tällä kertaa Royal-liigan lohkovaihe pelattaisiin tammi-helmikuussa Espanjassa tai Portugalissa ja cupvaiheen ottelut Pohjoismaissa. Mukaan kelpuutettaisiin neljä parasta joukkuetta Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Mielenkiintoista uudessa formaatissa on, että mukaan tulisi myös neljä pohjoismaiden ulkopuolista joukkuetta. Nämä paikat menevät siis mitä ilmeisimmin Venäjän, Ukrainan, Puolan tai vaikkapa Latvian kaltaisille maille, joilla on sarja tauolla kaikkein viileimpinä talvikuukausina. Olisiko myös suomalaisilla saumaa päästä mukaan? Olisiko Suomen mestari HJK kiinnostunut kansainvälisestä talvikilpailusta?

Itse luulisin, että suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet päästä sisään. Vaikea uskoa, että esimerkiksi venäläisillä suurjoukkueilla olisi kiinnostusta sitoutua maaliskuun puolelle venyvään kilpailuun. Heillä päätavoitteet ovat kotimaan sarjassa ja eurocupeissa, Royal-liiga olisi ainakin Venäjän kärkijoukkueille täysin turha kilpailu.

Suomalaisista seuroista ainakin HJK ja TPS ovat rohkeasti lähteneet hakemaan kansainvälisiä kokemuksia. TPS on useana vuonna reissannut Ruotsissa ja HJK:lla on vielä tuoreessa muistissa Moskovan CIS-cupin opetukset. Moskovan turnaus, jota kävin muuten itsekin tammikuussa katsastamassa, oli antoisa, hyvätasoinen ja se pelattiin huippuolosuhteissa upealla Olimpiskii Areenalla. Klubin osallistumista tietysti auttoi se, että veli venäläinen maksoi kaikki viulut matkoineen, hotelleineen ja ruokineen.

Vielä on epäselvää miten Royal liiga tulee vastaan mahdollisissa kuluissa. Maksetaanko esimerkiksi matkat ja majoitukset? Suomalaisille seuroille on ollut perinteisesti tyypillistä, että etelän leireillä vietetään ehkä viikko, korkeintaan kaksi. Nyt etelässä joutuisi (tai pääsisi!) viettämään aikaa useiden viikkojen, ehkä yli kuukaudenkin ajan. Tämähän on täysin normaalia toimintaa esimerkiksi ruotsalaisille, norjalaisille, venäläisille ja ukrainalaisille joukkueille, jotka eivät vietä talvella aikaa lainkaan sisähalleissa vaan harjoituskausi vietetään pitkillä leireillä etelän auringossa hyväkuntoisilla harjoitusnurmilla.

Voi hyvinkin olla, että suomalainen jalkapallo ei olisi vielä sittenkään tarpeeksi ammattimaista osallistuakseen pitkää etelän leiritystä vaativaan turnaukseen. Pelaajilla on kotimassa hoidettavanaan esimerkiksi opiskelut ja muut velvoitteet, eikä kokonaisvaltaista sitoutumista vaativa leiritys ole mahdollista. Toinen huoli on tietysti olosuhteet kotimaassa. Missä jatkokierroksien ottelut pelattaisiin? Tottakai täältä löytyy helmikuun lopussa paljon lämmitettäviä tekonurmia, jossa pelit voidaan pelata, mutta täyttävätkö niiden katsomo-olosuhteet Royal-liigan vaatimukset? Stadioneista vain Helsingin Sonera Stadium ja Kuopion keskuskenttä voisivat realistisesti tulla kyseeseen. Tuskin kukaan uskoo siihen, että Turussa saataisiin Veritaksen lämmöt päälle ja nurmi sulaksi jo helmikuussa. Sehän olisi suomalaisten mielestä härskiä energian tuhlausta. Teknisesti mahdollista se toki olisi.

Toivottavasti HJK ottaisi neuvosta vaarin ja kyselisi mahdollisuuksia päästä mukaan. Varsinkin Suomen mestarille ja muille eurocupeihin osallistuville joukkueille kansainvälisten pelien pelaaminen on paljon parempi mahdollisuus kehittyä kuin pelata Liiga Cupia pimeissä halleissa postimerkin kokoisilla vaihtelevan tasoisilla muoveilla vaihtelevan keskenkuntoisia läpeensä tuttuja kotimaisia seuroja vastaan. Jos kaikki menee hyvin, HJK saa mahdollisuuden viettää hyvin erilainen talvi.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

AC Oulun loppu lähellä

Kuten Juha Malinen jo elokuussa osasi virkkoa, on "AC Oulun loppu lähellä." Vaikka sarjapaikka varmistui upealla tavalla viimeisessä ottelussa Pietarsaaressa, ei mihinkään onnenkiljahduksiin ole Oulussa vieläkään varaa. Kukaan ei tiedä onko AC Oulua enää olemassa, kun sarjakausi ensi keväänä käynnistyy.

AC Oulusta voidaan perustellusti puhua nyky-Veikkausliigan häirikkönä ja ongelmallisimpana velkaleirinä. Vuodesta toiseen se on tullut tutuksi lähinnä ikävien asioiden johdosta. Milloin se on taistellut oikeudessa Miika Juntusen oikeuksistaan kiinnipitävää klaania vastaan, milloin on vouti kolkuttanut oveen, milloin AC on saanut ilmaista mainosta Kauppalehden prostestilistalla ja ovatpa eräät ilkeämieliset jalkapalloihmiset ehtineet ristiä joukkueen ikuiseksi AC Palkkaturvaksi. Ei siis ihme, jos tällaisessä ilmapiirissä myös urheilullinen menestys on jäänyt vaisuksi.

Harri Kampmanin hulvattomien tuhlaajapoikavuosien jälkeen Oulu palasi takaisin divariin taakkanaan miljoonan euron velat. Noita velkoja piti sitten lähteä lyhentelemään pitkäjänteisesti pistämällä menot kuriin. Suunnitelma vaikutti aluksi ihan hyvältä, mutta kun liiganoususta tuli seuralle päähänpinttymä, ei menopuolta enää saatukaan pidettyä aisoissa. Vanhoille tavoille uskollisena palkat oli hyvä maksattaa palkkaturvassa, kunhan vain liigaan päästäisiin hinnalla millä hyvällä. Liiganousu maksoi seuralle jälleen yli 300 000 euron tappiot.

Mennyt liigakausikaan ei tuonut muutosta AC Oulun kurssiin. Seuralla oli pahoja maksuvaikeuksia jo alkukaudesta, jonka johdosta oli pakko järjestää ylimääräinen osakeanti. Uudeksi suunnannäyttäjäksi ja "ammattimyyntimieheksi" palkattu Harri Kynnöskin osoittautui tyhjäksi arvaksi. Jo loppukesästä oli selvää, ettei AC Oulu saanut kerättyä edes liigan pienintä budjettia. Se on melkoinen saavutus Oulun kokoisessa kaupungissa.

En oikeastaan ihmettele AC Oulun talousvaikeuksia. Vuodesta toiseen sama hulvaton meno on jatkunut, eikä toimistopuolella kenelläkään ole ollut pitkäntähtäimen suunnitelmaa. AC Oulu on elänyt koko ajan vain päivä kerrallaan taistellen joko liiganoususta tai liigasta putoamisesta. Mitään siltä väliltä ei ole ollut. Tällainen huoleton elämäntyyli on ryvettänyt AC Oulun maineen. Tällaisessa tilanteessa niitä kallisarvoisia tukijoita on vaikea houkutella mukaan edes Harri Kynnöksen tasoisen myynnin ammattilaisen. AC Oulu voi syyttää tapahtuneesta vain itseään.

Viimeisimmät huhut ovat kertoneet, että AC Oulu Oy:n sarjapaikkaa hallinnoivaa Oulun Edustusjalkapallo ry:tä on alkanut arveluttamaan nykyinen yhteistyö. AC Oulu Oy:han perustettiin muutama kausi sitten ikäänkuin puhtaalle pöydälle, kun Edustusjalkapallo ry:n ylivelkaantuneisuus alkoi liikaa häiritä seuran varainhankintaa. Nyt AC Oulu Oy maksaa kallista vuokraa Edustusjalkapallo ry:lle siitä, että se saa pelata liigassa. Edustusjalkapallo ry lyhentää maksamattomia velkojaan näillä AC:lta saaduilla vuokrilla. Muita tuloja sillä ei edes ole.

AC Oulu Oy:n lähes romahduspisteessä oleva taloudellinen tilanne on saanut Edustusjalkapallo ry:n nyt miettimään, onko AC Oulu Oy:lla enää mahdollisuuksia suoriutua velvoitteistaan. Jos katsoo asiaa koko oululaisen jalkapallon kannalta, niin ehkä silloin AC Oulun alasajaminen ja toiminnan aloittaminen uudella nimellä voisi olla järkevää. Ja kun samasta kaupungista löytyy jo eräs liigaan himoitseva vakavarainen seura, joka sittemmin on rakentanut itselleen toimivan ulkomainosbusineksen ja on pystyttämässä omaa jalkapallohallia ja seuran klubitaloa, niin voidaan hyvin laskea todennäköisyyksia AC Oulun jatkolle. Alustavia kädenpuristuksia on kulisseissa ilmeisesti jo nähty.

Mitä ikinä tapahtuukin, niin sopii toivoa, että oululainen jalkapallo saa asiansa järjestykseen. Oli se sitten AC Oulun nimellä tai jonkun muun organisaation edustamana. Oulu on suuri kaupunki, jossa on tilaa liigajoukkueelle. Sellaiselle liigajoukkueelle, joka osaa hoitaa talousasiansa ammattimaisesti, eikä tuhlaa energiaansa naapureiden kanssa riitelyyn. Siitä on hyvä ponnistaa.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Liverpool ompi Suomi

Stu Baxter jatkaa maajoukkueen päävalmentajana, toistaiseksi, tiedotti Palloliitto eilen aamupäivällä. Tätä osattiin odottaa. Liitolla ei ole varaa irtisanoa noin kallispalkkaista kuskia. Taka-ajatuksena on ilmeisesti se, että Baxterille annetaan aikaa itse vetää oikeita johtopäätöksiä tilanteesta. Puheenjohtaja Niinistön varovaisista puheista sai sen kuvan, että Palloliitto olisi jo halukas miehen päästämään pois, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Niin sen tietysti pitää ollakin kolmen tappion jälkeen. Talvella on aikaa lämmitttää saunaa ja etsiä taloudellisesti järkevää sopupakettia. Eikä Disko-Stu kai niin tyhmä ole, että haluaisi CV:nsä täyteen sontaa.

Kieltämättä olen ollut jopa vähän yllättänyt siitä, kuinka voimakkaasti kannattajat ja media ovat ottaneet kantaa Mr.Baxteriä vastaan. Odotuksiin nähden maajoukkueella on toki mennyt huonommin kuin neutraalisti olisi voinut uskoa, mutta kuka oikeasti odotti kisapaikkaa ennen karsintoihin lähtöä? Ennen Belgia-peliä näiden karsintojen piti olla vain välikarsinnat, jossa ajetaan uudet miehet sisään. Odotukset vain kovenivat liikaa tuon sinänsä komean harjoitusmaaottelusta saadun voiton myötä.

Jos on vähääkään realistinen ja reilu, niin ei viiksivallua voi kaikesta syyttää. Suomen materiaali ei vaan ole riittävä, varsinkaan nykyään. Unkari-pelissä se toki olisi saattanutkin riittää, jos kentällä olisi alusta asti olleet eri miehet. Tai sitten ei? Kuka muuten keksi ottaa sen Moldovan vieraissa avausmatsiksi? Paha virhe. Suomen realistinen tavoite on lohkon kolmas sija, mikä ei edelleenkään ole mahdotonta. On harmillista, että nykyisessä tilanteessa media ja kannattajat tuhlaavat kaiken energiansa toissijaisiin asioihin. Baxterin savustaminen ei varmaankaan ole ykkösasia suomalaisessa jalkapallossa.

Selvää kuitenkin on, että suomalainen maajoukkuefutis on pahimmassa lamassa sitten 1990-luvun. Koska viimeksi karsinnat ovat olleet ohi kolmen avauspelin jälkeen? Ongelma ei tietenkään ole yksittäinen pilalle mennyt karsinta vaan se, että maajoukkueen menestymättömyydellä voi olla vaikutuksia myös maajoukkueen ulkopuoliseen toimintaan. Toivotaan, että uusi tilanne voi vapauttaa piileviä voimavaroja, jolla toimintaa voidaan kehittää entistä paremmaksi. Nyt viimeistään on osattava katsoa kokonaisuutta uusista näkökulmista. Toivottavasti kannattajilta ja medialta riittäisi kannustusta Palloliiton vaikealle savotalle, eikä vain pelkkää populistista pottuilua.

Ensimmäinen haaste on talous. Palloliitto oli budjetoinut paljon enemmän yleisötuloja kuin nyt tullaan saamaan. Entä miten reagoivat Palloliiton yhteistyökumppanit? Saadaanko rahaa sisään yhtä paljon kuin ennenkin? Nämä tekijät voivat pahimmillaan heijastua myös kotimaiseen liigaan, junnumaajoukkueiden tekemisiin ja nuorten pelaajien kehittämiseen. Joudutaanko kehitysprojektit laittamaan nyt jäihin? Riittääkö tulevina vuosina sittenkään rahaa liiton kaavailemiin nuorten päätoimisiin valmentajiin? Tai miten käy liigaseuroille luvatuille olosuhdetukirahoille? Jääkö paljon kohutut kenttäpeitteet nyt hankkimatta, kun veteraanimaajoukkue mokasi? Elämme kovia aikoja.

Toinen kiinnostava aspekti Palloliiton kriisissä on kannattajakulttuurin tulevaisuus. Jo useiden karsintojen ajan maajoukkuetta on seurannut uskollinen SMJK:n kannattajaryhmä, joka ollut Huuhkajille kuin kahdestoista pelaaja. Tuo ryhmä on pikkuhiljaa kasvanut lähes 2000 ihmisen armeijaksi ja esimerkiksi Rotterdamissa se dominoi suvereenisti MM-finalistin stadionilla. Mutta miten käy nyt, kun menestystä ei enää tulekaan? Kääntyykö koko homma itseään vastaan vai alkaako Pohjoiskaarre kuihtumaan ja uuden vuosituhannen positiivinen kannatuskulttuuri kuolee? Pelataanko loput pelit tyhjille stadioneille, eikä ketään kiinnosta? Hyviäkin puolia kannattajakulttuurin kuolemasta voisi toki seurata. Ainakaan siinä tapauksessa joukkueen kokemat ulkoiset paineet eivät olisi enää yhtä suuria.

Tilanteen synkkyyttä ei kuitenkaan pitäisi liioitella. Parhaimmillaan Palloliiton lama-aika on hyvä mahdollisuus puhdistaa ilmaa ja kääntää suomifutiksen kelkka uuteen nousuun. Unkari-tappio voidaan nähdä vapauttavana kokemuksena, vaikka lopullinen vapautuminen vaatii tietysti aikansa. Parasta olisi, että kun kevätaurinko alkaa jälleen lämmittämään peräpohjolan miesten naamaa, olisi maajoukkueen uusi kuski selvillä. Kuski, joka osaa ajaa Suomen kovaa ja korkealle. Kesäkuussa Ruotsia vastaan aloituskokoonpanosta löytyy toivottavasti monta uutta pelaajaa, joita ei nähty tiistaina Unkaria vastaan. Heitä kannustaa Råsundalla monituhatpäinen positiivinen SMJK, joka ei enää tuhlaa energiaansa valmentajan ajojahtiin.

Kaikille seuroille ja maajoukkueille sattuu joskus suvantovaiheita. Mikään joukkue ei voi vuodesta toiseen pelata hyvin. Ei edes suomalaisten suosikkiseurajoukkue Liverpool. Myös valmentajat erehtyvät joskus. Silloin pitää reagoida ja tehdä muutoksia. Kun sarjat on pelattu loppuun, nähdään missä kohtaa taulukkoa Liverpool ja Suomi ovat. Se mitä tapahtuu kulisseissa, on ratkaisevaa.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

"Iivana Julma" riehui Genovassa

Serbia hävisi sensaatiomaisesti viime perjantaina kääpiömaa Virolle maalein 1-3. Tuo tappio on yksi Serbian jalkapallohistorian noloimpia hetkiä. Serbian jalkapalloliitto ajautui hetkessä kriisitunnelmiin. Mutta pahempaa oli vielä luvassa. Eilen Genovassa serbialainen kansanluonne näytti pimeimpiä alkukantaisia puoliaan, kun vieraskannattajat järjestivät yhden viime aikojen pahimmista mellakoista eurooppalaisessa jalkapallossa. Soihdut lentelivät kentälle, Albanian lippu poltettiin, stadionin irtaimistoa tuhottiin villisti ja lopulta peli jouduttiin peruuttaamaan. Myöhemmin serbit ottivat yhteen carabinierin kanssa. Serbian liittoa odottaa vakavat sanktiot ja pahimmillaan sulkeminen kansainvälisestä jalkapallosta. Kuten belgradilainen Blic-sanomalehti ehti jo ennakoimaan, on pienessä nousussa viime aikoina ollut serbialainen jalkapallo tapauksen myötä taantumassa takaisin keskiajan pimeyteen.

Mikä ihme saa sitten serbikannattajat riehumaan tuolla tavalla tavallisessa karsintamaaottelussa, joka ei yleensä herätä suuria tunteita puoleen tai toiseen? En usko, että perjantain Viro-tappiolla oli ollenkaan osuutta asiaan. Luonnollinen selitys on tietysti kovan maineen hankkiminen ultrakulttuurin synnyinmaassa Italiassa. Tämän jälkeen serbit ovat taas otsikoissa ja saavat varmasti omissa underground-piireissään arvostusta.

Se ei kuitenkaan ole tärkein syy. On selvää, että taustalla on paljon kannattajien tyytymättömyyttä ja vihaa jalkapalloliittoa ja Serbian sisäministeriötä kohtaan. Nuo tahot ovat viime aikoina voimakkaasti lähteneet ajamaan huliganismin vastaista kovaa linjaa. Valittu linjaus on vaikeuttanut ja leimannut kannattajien toimintaa kaikilla tasoilla. Maajoukkueen sulkeminen karsinnoista olisi suloinen kosto niille kannattajakulttuurin ääriliikkeen miehille, jotka ovat kokeneet oman asemansa uhatuksi.

Eilisessä pelissä näkyi katsomossa paljon Delije-kannattajaryhmittymän tunnuksia ja joukkoa näkyi johtavan Ivan Bogdanov mustassa kommandopipossaan. Punaisen Tähden kannattajiin viittaa myös se, että ennen ottelua serbikannattajat hyökkäsivät maajoukkueen bussiin ja uhkasivat naapuriseura Partizaniin loikannutta maalivahti Vladimir Stojkovicia sillä seurauksella, että mies joutui käymään sairaalassa ja lopulta kieltäytyi pelaamasta illan ottelussa.

Katsomossa serbien sikailua johtanut Ivan Bogdanov kuuluu Punaisen Tähden Ultra Boys-ryhmittymään. Valtionsyyttäjä Slobodan Radovanovic ja Serbian perustuslakituomioistuin onkin jo aiemmin ehdottanut 14 ääriryhmittymän, mukaan luettuna kyseinen Ultra-boys, toiminnan kieltämistä. Asiaan tullaan saamaan todennäköisesti selvyys vuoden loppuun mennessä. Tällä menolla tuo ehdotus tulee varmasti menemään läpi. Näiden äärijärjestöjen jäsententen on todettu muuan muassa syyllistyneen toimittajien pahoinpitelyihin ja viimeksi viikonloppuna Gay Pride-kulkueen sabotaasiin Belgradissa.

Kuten Italiassa myös Serbiassa kaarteiden kannattajakulttuuri on ajautunut viranomaisten kanssa kahnaukseen. Poliisin naaman soihdulla grillanneen Uros Misicin 10 vuoden linnatuomio on yhdistänyt eri seurojen toimijoita yhdeksi rintamaksi. "Oikeutta Uros Misicille" onkin nykyisin laaja kansanliike, joka kritisoi Serbiaa oikeusvaltiona ja arvostelee kannattajakulttuurin vaikeuttamista ja kriminalisoimista. Eiliset kuvat Genovasta voidaankin siis nähdä viranomaisten ja äärikannattajien huonoista suhteista kumpuavana turhautumisena.

Näyttää siltä, että mellakka oli etukäteen Belgradista tilattu ja siiheen liittyy ehkä laajempia poliittisia intohimoja. Serbian kansan syvät rivit eivät katso hyvällä hallituksensa lähentymisyrityksia länteen ja halua liittyä Euroopan Unionin jäsenmaaksi. Homokulkueen sabotoiminen viikonloppuna Belgradissa ja Heysel-tason mellakka Italiassa on omiaan vesittämään EU:n parantunutta Serbia-kuvaa. Serbialaisen eliitin aloittama lähentymisprosessi EU:hun uhkaa nyt hidastua näiden tapausten johdosta. Ääriryhmittymät ja suuri osa serbialaisista olisi varmasti tyytyväisiä, jos niin käy.

Vielä olisi yksi salaliittoteoria. Voisiko olla niin, että paikalliskilpailija Partizanin UCL-menestys haluttaisiin Punaisen Tähden kannattajien toimesta likvidoida? Punainen Tähti, joka on entinen Euroopan Mestareiden Cupin voittaja, ei ole enää vuosiin saavuttanut mitään urheilullista menestystä Euroopassa ja sen talous on ollut huonossa tilassa. Katkeroituneet Zvezda-kannattajat voivat saada balsamia haavoihinsa, jos Euroopan jalkapalloliitto Uefa asettaa tapauksen johdosta vakavimmat mahdolliset sanktiot ja sulkee kaikki serbialaiset joukkueet omasta kilpailutoiminnastaan. Tämä teoria on täysin hatusta vedetty, mutta voi hyvinkin olla totta. Se olisi ikävä yllätys Medolle ja kumppaneille.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Etsintäkuulutus: missä olet Medo?

Nuorena poikana turvapaikan Suomesta saanut ja myöhemmin Suomen kansalaiseksi päässyt Medo Kamara on hukassa. Mies siirtyi kesällä HJK:sta serbialaisen Partizan Belgradin riveihin ja eteni heti avauskokoonpanoon Championsliigassa. Tämä huomioitiin myös Sierra Leonen jalkapalloliitossa ja kutsu karsintaotteluun Etelä-Afrikkaa vastaan postitettiin Serbiaan. Tästä kutsusta uutisoitiin muutama viikko sitten myös Partizanin kotisivuilla, mutta silloin Medo ei ollut vielä varma haluaako edustaa entistä kotimaataan. Medolle on myönnetty Suomen kansalaisuus ja jos Palloliitto anoisi erityislupaa, saattaisi miehellä olla käyttöä myös Huuhkajien paidassa.

Nyt viikonloppuna Sierra Leone pelasi tasapelin Etelä-Afrikkaa vastaan ja huhut Medon pelaamisesta ovat valloillaan. Tässä uutisessa Medo on päässyt jopa kuvateksteihin asti, mutta sokea reettakin näkee, että kyseessä ei ole Medo. Hankalaksi asian tekee, että mitään luotettavaa lähdettä ei ole vielä löytynyt ottelun kokoonpanoista. Serbialainen mediakin on mennyt halpaan ja siteeraa Medon maajoukkuedebyyttiä varmaksi: Partizanovac odličan na debiju.

Goal.comin ennakossa Medon nimeä ei näy pelaalistoissa. Olisiko sittenkin niin, että Medo on viitannut kintaalla vanhalle kotimaalleen ja istuu tälläkin hetkellä jossain belgradilaisessa lähiökuppilassa juomassa kahvia? On perin kummallista, että nykyisenä median ylivallan aikana Afrikan jalkapalloliiton alaisesta virallisesta karsintapelistä ei ole löydettävissä minkäänlaista luotettavaa tilastotietoa. Etelä-Afrikan Ylekin epäonnistui televisoinnissaan johtuen huonosta säästä. Nyt voisi joku Medon kaveri laittaa tekstaria Serbian miehelle tai kysyä asiaa edes facebookissa? Me emme pyydä, me vaadimme: huhuilta on leikattava siivet.

Sitten kun asia joskus toivottavasti ratkeaa, niin Palloliitossa olisi hyvä olla hereillä. UCL-tason nuori timantti on sen verran loistava pelimies, että erityislupaa on haettava heti FIFA:lta. San Marino-ottelu voisi olla sopiva paikka ajaa sisään maajoukkueeseen suomalainen huippuammattilainen, jos se ei ole liian myöhäistä? Se selviää, kun Medo palaa takaisin Facebookin ääreen Sierra Leonesta tai belgradilaisesta lähiöbaarista biljardia pelaamasta.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Ikävä lokakuu?

"Syksyn tuulissa hiljenemme
pisaroina muistot putoilee
pilvet matelevat ylitsemme
kaikki värit taittuu harmaaseen...
...Taas syksy tää mut yllättää
ei kesän muistot mieleen jää."


Näin lauloi taannoin semilegendaarinen Jyväskylän ylpeys Hausmylly kappalessaan Ikävä lokakuu. Siellä samassa Jyväskylän lokakuussa pelaa huomenna kullista myös Helsingin Jalkapalloklubi, joka ei ole heinäkuun helteiden jälkeen voittanut kuin vaivaiset kaksi ottelua(MIFK ja FC Lahti). Tänä aikana se on hävinnyt viidesti ja tasureitakin on kertynyt neljä. Tilastot kahdelta viime kuukaudelta eivät siis missään nimessä näytä hyvältä, kun vielä kesällä näytti siltä, että Klubi marssii ylivoimaiseen mestaruuteen. Näillä esityksillä HJK:n paikan ei todellakaan tulisi olla liigan kärjessä.

Kärsitäänkö Töölössä nyt eurokrapulaa vai mistä Klubin omituinen syysrämpiminen oikein johtuu? Aluksi voidaan tietysti suunnata katseet keskikentän keskustan ongelmiin, joista puhuttiin paljon jo Europelien aikaan. Oli suuri virhe luottaa siihen, että pappaosasto Janne Saarinen ja Aki Riihilahti pysyisi kunnossa. Saarinen on viettänyt lähes koko kauden kesämökillä, eikä peliminuutteja ole kertynyt kuin muutama hassu. HJK:n strategiassa tulisikin tulevina vuosina harkita terveysongelmaisten paluumuuttajien haalimisen järkevyyttä ja käyttää seuran vähäiset resurssit tarkemmin.

Lopulta keskikentän rappion kruunasi Medon myynti Belgradiin. Tuo siirto osoitti kuinka hyvästä pelaajasta oikein oli kysymys. Vielä siirron aikaan tilanne sarjataulukossa näytti hyvältä, mutta ei enää. Työjuhtana tunnettu Cheyne Fowler ja Medoa korvaamaan vuokrattu Dema ovat yksinkertaisesti liian heppoisia pelaajia Klubiin, kun rinnalla ei ole paikkaamassa Medon kaltaista ammattilaista. Voi myös ihmetellä, miksi ihmeessä HJK päästi varsin kehityskelpoisen ja potentiaalisen keskikenttämiehen Alex Ringin loppukaudeksi lainalle vihollisen leiriin Tampereelle? Luulisi, että alkukaudella jo taitojaan väläytelleestä Ringistä olisi ollut paljon enemmän apua HJK:n peliin kuin kehnon peliajatuksen omaavasta ja muutenkin pelaajana melko rajoittuneesta Demasta.

Radikaali muutos tuli syksyn aikana myös keskuspuolustukseen, kun HJK:n kokenein toppari Mathias Lindström palasi sairastuvalta hyvin harjoitelleena. Muurisen luotto Masseen oli niin kova, että mies heitettiin suoraan avaukseen kesken kiivaimman mestaruustaiston. Jälkikäteen voidaan spekuloida sitä, oliko tuo ratkaisu sittenkin liian hätäinen? Keskikentän keskustan vaihtuminen ja saman aikaisesti Magnussonin syrjäyttäminen topparin paikalta ei todellakaan lisännyt joukkueen itseluottamusta. Vaikka Magnussonillakin oli omat ongelmansa, niin ainakin omasta mielestäni ruotsalainen toi tiettyä rauhallisuutta ja varmuutta HJK:n pelaamiseen. Nyt tuo keväällä ja kesällä näkynyt tasapainoisen joukkueen yleisilme on lähes kokonaan kadonnut. Klubin peli pyörii selvästi epävarmemmin ja on rikkinäisemmän näköistä kuin alkukaudella. Se on näkynyt myös tulostaululla.

Vaisuista otteista huolimatta Klubin liigajohto näytti pitkään vakaalta, kun samaan aikaan FC Honka sössi tärkeitä otteluitaan ja näytti ottavan kiinnityksen kauden suurimmat puppelit -pokaaliin. Iltojen hämärtyessä ja ilmojen viiletessä HJK:n kausi alkaa kuitenkin saamaan pahasti honkamaisia piirteitä. Vaikka periaatteessa HJK:lla on matkaa vain kolme pistettä mestaruuden varmistamiseen, tulee se olemaan äärimmäisen vaikean työn takana.

Jyväskylässä HJK on pitkästä aikaa aidosti selkä seinää vasten pakkovoiton edessä. Kovinkaan monelta kannattajalta ei löydy enää suurta uskoa siihen, että HJK:lla olisi otteluissa TPS:ää ja Tampua vastaan suuriakaan mahdollisuuksia kolmeen pisteeseen. JJK-peli on mestaruuden kannalta ratkaiseva. Jos lauantaina jäädään Jyväskylässä tasapeliin, ottaa TPS vahvan kiinnityksen kultamitaleihin. Toki silloin myös Hongalla olisi mahdollisuus ryhdistäytyä ja välttää ikävä lokakuu.

torstai 16. syyskuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, Osa 11

Osa 11: En tahdo siihen vankilaan

Kari Lehtola painoi pitkää päivää niin Keskuskentän katsomossa kuin Pietarsaaren kaupunginhotellin käytävillä ja Jopin asuttamassa hotlahuoneessa. Lehtola oli hyvin tietoinen, että hänen aikansa oli rajallinen. Jopin oikeudenkäynti alkaisi pian, joten evidenssiä Jopin syyttömyydestä kaivattiin pikaisesti. Silti selvitysmies Lehtola vaati itseltään täydellistä työotetta. Mikään nurkka ei saanut jäädä penkomatta, yksikään teoria ei saanut jäädä testaamatta, kun hän syväluotasi ja puntaroi tapahtunutta inhimillistä tragediaa, josta oli eskaloitunut suuri erehdys.

Oli kulunut jo viikko murhan tapahtumahetkestä, kun Jopin sellin oveen koputettiin. Se oli ylikomisario Makkonen.
-Tulin ilmoittamaan, että oikeudenkäyntinne alkaa tänään. Pojat ovat saaneet kerättyä sen verran vahvan evidenssin, että juttu oli mahdollista viedä syyttäjälle. Teitä syytetään murhasta. Pukekaa yllenne. Kohta lähdemme Pietarsaaren raatihuoneelle, jossa oikeus kokoontuu päättämään tuomiostanne. Varaudu siihen, että kakku voi olla pitkä.
Tuossa vaiheessa Jopi oli maansa myynyt mies. Hän oli varma, että Mimmu ei hänenlaistaan linnakundia enää katselisi.

Jopi astui ulos Pietarsaaren raatihuoneen edessä mustan maijan asiakasosastolta. Hänen kätensä olivat käsiraudoitettu ja häntä kohdeltiin kuten vakavaan rikokseen syyllistynyttä Pohjanmaalla kohdellaan. Ystävät, tutut, työtoverit ja muut kansanmiehet katselivat torilla ihmeissään, kuinka entinen kunnioitettu pietarsaarelainen talutettiin oikeuden eteen kuulemaan tuomioonsa. Se oli menoa nyt, ajattelivat useimmat.

Juuri kun Jopia talutettiin rappusissa sisään raatihuoneelle, kuului takavasemmalta kova huuto:
-Seis! Stop! Jopia ette vie! Olen löytänyt oikean syyllisen! Oikeudenkäyntiä ei saa aloittaa!
Se oli tuohtunut ja hengästynyt Kari Lehtola, joka oli viime hetkellä kaahannut raatihuoneen pihalle Hummer H2:llaan ja hänellä oli mukanaan se kaikki todistusaineisto, joka todistaisi Jopin syyttömäksi. Sisällä oikeussalissa Lehtola selvitti asiat syyttäjän kanssa niin, että oikeudenkäyntiä lykättäisiin ainakin huomiseen. Se riittäisi hänelle syyttämättäjättämispäätöksen läpisaamiseksi.

Iltapäivällä asiat olivat tulleet siihen pisteeseen, että ylikomisario Pertti Makkonen koputti nöyrästi Jopin sellin oveen ja avasi oven.
-Kuules kloppi. Mä olen kauhean pahoillani tästä kaikesta. Me tehtiin pikkuinen virhearvio. Sinä olet nyt vapaa mies.
Jopi pomppasi pystyyn ja tuuletti villisti:
-Jesh, jesh, mä tiesin sen että oon syytön!
Jopin riemulla ei ollut rajoja ja niinpä hän lurautti voiton kunniaksi pienen laulun rempautuksen:
”Mua naapurit haukkuu
Kun yö on rauhaton
Mut eihän mul oo koiraakaan

Talon seinissä paukkuu
Kun ovelleni on
Taas joku tullut kuolaamaan

Sä raukka sorruit rakkauteen
Jo ensimmäiseen asteeseen
Mä aiemmin sua varoitin
Oon melkein syytön syytön syytön syytön

En tahdo siihen vankilaan
Syyttömän sydän kahlitaan
Mä pidän sen mun vapauden
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin

Mulle poliisi näyttää:
Hei liiku hitaammin
Mut eihän mul oo autookaan

Täytyy jalkoja käyttää
Et pakoon pääsisin
En halua sua saattamaan

Sä raukka sorruit rakkauteen
Jo ensimmäiseen asteeseen
Mä aiemmin sua varoitin
Oon melkein syytön syytön syytön syytön

En tahdo siihen vankilaan
Syyttömän sydän kahlitaan
Mä pidän sen mun vapauden
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin

Sä raukka sorruit rakkauteen
Jo ensimmäiseen asteeseen
Mä aiemmin sua varoitin
Oon melkein syytön syytön syytön syytön

En tahdo siihen vankilaan, ei
Mä pidän sen mun vapauden
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin

Sä raukka sorruit rakkauteen
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin!”


Sellistä vapauduttuaan Jopi tapasi Kari Lehtolan, jonka kanssa hän joi kaupunginhotellin ravintolassa lattet. Jopi kyseli hieman hämmentyneenä Lehtolalta tämän tutkimuksista.
-Olet sinä kyllä ihme jätkä, kertakaikkiaan! Miten ihmeessä sait mut vapaaksi?
-Juttu oli tosiaan kinkkisempi kuin osasin odottaa. Lopulta kun juttu lähti aukeamaan, niin olin varma, että saisin kerättyä vaadittavat todisteet ajoissa.

Lehtola alkoi tarkemmin selittämään syyllisen paljastumiseen johtaneita yksityiskohtia:
-Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli huoneesi vessanpöntössä olleet jarrutusjäljet. Kun analysoimme ne, huomasimme, että ne olivat juuri samanlaiset jarrutusjäljet, jotka jäävät kun ihminen syö Korv Göranin grilliruokaa. Kertomasi mukaan et ollut silloin syönyt grillillä vaan O´Learys lounasravintolassa, joten niiden oli pakko olla jonkun muun tekemät. Testasimme asiaa myös sinulta ottamallamme ulostenäytteellä ja niiden tekemät jarrutusjäljet olivat täysin erilaiset.
Jopi ihasteli maestron nerokkuutta ja halusi kuulla lisää todisteista.
-Toinen asia johon kiinnitin huomiota oli huoneestasi löytyneet jäämät, jotka olivat tyypillisiä räjähteille. Tiesimme siis tässä vaiheessa, että henkilö, joka oli kähveltänyt sukutikarin huoneestasi, oli käynyt Korv Göranilla syömässä ja hänellä oli räjähdeainetausta. Kun vielä mainitsit meille putkimiehen käynnin, niin kellot alkoivat soida ja osasimme yhdistää johtolangat yhteen. Syyllinen oli siis puolalainen Piotr Stanislawsky, jolla oli räjähdysainetaustaa Legia Varsovan ultrista. Lisäksi Piotr on nyt tunnistettu Korv Göranin valvontakamerakuvista.

Huuli pyöreänä Jopi kuunteli Lehtolan tykitystä. Hän ei voinut ymmärtää, että tällaista olisi voinut Pietarsaaren lintukodossa tapahtua. Se pisti jälleen kerran miettimään kuinka ihmeellinen tämä (jalkapallo)maailma oikein on.
-Mutta miksi ihmeessä joku polakki haluaa tulla Pietarsaareen tappamaan vaasalaisen futiskatsojan?
-No, se minuakin ihmetytti. Mutta motiivi on hyvin ymmärrettävä. Muistatkos vuoden 1996? Silloin FC Haka pelasi Uefa Cupissa Legia Varsovaa vastaan. Vaasalaisten mobi oli tullut Valkeakoskelle haastamaan Legian ultria ja onnistuivatkin. Piotr Stanislawsky sai silloin ensi kertaa kunnolla päihinsä vaasalaisten toimesta. Aina näihin päiviin asti hän hautoi kostoa ja sai siihen mahdollisuuden soluttautumalla putkimieheksi Pohjanmaalle. Tekijä sai salakavalasti tuikattua tikarin uhriinsa, kun vieraskatsomossa syntyi Jaron maalin jälkeen rähinää, jonka jälkeen sinä aivan epäonnekkaasti kaaduit uhrin päälle ja sait kaikki syytökset itseesi. Loppu onkin sitten historiaa. Korostaisin kuitenkin, että tässä murhassa ei pitäisi puhua inhimillisestä erehdyksestä, vaan järjestelmäerehdyksestä, järjestelmävirheestä.

Niin se vain oli. Murha oli selvitetty, Jopi pääsi nauttimaan vapaudesta ja vihdoinkin varaamaan paluuliput omaan rakkaaseen Englantiinsa. Tehtävä Suomessa oli päättynyt. Juuri kun Jopi oli kaikessa rauhassa hörppimässä Helsinki-Vantaalla cappucinoa konetta odotellessa, niin puhelin yllättäen soi:
-Terve, Julle täällä. Kuulin et sulla oli ollu pientä probleemii. Mut no hätä, asia selvis. Soitin sulle vaan kiittääkseni. Sä teit ihan käsittämättömän hyvää duunia. Vaasalaisten sikailut peleissä on vähentyneet jo 65% ja viimeisimmän mielipidekyselyn mukaan Perussuomalaisten kannatus Vaasan vaalipiirissä on pudonnut 5,3%:iin. Se on loistava saavutus. Haluisitko heittää meille keikkaa ens kesänäkin?
-Kiitti pomo, mut mun paikkani on ihan jossain muualla. Mä olen sielultani kirjailija ja journalisti, en mikään salapoliisi action man.
-Okei, mä ymmärrän. Mut soittele ihan koska vaan, jos tulee asiaa. Hyvää jatkoa sulle. Tulen aina olemaan kiitollisuuden velassa.
-Tattista vaan. Hyvät jatkot myös sinne Pöllöliittoon.

Muutaman tunnin päästä Jopi haistelikin jo Swindonin mietoja savukaasuja ja olo oli juhlavan kotoinen. Vastassa Swindonin rautatieasemalla odotti vaimo Mimmu, joka oli kovin onnellinen jälleen näkemisestä.
-Mä olen niin ylpeä susta, Jopi-rakas! Miten matka meni?
-Ihan hyvin. Ei siis mitään ongelmia. Kiva olla takaisin sumusaarella.
Jopi ei edelleenkään aikonut paljastaa mitään nolosta putkakeikastaan. Todellisena vanhanliiton miehenä hän kyllä pystyisi rehdisti tunnustamaan pettämisen(ei tosin nykyisen puolison kanssa eläessä), ylinopeuden ajamisen, pimeästi maksetun remontin tai tapahtuneet känniörvellykset, mutta tämän hän pitäisi omana tietonaan. Ehkä niin oli parempi.

Loppu!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 10

Osa 10: Tunnon taakan alla

Vain viisi tuntia oli kulunut Eetos Arkulle suunnatusta avunpyynnöstä, kun musta Hummer-H2 kaarsi Pietarsaaren poliisiaseman pääsisäänkäynnin eteen. Mies mustassa ja kalliin näköisessä poplarissa tummat aurinkolasit silmillään astui ulos autosta ja pyysi päästä Jopi Satrovaaran pakeille. Pienen neuvottelutuokion jälkeen lupa heltisikin, sillä tuo mies oli sangen arvostettu legenda myös Pietarsaaren poliisin keskuudessa. Jopia pyydettiin tulemaan vierailuhuoneeseen kuulemaan mitä tuolla mystisellä laupiaalla samarialaisella oli asiaa.

Jopille oli melkoinen shokki, kun hän näki kuka tuo mies lasisermin toisella puolella oli. Hän oli törmännyt samaan vekkuliin jo aikaisemmin. Tuon miehen monessa liemessä keitetty yliprofessionaalinen habitus sai toivon taas palautumaan Jopin ajatuksiin.
-Minun nimeni on Kari Lehtola. Sain toimeksiannon huomattavalta taholta tutkia yksityisesti sinun juttuasi. Vaikuttaa siltä, että ystäväsi ovat vakuuttuneita syyttömyydestäsi. En yleensä tee näitä keikkoja, mutta rahallinen korvaus ja usko oikeudenmukaisuuteen sekä totuuden edistämiseen sai minut tarttumaan tähän jo yhteiskunnallisestikin tärkeään tehtävään. Nyt voisit kertoa minulle mahdollisimman tarkasti mitä on tapahtunut, missä ja milloin?

Jopi selitti tapahtumat viimeiseltä viikolta kaikkine yksityiskohtineen hyvin tarkasti Kari Lehtolalle. Lehtola otti tiedot äärimmäisen tarkasti ylös ja oli hyvin päättäväisen näköinen kaikessa ammattimaisuudessaan. Vaikka tilanne oli Jopin kannalta varsin lohduton, ei se estänyt häntä jälleen vaihtamasta muutaman sanasen Estonia-casesta. Hänestä oli vapauttavaa saada vaihtaa kuulumisia sellaisenkin megajulkkiksen kanssa kuin Lehtola on. Kohtaaminen pisti jälleen kerran miettimään kuinka ihmeellinen tämä (jalkapallo)maailma oikein on.

Seuraavat päivät Pietarsaaren tutkintovankeudessa olivat Jopin kannalta raastavia. Hän oli soittanut Mimmulle ja kysellyt kuulumisia, mutta mitään hän ei omasta pikkuongelmastaan uskaltanut kertoa. Hän ei halunnut huolestuttaa omaa rakastaan vaan uskoi loppuun asti, että ammattimies Lehtola auttaisi hänet pois tästä sydäntä raastavasta tilanteesta. Päivät sellissä kuluivat armottoman hitaasti ja Jopin uskokin alkoi jo loppumaan, mutta sitten, kolmen päivän odotuksen jälkeen, Jopille oli taas vieraita poliisiaseman vierailuhuoneessa. Lehtola ja Tero Pakolainen olivat tulleet kertomaan uutisia.

Selvitysmiehen tittelillä operoinut Lehtola meni suoraan asiaan:
-No nyt on sellainen juttu, että tarvitsemme sinulta ulostenäytteen. Tämä on erityisen tärkeää jutun selvittämisen kannalta.
Jopi ihmetteli Lehtolan puheita, mutta teki työtä käskettyä ja kävi nopeasti wc:ssä pyöräyttämässä tortut bulgarianjugurttipurkkiin, jonka hän sulki elmukelmulla tiiviiksi paketiksi. Tuon jälkeen Jopi meni vielä Lehtolan luo kuulemaan, josko maestrolla olisi vielä muita pyyntöjä.
-Minulla olisi vielä yksi kysymys sinulle, Jopi. Kerro minulle, onko hotellihuoneessasi käynyt vieraita ihmisiä?
Jopi mietti hetken ja pudisti päätään.
-Ei, ei siellä ole käynyt ketään muita kuin minä. Sekä tietysti ehkä siivooja on käynyt.
-Selvä. Eiköhän me näillä tiedoilla päästä taas eteenpäin.

Juuri kun Lehtola ja Pakolainen olivat poistumassa Jopin luota, muistui Jopin mieleen eräs seikka.
-Hei, odottakaa vähän. Kävi siellä mun huoneessa se yksi putkimieskin. Vaikka onko tuolla nyt mitään merkitystä?
-Jokainen yksityiskohta on tärkeä jutun ratkeamisen kannalta.
Ja niin he lopulta poistuivat Jopin luota tutkimaan Keskuskentällä tapahtunutta mysteeriä ja syytetty jäi yksin odottamaan ratkaisua.

Kuriositeettinä kerrottakoon, että Jopilla alkoi olemaan nyt pinna erittäin tiukalla ja hän jostain syystä alkoi osittain jo epäillä omaa syyttömyyttään. Entäpä jos se olisi sittenkin ollut hän itse? Tuo tilanne masensi häntä, mutta niin vain jostain sai hän vielä löydettyä hiipumaisillaan olevaa toivon kipinää. Vaikka Jopi ei mielestään ollut erityisen uskovainen, sai tämä mielipuolinen tilanne hänet turvautumaan Jumalaan. Mielessään hän hyräili vanhan lestadiolaisen saarnamiehen Väinö Havaksen sanoittamaa virttä 291:
”Kun tunnon taakan alla
kristitty vaikertaa
ja tiellään vaikealla
apua odottaa,
saa silloin luottavasti
hän synnit tunnustaa
ja rippi-isältänsä
hän synninpäästön saa.”

Jatkuu...

torstai 9. syyskuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 9

Osa 9: Syyllinen kunnes toisin todistetaan

Jopi näppäili Pietarsaaren poliisiaseman asiakaspuhelimeen parhaan ystävänsä Tero Pakolaisen työnumeron ja hetken päästä puheluun vastattiin:
-Tero Pakolainen AS Urheilu, kuinka voin auttaa?
-Morjens vanha kuoma. Täällä on Jopi. Onko sulla kauhea kiire siellä? Olen nimittäin aika pahassa lirissä ja tarvitsisin vähän apua sulta.
-No ei tässä suurempaa kiirettä. Kirjoittelin tässä juuri jälleen uutta herjausartikkelia Helsingin Jalkapalloklubista. Eli samaa paskaa kuin aina ennenkin. Mitä sinun asia koskee?
-No tätä on vähän vaikea selittää. Olen ilmeisesti murhajutussa pääepäilty. Pystytkö millään tulemaan Pietarsaareen pariksi päiväksi? Tarvitsen pätevää asianajajaa. Olet juuri sopiva henkilö siihen.
Hetken aika asiaa mietittyään Tero myöntyi ehdotukseen:
-No kai se on pakko auttaa miestä mäessä. Kaveria ei jätetä.

Jopin lopetettua puhelun hän meni takaisin ylikomisario Pertti Makkosen pakeille kuulusteluhuoneeseen. Jopi päätti ehdottaa pientä taukoa kuulusteluun, mutta ylikomisariolta kuului tyly vastaus empimättä.
- ‬Ongelmallista sinun kannaltasi on,‭ ‬että ketään muuta ei tekoon ole pystytty yhdistämään. Et jätä minulle muuta vaihtoehtoa kuin pidättää sinut murhasta epäiltynä.

Yötön yö lankesi alkukesäisen Pietarsaaren ylle. Pieneen selliinsä teljettynä yritti nukkua murheen murtama mies. ”‬Surrealistinen‭” ‬ei kuulunut Jopin sanavarastoon,‭ ‬mutta sellaisiksi tapahtumat olivat totta vie menossa.‭

Kun aamu taas sarasti Pohjanmaalla sai Jopi luettavakseen aamun lehdet. ‬Hänen katseensa jähmettyi Pietarsaaren Sanomien etusivun otsikkoon: ”PAIKALLISTA SALIBANDYLEGENDAA EPÄILLÄÄN VAASALAISMIEHEN MURHASTA”. Silmukka Jopin kaulan ympärillä kiristyi ja hänestä tuntui ikään kuin hän olisi tässä se pahin terroristi. Hän vain toivoi, ettei sana kiirisi Lontoon seudulle asti hänen vaimonsa Mimmun tietoon.

Lopulta iltapäivällä Jopi sai odotetun vieraan Helsingistä. Jopi vietiin poliisiaseman vierailuhuoneeseen ja siellä odotti lasisermin toisella puolella tuttu hahmo. Tero Pakolainen oli tullut auttamaan vanhaa kaveriaan. Jopin ilme oli helpottunut Teron nähdessään.
-Morjens Matlock. Kiva että pääsit hätiin. Tässä on nyt vähän kinkkiset paikat.
Vaikka Jopi yritti jopa vitsailla tilanteen kustanuksella, oli tilanteen vakavuus sellainen, että se ei nostanut kummallakaan puolella suurta optimismia ilmoille. Sen jälkeen Jopi selitti asiansa Terolle syyttömyyttään vannoen.

Teron kävi kovin sääliksi vanhaa kaveriaan, jonka kanssa hänellä oli ollut paljon hyviä hetkiä opiskelijapolitiikan kuin mediamaailmankin koukeroissa, mutta urheilutoimituksen vastuuhenkilönä hänen oli kuitenkin mietittävä myös lehtensä etua:
-Kai tajuat, että meidän on nyt pakko pistää se sun jalkapalloblogi jäihin, kunnes sinut on saatu syyttömien kirjoihin?

Hyvin monen kahvikupillisen ja rankan tuumaamisen jälkeen Tero päätti tarttua viimeiseen oljenkorteen:
-En yleensä tätä tekisi, mutta olet meidän lehden suosituin blogin pitäjä ja niin arvokas mies Arjalaisten Sanomain mediakonsernille, että tässä tilanteessa on uskallettava ottaa yhteys Suomen vaikutusvaltaisimpaan mieheen.
Se mies oli tietysti Arjalaisten Sanomain mediakonsernin päämoguli Eetos Arkku, paatunut natsi ja kaikkien yhteiskunnallisten harmaiden eminenssien grand old man. Hän tulisi järjestämään yksityisen, mutta samalla hyvin kalliin salapoliisitutkinnan, joka todistaisi Jopin syyttömäksi. Vain yksin luoja tietäisi auttaisiko edes tämä Jopin pois tästä viheliäisestä tilanteesta, joka oli saanut säröille hänen kunniallisen ja esimerkillisen hyvän miehen maineensa.

Jatkuu

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Moldova/Hollanti odottaa

Kuriositeettina kerrottakoon, että olen tämän ja seuraavan viikon kesälomalla. Torstaiaamuna lähden yhdistetylle loma- ja karsintamatkalle Moldovaan/Hollantiin. Palaan takaisin keskiviikkoiltana. Blogi, kuten myös kesädekkari, elää siis hiljaiseloaan siihen asti. Pahoittelut jo etukäteen.

Itse karsintareissu herättää taas kovasti matkakuumetta. Samat perhoset on ollut ennenkin vatsassa reissulle lähdettäessä ja on aina kuitenkin hienoa lähteä edustamaan isänmaataan ihan ulkomaille asti. Ja vieläpä Moldovaan, tuohon kaikkien länsimaalaisten demonisoimaan persereikään. Eli siis omasta mielestäni varmasti hieno maa, jossa on paljon hienoja ihmisiä ja kauniita maisemia. Toki Moldovakin länsimaistuu kovaa vauhtia ja enää parlamenttipaikoista vain puolet on kommareiden hallussa. Ai ai sentään! Suurella mielenkiinnolla siis huomenna etenen kohti pääkallopaikkaa.

Pakko tunnustaa, että jotenkin sitä elää aivan liikaa omaa elämäänsä jalkapallon kautta. Se miten oma seurajoukkue pärjää tai se miten Suomen maajoukkue karsinnoissa pelaa määrittelee aika pitkälti myös ne mielentilat ja elämän edellytykset katsomoiden ulkopuolella. Nyt eletään taas niitä kuuluisia vuoden ratkaisuhetkiä jolloin koko syksy voi myrkyttyä: HJK tippui odotetusti Besiktasille, eikä siis selvinnyt aina joulukuulle asti kestävään lohkovaiheeseen ja maajoukkueellakin on nyt pessimistisesti ajatellen mahdollisuus tuhota, jälleen kerran, omat mahdollisuutensa EM-kisoihin jo heti kättelyssä.

"Läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, voi yksinäisen miehen viedä marraskuu", lauloi Miljoonasade joskus aikoja sitten. Nuorena yksinäisenä miehenä sitä otti karsintapelit aina liian vakavasti ja tappiot saattoivat johtaa syväänkin depressioon viikkojen tai kuukausien ajaksi. Onneksi en enää ajattele samalla tavalla vaan tappioista toipumiseen menee korkeintaan päiviä. Onhan sitä elämässä muutakin kuin jalkapallo. Sitäpaitsi nämä karsinnat ovat alussa. Kaikki näyttää kivalta ja tältä reissulta tuodaan kotiin vähintään se himoittu 2-3 pistettä. Se tyydyttäisi minua ja monia muitakin todella suuresti.

Eli eipä tässä muuta kuin eteenpäin kohti suurta suomalaista kansanvaellusta avoimin mielin sydän toivoa täynnä. Transnistriassa taidan vetää pienet päiväkännit. Lähtisiköhän Jancker Kossunen mukaan? Ja Rotterdamissa tahtoisin tietenkin tavata blogimme esikuvan Jopi Satrovaaran. Miten olisi lasilliset karahviviiniä matsin jälkeen?

perjantai 27. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 8

Osa 8: Syytettyjen penkillä

Aamu valkeni Pietarsaaren poliisiaseman sellissä. Jopi ei sinä yönä ollut juuri saanut nukuttua. Hän ei voinut uskoa, että oli joutunut keskelle raakaa veritekoa ja vieläpä entisessä rakkaassa kotikaupungissaan, jossa ei ikinä tapahtunut mitään. Lontoon tapaisessa metropolissa tämän olisi voinut ehkä olettaakin tapahtuvan, mutta ei täällä maailman rauhallisimmassa lintukodossa.

Puoli kahdeksan aikaan sellin oveen vihdoin koputettiin ja oven takaa kuului möreä miesääni:
-Satrovaara! Kuulustelu alkaa kohta!
Ovi avattiin ja Jopi nousi ylös laverilta. Hän käveli sukkasillaan pitkin poliisiaseman kapeaa käytävää ja hänestä tuntui kuin seinät kaatuisivat hänen päälleen. Vaikka Jopilla oli aina ollut hyvä ruokahalu, ei ennen kuulustelua tarjottu aamiainen hänelle sattuneesta syystä kelvannut.

Hänet vietiin kuulusteluhuone numero viiteen, jossa häntä odotti ylikomisario Pertti Makkonen. Heti huoneeseen päästyään Jopi tunnisti Makkosen. Komisario oli ollut joskus kauan sitten Pietarsaaren lukiossa antamassa huumevalistusta lukiolaisille ja naama oli jäänyt mieleen. Jopi päättikin käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ensitöikseen sai kysyttyä Makkoselta:
-Haluatko että tarjoan kahvit?

Makkonen ei vastannut Jopin tarjoukseen mitään vaan nousi ylös tuoliltaan ja ojensi pöydälle suoraan Jopin silmien eteen tutun esineen.
-Satutko kenties tietämään mikä tämä on? Näyttääkö yhtään tutulta?
Jopi ihmetteli Makkosen meuhkaamista, mutta vastasi kuitenkin:
-Kyllä minä tiedän. Se on tikari. Satrovaaran perheen perintötikari.
Makkonen jatkoi painostustaan:
-Vai että oikein sukutikari. Tiedätkö mistä se löytyi?
-Ei, en tiedä? Vastasi Jopi ihmetellen.
-Tämä tikari on murhaväline. Se löytyi vaasalaisen kannattajan selästä. Siinä on sinun sormenjälkesi.

Jopi ei voinut uskoa korviaan. Tuolla tikarilla oli siis murhattu se eilinen vaasalainen, jonka päälle hän rytäkässä oli kaatunut. Jopilla oli nyt pala kurkussa, kun hän kelasi itsekseen, että olisi jutussa pääepäiltynä.
-En minä sitä tehnyt! En varmana!
Jopi ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, mutta lopulta hän ymmärsi kysyä komisariolta:
Saisinko soittaa yhden puhelun?
-Olkoon menneeksi, vastasi komisario.

Jopi tiesi, että oli harvinaisen suuressa kusessa. Aluksi hän olisi halunnut soittaa Mimmulle kotiin, mutta tuli siihen johtopäätökseen, että ei halunnut turhaan huolestuttaa rakasta vaimoaan. Niinpä hän soitti parhaalle ystävälleen Arjalaisten Sanomien Tero Pakolaiselle ja selittäisi tilanteensa.

Teron hän oli tuntenut jo vuosia. He olivat käyneet samaa 93-vuosikurssia Pietarsaaren lukiossa ja olivat olleet yhdessä mukana myös opiskelijapolitiikassa. Heitä yhdisti vahva kokoomuslaisuus, HJK-viha ja vapaan maailman puolustaminen. Tero oli henkilö, jolle hän uskalsi avautua ongelmistaan. Kerran jopa hieman liikaakin, kun hän oli opiskelijasaunan jälkeen tunnustanut vertailleensa kavereidensa johnsoneita ja päätynyt siihen lopputulemaan, että Terolla oli valkoiseksi mieheksi erittäin kehittyneet työkalut. Tuo hetki oli tehnyt pienen särön heidän suhteeseensa, mutta Jopin mentyä naimisiin ei Teroakaan enää epäilyttänyt ystävänsä seksuaalinen identiteetti.

jatkuu

torstai 26. elokuuta 2010

Kurdistan ei unohdu

Eilen nähtiin erittäin ikävä välikohtaus Sonera Stadiumilla, kun HJK:n ja turkkilaisen Besiktasin välisessä ottelussa nyrkit heiluivat. Tilanne näkyi myös suorassa Canal Plussan lähetyksessä. Keskellä ravintolakatsomoa, joka myös katkarapukatsomona tunnetaan, eskaloitui joukkotappelu, jonka aloittajina mitä ilmeisimmin toimivat turkkilaiset nationalistit/natsit. Kohteena olivat rauhanomaisesti peliä seuraamaan tulleet kurdistanilaisnuoret, jotka luonnollisesti kannattivat kotijoukkue HJK:ta. Osalla heistä oli jopa HJK:n paidat päällä.

Poistuin ottelusta jo tauolla ja menin juttelemaan kadulle kurdinuorten kanssa ja he syyttivät tapahtumasta turkkilaisia natseja. Lieko Kurdistanin työväenpuolueen lippu vai mikä saanut aikaan lopullisen ärtymyksen väkivaltaan turvaavissa turkkilaisissa puolisotilaallisissa joukoissa? Välikohtaus osoitti, minkälainen valtio Turkki on ja minkälaisia kiihkoilijoita Turkissa asuu. Kohteliaat kurdit, jotka olivat käyttäytyneet hyvin ystävällisesti ja kohteliaasti ottelun alussa, joutuivat fasistisen turkkilaishyökkäyksen kohteeksi.

Täytyy myös samalla todeta, että poliisilta ja turvallisuushenkilökunnalta erittäin heikko esitys. Tauolla näytti siltä, että turkkilaiset saivat jatkaa pelin seuraamista ja viattomat kurdit ajettiin kadulle. Osa vietiin putkaan. Onko nyt niin, että Suomen poliisi on osaltaan tukemassa turkkilaista valtioterroria ja sen väkivaltakoneistoa, joka eilenkin näytti olevan Sonera Stadiumilla voimissaan? Ikävä tapaus kaiken kaikkiaan.

Kuvat kadulta heti tapauksen jälkeen:





Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 7

Osa7: Pietarsaaren punainen veri

12.minuuttia ottelun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu, kun kotijoukkue Jaro vyörytti hyökkäyksen oikealta laidalta. Aleksei Neropatti Junior harhautti ensin VPS-pakin kahville upealla cruyffin käännöksellä ja antoi sitten varsin onnistuneen krossin vasurilla kohti maalia, jossa järkälemäinen Björn-Erik Satrovaara, joka muuten oli Jopin serkkupoika, vaani mahdollisia puskupalloja. Härän olemuksellaan Björn-Erik Satrovaara rynni kohti ilmassa leijailevaa palloa puskeakseen sen maaliin. Juuri kun Satrovaara oli osumassa kolossaalisella otsalohkollaan palloon, ehti siihen väliin kuitenkin Vepsun maalivahti Ho Chi Ming ja pyrki liimaamaan pallon näppeihinsä.

Aluksi jo näytti, että tilanne olisi menetetty, mutta maalivahdin laskeutuessa maahan herpaantui hänen otteensa palloon ja se lipesi suoraan Björn-Erik Satrovaaran eteen. Satrovaara reagoi tilanteeseen nopeasti ja tuikkasi kärppämäisesti pallon verkon perukoille kenenkään estelemättä. MAALI! Tilanne oli 1-0, eikä kotiyleisön riemulla ei ollut rajoja: -Heja heja heja Jaro, mylvi kotiyleisö kurkku suorana.

Vaasalaisten katsomossa tunnelma synkkeni, vaikka ei peli tietenkään tähän maaliin päättyisi. Känniset geezersit ärsyyntyivät halvasta maalista niin paljon, että alkoivat ojentaa maalintekijää ja huudella tälle rivouksia:
-Saatanan svedupelle! Me saadan sut vielä! Naks naks!

Jälleen alkoi Jopin rasismiluotain vilkkua punaisella ja hän epätoivoisesti alkoi miettiä millä tavoin saisi tilanteen laukeamaan. Mutta samalla kuin pahan ilman lintuna tuli vieraskatsomon eteen provoamaan Aleksei Neropatti Junior:
-Hahaha!! Jaro e bäst, Jaro e bäst, Vepsu e skit!!
Silloin vaasalaisilla silmissä sumeni ja geezersit lähtivät rynnimään kohti kentän ja katsomon välissä olleita mainosaitoja. Jopikin joutui tähän ihmisvyöryyn mukaan ja astui yhden portaan eteenpäin, sitten toisen ja vielä kolmannenkin, mutta sen jälkeen hän menetti tasapainonsa ja kaatui koko painollaan erään vaasalaisen kannattajan päälle. Törmäys oli raju ja tuntui kuin taju olisi lähtenyt hetkeksi.

Kun Jopi nousi maasta noin muutaman sekunnin kuluttua, oli hänen paitansa veren tahrima. Hän luuli aluksi vain teloneensa itsensä, mutta lopulta huomasi, ettei se ollutkaan häneen omaa vertansa vaan se tuli maassa makaavasta vepsulaisesta. Jopi riensi auttamaan, mutta huomasi äkkiä, että tuon alle jääneen vaasalaisen selästä törrötti tikari. Katsomossa syntyi valtava paniikki. Itse peli ei enää kiinnostanut ketään. Joku oli puukottanut miestä selkään. Jopi huusi täydellä voimalla kohti aurinkokatsomoa:
-Apua, apua, onko täällä ketään lääkäriä?!

Lopulta kun ensiapuryhmä tuli hätiin, ei mitään ollut enää tehtävissä. Mies makasi maassa elottomana verinen tikari syvällä selässään. Jopi oli murheen murtama ja kyseli ympärillä olevilta ihmisiltä:
-Kuka tämän on tehnyt? Kuka tämän on tehnyt?

Vastausta ei kuulunut. Hiljaisuus laskeutui Pietarsaaren stadionille. Peliä ei keskeytetty, mutta koko Vepsun kannattajaryhmä, herra Satrovaara mukaan luettuna, pidätettiin ja heidät evakuoitiin Pietarsaaren poliisilaitokselle. Jopi tiesi, että yöstä oli tulossa pitkä. Siinä hän oli varsin oikeassa, vaikka ei Jopilla vielä voinut olla mitään aavistusta tapahtuman tulevista käänteistä.

jatkuu...

torstai 19. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 6

Osa 6: Ten German Bombers in the air

Iltapäivän paahtava aurinko porotti Jopin selkään ja sai aikaan hikikarpaloita otsalohkolle. Yli 50 vaasalaista käveli pitkin Victor Schaumaninpuistikkoa ja hoilasi kaljapäissään vanhaa englantilaista klassikkoviisua:

"There were ten German bombers in the air,
There were ten German bombers in the air,
There were ten German bombers, Ten German bombers,
There were ten German bombers in the air,

And the RAF from England shot one down,
And the RAF from England shot one down,
And the RAF from England, The RAF from England,
And the RAF from England shot one down"

Tätä humalaista hoilausta jatkui aina Alholminkadulle asti, kunnes he pääsivät viimeiseen säkeistöön:

There were no German bombers in the air,
There were no German bombers in the air,
There were no German bombers, No German bombers,
There were no German bombers in the air,

'Cos the RAF from England shot them down,
'Cos the RAF from England shot them down,
'Cos the RAF from England, The RAF from England,
'Cos the RAF from England shot them down!!

Jopia huvitti vaasalaisten laulut, joka vertasi pietarsaarelaisia saksalaisiin. Näiden kaupunkien välillä vallitsi siis todellinen viha-rakkaussuhde. Jopi tietysti ajatuksissaan vastusti tällaista natsivertausta, mutta ei vanhana anglofiilina voinut vastustaa kiusausta ja niin hän oli itsekin päättänyt lauluun liittyä.

Laulu kuitenkin vaimeni kun he pääsivät sisään pubiin tilaamaan olutta. Paikan nimi oli Vive´s Pub. Se oli henkeen ja vereen jalkapallopub ja jälkipelipaikka. Siellä oli kaikki mahdolliset herkut tarjolla: terassi, olutterassi, ilta-aurinko, olutvalikoima, laaja olutvalikoima, ulkomaiset oluet, täydet anniskeluoikeudet, drinkit ja coctailit. Pubin käyntiosoite oli Alholminkatu 6 ja postinumero 68600. Kyllä nyt kelpasi juoda olutta Supon laskuun, mietti Jopi autuaana.

Tuoppi toisensa jälkeen putosi vaasalaisten kurkusta alasta. Tunnelma Vive´s Pubissa oli korkealla ja päihtymys huipussaan. Jopi oli kuunnellut vaasalaisten rasistisia juttuja huuli pyöreänä, mutta silti pitäen naamansa peruslukemilla. Hän ei tahtonut paljastua Jullen vasikaksi. Hänen taskussaan ollut salakuuntelulaite taltioisi kaiken sen saastaisen puheenparren, minkä hän tänään oli joutunut kohtaamaan. "A truly ugly night in Finnish summer", se oli totisesti ja nimenomaan sitä.

Pubissa aika kului kuin siivillä. Noin puolituntia ennen kick offia ryhmä alkoi hiljalleen liikkumaan kohti Pietarsaaren keskuskenttää, jossa järjestysmieshenkilökunta jo odotti köörin saapumista. Kun he pääsivät katsomoon alkoi vaasalaisten rasistien hiillostus Jaron tähtipelaajaa Aleksei Neropatti Junioria kohtaan:
-Ryssä, ryssä, ryssä!
Jossain kohtaa vieraskannattajat viittasivat jopa tähtipelaajan äitiin ja solvasivat häntä ala-arvoisesti. Mutta jostain kumman syystä Pietarsaaren molemmat poliisitkin vain nojailivat aitaan ikäänkuin he eivät olisi kuulleet huutoja.

Tässä vaiheessa Jopin oli pakko tehdä jotain asialle ja hän päätti yrittää hillitä joukon sikailua johdattemalla huutoja maltillisempaan suuntaan. Hän ei yleensä ollut sitä stadionin äänekkäimpää kannattajajoukkoa, kun hän Jaron tai jonkun englantilaisen alasarjajoukkueen pelejä seurasi, mutta muisti kuinka hän nuoruudessaan oli huudellut törkeyksiä Jallu Rantaselle ja HJK:lle. Nuo rasistiset huudot oli nyt saatava seis ja vaihdettava johonkin poliittisesti korrektimpaan:
-Läääski, läski, pomppaatko ees kymmentä senttiä, v-ttu Junnu sä oot lääski!

Jopin kekseliäät huudot auttoivat. Vaasalaiset irtisanoutuivat heti rasismistaan ja alkoivat hiillostaa pelaajaa ulkonäon perusteella. Vaikka eihän tuo missään nimessä ollut reilua, sillä Jaron valmentaja oli saanut tänä kesänä pelaajansa parempaan kuntoon kuin vuosiin oli nähty. Rasvaa ei Neropatin kehosta löytynyt juuri nimeksikään. Silti nuo huudot kiihoittivat vaasalaisia aivan uudelle tasolle.

Jopi oli tyytyväinen itseensä. Hän oli saanut uhkaavan rasistisen "moments of madnesin" loppumaan. Samalla Jopia kuitenkin harmitti, että joutui tällaisia solvauksia esittämään vakavalla naamalla. Hän oli saanut hyvän kasvatuksen kotonaan, eikä hänestä tuntunut reilulta huudella kenellekään tällaista sontaa. Kaiken kukkuraksi Jopi tiesi, että useimmat liigapelaajat olivat nykyään harmittavan värittömiä, valmentajat olivat värittömiä, eikä mitään saanut sanoa eikä tehdä ilman että liitto tai joku puuttuu asiaan. Sen takia värikkään ja taitavan suuren persoonan hiillostaminen oli ehdottomasti väärin. Mutta hän tiedosti, että jos tällä taktiikalla saisi rasismin kitkettyä, niin silloin tehtävä olisi suoritettu oikein.

Keskuskenttä alkoi olemaan ääriään myöten täynnä. Kuuluttaja esitteli molempien joukkueiden avauskokoonpanot ja peli oli valmis alkamaan. Vihdoin Petteri Gary puhalsi pilliin. Jaro pelasi kokopunaisissa ja Vepsu perinteisissä mustavalkoraidoissaan. Se alkaa nyt, ajatteli Jopi itsekseen. Rasismille ei missään nimessä saisi olla tilaa tämän päivän kamppailussa.

jatkuu

maanantai 16. elokuuta 2010

Menolippu Helvettiin

No niin, tuleepahan tämäkin sitten kokeiltua. Lähden Istanbuliin katsomaan Klubin europeliä suurta ja mahtavaa Besiktasia vastaan. Aluksi tästä matkasta ei edes pitänyt tulla mitään, mutta sain kuin sainkin ruinattua yhden vapaapäivän pomolta. Nyt mennään sitten kalliilla ja äärimmäisen tiukalla aikataululla. Lähtö on huomenna 8.30 ja takaisin tullaan keskiviikkoaamuna 9.30 lennolla, josta suoraan takaisin duuniin.

Urheilullisesti pelissä ei pitäisi olla minkäänlaista jännitystä. Besiktas on giganttinen suurseura Guteineen ja aloittaa vieläpä legendaarisella kotikentällään maailman parhaiden ja äänekkäimpien kannattajien edessä. HJK sen sijaan on rupuinen pikkuseura Suomesta, jonka materialilla ei pitäisi olla mitään saumaa Besiktasia vastaan. Jalkapallossa tapahtuu kuitenkin joskus yllätyksiä...

Eniten koko hommassa jännittää mennä pahamaineeseen ja jalkapallohulluun(sanan todellisessa merkityksessä!) Turkkiin, jonka kannattajakulttuurista on liikkeellä mitä mielenkiintoisempia ja värikkäimpiä legendoja. Ensiksi Turkista tulee mieleen puukot, soihdut ja eläimellisellä tasolla olevat villit kannattajakaarteet. Kerrotaan juttuja vieraskannattajien päälle satavasta paskasta, verestä, pissapusseista ja joskus saattaa joutua jopa tulikivenkatkuiseen soihtusateeseen. Se nähdään huomenna miten alle 20päisen piskuisen sinivalkoisten kannattajajoukkion Inönülla käy. Itse peräänkuuluttaisin matalaa profiilia, kunnioitusta ja paikallisiin tapoihin sulautumista. Hyssyttelyllä välttynee ainakin äkkikuolemalta?

Varmaa on, että huominen ottelu tulee olemaan ikimuistettava elämys, johon kannatti uskaltaa lähteä. Todennäköisesti Istanbul osoittautuu tietenkin hyvin kansainväliseksi ja suvaitsevaksi länsimaalaiset kriiterit täyttäväksi suurkaupungiksi, jossa ei tarvitse härmän poikien pelätä kuin korkeintaan omalla kuudentoista alueella. Valmistaudutaan kuitenkin pahimpaan. Jos joku turkkilainen tätä lukee, niin love and peace vaan teillekin.

Tulen ehkä mahdollisuuksien mukaan raportoimaan heti ottelun jälkeen paikanpäältä ellei Ramadanin juhlahumu vie mielenkiintoa spämmäyksestä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Eurofighter!

I will sure survive the night
there was a sleep when I come alive
I'll make it run towards the city light
it always keeps me on the right side

I will sure survive the night
there was a sleep when I come alive
I'll make it run towards the city light
it always keeps me on the right side

When we come alive
We never stop we won't give in
When we come alive
We keep it up until we win

The time is now
We won't back down
When we stand united we can save the day
Eurofighter
It's now
We're back in town
we can do whatever, dance the night away

Deep inside made up my mind
I won't back down cause stopped at me now
I'm on the road, this is me you know
and I'm sure I'll get there somehow

When we come alive
We never stop we won't give in
When we come alive
We keep it up until we win


P.S. Kesädekkari jatkuu heti, jos selviän takaisin elävänä.

tiistai 10. elokuuta 2010

Kesädekkari: Rasismia Pohjanmaalla, osa 5

Osa 5: Matsipäivä koittaa

Jopi Satrovaara heräsi hyvin nukutun yön jälkeen virkeänä matsipäivään. Pietarsaarelaisessa hotellinmurjussa veti ilkeästi ja jostain pukkasi huoneeseen viemärinhajua. Jopi nousi sänkystään ja meni vessaan. Hän huomasi heti, että kaikki ei ollut kunnossa. Vessa oli vetämättä ja pöntössä oli suuri paskakikkare, josta lähti outoa hajua. Lisäksi pöntössä oli suuret jarrutusjäljet. Jopi yritti epätoivoisesti vetää vessaa, mutta mitään ei tapahtunut. Sen täytyi olla tukossa. Neuvokkaana miehenä Jopi soitti heti respaan ja pyysi paikalle putkimiehen.

Hetken kuluttua oveen koputettiin ja Jopi meni avaamaan.
-Hello Sir. My name Piotr Stanislawsky. I am your plumber. I want to fix your toilet.
Pohjoiskrakovalaisesta aksentista johtuen Jopi huomasi heti, että mies oli puolalainen. Jopi oli kohdannut aiemminkin puolalaisia ihmisiä ja piti heidän mentaliteetistään. Jopin mielestä heillä oli samanlaista sisua kuin talvisodassa taistelleilla suomalaisilla. Lisäksi puolalaiset olivat kiitettävän oikeistolaista porukkaa, mikä tietysti miellytti uusliberaalia matkamiestä.
-Welcome. Are you from Poland? I´m a big fan of Poland. Nice to meet you. In London we have lot of you guys but I didn´t expect to see you here in Pietarsaari.

Jopin tankeroenglanti hymyilytti puolalaista putkimiestä. Pitemmittä puheitta iskurityöläinen eteni vessaan ja otti työkalunsa esille. Vain parilla pumppauksella Jopin pönttö toimi taas kuin junan vessa. Jopi oli kiitollinen polakille ja liikutuksen tilassaan hän huikkasi vielä käytävään:
-Na zdrowie!

Kello oli jo puoli yksitoista päivällä. kun Jopi vihdoin päätti kiirehtiä Vaasaan. Tänään olisi se suuri päivä, kun hän matkustaisi vaasalaisten sikailubussissa. Hän sijoitti Supolta saamansa salakuuntelulaitteen oikeaan taskuunsa. Lisäksi Jopilla oli oman turvallisuutensa takia sijoitettuna sukanvarteen saksalaisen Defense Technologiesin valmistama, erittäin laadukas 5% OC -sumutin, jonka SHU -luku on yli 2000000. First Defense kaasut ovat mm. Saksan poliisin ja Espanjan puolustusvoimien käytössä. Sumuttimen tilavuus on 50 ml ja sisältö riittää yhteen noin 5 sekunnin teholliseen sumutukseen tai kolmeen 1,5 sekunnin sumutukseen. Teholtaan First Defensen sumuttimet ovat pohjoismaiden poliiseille vuonna 2004 tehtyjen virallisten laboratoriovertailujen perusteella markkinoiden voimakkaimpia. Niinpä Jopillakaan ei olisi mitään hätää, jos hän joutuisi Vaasan rähinöitsijöiden kanssa syystä tai toisesta ongelmiin.

Jopi parkkeerasi autonsa Hietalahden jalkapallostadionin parkkipaikalle ja astui ulos autosta. Parkkikselle olikin jo kerääntynyt kourallinen geezereitä odottamaan kello 12.00 starttaavaa fanibussia. Jopi meni juttelemaan pojille reteästi ja itsevarmasti:
-Terve jäbät. Mikäs meininki? Kohta lähdetään ja otetaan Pietarsaari haltuun!
Geezerit kättelivät Jopin ja toivottivat tervetulleeksi porukkaan. Merkkivaatteiden kirjo oli melkoinen, kun joukkio astui sisään bussiinsa. Fred Perry, Aquascutum, Burberry, Lacoste and above all Stone Island!

Kun kello löi 12.10 oli koko remmi kasassa ja bussi valmis starttaamaan. Tunnelma bussissa oli odottava ja ylpeä. Olutpullot kilisivät ja laulujakin viriteltiin. Vaasalaiset tiesivät, että tänään pelattaisiin elämää ja kuolemaa tärkeämpi jalkapallo-ottelu. Sen tiesi myös Jopi, mutta hänen motiivinsa olivat muualla.

Matkan puolivälissä jengi alkoi olemaan jo hyvässä nousussa. Jopi heittäytyi juttusille jo entuudestaan tuttujen vaasalaisten johtohahmojen Verneri Virtasen, Harri Keharin ja Geezereiden topboyn Ali Hankkijan kanssa puhuen matsista niitä näitä.

Ali Hankkija oli selkeästi johtohahmo porukassa. Hän oli jo kolmikymppinen paljon nähnyt ja kokenut aito lädi, joka näytti että kuulosti elämässään liian monta kertaa turpiinsa ottaneelta. Nuoremmatkaan geezerit eivät olleet mitään ruudinkeksijöitä, puheet olivat tylsää ölinää pahimmalla vaasalaisella chav-aksentilla ulostettuna. Kundeissa ei ollut mitään kiinnostavaa, samanlaisia juntteja on valitettavan suuri osa Suomen pubeista täynnä.

Mutta porukassa oli yksi poikkeus, korkeintaan 25-vuotias siisti ja kohtelias Jorma Rambola. Silmistä heijastui tylsämielisen kännin sijaan älykkyyttä ja puheet olivat punnittuja. Nuorella miehellä oli yllään Perussuomalaisten Nuorien huppari. Jopi päätti vaivihkaa kysäistä asiasta.

-Poliisi on pysäyttänyt minut tänään kolmesti ja minulle on tehty täydellinen ruumiintarkastus, tuo kaikki vain siksi että minulla on tämä huppari päällä, kertoi nuorukainen Jopille.
Jopi vastasi, että eihän tuollainen ole oikein. Jopi kiinnostui entistä enemmän tapauksesta ja päätti kysellä Perussuomalaisten Nuorten ideologiasta. Jorma Rambola painotti heti alkuun, että he eivät ole rasistisia saati fasistisia. Nuorukaisen mukaan he vastustavat tasan yhtä asiaa eli ääri-islamismia ja samalla kannattavat suomalaisen kulttuurin vaalimista monikulttuurisessa maassa.

Jopi arvasi mitä oli tulossa, mutta silti se hämmästytti ja vähän naurattikin häntä.
-Lähdetkö mukaan toimintaan? Perussuomalaiset Nuoret on avoin maahanmuuttajille ja ylipäätään kaikenvärisille ja kaikkia uskontokuntia tunnustaville ihmisille.
Jopi pohti ääneti, että olisiko häntä pyydetty järjestön jäseneksi, jos olisi ollut rastatukkainen karibialaismies tai arka pakistanilaisnainen. Välillä väkivaltaisiksi yltyneissä PN:n mielenilmaisuissa kun näyttävät valkoisuus ja lyhyttukkaisuus olevan liiton edustajien yhteisiä nimittäjiä. Jopi mietti, että minkälaista toimintaa rekrytoija hänelle PN:ssä suunnitteli, tuskin juhlapuhujan hommia kuitenkaan.

Perussuomalaisten Nuorten, joka lyhykäisen olemassaolonsa aikana on noussut Suomessa suureksi puheenaiheeksi, juuret ovat suomifutiksen kasuaalikulttuurissa ja halla-aholais-suomensisulaisessa -yhteenliittymässä. Mikäpä siis parempi ympäristö värvätä jäseniä kuin huligaanielementtiä kiinnostava futismatsi?

Jopi oli monikulttuurisesti rikkaassa Englannissa asuva siirtolainen ja jarolainen humanisti, mutta sai siis Vaasa-Pietarsaari -bussissa kunnian päästä PN:n värväysyrityksen kohteeksi. Jopi ei kuitenkaan myöntynyt jäseneksi, mutta värväri antoi hänelle yhteystietonsa ja pyysi soittamaan, jos toiminta alkaa kiinnostaa. Tai haluaisiko Jopi tulla edes kuuntelemaan mitä kokouksissa puhutaan, seuraava olisi heti huomenna? Tarkoitus olisi keskustella muun muassa siitä, miten suomalainen kulttuuri pidetään elinvoimaisena.

Vaikka Jopi ei itsekään pitänyt militantistä ääri-islamista, jätti hän värväysyrityksen omaan arvoonsa. Mutta hän tiesi, että oli nyt äärirasistien kanssa tekemisissä. Se ei ollut leikin asia. Oli pidettävä kieli keskellä suuta. Tähän mennessä kaikki oli kuitenkin mennyt suunnitelmien mukaan. Kun bussi oli vihdoin perillä Pietarsaaressa, oli aika siirtyä paikallisiin juottoloihin pre-match pinteille. Se oli menoa nyt.

jatkuu