keskiviikko 7. lokakuuta 2009

"Suuri isänmaallinen sota"

Moskovasta kajahtaa lauantaina. Vanhat Toisen Maailmansodan kiistakumppanit Venäjä ja Saksa ottavat yhteen Luzhnikin suurella urheiluareenalla. Venäläiset lehdet ovat vuodattaneet tekstiä jo useita päiviä tästä titaanien kohtaamisesta ja myös kansa tuntuu odottavan vesikielellä MM-karsinnan kohtalon ottelua. Minäkin odotan ottelua suurella jännityksellä. Myin jopa oman rakkaan Suomen maajoukkueen kausikorttini eteenpäin, kun huomasin, että Suomen ottelu pelataan päällekkäin tämän klassikon kanssa. Mahdollisuutensa kisapaikkaan menettänyt Suomi kun pelaa enää vain kunniasta, joten tällaisen historiallisen spektaakkelin väliin jättäminen olisi tuntunut kornilta. Ja onhan tämä nyt edes jonkinlainen protesti häpeälliselle Liechtenstein-tappiolle.

Tämä ei ehkä tule monille teistä kovinkaan suurena yllätyksenä, mutta tunnustaudun pienen pieneksi slavofiiliksi ja ryssän rakastajaksi. Minua on jo toistakymmentä vuotta kiehtonut suuresti itänaapurimme kulttuuri ja politiikka sekä siinä sivussa myös jalkapallo. Lauantaina ajattelin hakea marketista muutaman maustekurkun ja Alkosta 100 grammaa vodkaa ja virittäytyä NTV-kanavan kristallin kirkkaan nettistreemin ääreen jännäämään "Suuren isänmaallisen sodan" uusintaottelua. Venäläistä selostusta kuunnellessa tulee paremmin eläydyttyä paikalliseen mentaliteettiin ja tapahtuman tunnelmaan. Siinä sivussa oppii tietenkin myös venäläisiä fraaseja. Ja onko mitään niin järisyttävää ja tunteikasta kuin kuunnella 80 000 venäläisen hoilaavan vanhan kunnon kommunistin Aleksandr Aleksandrovin säveltämää Venäjän hymniä? Tästähän me suomalaisetkin saimme jo hieman esimakua viime syksynä, kun Veli Lampi ja kumppanit kävivät tekemässä vähän omia maaleja Lokomotiv Stadionilla. Tämä kerrassaan loistava ja upea hymni oli valitettavasti 1990-luvulla jonkinaikaa poissa käytöstä, kun Neuvostoliitto lakkautettiin. Presidentti Boris Jeltsin yritti kitkeä kaiken kommunismiin viittaavan Venäjältä ja niinpä valitettavasti myös tämä upea hymni vaihtui perin mitään sanomattomaan ja tylsään Mihail Glinkan säveltämään Patrioottiseen lauluun. Ongelmallista oli, että tuossa laulussa ei ollut lainkaan sanoja. Olympialaisissa Venäjän urheilijat valittelivat, kun joutuivat seisoskelemaan palkintopallilla tuppisuina. Samoin Venäjän maajoukkueen pelaajat väittivät hymnin latistavan taistelutahtoa ennen ottelua. Lopulta Ex-KGB agentti Vladimir Putinin noustua valtaan, ei enää ollut ongelmaa vaihtaa takaisin kansan rakastamaa kansallislaulua. Toki sanat vaihdettiin nyky-Venäjää paremmin kuvaavaksi, mutta se tärkein eli isänmaallinen ja ihon kananlihalle nostattava sävel oli taas palannut. Nyt on taas suuren urheilujuhlan tuntua.

Venäläisissä lehdissä ykköspuheenaiheena on ollut Luzhnikin tekonurmen vaikutus Saksan pelaamiseen. Ei ihme, sillä harvalla saksalaisella jalkapalloammattilaisella on kokemusta keinonurmella pelaamisesta. Saksassa ammattilaisjalkapallo on luonnonnurmien peli ja vain amatöörit ja juniorit pelaavat tekonurmilla. Niinpä Saksan maajoukkue on koko alkuviikon ajan yrittänyt totutella muovikenttään Mainzin harjoitusleirillä, jossa joukkue treenaa paikallisen junnujoukkueen kotikentällä. Tuon kentän pitäisi olla ominaisuuksiltaan lähellä Luzhnikin kenttää. Saksan jalkapalloliiton edustajat ovat yrittäneet vakuutella, että Saksan maajoukkue ei anna turhaa painoarvoa alustalle, eikä missään nimessä aio laittaa kentän piikkiin ottelun tulosta. Hyvin ammattimaista puhetta, mutta kaiken takaa huokuu kuitenkin jonkinlainen epävarmuus ja pelko. Saksa on harjoitellut suljettujen ovien takana koko viikon, kun samaan aikaan Venäjän maajoukkue on pitänyt avoimia harjoituksia Moskovassa ja paistetellut itsevarman oloisena median edessä. Vaikka Venäjälläkin arvostetaan enemmän luonnonnurmea kuin keinokenttiä, on Venäjän maajoukkue tottunut muoviin, kun suurin osa pelaajista pelaa Venäjän liigassa. Liigassa pelaa muutama joukkue kotiotteluitaan muovilla ja keväisin tekonurmi on varmasti monelle tuttu rospuuttokelin harjoitusalusta. Viime EM-karsinnoissa joukkue löi ratkaisevassa ottelussa Englannin samassa Luzhnikin muovihelvetissa. Itseluottamus varmasti vain kasvaa, kun Mainzista kuului tulos Saksan kenraaliharjoituksesta. Maajoukkue hävisi paikalliselle junnujoukkueelle harjoitusottelussa 0-1. Pelin jälkeen saksalaiset olivat selitelleet tulosta märällä keinonurmella, joka sai pallon käyttäytymään oudosti. Saapa nähdä sataako lauantaina?

Englannin ja Saksan kohtaamisissa englantilainen keltainen lehdistö on yleensä revitellyt matseja Toisen maailman sodan uusintaotteluina ja herkutellut ties minkälaisella ala-arvoisella ja mauttomalla sotasanastolla. Onneksi Venäjän lehdistö ei ole sortunut tällaiseen moukkamaisuuteen vaan se on keskittynyt pysymään asialinjalla. Neuvostoliittoa tai Natsi-Saksaa ei enää ole, joten tähän otteluun on turha hakea virikkeitä historian tapahtumista. Päinvastoin. Tässähän kohtaavat nykyajan parhaat kaverukset, jotka yhdessä puuhaavat Itämeren alittavaa NordStream-kaasuputkea suuressa sovussa. Maiden nykyisistä hyvistä suhteista viestii myös ennen ottelua järjestettävä Saksan ja Venäjän välinen vanhojen legendojen kohtaaminen. Maalivahtilegenda Lev Jashinin muistoksi pelattavaan Luzhnikin esiotteluun on lennätetty esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Lothar Mattheus, Fredi Bobic, Dieter Eilts ja Marco Rehmer, jotka kohtaavat Rinat Dassajevin, Valeri Karpinin, Juri Kovtunin, Georgi Jartsevin ja muiden entisten venäläistähtien isäntäjoukkueen.

Vaikka kabinetin puolella ollaankin hyviä ystäviä, ei kaikkea neuvostosymboliikkaa silti ole unohdettu. Katsomon puolella historiallinen ulottuvuus tulee esille, kun kaarteen yhtyneet Venäjä-ultrat aikovat ennen ottelun alkua levittää massiivisen katsomolakanan, joka on suora kopio "Äiti Neuvostoliittoa" esittävästä sodanaikaisesta isänmaallisesta probaganda-julisteesta. Hyökkäykseen punaiset!

P.S. Veikkaan, että Venäjä voittaa 2-1 Pavljutsenkon maaleilla. Jatkohoitoa sakuille antaa keskiviikkona liittoutuneiden edustaja Stu Baxter.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti