tiistai 22. syyskuuta 2009

Rahaa niin että ranteita pakottaa...

No niin. Vihdoin se sitten paljastui. Pari viikkoa sitten varmistuneen Veikkausliigan ja Urho TV:n välisen TV-sopimuksen arvo on noin 6 miljoonaa euroa. Kun sopimuksen kesto on viisi pitkää vuotta, tekee se siis noin 1,2 miljoonaa per kausi. Tosin alustavien kaavailujen mukaan korvaussummat kasvavat vasta sopimuksen vanhetessa, joten ensimmäisillä kausilla tuskin saadaan ihan noin paljoa tahnaa leivän päälle. Oli miten oli, uusi aikakausi on alkamassa suomalaisessa jalkapallossa.

Miten tähän kaikkeen sitten pitäisi oikeastaan suhtautua? Periaatteessa tässä on ilmiselvää eteenpäinmenoa aikaisempaan tilanteeseen, sillä tähän kauteen asti Veikkausliiga(tai pikemminkin Veikkaus Oy) on joutunut itse maksamaan siitä, että otteluita ylipäätään näytetään televisiossa. Tämä surullinen fakta kuvaa hyvin sitä, kuinka syvissä vesissä kotimainen liigajalkapalloilu kyntää joutuessaan tyrkyttämään itseään näkyvyyden toivossa. Urheilukanavan tv-toteutus Tuomas Virkkusen selostaessa on ollut paikoin jopa ihan kunniallista julkisuutta kotimaiselle jalkapallolle. Valitettavasti kyseinen tuote ei tällä hetkellä kiinnosta kuin korkeintään pahimpia kotimaiseen jalkapalloon vihkiytyneitä lajifriikkejä ja näitä kieroutuneita yksilöitä on todella harvassa.

Suuren yleisön silmissä epäkiinnostavan potkisliigan saamat 1,2 miljoonaa vuodessa kuulostaa summana toki kohtalaiselta, mutta kun sille löytyy 14 jakajaa, niin jäljelle jää vain murusia jaettavaksi. Keskimäärin summa on siis noin 85 000 euroa seuraa kohden, eikä tämäkään summa vastaa alkuvuosien vieläkin matalampaa jakojäännöstä. Helpoin ratkaisu seurakohtaisen potin kasvattamiseksi olisi varmastikin liigan joukkuemäärän supistaminen. Samalla voisi olettaa liigassa pelattavien kovatasoisten otteluiden määrän nousevan, millä olisi kaiken järjen mukaan myönteinen vaikutus kansainvälisiä otteluita pelaaville seuroillemme.

Asiaa ei tietenkään helpota myöskään se, että myös liigatoimisto on tungemassa lusikkaansa soppaan ja aikoo rohmuta sopimuksesta oman osansa. Nykyisinhän tilanne on siinä mielessä perverssi, että Veikkausliiga RY elelee käytännössä seurojen tuella. Liigaseurojen on esimerkiksi pakko luovuttaa kaikki parhaat kentänlaitamainospaikkansa ilmaiseksi Veikkausliigalle, jotta se voisi rahoittaa toimistokulujansa. Massiivinen markkinointiorganisaatio syö hirvittävästi resursseja, mutta tulokset ovat laihat. Kaiken tämän hulluuden joutuvat rahoittamaan liigaseurat omasta pussistaan. Muissa maissa liigaorganisaatio on seuroja varten, meillä seurat liigaa varten.

Tuolla todennäköisesti reilusti ylikanttiin spekuloimallani 85 000 eurolla vuodessa seuraa kohden ei selvästikään mitään hurjia kulutusjuhlia tulla saamaan aikaan. Toki jollekin RoPSille, Jarolle tai vaikkapa KuPSille tuollainen pieni lisätuki kauden budjettiin on varmasti ihan tervetullut lisä ja sillä voi palkata muutaman ulkomaalaisen halpatyöntekijän vaikkapa Sambiasta, Unkarista tai Bulgariasta. Kilpailu liigan häntäpäässä tulee siis varmasti kovenemaan ja ilmasilta vain kiihtyy loppukaudesta. Tietysti rahan voi käyttää myös velkoihin ja laskuihin, niin ei tarvitse turvautua palkkaturvaan tai syödä kylmää makaroonilaatikkoa pukukopissa, kuten erään liigaseuran entisen toiminnanjohtajan urbaani legenda kertoo.

Kotimaisille "suurseuroille" kuten TPS:lle tai HJK:lle ei sopimuksesta tule olemaan suurta hyötyä aiempaan verrattuna. Se ei tuo juurikaan lisäarvoa niiden toimintaedellytyksiin. Syntyykin kysymys siitä, pitääkö tv-rahojen jakamisessa noudattaa demokraattista tasajakoa vai olisiko ehkä sittenkin parempi, että myös kilpailullinen menestys huomioitaisiin? Suomen mestarille olisi nyt kerrankin mahdollisuus jakaa kunnollinen palkkio liigan voittamisesta. Tähän kun ynnätään vielä Uefan jakamat rahat Mestarien liigan karsintoihin osallistumisesta, niin kansallisen sarjan voittamisesta palkintona olisi jo jotain muutakin kuin pelkkää kunniaa. Yltiödemokraattisessa liigahallituksessa tällaisen idean läpimeno on kuitenkin epätodennäköistä, kun totutut jarruttajaseurat tietysti äänestäisivät tällaista sopimusta vastaan. Kannattaisiko silti miettiä kumpi loppujen lopuksi kehittää suomalaista jalkapalloa enemmän, tasapäistäminen ja sosiaalipalloilu vai rehti menestyksestä, yrittämisestä ja tuloksesta palkitseminen?

Mielestäni kuitenkin parasta vastinetta tv-rahoille toisi niiden sijoittaminen liigan olosuhteisiin. Pistetään nyt vihdoinkin kuntoon ne naurettavat putkitelinekatsomot tai laitetaan edes lämmitykset niille kentille joilta se edelleenkin puuttuu. Vain saattamalla olosuhteet edes hieman 2000-luvun vaatimuksia vastaaviksi voidaan tienata liigalle sen paljon kaipaamaa uskottavuutta. Eli ehdotankin, että tv-tulot korvamerkitään niiden seurojen osalta, joilla vielä on olosuhteissa puutteita. Ei taida tämäkään ehdotus tietenkään läpi mennä, mutta heitinpä pähkinän puupäille purtavaksi.

Ja jottei se karu totuus unohtuisi, niin todettakoon lopuksi ihan vaan vertailun vuoksi Suomen selkeän ykköslajin jääkiekon tv-sopimuksen arvo. Paikallinen SM-liiga nettoaa mukavat 12 miljoonaa euroa per kausi. Tämä on 10 kertaa sen minkä Veikkausliiga sopimuksellaan tienaa. Voisiko tästä päätellä, että jääkiekon SM-liiga on kymmenen kertaa uskottavampi sarja kuin "kotoinen" Veikkausliigamme?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti